Onko teidän muidenkin masentuneet läheiset tällaisia? Alkaa jo itseäkin masentaa, tosi raskasta!!!

Kaikkea ei tarvitse kestää sairaaltakaan. Sen verran täytyy silti löytyä ymmärrystä,että pysyy itse rauhallisena ja asiallisena ja kertoo rauhallisesti mikä toisen käytöksessä mättää. Ei aleta huutaa tai riehua jo valmiiksi payykkisesti sairaalle ihmiselle.

Loputon ymmärrys ja päänsilittely kun toinen on äärimmäisen itsekeskeinen ja epäkohtelias,ei kuitenkaan auta sairastunutta. Täytyy vetää ne rajat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse sairastanut vakavaa masennusta ja voin yhtyä kommentoijaan numero 2. En todellakaan koskaan vierittänyt asioitani kenenkään harteille. Mitä pahempi masennus oli, sitä enemmän pysyin omissa oloissani. Kaveruussuhteet perustuivat yleensä siihen, että kannattelin muita. Vaikka olin itse ihan loppu. Nyt vuosien terapian jälkeen oloni on suht hyvä ja olen vetänyt tiukan linjan sen suhteen, etten enää toimi kenenkään terapeuttina tai kävelykeppinä. Minä ensin. Jokaisella ihmisellä on omat murheensa. Jos sairastaa syöpää, niin hakeutuu hoitoon. Jos sairastaa masennusta, hakeutuu hoitoon. Ohjaan masentuneet ystäväni mielelläni terapeutin/lääkärin pakeille, mutta koen, että helposti ystävyyssuhde luiskahtaa siihen, että muhun tukeudutaan joka asiassa, jos lähen siihen, että kuuntelen AINA ja väsymättä. 

Masentuneet, tai sellaisiksi itsensä marttyyrinomaisesti luokittelevat ihmiset, jotka kaatavat paskansa muiden harteille, eivätkä osoita minkäänlaista vastavuoroisuutta, ovat itsekkyyden perikuvia. Kellään ei ole oikeutta pilata toisen päivää omalla mielikuvituksen värittämällä draamallaan. Samaistun aloittajan tekstiin 100%. Minulla on samanlainen ystävä ja tein pari päivää sitten päätöksen, että en enää anna hänen käyttää minua ja voimavarojani. 

Siinä vasta sisäinen sankari. Etpä ole oppinut elämästä mitään. T. Masentuneen äiti

No mitä mun olis sun mielestä pitänyt oppia? Olen koko elämäni kannatellut omia vanhempiani ja sisaruksiani. Sen jälkeen auttanut lukemattomia ystäviä ja tuiki tuntemattomia ongelmiensa kanssa, samalla unohtaen sen, että pitäis myös jättää jotain voimavaroja omaan käyttöön. Tai että vois jopa joskus olla niin, että joku auttais ja kuuntelis mua. Olen terapian myötä oppinut rakastamaan ja arvostamaan itseäni. Sekö on sinun mielestäsi väärin? 

Minä en saa olla omissa oloissani ja keskittyä omaan hyvinvointiini, mutta muut saavat kyllä halujensa mukaan imeä musta kaiken energian antamatta yhtään mitään takaisin, ikinä?

Mustavalkoinen maailma, kaikki tai ei mitään, minä vastaan muut. Kuulostaa kypsältä hei.

En koskaan sanonut, että kaikki tai ei mitään. Kyllä mä yhä autan läheisiäni päivittäin. Teen vapaaehtoistyötä nuorten kanssa, hoidan vanhaa isoäitiäni, kävelytän mummoja tien yli ja kuuntelen ystävieni murheita. En kuitenkaan enää koe, että se on mun velvollisuus ja musta se on tervettä. Taidat itse olla se, joka pakosti haluaa nähdä asiat mustavalkoisesti. 

Kannattaa sinunkin lukea mitä kirjoittaa niin ei tarvi selitellä.

Kuulostaa siltä, että toi on nimenomaan kyseisen kaverin oma persoonallisuus piirre, eikä mitään yleistä masentuneiden käytöstä. Tai sitten kaveri ei ole muiden kanssa epänormaalin itsekäs, mutta pitää sua niin itsestäänselvyytenä, että hän kuvittelee voivansa laittaa kaiken sun niskaan.

Ei ole kyllä mitenkään totta, että masentunut olisi vain hiljaa, eikä halua rasittaa muita. Mulla ainakin masennus näkyy vihana yms. ja koitan puhua muille miten pahalta tuntuu. En kuitenkaan ihmsille, jotka eivät tahdo tai viitsi tai joita ei kiinnosta kuunnella.

