Koulukin voi kiusata! Kiusaajana opettajat

Koulukiusaamisen jatkumisen eräs ehto on ongelmasta vaikeneminen. Eräs ongelma on vaikeneminen koulukiusaamisen eri puolista. Koulukiusaaminen ei ole vain sitä, että oppilaat kiusaavat toisiaan.

Koulukiusaamisen eräs muoto on se, kun opettaja kiusaa. Tietysti myös oppilas voi terrorisoida opettajakuntaa. Mutta opettaja on avainasemassa kiusaamisilmiössä, sillä opettaja on valtaroolissa, kun taas keskenkasvuinen oppilas on yleensä pelkkä vallankäytön kohde. Myös oppilaiden keskinäisen kiusaamisen tekee mahdolliseksi se, että opettajat katsovat asioita läpi sormien.

Minua toiset oppilaat eivät koskaan kiusanneet. Tämä saattoi johtua siitä, että olin aina päätä pitempi muita. Sen sijaan muistan edelleen, kuinka jouduin peruskoulun yläasteella erään itseään kunnioittavan historianlehtorin mielivallan kohteeksi.

Asiat jatkuivat yläasteluokkien ajan. Ollessani yhdeksännellä kirjoitin jokaisesta kokeesta kympin. Opettajan oli pakko antaa tämä arvosana kokeista, sillä asiasta oli mustaa valkoisella. Silti todistuksessa komeili historian ja yhteiskuntaopin kohdalla aina yhdeksikkö. Opettaja siis käytti valtaansa ja pyöristi arvosanan joka kerta alaspäin – arvostelusääntöjen salliman maksimimäärän verran.

Ei auttanut, vaikka voitin vuonna 1982 myös valtakunnallisen taloustietokilpailun – en siis vain sitä oppiaineen sisällä järjestettyä koulukohtaista osakilpailua – vaan valtakunnallisen. Ja kokeista kirjoitin kympit. Odotin kiinnostuneena, mitä päästötodistuksessa lukisi.

Ysi tuli.

Se ei ollut huono sekään, mutta tässä tilanteessa arvostelu oli kuin hylkäys. Tiedän syyn: en ole koskaan mielistellyt opettajia. En ole osannut enkä halunnut vastata alistuvasti. Minun ei annettu puhua tunnilla.

Olisin halunnut selittää kysymyksiin pitkät ja laajakantoiset vastaukset. Sen sijaan tämä opettajatar odotti pelkkää typistettyä reagointia omiin pikkumaisiin kysymyksiinsä, jotka olivat kuin alakoululaisille esitettyjä. Se oli aivan yhtä turhauttavaa kuin ammoinen tekstiilityön opetus, jossa minut(kin) pakotettiin kutomaan patalappuja.

Myös kieltenopetuksen menetelmät perustuvat spaniel-like-education-tyyppiseen ehdollistamiseen: trilliharjoitteluun, sanojen tankkaukseen, rankaisemiseen ja palkitsemiseen. Siksi kielten opiskelu on mielestäni eräs epä-älyllisyyden muoto.

Jouduin koulukiusatuksi useiden kieltenopettajien taholta. Kun olin yläasteella, eräskin vieraan kielen lehtori sanoi, että ”Jukka, jos tahti on tämä, lukioon ei ole mitään asiaa!” Kun olin lukiossa, opinto-ohjaajana toimiva ruotsinopettaja kehotti laittamaan hakupaperit kauppaopistoon, jonne saattaisin hänen mielestään yltää, mutta yliopistoon ei kannattaisi edes pyrkiä.

Yliopistojen tutkinnonsuoritusoikeuksia minulle kertyi pääsykoeprosesseissa kaikkiaan neljä. Opiskelin juridiikkaa, teologiaa ja filosofiaa kahdessa eri yliopistossa. Tein gradun teoreettisessa filosofiassa, ja sivuaineen tutkielmat kirjoitin käytännöllisessä filosofiassa ja sosiaalipsykologiassa.

Kun valmistuminen eximian papereilla oli ovella, ajattelin ilahduttaa silloista filosofianprofessoriani ja kysellä häneltä jatko-opiskelumahdollisuuksista. Niinpä tämä alkoi katsella kenkiensä kärkiä juuri siihen akateemiseen tapaan, jolla on tarkoitus kertoa pettymyksestä ali-ihmisen ylimielisyyteen. Vaihdoin yliopistoa ja vein väitöskirjani toisen professorin suostumuksella tiedekuntaan kolmekymppisenä. Ja hyvin kävi.

1/2