Onko yliopistoissa vain varakkaiden lapsia

Juhlatilaisuuksien ja tapahtumien tarkoituksena on mahdollisuus verkostoitumiseen ja harjoitella etikettiä ja keskustelutaitoja joita työelämässä tarvitsee joten sen vuoksi niihin kannattaa osallistua. Toisaalta joissakin perheissä pöytätavat ja muut on jo opetettu lapsille.

Varmaan Helsingin ulkopuolella on enemmän yliopisto-opiskelijoita, joilla ei ole akateemiset vanhemmat. Itselläni on kokemusta Helsingin yliopistosta sekä TKK:lta. TKK:lla ehkä tutalla on enemmän parempitaustaista porukkaa kuin muilla aloilla. Helsingin yliopistossa oli melkein kaikilla opiskelutovereillani akateemiset tai muuten hyväosaiset vanhemmat. Itse tulen ns. huonosta perheestä, on jopa vähän lastensuojelutaustaakin. Kyllähän sen vähän huomasi, että on jotenkin erilainen kuin muut...

Raha ei välttämättä ole oleellista, vaan se, että puuttuu tietynlaiset sosiaaliset taidot kuten miten pukeudutaan ja käyttäydytään eri tilaisuuksissa, illallisilla jne. Jokainen varmaan tajuaa, ettei verkkareissa mennä mihin vain. Usein ongelma onkin päinvastainen, eli mennään ylipukeutuneina tai käyttäydytään tarpeettoman korrektisti. Eli muilla on "casual" neulepaita-look ja itsellä iltapuku/smokki-look.

Yliopistoissa on kaikenlaisia ihmisiä. Niitä juhlatilaisuuksia ei opiskelijalle hirveästi taida tulla eteen. Minulla vasta väitösten karonkat olleet niitä mihin on pitänyt hankkia juhlamekko. UFFin alesta olen ostanut muutamalla eurolla.

Menepä tutustumaan luonnontieteisiin. Siellä ei juuri näy snobeilua. Kummia nörttejä vain nurkat täynnä :)

Vierailija kirjoitti:

Varmaan Helsingin ulkopuolella on enemmän yliopisto-opiskelijoita, joilla ei ole akateemiset vanhemmat. Itselläni on kokemusta Helsingin yliopistosta sekä TKK:lta. TKK:lla ehkä tutalla on enemmän parempitaustaista porukkaa kuin muilla aloilla. Helsingin yliopistossa oli melkein kaikilla opiskelutovereillani akateemiset tai muuten hyväosaiset vanhemmat. Itse tulen ns. huonosta perheestä, on jopa vähän lastensuojelutaustaakin. Kyllähän sen vähän huomasi, että on jotenkin erilainen kuin muut...

Raha ei välttämättä ole oleellista, vaan se, että puuttuu tietynlaiset sosiaaliset taidot kuten miten pukeudutaan ja käyttäydytään eri tilaisuuksissa, illallisilla jne. Jokainen varmaan tajuaa, ettei verkkareissa mennä mihin vain. Usein ongelma onkin päinvastainen, eli mennään ylipukeutuneina tai käyttäydytään tarpeettoman korrektisti. Eli muilla on "casual" neulepaita-look ja itsellä iltapuku/smokki-look.

Tämä on itselleni ongelma. Pöytäetiketti ja peruskäytöstavat ovat hukassa. Samoin pukeutuminen, ei tietoa minkälaiset vaatteet pitää laittaa päälle. Kun ei naisena muutenkaan ole sellainen korkkari-mekkotyyppinen.

Kun jää työttömäksi, niin ohjeistetaan, että käytä hyväksesi kaikki mahdollisuudet työllistyä, kysele verkostoiltasi töitä ja pyydä suosittelijaksi vaikka kesätyöpaikan pomoa, jos et muuta keksi (tai vaikka oppilaitoksesi rehtoria tms.). Mutta jos olet opiskelija, niin vanhempiako ei saisi "hyväksikäyttää" hakiessaan töitä? Miksi ei?

Se vähän riippuu milloin kurssikavereidesi vanhemmat rikastuivat, jos  se tapahtui 2000-luvulla niin näkyy käytöksessä, jos aiemmin, niin tuskin. Tuo 2000-luku on hyvä rajapyykki nousukaskäytökselle. Kääntäen on myös niin, että moni köyhtynyt, mutta ennen vauras suku aiheuttaa luokkatunnetta edelleen vaikka H&M rääsyissä kulkisivatkin ja  vauraudesta ei ole kuin kehykset jäljellä, jos niitäkään.