Masentunut myös kyynistyy ym. Saattaa heittää kyynistä läppää.

Todella ällöttävää laittaa sädekehää päänsä päälle, että "olinkin parempi masentuja kuin joku toinen, en rasittanut toisia". Minusta tuntuu, että te olette just niitä, jotka ei edes tiedä, mitä oikea, riehakas ja huoleton ilo on.

Soita Finfamiin finfami.fi

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kyllä mitenkään totta, että masentunut olisi vain hiljaa, eikä halua rasittaa muita. Mulla ainakin masennus näkyy vihana yms. ja koitan puhua muille miten pahalta tuntuu. En kuitenkaan ihmsille, jotka eivät tahdo tai viitsi tai joita ei kiinnosta kuunnella.

Masentunut myös kyynistyy ym. Saattaa heittää kyynistä läppää.

Todella ällöttävää laittaa sädekehää päänsä päälle, että "olinkin parempi masentuja kuin joku toinen, en rasittanut toisia". Minusta tuntuu, että te olette just niitä, jotka ei edes tiedä, mitä oikea, riehakas ja huoleton ilo on.

Masentuneihin mahtuu monenlaisia ihmisiä. Sinä olet sinä ja käyttäydyt omalla tavallasi. Joku muu käyttäytyy toisin ja silti sairastaa samaa tautia. Ei kannata yleistää. Minun tuntemani masennusta sairastaneet ovat juurikin tätä erakoituvaa ja "en halua olla taakka" -tyyppiä. Lisäksi tunnen yhden keskivaikeaa masennusta sairastavan, josta ei päältä päin sairautta edes huomaa. Käy töissä normaalisti ja on iloisen oloinen ihminen. Luultavasti tunnen enemmänkin masentuneita, joista sitä ei päältä huomaa, mutten sitä vain itse tiedä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse sairastanut vakavaa masennusta ja voin yhtyä kommentoijaan numero 2. En todellakaan koskaan vierittänyt asioitani kenenkään harteille. Mitä pahempi masennus oli, sitä enemmän pysyin omissa oloissani. Kaveruussuhteet perustuivat yleensä siihen, että kannattelin muita. Vaikka olin itse ihan loppu. Nyt vuosien terapian jälkeen oloni on suht hyvä ja olen vetänyt tiukan linjan sen suhteen, etten enää toimi kenenkään terapeuttina tai kävelykeppinä. Minä ensin. Jokaisella ihmisellä on omat murheensa. Jos sairastaa syöpää, niin hakeutuu hoitoon. Jos sairastaa masennusta, hakeutuu hoitoon. Ohjaan masentuneet ystäväni mielelläni terapeutin/lääkärin pakeille, mutta koen, että helposti ystävyyssuhde luiskahtaa siihen, että muhun tukeudutaan joka asiassa, jos lähen siihen, että kuuntelen AINA ja väsymättä. 

Masentuneet, tai sellaisiksi itsensä marttyyrinomaisesti luokittelevat ihmiset, jotka kaatavat paskansa muiden harteille, eivätkä osoita minkäänlaista vastavuoroisuutta, ovat itsekkyyden perikuvia. Kellään ei ole oikeutta pilata toisen päivää omalla mielikuvituksen värittämällä draamallaan. Samaistun aloittajan tekstiin 100%. Minulla on samanlainen ystävä ja tein pari päivää sitten päätöksen, että en enää anna hänen käyttää minua ja voimavarojani. 

Siinä vasta sisäinen sankari. Etpä ole oppinut elämästä mitään. T. Masentuneen äiti

No mitä mun olis sun mielestä pitänyt oppia? Olen koko elämäni kannatellut omia vanhempiani ja sisaruksiani. Sen jälkeen auttanut lukemattomia ystäviä ja tuiki tuntemattomia ongelmiensa kanssa, samalla unohtaen sen, että pitäis myös jättää jotain voimavaroja omaan käyttöön. Tai että vois jopa joskus olla niin, että joku auttais ja kuuntelis mua. Olen terapian myötä oppinut rakastamaan ja arvostamaan itseäni. Sekö on sinun mielestäsi väärin? 

Minä en saa olla omissa oloissani ja keskittyä omaan hyvinvointiini, mutta muut saavat kyllä halujensa mukaan imeä musta kaiken energian antamatta yhtään mitään takaisin, ikinä?

Mustavalkoinen maailma, kaikki tai ei mitään, minä vastaan muut. Kuulostaa kypsältä hei.

