Lue keskustelun säännöt.
Miksi äitini kääntää KAIKEN itseensä? Siis aivan kaiken? Menestykseni, menetykseni, iloni, suruni? Kaikessa onkin loppujen lopuksi kyse vain hänestä ja hän on aina parempi. MIKSI!?
13.02.2017 |
Äitini on todella rasittava. Hän on ollut vakavasti masentunut, vainoharhainenkin ja hänessä on paljon narsistisia piirteitä - ei kuitenkaan ole puhtaasti narsisti.
Joka ikinen kerta kun kerron hänelle jotain, hän kääntää sen itseensä. Esimerkkejä, joissa lainausmerkeissä minun sanojani, suluissa äitini:
"Huh. Pesin tänään kolme koneellista pyykkiä." (Minä pesin tänään neljä)
"Vauva valvotti viime yönä niin, ettei aktiivisuusmittarini rekisteröinyt minuuttiakaan syvää unta." (Silloin kun sinä olit vauva, valvoin monia öitä ja menin aamulla töihin)
"Ihanaa! Minut hyväksyttiin koulutukseen, johon oli kymmeniä hakijoita!" (Minä olin jo valmistunut yliopistosta sinun iässäsi)
"Sain keskenmenon". (Minä sain kaksi)
"Pulliani kiiteltiin lapsen päiväkodin myyjäisissä". (Presidentti Kekkonen maistoi kerran kakkuani ja sanoi sen maistuneen parhaimmalta ikinä)
Jne jne. Ei siis todellisia esimerkkejä, mutta kertoo kuitenkin suunnan. Kaikki asiat käännetään äitiin ja aina niin, että äiti on aina parempi kuin minä. Siis jopa suruissa! Jos minä kaadun ja murran jalkani, äidiltä on varmasti murtunut molemmat jalat. Jos minä iloitsen Facebookissa vaikkapa 10-vuotishääpäivästäni, äiti kommentoi sitä omalla luvullaan.. Ei voi koskaan sanoa vain "hienoa, onneksi olkoon" tai mitään muuta - aina on pakko kääntää puhe itseensä, jotta keskustelu jatkuisi äidistä, eikä minusta.
Mikä äidissäni on vikana!?
Kommentit (32)
Hän vain totesi jonkin faktan omasta elämästään niin kuin sinäkin olit todennut jonkin faktan omastasi. Jos kehuja kerjäilit ja hyväksyntää, niin mitä jos itse olisit itseesi tyytyväinen. Äitisi osaa katsoa maailmaa vain yhden ihmisen silmillä, omillaan. Sinä vingut kaikesta turhasta koko ajan. Sentään äitisi ei sano sinulle kun kerrot pesseesi pyykkiä että turhaan peset, kuole pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai sua viduttaa kun haluat olla minä minä minä minä ja puhua vain itsestäsi mutta äitisi aina ehtii ensin? Noh, hän syntyi ensiksi. Ja kun hän kuolee niin ole minä minä minä minä minä minä minä...
Minun äitini on myös aina ollut tuollainen. En ole niin valistunut psykologian saralla, että osasin kertoa mistä johtuu. Olisi kyllä minustakin mielenkiintoista tietää.
Jos se on sen tapa jutella? Kokee sen vaikka vuorovaikutukselliseksi kun kommentoi kokemuksen kautta asiaa?
En siis vähättele etteikö tuo voi olla loputtoman ärsyttävää ja itsekeskeistäkin, mutta ei sitä se toinen välttämättä ilkeyttään tee. Ja sitten on usein, että osa ihmisistä ei ole sosiaalisesti erityisen kyvykkäitä ja silloin se sosiaalinen kanssakäyminen ei ole aina kovin kohteliasta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi et kysy siltä suoraan, ei me voida tietää minkä trauman se on kokenut sinut saadessaan!!!!!!!!!!!!!!!
Jos kysyn, äiti vastaa, että kunhan kommentoin/sanoin. Useimmiten vain se tilanne on niin hölmö, ettei siihen voi sanoa enää mitään.
