Mies roikkui jatkuvasti minussa kiinni, kun olimme eilen isolla kaveriporukalla baarissa
Olen juuri aloittanut seurustelun erään miehen kanssa. Mies fiksu, mukava ja kaikinpuolin kunnollinen. Eilen oltiin eka mun kaverin tupareissa ja paikalla oli pääosin mun kavereita ja tuttuja ja myös sellaisia, joita en tuntenut. Koko illan mies käyttäytyi kamalan typerästi (omistavasti) mua kohtaa. Halusi kokoajan pussata, halata tai piti minua omistajan elkein vyötäröltä kiinni. Käytös oli tälläistä jo tupareissa, mutta vain paheni kun jatkettiin baariin. Loukkaantui kun halusin mennä kavereiden kanssa tanssimaan tai jutella parille miespuoleiselle kaverillei. Pahin oli, kun juteltiin kavereiden kaa niitä näitä, niin tuli takaapäin ottamaan musta kiinni ja vaati puoliväkisin pusa. Kyllä nolotti. Ei mun kaveripiirissä käyttäydytä noin ja roikuta kumppanissa kiinni. Mun mielestä pareilla on vapaus mennä bileissä/baarissa muuallekin kuin käsivarren mitan päähän. Mies ei ikinä ole muuten käyttäytynyt näin "omistavasti". Miten saisin sanottua sille et pitkässä juoksussa tommone peli ei vetele?
Kommentit (39)
En itekkään tykkää lääppivistä idiooteista, sano asiallisesti ja jos ei usko puhetta niin heität mäkeen.
Hankalia asioita. Meillä taas tuo vaimo vaatii jatkuvaa hipellystä ja pussailua julkisilla paikoilla. Pitää kuulemma näyttää kaikille, että "olen hänen".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teitä ja tilannetta tietämättä mies voi olla joko mustasukkainen ja siksi omii sinua tai kuten uskoisin niin on tottunut läheisempään suhteeseen ja julkiset hellyydenosoitukset ovat hänelle normaaleja. Eli onko aloittaja tällainen jonka mielestä julkisesti ei kuulu halata/pussata/mennä käsi kädessä jne. Näitä erakko/yksityisyyttään vaalivia on paljon enemmän kun näitä jotka näyttää tunteet vapaasti ja julkisesti.
Tietenkin onko mies miten käyttäytynyt ennen baareissa ja yleisissä tiloissa?Ollaan seurusteltu n. puoli vuotta ja nyt ekaa kertaa pariskuntana jossain... ehkä kyse on vaan tavasta esittää tunteita julkisella paikalla. Mun mielestä lääpintä, pussailu yms. kuuluu vaa kotii.
Ap
Aloituksessa kirjoitit, että olette juuri alottaneet seurustelun ja nyt olettekin yhtäkkiä olleet jo puoli vuotta. Okei, asia selvä.
En ole ap, mutta onhan tuo puoli vuotta vielä tuore suhde. Minä ja poikaystäväni ollaan myös seurusteltu noin puoli vuotta ja eihän siinä ajassa oo ehtinyt kuin just oppia vähän tuntemaan toista. En ajatellut vielä pitkään aikaan esitellä häntä kenellekään, koska ei tästä vielä tiedä tuleeko meistä edes kunnolla paria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teitä ja tilannetta tietämättä mies voi olla joko mustasukkainen ja siksi omii sinua tai kuten uskoisin niin on tottunut läheisempään suhteeseen ja julkiset hellyydenosoitukset ovat hänelle normaaleja. Eli onko aloittaja tällainen jonka mielestä julkisesti ei kuulu halata/pussata/mennä käsi kädessä jne. Näitä erakko/yksityisyyttään vaalivia on paljon enemmän kun näitä jotka näyttää tunteet vapaasti ja julkisesti.
Tietenkin onko mies miten käyttäytynyt ennen baareissa ja yleisissä tiloissa?Ollaan seurusteltu n. puoli vuotta ja nyt ekaa kertaa pariskuntana jossain... ehkä kyse on vaan tavasta esittää tunteita julkisella paikalla. Mun mielestä lääpintä, pussailu yms. kuuluu vaa kotii.
Ap
Aloituksessa kirjoitit, että olette juuri alottaneet seurustelun ja nyt olettekin yhtäkkiä olleet jo puoli vuotta. Okei, asia selvä.
En ole ap, mutta en todellakaan pidä puolen vuoden seurustelusuhdetta mitenkään pitkänä. Tai pointti oli se, et puolen vuoden seurustelu on aika lyhyt.
Mulkku temppu jättää mies yksin! Ei ihme että oli sun kimpussa
Mä tykkään, jos mies joskus hipsuttaa ku ollaa porukalla jossain. 😁
Odota viitisen vuotta (parikin saattaa riittää), niin et saa miestä telkkarin edestä minnekään. Sitä ei voisi vähempää kiinnostaa sun pussailu tai halailu. Tai mikään. Kyllä se siitä jäähtyy.