En koskaan sanonut, että kaikki tai ei mitään. Kyllä mä yhä autan läheisiäni päivittäin. Teen vapaaehtoistyötä nuorten kanssa, hoidan vanhaa isoäitiäni, kävelytän mummoja tien yli ja kuuntelen ystävieni murheita. En kuitenkaan enää koe, että se on mun velvollisuus ja musta se on tervettä. Taidat itse olla se, joka pakosti haluaa nähdä asiat mustavalkoisesti. 

Kannattaa sinunkin lukea mitä kirjoittaa niin ei tarvi selitellä.

Joo ja riitaankin tietysti tarvitaan aina kaksi. Menes muualle koulukiusaamaan, sopiiko?

Kyllä masennukseen ihan olennaisena oireena kuuluu itsekeskeisyys,kyynisyys ja viha. Se on sitten vähän ihmisestä riippuvaista,ilmentääkö hän tätä kuinka paljon ulospäin. Ei ne omiin oloihinsa eristyneet ole yhtään sen parempia ihmisiä,vaikka pitävät itsekeskeiset ja monesti ilkeätkin ajatukset omana tietonaan. Sellaista masentunutta ei olekaan, joka jalosti vain ihan muiden parasta ajatellen vetäytyy omiin oloihinsa kun ajattelee niin paljon muiden tunteita ja muiden parasta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä masennukseen ihan olennaisena oireena kuuluu itsekeskeisyys,kyynisyys ja viha. Se on sitten vähän ihmisestä riippuvaista,ilmentääkö hän tätä kuinka paljon ulospäin. Ei ne omiin oloihinsa eristyneet ole yhtään sen parempia ihmisiä,vaikka pitävät itsekeskeiset ja monesti ilkeätkin ajatukset omana tietonaan. Sellaista masentunutta ei olekaan, joka jalosti vain ihan muiden parasta ajatellen vetäytyy omiin oloihinsa kun ajattelee niin paljon muiden tunteita ja muiden parasta.

Hohhoijaa. Taidat itse olla kyyninen, itsekeskeinen ja vihainen. Masennusta voi sairastaa monenlaiset ihmiset. Harmi, jos sulla on ollut noin huonoja kokemuksia masentuneesta läheisestä tai itse olet ollut tällainen itsekeskeinen ihminen masentuessasi, mutta älä yleistä muihin, koska kaikkia masennusta sairastavia ja heidän ajatuksiaan et voi tuntea.

Masennus aaltoilee. Pohjilla eristäydyn ja olen hiljaa. Sitten räpiköin takaisin ihmisten pariin ja hetken päästä masennun ja ahdistun kaikesta. En luota kehenkään, olen hyvin kyyninen ja vihainen helposti. Tulkitsen asiat negatiivisesti, vaikka kuka sanoisi mitä. Kaikki vain tuntuu pahalta ja ahdistavalta.

Minuakin sanotaan usein ruikuttajaksi ja silloin huomaan purkavani ahdistustani muille ja sitten taas tajuan rasittavani muita ja vetäydyn taas. Minulle se vetäytyminen on juuri tuota etten halua rasittaa itselleni tärkeitä ihmisiä. Saan myös paniikkikohtauksia ja sulkeudun täysin ja lähden välillä tilanteista fyysisesti karkuun kun olen oikein hädissäni.

Kyllä masentuneen läheisenä on hyvin raskasta. Ei minunkaan läheiseni näytä oloaan kaikilta osin noin kuin ap kuvailee. Mutta lopputulos on silti sama, että masentuneen läheisenä joutuu koville. Ja masennus uhkaa itseäkin. Kynnys hakea itse apua on korkea, kun enhän minä ole se masentunut vaan tuo läheiseni. Ja kun toinen uskoutuu olostaan minulle, niin ei ole oikein ketään kenen kanssa siitä puhuisi, kun ei voi toisen luottamusta pettää. Mutta puhuminen keventäisi omaa oloa. Umpikuja siis.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä masentuneen läheisenä on hyvin raskasta. Ei minunkaan läheiseni näytä oloaan kaikilta osin noin kuin ap kuvailee. Mutta lopputulos on silti sama, että masentuneen läheisenä joutuu koville. Ja masennus uhkaa itseäkin. Kynnys hakea itse apua on korkea, kun enhän minä ole se masentunut vaan tuo läheiseni. Ja kun toinen uskoutuu olostaan minulle, niin ei ole oikein ketään kenen kanssa siitä puhuisi, kun ei voi toisen luottamusta pettää. Mutta puhuminen keventäisi omaa oloa. Umpikuja siis.

