Onko teidän muidenkin masentuneet läheiset tällaisia? Alkaa jo itseäkin masentaa, tosi raskasta!!!

Olen monesti miettinyt, onko ihmisten empatiakyvyttömyys ja tunnekylmyys vain masennuksesta johtuvaa tulkintaharhaa. Mutta ei, tämä ketju osoittaa että ei ole harhaa vaan todellisuutta mitä suuremmassa määrin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä masentuneen läheisenä on hyvin raskasta. Ei minunkaan läheiseni näytä oloaan kaikilta osin noin kuin ap kuvailee. Mutta lopputulos on silti sama, että masentuneen läheisenä joutuu koville. Ja masennus uhkaa itseäkin. Kynnys hakea itse apua on korkea, kun enhän minä ole se masentunut vaan tuo läheiseni. Ja kun toinen uskoutuu olostaan minulle, niin ei ole oikein ketään kenen kanssa siitä puhuisi, kun ei voi toisen luottamusta pettää. Mutta puhuminen keventäisi omaa oloa. Umpikuja siis.

Sano ystävällesi, että et enää voi toimia hänen olkapäänään. Kerro, että voitte jatkossakin tavata ja tehdä mukavia piristäviä asioita yhdessä silloin kun ystäväsi jaksaa ja voi paremmin. Mutta sinä et voi toimia hänen terapeuttinaan. Ikinä ei tule laittaa itseään siihen asemaan, että on läheisensä terapeutti! Sinä et ole tarpeeksi ammattitaitoinen etkä omaa tarvittavia työkaluja ja resursseja auttaaksesi ystävääsi avaamaan masentuneen mielen kiemuroita. Voit jopa pahentaa asiaa ja vahvistaa masentuneen mielen tietynlaista ajattelukehää! Teet hallaa tuollaisella toiminnalla sekä itsellesi että ystävällesi. Masentunut tarvitsee ammattiauttajaa, joka osaa etäännyttää itsensä masentuneen ajatuksista ja osaa opettaa masentunutta elämään tietynlaisista ajatuksista riippumatta ja niiden kanssa. Sinä et pysty olemaan ammattitaitoisen terapeutin korvike millään tasolla.

Jepp. Tämän kaiken olen kyllä ymmärtänyt. Mutta en sitä, että miten tuo käytännössä toteutetaan ilman, että ystävä tulee hylätyksi. Olen tässä asiassa hänen ainoa läheisensä. Toki esim. työn kautta tapaa ihmisiä päivittäin, mutta eivät he tietenkään tiedä hänen masennuksestaan. Käyn kutakuinkin säännöllisesti hänen luonaan kysymässä miten hän voi ja onko hän syönyt. Jos jään odottamaan hänen yhteydenottoaan, että kun hänellä on parempi päivä, niin sitä saan odottaa loppuun asti.

Minun täytyy löytää hyvä tasapaino läheisyyden ja etäisyyden väliltä. Sitä etsiessä on vähän rankkaa.

Voithan edelleen nähdä ystävääsi, voitte käydä kävelyillä, teatterissa, viettää leffailtaa, käydä uimahallissa tai kuntosalilla. Mutta sanot suoraan sen, että et enää pysty kuuntelemaan niitä masentuneen ajatuksia. Että olet huomannut niiden vaikuttavan omaan hyvinvointiisi. Kyllä useimmat masentuneet sen tajuavat, että ei kaveri voi toimia terapeuttina. Onhan ystävälläsi jo oma terapeutti tai onko hän hakenut keskusteluapua esim. mielenterveyskeskuksen kautta? Jos ei, niin ohjaa ystävääsi sinne. Jos hän ei yksin pysty/halua, niin siinä voit yrittää auttaa, varaat vaikka lääkärille ajan. Mutta selvät sanat tuohon, että homma ei noin voi enää toimia. Ystäväsi loppupeleissä arvostaa, että sanot asian suoraan, jotta ystävyytenne voi säilyä, jos kerran vaihtoehtona on se, että tämä pilaa teidän välit lopullisesti.

Aivan, voin kyllä nähdä ystävääni. Jäin vain vähän jumiin siihen ehdotukseen, että näkisin ystävääni sen mukaan miten hän jaksaa. Mutta kun en tiedä milloin hänellä on parempi päivä, eikä hän kerro sitä. Joten menen käymään ja totean, että jaahas, et sitten tänään aio puhua mitään. Joten joudankin lähtemään saman tien takaisin kotiin. Tuollainenkin väsyttää, turhauttaa ja on siten raskasta.

Ja ystävä ei ole ohjautunut terapiaan. Olen kehottanut hakemaan apua. Olen antanut linkkejä paikoista. Olen luvannut auttaa. Olen varannut lääkäriajan. Millään en saa häntä lähtemään avun piiriin. Jatkan yrityksiä.