Ei pärjää köyhän lapsi. Työmarkkinoilta. Vain suhteilla saa töitä nykyisin akateemisilta aloilta. Kauppis on pahin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan Helsingin ulkopuolella on enemmän yliopisto-opiskelijoita, joilla ei ole akateemiset vanhemmat. Itselläni on kokemusta Helsingin yliopistosta sekä TKK:lta. TKK:lla ehkä tutalla on enemmän parempitaustaista porukkaa kuin muilla aloilla. Helsingin yliopistossa oli melkein kaikilla opiskelutovereillani akateemiset tai muuten hyväosaiset vanhemmat. Itse tulen ns. huonosta perheestä, on jopa vähän lastensuojelutaustaakin. Kyllähän sen vähän huomasi, että on jotenkin erilainen kuin muut...

Raha ei välttämättä ole oleellista, vaan se, että puuttuu tietynlaiset sosiaaliset taidot kuten miten pukeudutaan ja käyttäydytään eri tilaisuuksissa, illallisilla jne. Jokainen varmaan tajuaa, ettei verkkareissa mennä mihin vain. Usein ongelma onkin päinvastainen, eli mennään ylipukeutuneina tai käyttäydytään tarpeettoman korrektisti. Eli muilla on "casual" neulepaita-look ja itsellä iltapuku/smokki-look.

Tämä on itselleni ongelma. Pöytäetiketti ja peruskäytöstavat ovat hukassa. Samoin pukeutuminen, ei tietoa minkälaiset vaatteet pitää laittaa päälle. Kun ei naisena muutenkaan ole sellainen korkkari-mekkotyyppinen.

Joo, ja kyllähän tämä voi näkyä muutenkin kuin erilaisissa tilaisuuksissa. Pukeutuminen oli suht helppo oppia, ja netistä löytyy vinkkejä, mutta oikea käytös on vaikeampaa. Eikä se todellakaan ole sitä, että kulkisi verkkareissa ja kiroilisi, vaikka perhetaustani onkin mitä on. Jos nyt mainitsen joitakin yksittäisiä juttuja, niin esim. se, että tulee teititeltyä vieraita ihmisiä (vaikka jotain amanuenssia tai pahimmillaan itseä vanhempaa tuutoria!) ja puhuttua ihmisistä tyyliin "professori Nieminen" ja "lehtori Mäkinen". Ekana opiskelusyksynä lähetin kurssiassarille (joku tokan vuoden opiskelija) tarpeettoman korrektin sähköpostin. En edes halua muistaa koko asiaa.

Tuntemani talous- ja oikeustieteen opiskelijat eivät ole varakkaista perheistä, eivät edes keskituloisista.

Tosin ko. alan opiskelijat erottuvat yliopistolla pukeutumisekllaan muista opiskelijoista.

Tekniikan puolella oli huomatatvasti rennonpaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei pärjää köyhän lapsi. Työmarkkinoilta. Vain suhteilla saa töitä nykyisin akateemisilta aloilta. Kauppis on pahin.

Höpsis :)

Jos vanhemman tulot on yli 100000 eur vuosi , kannattaa lapsi laittaa akateemiseen opinahjoon. Muuten ei. Parhaiten menestyvät väitelleiden lapset. Niillä on hyvät lähtökohdat opiskelulle

Vierailija kirjoitti:

Jos vanhemman tulot on yli 100000 eur vuosi , kannattaa lapsi laittaa akateemiseen opinahjoon. Muuten ei. Parhaiten menestyvät väitelleiden lapset. Niillä on hyvät lähtökohdat opiskelulle

Väitelleet eivät sitten välttämättä ole työelämässä.

Ei siellä ole vain parempituloisesta taustasta tulevia, mutta ainakin silloin kun itse aloitin opinnot Helsingissä Valtiotieteellisessä, trendi oli kyllä se, että isolla osalla on keskiluokkaiset/ylemmän keskiluokkaiset vanhemmat, jotka käyvät ns. siisteissä sisätöissä ja joilla on korkeakoulututkinto. Koska Suomessa ollaan, tämä ei vielä tarkoita suoralta kädeltä mitään ihan mielettömiä tuloja tai tuloeroja, vaikka toki siellä oli myös esimerkiksi muutama varakas perijä ja osa asui vanhempiensa omistamissa asunnoissa.

(Todettakoon nyt taustaksi, että suomalaisen kokopäivätyössä käyvän aikuisen mediaanipalkka ei kuitenkaan ole sen enempää kuin n. 3000 euroa kuussa ja etenkin palvelualalla on tämän päälle vielä paljon aikuisia alle täysillä tunneilla. Korkeakoulutetulle 3000 taas on pääsääntöisesti pienehkö palkka. Eli jos verrataan ihan "normaalia" kahden ihan kivoissa duuneissa käyvän vanhemman perhettä ja huonopalkkaisissa duuneissa käyvien yhden tai kahden vanhemman perhettä, elintyylissä ja elintasossa voi olla jo isoja eroja.)