Sano ystävällesi, että et enää voi toimia hänen olkapäänään. Kerro, että voitte jatkossakin tavata ja tehdä mukavia piristäviä asioita yhdessä silloin kun ystäväsi jaksaa ja voi paremmin. Mutta sinä et voi toimia hänen terapeuttinaan. Ikinä ei tule laittaa itseään siihen asemaan, että on läheisensä terapeutti! Sinä et ole tarpeeksi ammattitaitoinen etkä omaa tarvittavia työkaluja ja resursseja auttaaksesi ystävääsi avaamaan masentuneen mielen kiemuroita. Voit jopa pahentaa asiaa ja vahvistaa masentuneen mielen tietynlaista ajattelukehää! Teet hallaa tuollaisella toiminnalla sekä itsellesi että ystävällesi. Masentunut tarvitsee ammattiauttajaa, joka osaa etäännyttää itsensä masentuneen ajatuksista ja osaa opettaa masentunutta elämään tietynlaisista ajatuksista riippumatta ja niiden kanssa. Sinä et pysty olemaan ammattitaitoisen terapeutin korvike millään tasolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä masentuneen läheisenä on hyvin raskasta. Ei minunkaan läheiseni näytä oloaan kaikilta osin noin kuin ap kuvailee. Mutta lopputulos on silti sama, että masentuneen läheisenä joutuu koville. Ja masennus uhkaa itseäkin. Kynnys hakea itse apua on korkea, kun enhän minä ole se masentunut vaan tuo läheiseni. Ja kun toinen uskoutuu olostaan minulle, niin ei ole oikein ketään kenen kanssa siitä puhuisi, kun ei voi toisen luottamusta pettää. Mutta puhuminen keventäisi omaa oloa. Umpikuja siis.

Sano ystävällesi, että et enää voi toimia hänen olkapäänään. Kerro, että voitte jatkossakin tavata ja tehdä mukavia piristäviä asioita yhdessä silloin kun ystäväsi jaksaa ja voi paremmin. Mutta sinä et voi toimia hänen terapeuttinaan. Ikinä ei tule laittaa itseään siihen asemaan, että on läheisensä terapeutti! Sinä et ole tarpeeksi ammattitaitoinen etkä omaa tarvittavia työkaluja ja resursseja auttaaksesi ystävääsi avaamaan masentuneen mielen kiemuroita. Voit jopa pahentaa asiaa ja vahvistaa masentuneen mielen tietynlaista ajattelukehää! Teet hallaa tuollaisella toiminnalla sekä itsellesi että ystävällesi. Masentunut tarvitsee ammattiauttajaa, joka osaa etäännyttää itsensä masentuneen ajatuksista ja osaa opettaa masentunutta elämään tietynlaisista ajatuksista riippumatta ja niiden kanssa. Sinä et pysty olemaan ammattitaitoisen terapeutin korvike millään tasolla.

Ja anteeksi, jos tuntuu kovistelulta, mutta mun mielestä sun olisi hyvin tärkeää sisäistää tämä. Et siis tee tässä kenellekään palvelusta, kun otat lähimmäisesi terapeutin roolin. Tukena voi olla muullakin tavoin kuin kuormittamalla itsensä samaan tilaan. Ja sehän tuossa tulee tapahtumaan, koska et selvästi pysty ottamaan sitä kaikkea vastaan, mitä masentuneen mielessä liikkuu. Eikä sinun tarvitsekaan! Masentunut ansaitsee ammattitaitoista apua, ei mitään mutuilua. Ja sinä ansaitset vapauden toimia ja olla _ystävä_ omien voimavarojen rajoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä masentuneen läheisenä on hyvin raskasta. Ei minunkaan läheiseni näytä oloaan kaikilta osin noin kuin ap kuvailee. Mutta lopputulos on silti sama, että masentuneen läheisenä joutuu koville. Ja masennus uhkaa itseäkin. Kynnys hakea itse apua on korkea, kun enhän minä ole se masentunut vaan tuo läheiseni. Ja kun toinen uskoutuu olostaan minulle, niin ei ole oikein ketään kenen kanssa siitä puhuisi, kun ei voi toisen luottamusta pettää. Mutta puhuminen keventäisi omaa oloa. Umpikuja siis.