Tuli mieleeni sellainenkin tapaus, kun laitoin Facebookiin joskus kuvan nimipäiväksi saadusta kukkakimpusta. Äitini laittoi samanlaisen kuvan kahden viikon päästä omasta nimipäiväkimpustaan. Seuraavan kerran kun tavattiin, äiti kysyi huomasinko, että hänen kimpustaan tykkäsi 80 ja minun vain 60, vaikka sillä on vähemmän kavereita? En vain ymmärrä. Pitääkö minun kilpailla äitiäni vastaan, haluaako se minusta jotain, mitä en ole? Tällaisilla asioilla on näköjään valtava merkitys äidille, eikä asiallista keskustelua voi käydä ilman että se kääntää kaiken itseensä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Narsisti ja epävakaapersoonllisuus on äitilläsi.
Vierailija kirjoitti:
Hän vain totesi jonkin faktan omasta elämästään niin kuin sinäkin olit todennut jonkin faktan omastasi. Jos kehuja kerjäilit ja hyväksyntää, niin mitä jos itse olisit itseesi tyytyväinen. Äitisi osaa katsoa maailmaa vain yhden ihmisen silmillä, omillaan. Sinä vingut kaikesta turhasta koko ajan. Sentään äitisi ei sano sinulle kun kerrot pesseesi pyykkiä että turhaan peset, kuole pois.
En kerjää kehuja tai hyväksyntää, mutta tottakai haluan läheisilleni kertoa, jos saan uuden työpaikan, tulen raskaaksi, saavutin jotain tai menetin jotain. En vain mitenkään ymmärrä sitä, miten jokaisesta asiasta saa aikaan jonkun kilpailun, jonka äiti aina voittaa. Eikö mitään voi vain sanoa ja toinen onnitella/valitella tai ihan vain kommentoida sitä minun kannaltani ilman että vetää omat kokemukset aina mukaansa?
Jos minun ystäväni kertoisi olevansa raskaana, pitäisikö minun sanoa, että ahaa, minä olen ollut jo neljä kertaa raskaana - kerro jotain mielenkiintoisempaa?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ai sua viduttaa kun haluat olla minä minä minä minä ja puhua vain itsestäsi mutta äitisi aina ehtii ensin? Noh, hän syntyi ensiksi. Ja kun hän kuolee niin ole minä minä minä minä minä minä minä...
..äiti?
ap
Vierailija kirjoitti:
Jos se on sen tapa jutella? Kokee sen vaikka vuorovaikutukselliseksi kun kommentoi kokemuksen kautta asiaa?
En siis vähättele etteikö tuo voi olla loputtoman ärsyttävää ja itsekeskeistäkin, mutta ei sitä se toinen välttämättä ilkeyttään tee. Ja sitten on usein, että osa ihmisistä ei ole sosiaalisesti erityisen kyvykkäitä ja silloin se sosiaalinen kanssakäyminen ei ole aina kovin kohteliasta.
Jotenkin vain tulee sellainen olo, että sen on vain pakko olla parempi joka asiassa. Siksi tekee tuollaista. Edes oman tyttären saavutuksista ei voi olla iloinen, kun pitää heti peitota ne omilla. Todella kummallista, jos tekee sitä täysin tiedostamatta ja vain keskustellakseen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos se on sen tapa jutella? Kokee sen vaikka vuorovaikutukselliseksi kun kommentoi kokemuksen kautta asiaa?
En siis vähättele etteikö tuo voi olla loputtoman ärsyttävää ja itsekeskeistäkin, mutta ei sitä se toinen välttämättä ilkeyttään tee. Ja sitten on usein, että osa ihmisistä ei ole sosiaalisesti erityisen kyvykkäitä ja silloin se sosiaalinen kanssakäyminen ei ole aina kovin kohteliasta.
Hui, mä olen kuin ap:n kuvailema äiti enkä tarkoita sillä pahaa. Vaan juuri tuo tummennettu on syynä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huono itsetunto kuten kommentoijillakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välillä saan itseni kiinni vähän samantapaista jutuista tyyliin:
-Jalkani murtui
-Oho . Mullakin murtui kerran käsi.