Itse olen yh-lähihoitajan lapsi ja perheessä on ollut sekä mielenterveysongelmia että työttömyyttä pitkissäkin jaksoissa (ks. se edellinen lama). Suvun ensimmäinen ylioppilaskin on serkkuni eli verrattain nuori. Yliopistolla aloittaessa kyllä koin, että on olemassa tietty kulttuuri- ja ajattelutapaero, jonka havaitsee, kun ei olekaan siitä samaa valkokauluskeskiluokkaista taustaa kuin enemmistöllä.

Musta se ero taustoissa oli näkyvä, vaikka ei välttämättä konkreettinen. Tämä korostui etenkin aloittaessa, kun suurin osa oli vielä aika nuoria. Kokemus siitä, millaista elämä tai normaali elämä on, oli erilainen. Kukaan ei ollut törppö tai tynnyrissä kasvanut, mutta silti jotkut asiat, esimerkiksi se, että lapsuudenkoti/vanhempien nykyinen koti on paikka, jossa vallitsee tietyntasoinen taloudellinen hyvinvointi ja turvallisuus, olivat itsestäänselvyyksiä. Samoin se, että vanhempien ikääntyessä isoin taloudellinen huolenaihe on se, että perintöasunnosta joutuu maksamaan perintöveroa eikä esimerkiksi se, että vanhempien eläke on niin pieni, että on syytä varautua tukemaan heitä taloudellisesti.

En nyt jaksa avata asiaa ainakaan tähän viestiin enempää, mutta suurimmalla osalla ihmisistä on normaaliuden kupla ja tietty käsitys siitä, mikä on normaalia myös muille. Yliopistolla se kupla on määräytynyt

Kiinnostavasti samaan aikaan kun aloittelin opintojani, Perussuomalaiset tekivät nousua poliittiseen raskassarjaan. En ole juuri mistään ns. samoilla linjoilla PS:n kanssa, mutta jotenkin se luokkaero/eliittiretoriikka ja eri medioissa vallinnut "ai tämmösiäkin on" -ihmetys edusti sitä samaa eroa, jonka yliopistolla havaitsee suht selkeästi, jos on vaan tarpeeksi köyhästä/alaluokkasesta (huono sana, mutta paremman puutteessa menköön). Mietitytti ja mietityttää myös edelleen, että näistä opiskelukavereista monesta tulee ja tuli vaikuttajia, joiden tehtävä on analysoida, tulkita, tutkia ja muokata suomalaista yhteiskuntaa kokonaisuutena, mutta silti moni oli ja on ihan sokea sille, että oma arkitodellisuus tai tausta on jollain tapaa poikkeava isosta osasta suomalaisia. Vastaavasti akateemisen radikaalin vasemmiston nuori polvi vitutti, koska omasta näkökulmasta se näyttäytyi yltäkylläisyydestä versoneiden lellipentujen isänmurhana ja tarve asemoitua prekariaattiin tai altavastaajiksi lähinnä naiivina ja jännityshakuisena roolipelinä. Ja tämä siitä huolimatta, että olin ja olen aatteellisesti aika lähellä tätä kööriä.

Jatkan, tulipa pitkä...

33 jatkaa..

Eli jos puhutaan taloudellisesta, kulttuurisesta ja sosiaalisesta pääomasta, musta se erojen pääpaino ei ole siellä taloudellisella puolella, vaikka toki silläkin on osansa. Kuvittelisin, että osasyy siihen, miksi sosioekonominen tausta periytyy jopa Suomessa, on nimenomaan kotoa opittu tai havainnoitu suhtautuminen rahaan, työelämään ja tavoitteiden asettamiseen. Tällä en tarkoita sitä, että köyhät tai heikkotuoliset olisivat välttämättä huonoja tai vastuuttomia rahankäyttäjiä, laiskoja tai kyvyttömiä asettamaan tavoitteita.

Esimerkiksi opintotuen edustama riski näyttäytyy nuorelle ihmiselle ihan erilaisena riippuen siitä, onko 2500 euroa nuoren näkökulmasta aivan jumalatoman ennennäkemätön summa rahaa, joka on täysim arjesta poikkeava ja utopistinen vai jotain suhteellisen normaalia. Tällen vähän vanhempana raha ja

Vastaavasti suhde työelämään on varmasti eri, jos vanhemmat ja tutut aikuiset ovat olleet arvostettuja alallaan ja suhtautuneet ammatilliseen osaamiseensa osana persoonaansa verrattuna siihen, että vanhemmat tekevät ei-palkitsevaa suorittavaa työtä, jossa ovat täysin korvattavissa ja vailla sanavaltaa ja joka ei kehitä. Myös lähipiirin työttömyys lapsuudessa muokkaa varmasti suhtautumista ja luottoa elämään ja työmarkkinoihin. Aika moni ei tunne etenkään pitkäaikaistyöttömiä ja siksi työttömiä on helppo haukkua milloin miksikin ja syyllistää omasta työttömyydestään. Mut mitäs sitten, jos lapsuuden ja nuoruuden peruskokemuksiin kuuluu se, että omat tutut ja mahdollisesti jopa rakkaat, normaalin työteliäät ja täyspäiset aikuiset eivät työllisty?