Sano ystävällesi, että et enää voi toimia hänen olkapäänään. Kerro, että voitte jatkossakin tavata ja tehdä mukavia piristäviä asioita yhdessä silloin kun ystäväsi jaksaa ja voi paremmin. Mutta sinä et voi toimia hänen terapeuttinaan. Ikinä ei tule laittaa itseään siihen asemaan, että on läheisensä terapeutti! Sinä et ole tarpeeksi ammattitaitoinen etkä omaa tarvittavia työkaluja ja resursseja auttaaksesi ystävääsi avaamaan masentuneen mielen kiemuroita. Voit jopa pahentaa asiaa ja vahvistaa masentuneen mielen tietynlaista ajattelukehää! Teet hallaa tuollaisella toiminnalla sekä itsellesi että ystävällesi. Masentunut tarvitsee ammattiauttajaa, joka osaa etäännyttää itsensä masentuneen ajatuksista ja osaa opettaa masentunutta elämään tietynlaisista ajatuksista riippumatta ja niiden kanssa. Sinä et pysty olemaan ammattitaitoisen terapeutin korvike millään tasolla.

Jepp. Tämän kaiken olen kyllä ymmärtänyt. Mutta en sitä, että miten tuo käytännössä toteutetaan ilman, että ystävä tulee hylätyksi. Olen tässä asiassa hänen ainoa läheisensä. Toki esim. työn kautta tapaa ihmisiä päivittäin, mutta eivät he tietenkään tiedä hänen masennuksestaan. Käyn kutakuinkin säännöllisesti hänen luonaan kysymässä miten hän voi ja onko hän syönyt. Jos jään odottamaan hänen yhteydenottoaan, että kun hänellä on parempi päivä, niin sitä saan odottaa loppuun asti.

Minun täytyy löytää hyvä tasapaino läheisyyden ja etäisyyden väliltä. Sitä etsiessä on vähän rankkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä masentuneen läheisenä on hyvin raskasta. Ei minunkaan läheiseni näytä oloaan kaikilta osin noin kuin ap kuvailee. Mutta lopputulos on silti sama, että masentuneen läheisenä joutuu koville. Ja masennus uhkaa itseäkin. Kynnys hakea itse apua on korkea, kun enhän minä ole se masentunut vaan tuo läheiseni. Ja kun toinen uskoutuu olostaan minulle, niin ei ole oikein ketään kenen kanssa siitä puhuisi, kun ei voi toisen luottamusta pettää. Mutta puhuminen keventäisi omaa oloa. Umpikuja siis.

Sano ystävällesi, että et enää voi toimia hänen olkapäänään. Kerro, että voitte jatkossakin tavata ja tehdä mukavia piristäviä asioita yhdessä silloin kun ystäväsi jaksaa ja voi paremmin. Mutta sinä et voi toimia hänen terapeuttinaan. Ikinä ei tule laittaa itseään siihen asemaan, että on läheisensä terapeutti! Sinä et ole tarpeeksi ammattitaitoinen etkä omaa tarvittavia työkaluja ja resursseja auttaaksesi ystävääsi avaamaan masentuneen mielen kiemuroita. Voit jopa pahentaa asiaa ja vahvistaa masentuneen mielen tietynlaista ajattelukehää! Teet hallaa tuollaisella toiminnalla sekä itsellesi että ystävällesi. Masentunut tarvitsee ammattiauttajaa, joka osaa etäännyttää itsensä masentuneen ajatuksista ja osaa opettaa masentunutta elämään tietynlaisista ajatuksista riippumatta ja niiden kanssa. Sinä et pysty olemaan ammattitaitoisen terapeutin korvike millään tasolla.

Ja anteeksi, jos tuntuu kovistelulta, mutta mun mielestä sun olisi hyvin tärkeää sisäistää tämä. Et siis tee tässä kenellekään palvelusta, kun otat lähimmäisesi terapeutin roolin. Tukena voi olla muullakin tavoin kuin kuormittamalla itsensä samaan tilaan. Ja sehän tuossa tulee tapahtumaan, koska et selvästi pysty ottamaan sitä kaikkea vastaan, mitä masentuneen mielessä liikkuu. Eikä sinun tarvitsekaan! Masentunut ansaitsee ammattitaitoista apua, ei mitään mutuilua. Ja sinä ansaitset vapauden toimia ja olla _ystävä_ omien voimavarojen rajoissa.

Hyvä kun puhut painokkaasti, sillä se saa minut muistamaan, että olen kanssasi samaa mieltä. Eikä tuo tunnu kovistelulta, mutta nostaa kyllä niitä kysymysmerkkejä, että miten niitä rajoja vedetään. Hänellä kun on kova hylkäämisen pelko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä masentuneen läheisenä on hyvin raskasta. Ei minunkaan läheiseni näytä oloaan kaikilta osin noin kuin ap kuvailee. Mutta lopputulos on silti sama, että masentuneen läheisenä joutuu koville. Ja masennus uhkaa itseäkin. Kynnys hakea itse apua on korkea, kun enhän minä ole se masentunut vaan tuo läheiseni. Ja kun toinen uskoutuu olostaan minulle, niin ei ole oikein ketään kenen kanssa siitä puhuisi, kun ei voi toisen luottamusta pettää. Mutta puhuminen keventäisi omaa oloa. Umpikuja siis.

