Miten kohtalo voi näin koetella??

Era erkani jäälautalla etäämmälle kohti avomerta. Pera mylvi kallionkielekkeeltä jotain, joka kuitenkin haihtui yön rajuihin myrskyihin. Yllättäen useita kyborgeja syöksyi lentokoneen ruumasta synkkään mereen; seuraavana päivänä pinnalla velloi runsaasti veristä ripulia ikään kuin dramaattisen tapahtuman jälkimaininkeina.

Päivällä Pera vapisi kauhuissaan kirkon penkin alla. Sisään asteli tummanpuhuva pastori Kaakkuri, joka lausui vakavalla, juhlavalla äänellä: "Nyt on jälleen järjen ääni vaiennut". Pastorin virallisen oloiset sanat riemastuttivat Peraa siinä määrin, että hänen vapinansa lakkasi. Hän nousi pystyyn posket onnesta punaisina hehkuen ja retuutti pastorin perässään Linnanmäelle, jossa miehet menivät maailmanpyörään. Siellä Pera katseli alhaalla kulkeneita ihmisiä määkyen pupillit laajentuneina ja vatsa oudosti pullistellen. Kerran vatsa pullistui niin rajusti, että pastori hupsahti maailmanpyörästä, mutta onneksi Pera sai tartuttua hänen penikseensä. Siinä kauhistunut pastori roikkui aikansa, kunnes ote lipesi ja pastori syöksyi huutaen alas kuolemaansa surmaten samalla myös alhaalla kävelleen pedofiili Keinosen. (Sittemmin pedofiilille rakennettiin huvipuistoon kunniamerkki.)

Kuolemantapauksesta innostuneena Haukkamies-Eino nauroi ivallisesti: "Ei jumalauta, mitä sähläystä!". Leikillisesti hän vilautti vivahteikasta mulkkuaan parille miehelle, jotka kumartuivat alas kunnioituksesta. Haukkamies-Eino rohkaistui tästä eleestä niin, että säntäsi uimahalliin heiluttelemaan heppiään myös naisille. He kuitenkin pilkkasivat Eino-parkaa ja nauroivat tälle. Yksi otti myös valokuvia ja lupasi julkaista ne Internetin ihmemaailmassa. Eino koki itsensä häpäistyksi ja riensi mielihaukkansa kanssa syrjäiseen metsään, jossa Eino hyvästeli haukkansa ja sytytti tämän palamaan elävänä soihtuna. Tämän jälkeen Eino tuikkasi itsensä tuleen ja riutui ilmiliekeissä, kun hänestä pakeni elämä. Hidasta kuolemaa tehdessään Eino muisteli ihania haukkansa kanssa viettämiään onnenhetkiä. Hänellä oli ollut pikkumaisena, pittumaisena ja jopa vittumaisena tapanaan iltaisin liimautua tämän mielihaukkansa kanssa ihmisten makuuhuoneiden ikkunoihin voidakseen tarkkailla meneillään olleita emätinyhdyntöjä. Sen lähemmäksi Eino ei synnytystapahtuman jälkeen naisen pimppiä eläessään päässytkään. Tästä hän oli kuolinhetkellään yhä niin katkera, että mylvi vielä ilmiliekeissä kammottavaa kirousta naisten päälle. Loppujen lopuksi hänen kuolemansa oli kuitenkin tragedia, sillä oli myös paljon miehiä, jotka eivät saaneet muiden miesten kyrpien näkemisestä nautiskella ilman Einon säännöllisiä kullinvilauttelukiertueita. Itsensä paljasteleminen olikin ainoa asia, jonka Eino totisesti hallitsi, mutta silti häntä jäätiin muistelemaan lähinnä viimeisenä tekonaan sytyttämästään metsäpalosta. RIP.