Tausta vaikuttaa myös siihen, mikä on realistista tavoitteenasettamista. Jos oma äiti/isä on lääkäri, lääkäriksi pyrkiminen voi tuntua hyvältä tavoitteelta. Jos taas lääkärit edustavat jotain epänormaalia, rikasta ja kaukaista eliittiä, tavoite voi tuntua vähemmän realistiselta.

En tällä pyri sanomaan, että taustan vaikutus olisi kiveen hakattu tai että se ei olisi asia, jonka ihminen voi tiedostaa ja josta päästä yli (suuntaan tai toiseen), pyrin enemmänkin toteamaan, että ihmisten kokemus maailmasta muokkaa varmasti myös toimintaa. Suomessa luokka-ajattelu on aika vierasta, mikä on tavallaan tosi hyvä, mutta sikäli harmi, että kun selkeitä erojakin on, ne on vaikempo tiedostaa kun niistä ei nyt niin puhuta. Yhtenäiskultuurin harha on niin vahva, että sit kun eroista puhutaan, se luisuu väkisinkin riitelyyn siitä, kuka nyt edustaa sit sitä oikeaa suomalaista elämäntapaa, vaikka totuus on koko ajan ollut se, että erilaisten ihmisten elämä on erilaista myös ryhmien tasolla.

Oho, olipa paljon kirjotusvirheitä ja semmosia. Maratonviestien laatiminen puhelimelle ei näemmä ookaan helppo homma. :D Mut täydennänpä nyt noi kesken jääneet lauseet (jos kukaan jaksoi edes lukea).

Eli piti sanoa, että yliopiston todellisuuskupla määrittyy tietyn sosioekonomisen taustan mukaan ja se tietty tausta on tosi (ylemmän) keskiluokkainen.

Toisessa viestissä piti sanoa, että tälleen vähän vanhempana raha "suhteellistuu" ja isompiinkin summiin on helpompi suhtautua vähän rauhallisemmin, vaikka tulot olisivat pienet. Siinä vaiheessa, kun on vasta aloittelemassa opintojaan tai harkitsemassa sitä, näin ei vielä välttämättä ole.

Ja todettakoon vielä, että vaikka puhun luokista, yltäkylläisyydestä ja lellipennuista, se, että on kasvanut sosioekonomisesti paremmassa taustassa ei välttämättä tarkoita sitä, että koti sinänsä olisi parempi. Kahden hyvintoimeentulevan aikuisen perheessäkin voi olla vaikka alkoholismia, tunnekylmyyttä, kiusaamista tai ihan mitä tahansa ongelmia. Esimerkiksi oma kotini taas oli köyhä, mutta erittäin onnellinen ja rakastava. Enkä hiffannut sitäkään, että köyhiä ollaan ennen kuin siirryin harrastuksen ja opintojen kautta porukkaan, jossa kaikkien perheillä oli omistuasunto ja kaksi työssäkäyvää vanhempaa eli köyhyys ei tuntunut puutteena (ainakaan kun vertailukohta olivat muut köyhät). Tässä ketjussa suhde rahaan, tavoitteisiin ja työelämään olivat kuitenkin musta ne kiinnostavammat pointit.

Vierailija kirjoitti:

Juhlatilaisuuksien ja tapahtumien tarkoituksena on mahdollisuus verkostoitumiseen ja harjoitella etikettiä ja keskustelutaitoja joita työelämässä tarvitsee joten sen vuoksi niihin kannattaa osallistua. Toisaalta joissakin perheissä pöytätavat ja muut on jo opetettu lapsille.

Ohis: Mä tulen vähävaraisesta perheestä ja ongelma ei musta ollut pöytätapapuoli sinänsä, vaan tatsin puute ulkona syömiseen. Äiti kyllä piti huolen siitä, että osaan käyttäytyä ja huomioin muut ihmiset ruokapöydässä(kin), mutta ravintolassa syömisen jännitäminen helpotti vasta kolmekymppisenä, kun sitä teki työn kautta niin paljon, että karaistui. Sitä ennen oli aina sellainen olo, että "mä en kuulu tänne" ja oikein kylmä hiki valui odottaessa, että kaikki huomaavat. Etenkin tarjoilijoita jännitin aivan helvetikseen.