Sano ystävällesi, että et enää voi toimia hänen olkapäänään. Kerro, että voitte jatkossakin tavata ja tehdä mukavia piristäviä asioita yhdessä silloin kun ystäväsi jaksaa ja voi paremmin. Mutta sinä et voi toimia hänen terapeuttinaan. Ikinä ei tule laittaa itseään siihen asemaan, että on läheisensä terapeutti! Sinä et ole tarpeeksi ammattitaitoinen etkä omaa tarvittavia työkaluja ja resursseja auttaaksesi ystävääsi avaamaan masentuneen mielen kiemuroita. Voit jopa pahentaa asiaa ja vahvistaa masentuneen mielen tietynlaista ajattelukehää! Teet hallaa tuollaisella toiminnalla sekä itsellesi että ystävällesi. Masentunut tarvitsee ammattiauttajaa, joka osaa etäännyttää itsensä masentuneen ajatuksista ja osaa opettaa masentunutta elämään tietynlaisista ajatuksista riippumatta ja niiden kanssa. Sinä et pysty olemaan ammattitaitoisen terapeutin korvike millään tasolla.

Jepp. Tämän kaiken olen kyllä ymmärtänyt. Mutta en sitä, että miten tuo käytännössä toteutetaan ilman, että ystävä tulee hylätyksi. Olen tässä asiassa hänen ainoa läheisensä. Toki esim. työn kautta tapaa ihmisiä päivittäin, mutta eivät he tietenkään tiedä hänen masennuksestaan. Käyn kutakuinkin säännöllisesti hänen luonaan kysymässä miten hän voi ja onko hän syönyt. Jos jään odottamaan hänen yhteydenottoaan, että kun hänellä on parempi päivä, niin sitä saan odottaa loppuun asti.

Minun täytyy löytää hyvä tasapaino läheisyyden ja etäisyyden väliltä. Sitä etsiessä on vähän rankkaa.

Voithan edelleen nähdä ystävääsi, voitte käydä kävelyillä, teatterissa, viettää leffailtaa, käydä uimahallissa tai kuntosalilla. Mutta sanot suoraan sen, että et enää pysty kuuntelemaan niitä masentuneen ajatuksia. Että olet huomannut niiden vaikuttavan omaan hyvinvointiisi. Kyllä useimmat masentuneet sen tajuavat, että ei kaveri voi toimia terapeuttina. Onhan ystävälläsi jo oma terapeutti tai onko hän hakenut keskusteluapua esim. mielenterveyskeskuksen kautta? Jos ei, niin ohjaa ystävääsi sinne. Jos hän ei yksin pysty/halua, niin siinä voit yrittää auttaa, varaat vaikka lääkärille ajan. Mutta selvät sanat tuohon, että homma ei noin voi enää toimia. Ystäväsi loppupeleissä arvostaa, että sanot asian suoraan, jotta ystävyytenne voi säilyä, jos kerran vaihtoehtona on se, että tämä pilaa teidän välit lopullisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä masennukseen ihan olennaisena oireena kuuluu itsekeskeisyys,kyynisyys ja viha. Se on sitten vähän ihmisestä riippuvaista,ilmentääkö hän tätä kuinka paljon ulospäin. Ei ne omiin oloihinsa eristyneet ole yhtään sen parempia ihmisiä,vaikka pitävät itsekeskeiset ja monesti ilkeätkin ajatukset omana tietonaan. Sellaista masentunutta ei olekaan, joka jalosti vain ihan muiden parasta ajatellen vetäytyy omiin oloihinsa kun ajattelee niin paljon muiden tunteita ja muiden parasta.

Hohhoijaa. Taidat itse olla kyyninen, itsekeskeinen ja vihainen. Masennusta voi sairastaa monenlaiset ihmiset. Harmi, jos sulla on ollut noin huonoja kokemuksia masentuneesta läheisestä tai itse olet ollut tällainen itsekeskeinen ihminen masentuessasi, mutta älä yleistä muihin, koska kaikkia masennusta sairastavia ja heidän ajatuksiaan et voi tuntea.

Juu eipäs yleistetä,oikeasti masentuneet ovat iloisia ja ystävällisiä,muut huomioon ottavia ja suhtautuvat realistisesti muiden sanomisiin.