Oi voi, kyllä tulee nuoruus mieleen. Kun on ollut vastarakastunut ja ei voi pitää toisesta näppejään irti. Ja tietysti on ylpeä kumppanista. Avioiduin hänen kanssaan, jonka kanssa tämä kuhertelu kesti pisimpään. Parisen vuotta oltiin kuin vastarakastuneet. Nykyään pidetään vaan kädestä kiinni. Yhdessä yli 20 v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teitä ja tilannetta tietämättä mies voi olla joko mustasukkainen ja siksi omii sinua tai kuten uskoisin niin on tottunut läheisempään suhteeseen ja julkiset hellyydenosoitukset ovat hänelle normaaleja. Eli onko aloittaja tällainen jonka mielestä julkisesti ei kuulu halata/pussata/mennä käsi kädessä jne. Näitä erakko/yksityisyyttään vaalivia on paljon enemmän kun näitä jotka näyttää tunteet vapaasti ja julkisesti.
Tietenkin onko mies miten käyttäytynyt ennen baareissa ja yleisissä tiloissa?Ollaan seurusteltu n. puoli vuotta ja nyt ekaa kertaa pariskuntana jossain... ehkä kyse on vaan tavasta esittää tunteita julkisella paikalla. Mun mielestä lääpintä, pussailu yms. kuuluu vaa kotii.
Ap
Aloituksessa kirjoitit, että olette juuri alottaneet seurustelun ja nyt olettekin yhtäkkiä olleet jo puoli vuotta. Okei, asia selvä.
En ole ap, mutta en todellakaan pidä puolen vuoden seurustelusuhdetta mitenkään pitkänä. Tai pointti oli se, et puolen vuoden seurustelu on aika lyhyt.
Ei ole pitkä aika, mutta jos jotain on aloittanut puoli vuotta sitten tekemään, ei se ole "juuri alkanut". Korkeintaan joku pari kuukautta.
(Sori ot jankkaus)
Mun mies on tuollainen. Vieläkin, kun useampi vuosi oltu jo naimisissa. Johtuu pitkälti siitä, että mies ei ole vieraammassa seurassa kovin seurallinen, eikä tietysti ole kiva yksinkään pällistellä. Toisaalta varmaan haluaa myös osoittaa, että "olen hänen", mikä joskus ärsyttää, jos tulee huonolla hetkellä likistelemään. Silloin kun mennään porukalla jonnekin, tosiaan haluaa tehdä muutakin, kun nyhjätä koko ajan kahdestaan. Sitä voidaan tehdä riittävästi kotonakin.
Ja jos poikkis olisi bilettänyt kybällä ja paskat nakannut aloittajasta, itkettäisiin sitten siitäkin, kuinka kylmä ja kusipäinen , myös todennäköisesti alkoholisti tämä poikkis olisi. Naisilla on aina oltava "ongelmia" ja uhriutumista elämässään.
Kuulostaa hieman ahdistavalta. Kyllä mekin miehen kanssa julkisesti pussaillaan ja hipelöidään toisiamme, mutta silleen hienovaraisesti eikä juuri kun toinen on tyyliin juttelemassa tai kertomassa muille jotain juttua. Kannattaa puhua poikaystäväsi kanssa, hän voi olla epävarma. Puhukaa siitä epävarmuudesta ja siitä että poikaystäväsi ennemminkin yrittäisi löytää jonkin sopivan välin pussata eikä vain väkisin yrittää kesken juttujen, jolloin muut joutuvat haluamattakin katsomaan. Keskustelkaa että mikä on ok ja mikä ei.
Vierailija kirjoitti:
Ja jos poikkis olisi bilettänyt kybällä ja paskat nakannut aloittajasta, itkettäisiin sitten siitäkin, kuinka kylmä ja kusipäinen , myös todennäköisesti alkoholisti tämä poikkis olisi. Naisilla on aina oltava "ongelmia" ja uhriutumista elämässään.
Jopa naiset ovat erilaisia. Joku tykkää kun mies käyttäytyy omistavasti muiden edessä, joku ei. Jotakuta ei haittaa jos mies bilettäessä ei vilkaisekaan naistaan, toista se taas haittaa. Anteeksi jos tuli nyt yllätyksenä.
Juuri ap:n kaltaisten naisten takia Suomi ajautuu sukupuuttoon. Mua hermostuttaa, että ollaan niin saatanan itsenäisiä, ettei voi edes pussata julkisella paikalla.
Itaeäni ei moinen käytös haittaa, mulle tulee vaan semmone turvallinen ja rakastettu olo. Ja ohan se perkele seksikästä. Meitä on moneen junaan.
Kuile sun on tehtävä "filosofiasi" selväksi sen toisen kanssa mieluummin naamatusten, sen jälkeen joko jatkat saman kanssa tai yrität hankkia jotain toista joka viitsii tuollaista.
Älä ihmettele mikäli mies haluaa viihteelle tapaan "täällä on paljon naisii".
Tuollainen tulee käydä läpi alkumetrillä.
Mustasukkaisia naikkosia kyllä löytyy jotka ovat vasta tai jo tuijotusasteella; siihen riittää ettà ohikulkeva mies vilkaisee ennen sinua - jos huomaa muuta kuin häirintäsi - vaikkapa mainosjulistetta kauppakeskuksessa. Nainen huutaa jo "sillä on toinen!!"

Omistushaluinen mies on seksikästä 😏
Mun exä oli ihan samanlainen kyhnääjä. Lisäks se baareissa/yökerhoissa alkoi aina arvostelemaan ääneen muiden miesten ulkonäköä. Uskon, että teki sen vaan sen takia, että en vilkuilisi muita ja yrittääkseen korostaa, että hän on jotenkin parempi. Todella epävarma ja heikkoitsetuntoinen hän loppujen lopuksi oli.