Haluaisin kirjoittaa kirjan, mutta olen huono kirjoittaja :D
Minulla on siis hieno tarina ja idea päässäni, mutta en saa puettua sitä sanoiksi. En ole mikään kovinkaan hyvä kirjoittaja. Koulun kirjoitelmia on aina kehuttu, mutta ei mun kirjoitustaito riitä ihan kirjan kirjoittamiseen. Tai sitten haluaisin ohjata tarinastani elokuvan/minisarjan. Minulla on jo kohtaukset valmiina päässäni, miltä ne näyttäisivät. Epärealistinen haave tämäkin. Nyyh.
Kommentit (3)
No tee elokuva. Hankkiudu alalle tai tee vain nettiin.
Kyllä kirjoittamistakin voi ja kannattaa harjoitella, ei pidä lokeroida itseään huonoksi jossain suorilta käsin. Kirjoittana voi kehittyä aivan valtavasti, jos harjoittelee sitkeästi ja käy esim. luovan kirjoittamisen kursseilla. Et voi etukäteen harjoittelematta edes tietää, että mihin vielä pystytkään. Käypä joskus vaikka kirjamessuilla tai jossain valtavassa kirjakaupassa, niin näet, kuinka valtavasti maailmassa on kirjoja ja voit uskoa, ettei läheskään niitä kaikkia ole kirjoitettu valtavalla synnynnäisellä lahjakkuudella, vaan peppu tiukasti penkissä. Niin ne gradut ja opinnäytteetkin syntyvät.
No, sitten sä voisit esittää ideasi jollekin suomalaiselle käsikirjoittajalle. Se on vähintään yhtä vaativa laji kuin kirjan kirjoittaminen, elokuvan tai tv-sarjan käsikirjoittaminen.
Löydät nimiä vaikkapa etsimällä itsellesi tyylillisesti mieluisan tv-sarjan tiedot imdb:stä.
Toinen juttu sitten tietysti, saatko ikinä ketään innostumaan, mutta ei mikään estä kokeilemasta.