Kyllä,masennusta voi sairastaa monenlaiset ihmiset. Masennukseen kuuluu silti AINA tietty itskeskeisyys. Ei se tarkoita että ihmisen luonne olisi itsekeskeinen,sehän johtuu nimenomaan sairaudesta. Masentuneella ei ole paukkuja miettiä muita ihmisiä tai kiinnostua muista. Hän pyörii kovasti oman surkeutensa ja pahan olonsa ympärillä,eristäytyen muista. Masennuksen oireet ei ole yhtäkuin ihmisen luonne. Masentunut tulkitsee asioita negatiivisemmin ja kyynisemmin kuin miten ne todellisuudessa ovat. Etkö koskaan ole kuullut sanontaa "masennus on itseen käännettyä vihaa"? Toki lievä masentuneisuus on täysin eri asia kuin esim.vaikea tai keskivaikea masennus ja näkyykin eri tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Masennus aaltoilee. Pohjilla eristäydyn ja olen hiljaa. Sitten räpiköin takaisin ihmisten pariin ja hetken päästä masennun ja ahdistun kaikesta. En luota kehenkään, olen hyvin kyyninen ja vihainen helposti. Tulkitsen asiat negatiivisesti, vaikka kuka sanoisi mitä. Kaikki vain tuntuu pahalta ja ahdistavalta.

Minuakin sanotaan usein ruikuttajaksi ja silloin huomaan purkavani ahdistustani muille ja sitten taas tajuan rasittavani muita ja vetäydyn taas. Minulle se vetäytyminen on juuri tuota etten halua rasittaa itselleni tärkeitä ihmisiä. Saan myös paniikkikohtauksia ja sulkeudun täysin ja lähden välillä tilanteista fyysisesti karkuun kun olen oikein hädissäni.

Paniikkikohtauksia lukuun ottamatta ihan kuin minä! Voimia sinulle!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä masentuneen läheisenä on hyvin raskasta. Ei minunkaan läheiseni näytä oloaan kaikilta osin noin kuin ap kuvailee. Mutta lopputulos on silti sama, että masentuneen läheisenä joutuu koville. Ja masennus uhkaa itseäkin. Kynnys hakea itse apua on korkea, kun enhän minä ole se masentunut vaan tuo läheiseni. Ja kun toinen uskoutuu olostaan minulle, niin ei ole oikein ketään kenen kanssa siitä puhuisi, kun ei voi toisen luottamusta pettää. Mutta puhuminen keventäisi omaa oloa. Umpikuja siis.

Sano ystävällesi, että et enää voi toimia hänen olkapäänään. Kerro, että voitte jatkossakin tavata ja tehdä mukavia piristäviä asioita yhdessä silloin kun ystäväsi jaksaa ja voi paremmin. Mutta sinä et voi toimia hänen terapeuttinaan. Ikinä ei tule laittaa itseään siihen asemaan, että on läheisensä terapeutti! Sinä et ole tarpeeksi ammattitaitoinen etkä omaa tarvittavia työkaluja ja resursseja auttaaksesi ystävääsi avaamaan masentuneen mielen kiemuroita. Voit jopa pahentaa asiaa ja vahvistaa masentuneen mielen tietynlaista ajattelukehää! Teet hallaa tuollaisella toiminnalla sekä itsellesi että ystävällesi. Masentunut tarvitsee ammattiauttajaa, joka osaa etäännyttää itsensä masentuneen ajatuksista ja osaa opettaa masentunutta elämään tietynlaisista ajatuksista riippumatta ja niiden kanssa. Sinä et pysty olemaan ammattitaitoisen terapeutin korvike millään tasolla.

Jepp. Tämän kaiken olen kyllä ymmärtänyt. Mutta en sitä, että miten tuo käytännössä toteutetaan ilman, että ystävä tulee hylätyksi. Olen tässä asiassa hänen ainoa läheisensä. Toki esim. työn kautta tapaa ihmisiä päivittäin, mutta eivät he tietenkään tiedä hänen masennuksestaan. Käyn kutakuinkin säännöllisesti hänen luonaan kysymässä miten hän voi ja onko hän syönyt. Jos jään odottamaan hänen yhteydenottoaan, että kun hänellä on parempi päivä, niin sitä saan odottaa loppuun asti.

Minun täytyy löytää hyvä tasapaino läheisyyden ja etäisyyden väliltä. Sitä etsiessä on vähän rankkaa.