Tuo on kyllä ikävä tilanne, jos hän ei ole vielä myöntänyt tilaansa sen vertaa, että suostuisi hakemaan apua. Mutta siinäkin mielessä voisi olla tarpeellista, että kerrot nyt suoraan, ettet jatkossa pysty samalla tavalla toimimaan kuuntelevana korvana. Ehkä se herättelee häntä toimimaan kun hän tajuaa, että sairaus vaikuttaa jo teidänkin ystävyytenne ja sinun voimasi alkavat olla lopussa.  

Ja vierailuissa sinun pitää mennä sen mukaan, miten itse jaksat. Jos sinusta tuntuu, että nyt ovat voimat lopussa, etkä jaksa mennä hänen luokseen, niin laita vaikka tekstiviesti. Sekin toimii jo hyvänä muistutuksena, että hänellä on ystävä, joka välittää ja miettii häntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä masennukseen ihan olennaisena oireena kuuluu itsekeskeisyys,kyynisyys ja viha. Se on sitten vähän ihmisestä riippuvaista,ilmentääkö hän tätä kuinka paljon ulospäin. Ei ne omiin oloihinsa eristyneet ole yhtään sen parempia ihmisiä,vaikka pitävät itsekeskeiset ja monesti ilkeätkin ajatukset omana tietonaan. Sellaista masentunutta ei olekaan, joka jalosti vain ihan muiden parasta ajatellen vetäytyy omiin oloihinsa kun ajattelee niin paljon muiden tunteita ja muiden parasta.

Hohhoijaa. Taidat itse olla kyyninen, itsekeskeinen ja vihainen. Masennusta voi sairastaa monenlaiset ihmiset. Harmi, jos sulla on ollut noin huonoja kokemuksia masentuneesta läheisestä tai itse olet ollut tällainen itsekeskeinen ihminen masentuessasi, mutta älä yleistä muihin, koska kaikkia masennusta sairastavia ja heidän ajatuksiaan et voi tuntea.

Juu eipäs yleistetä,oikeasti masentuneet ovat iloisia ja ystävällisiä,muut huomioon ottavia ja suhtautuvat realistisesti muiden sanomisiin.

Kyllä,masennusta voi sairastaa monenlaiset ihmiset. Masennukseen kuuluu silti AINA tietty itskeskeisyys. Ei se tarkoita että ihmisen luonne olisi itsekeskeinen,sehän johtuu nimenomaan sairaudesta. Masentuneella ei ole paukkuja miettiä muita ihmisiä tai kiinnostua muista. Hän pyörii kovasti oman surkeutensa ja pahan olonsa ympärillä,eristäytyen muista. Masennuksen oireet ei ole yhtäkuin ihmisen luonne. Masentunut tulkitsee asioita negatiivisemmin ja kyynisemmin kuin miten ne todellisuudessa ovat. Etkö koskaan ole kuullut sanontaa "masennus on itseen käännettyä vihaa"? Toki lievä masentuneisuus on täysin eri asia kuin esim.vaikea tai keskivaikea masennus ja näkyykin eri tavalla.

No voi haloo. Jos ihminen on SAIRAS, niin tietenkään se ei jaksa samalla tavalla olla kiinnostunut muista tai jaksa samalla tavalla tavata kavereitaan kuin ennen. Eihän se tee toisesta itsekeskeistä. Hän on vain sairas. Kun olo kohenee, niin hän vähitellen jaksaa olla kiinnostuneempi ja myös tavata enemmän. Masennusta sairastavalla on hyvin lukkiutunut mieli, eli ei siihen silloin päde normaalit terveen ihmisen käyttäytymissäännöt. Voi olla kyynisiä ajatuksia, mutta kuten sanoit, ne eivät ole yhtä kuin se ihminen. Joten miksi sitten samaistat ne masentuneen ajatukset siihen ihmiseen! On ihan typerää arvostella sairasta ihmistä terveeseen ihmiseen pätevillä kriteereillä. Sairas ihminen käyttäytyy eri tavalla kuin terve ihminen. Kun sairas ihminen saa asiantuntevaa apua, alkaa hiljainen tervehtyminen ja käyttäytyminenkin alkaa muuttua taas normaalimmaksi.

Tulee mieleen aiempi eläminen kaksisuuntaisen mielialahäiriön omaavan ihmisen kanssa ja toisen sellaisen ystävänä, ja voin samaistua ap:n kokemukseen. Todella todella raskasta... Vielä kun molemmilla oli lääkityksen kanssa vaikeaa ja toisella läheisriippuvuutta lisäksi.

Hirveää itse sairaalle mutta myös lähipiirillä on kestämistä.