En osaa selittää miksi teen niin. Jotenkin tyhmästi innostun aiheesta kun se muka koskettaa myös minua. En tarkoita vähätellä tai mitätöidä toisen kokemuksia, mutta ymmärrän tosi hyvin.
Ja uskokaa pois, että se ärsyttää ja hävettää jälkikäteen. Niin kuin kohta kun tajuan taas tuutanneni omat kokemukseni sen sijaan, että olisin pohtinut ap äidin ikävää käytöstä...
Huah!
Mä tiedän tuon ihmistyypin, hyvä ystäväni on juuri tuollainen. Kun joku kertoo jonkin asian omasta elämästään, niin tämän pitää kertoa samantapainen asia, mutta vähän nokittaen, joko itsensä kokemana tai sitten jonkun kaverinsa. Aivan hemmetin rasittavaa.
Olen pahoillani ap :( Mun isä ei kerro omia savutuksiaan, mutta ennen, aina jos kerroin jotain onnistumisia niin hän latisti sen jotenkin, yleensä muka vitsillä (esimerkiksi: sain täydet pisteet tentistä. Isä: mutta ymmärsitkö asiasta mitään, heh heh.). Kritisoi myös "vitsillä" kaikkea esim tekemiäni ruokia, nikkarointejani jne. Lakkasin kertomasta hänelle oikeastaan mitään elämästäni ja vähensin yhdessäoloa ja nyt vuosia myöhemmin hän on vähän muuttunut ja jos kerron jostain onnistumisestani vaikka siskolleni hänen läsnäollessaan niin hän sanoo hyvin väkinäisesti ja selvästi pakotettuna "sehän hienoa", siis selvästi ilman mitään aitoa tunnetta siellä taustalla, mutta on selvästi tajunnut jotain asenteestaan ja yrittää muuttua. Valitettavasti mulla ei itselläni ole henkisiä voimavaroja antautua uudelleen niin läheiseen suhteeseen kuin meillä lapsuudessani oli, vaikka tiedän että hän tekee parhaansa (lapsuudenkotinsa oli hyvin kieroutunut).
Hän yrittää keskustella kanssasi omalla, melko rajoittuneella tavallaan.
Vinkki: älä kerro kuulumiasi, vaan kysy, mitä hänelle kuuluu. Saat loputtoman luennon. Ei kovin seurallista, mutta ainakaan et tunne, että hän nolaa sinut.
Vierailija kirjoitti:
Välillä saan itseni kiinni vähän samantapaista jutuista tyyliin:
-Jalkani murtui
-Oho . Mullakin murtui kerran käsi.En osaa selittää miksi teen niin. Jotenkin tyhmästi innostun aiheesta kun se muka koskettaa myös minua. En tarkoita vähätellä tai mitätöidä toisen kokemuksia, mutta ymmärrän tosi hyvin.
Ja uskokaa pois, että se ärsyttää ja hävettää jälkikäteen. Niin kuin kohta kun tajuan taas tuutanneni omat kokemukseni sen sijaan, että olisin pohtinut ap äidin ikävää käytöstä...
Huah!
Minusta tämä on vähän eri juttu ja aika yleistäkin varmaan (poikkeuksellisesta asiasta kuuleminen aktivoi muistissa siihen liittyvän asian , ja helposti se vaan tulee sanotuksi, vaatii keskittymistä että jää vain kuuntelemaan toista). Et varmaan kuitenkaan tekisi kuten ap:n äiti facebookissa?
Tunnistan hyvin tuon ihmistyypin. Ei viitsisi mitään sanoa, kun tämä todellakin kääntää aina kaiken itseensä. Eivätkä tällaiset ihmiset koskaan muutu. Jos heitä estetään puhumasta juuri heidän asiastaan, he eivät osaa sanoa mitään. Hei eivät osaa olla kiinnostuneita toisten ihmisten asioista, eivätkä osaa kysellä niistä taikka kommentoida niitä.
En usko, että äitisi muuttuu, toivottavasti sinulla on muita ystäviä, joille voit kertoa asioistasi ja jotkaova niistä kiinnostuneita.
Miksi et kysy siltä suoraan, ei me voida tietää minkä trauman se on kokenut sinut saadessaan!!!!!!!!!!!!!!!