Voithan edelleen nähdä ystävääsi, voitte käydä kävelyillä, teatterissa, viettää leffailtaa, käydä uimahallissa tai kuntosalilla. Mutta sanot suoraan sen, että et enää pysty kuuntelemaan niitä masentuneen ajatuksia. Että olet huomannut niiden vaikuttavan omaan hyvinvointiisi. Kyllä useimmat masentuneet sen tajuavat, että ei kaveri voi toimia terapeuttina. Onhan ystävälläsi jo oma terapeutti tai onko hän hakenut keskusteluapua esim. mielenterveyskeskuksen kautta? Jos ei, niin ohjaa ystävääsi sinne. Jos hän ei yksin pysty/halua, niin siinä voit yrittää auttaa, varaat vaikka lääkärille ajan. Mutta selvät sanat tuohon, että homma ei noin voi enää toimia. Ystäväsi loppupeleissä arvostaa, että sanot asian suoraan, jotta ystävyytenne voi säilyä, jos kerran vaihtoehtona on se, että tämä pilaa teidän välit lopullisesti.

Aivan, voin kyllä nähdä ystävääni. Jäin vain vähän jumiin siihen ehdotukseen, että näkisin ystävääni sen mukaan miten hän jaksaa. Mutta kun en tiedä milloin hänellä on parempi päivä, eikä hän kerro sitä. Joten menen käymään ja totean, että jaahas, et sitten tänään aio puhua mitään. Joten joudankin lähtemään saman tien takaisin kotiin. Tuollainenkin väsyttää, turhauttaa ja on siten raskasta.

Ja ystävä ei ole ohjautunut terapiaan. Olen kehottanut hakemaan apua. Olen antanut linkkejä paikoista. Olen luvannut auttaa. Olen varannut lääkäriajan. Millään en saa häntä lähtemään avun piiriin. Jatkan yrityksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä masennukseen ihan olennaisena oireena kuuluu itsekeskeisyys,kyynisyys ja viha. Se on sitten vähän ihmisestä riippuvaista,ilmentääkö hän tätä kuinka paljon ulospäin. Ei ne omiin oloihinsa eristyneet ole yhtään sen parempia ihmisiä,vaikka pitävät itsekeskeiset ja monesti ilkeätkin ajatukset omana tietonaan. Sellaista masentunutta ei olekaan, joka jalosti vain ihan muiden parasta ajatellen vetäytyy omiin oloihinsa kun ajattelee niin paljon muiden tunteita ja muiden parasta.

Hohhoijaa. Taidat itse olla kyyninen, itsekeskeinen ja vihainen. Masennusta voi sairastaa monenlaiset ihmiset. Harmi, jos sulla on ollut noin huonoja kokemuksia masentuneesta läheisestä tai itse olet ollut tällainen itsekeskeinen ihminen masentuessasi, mutta älä yleistä muihin, koska kaikkia masennusta sairastavia ja heidän ajatuksiaan et voi tuntea.

Juu eipäs yleistetä,oikeasti masentuneet ovat iloisia ja ystävällisiä,muut huomioon ottavia ja suhtautuvat realistisesti muiden sanomisiin.

Kyllä,masennusta voi sairastaa monenlaiset ihmiset. Masennukseen kuuluu silti AINA tietty itskeskeisyys. Ei se tarkoita että ihmisen luonne olisi itsekeskeinen,sehän johtuu nimenomaan sairaudesta. Masentuneella ei ole paukkuja miettiä muita ihmisiä tai kiinnostua muista. Hän pyörii kovasti oman surkeutensa ja pahan olonsa ympärillä,eristäytyen muista. Masennuksen oireet ei ole yhtäkuin ihmisen luonne. Masentunut tulkitsee asioita negatiivisemmin ja kyynisemmin kuin miten ne todellisuudessa ovat. Etkö koskaan ole kuullut sanontaa "masennus on itseen käännettyä vihaa"? Toki lievä masentuneisuus on täysin eri asia kuin esim.vaikea tai keskivaikea masennus ja näkyykin eri tavalla.

Miksi masentuneen ajatellaan olevan itsekäs jos hän ei jaksa muiden seuraa? Hyvin harvan muun sairaan ihmisen kohdalla moitittaisiin sairasta ihmistä siitä, ettei hän jaksa tavata ja olla yhtä sosiaalinen kuin terveenä. Jos haukut masentunut itsekkääksi, kun hän ei jaksa olla kiinnostunut muista ihmisistä, niin jotenkin tuntuu, ettet oikein edes ymmärrä koko sairautta. Monet masentuneet osaavat erottaa nuo tietyt negatiiviset ajatukset normaaleista ajatuksistaan. Tietävät, että ne ovat sairaan mielen tuotoksia. Onneksi useimmat masentuneet oppivat, etteivät he ole yhtä kuin masentuneeseen mieleen pesiytyneet ajatukset. Sinä et sitä näköjään ole oppinut, vaan tuomitset masentuneen ihmisen sairaan mielen tuottamien ajatusten mukaisesti.