Lue keskustelun säännöt.
Ònko tavallista, etteivät lapset kuulu kolmikymppisen elämään millään tavalla?
10.02.2017 |
Kirjoitin toisessa ketjussa olevani kolmikymppinen mies, jonka tuttavapiirissä on muutama pieni lapsi, mutta joka ei ole lasten kanssa tekemisissä käytännössä koskaan. Tapaan kyllä näiden lasten vanhempia silloin tällöin, mutta kyläilyä ei juuri harrasteta, vaan näemme baarissa tai kahvilla, niin kuin kaupungissa on tapana.En ole aikuisiälläni edes puhunut pienelle (alle kouluikäiselle) lapselle puhumattakaan, että olisin pitänyt sellaista sylissä. En tiennyt, että tässä olisi jotakin omituista. Onko muita samassa tilanteessa? Voiko tästä olla jotakin haittaa?
Kommentit (41)
Täällä myös tänä vuonna 35v. täyttävä nainen, jolla ei ole lähipiirissä lapsia ja olen tähän ihan tyytyväinen :) Joillakin kavereillani on lapsia, mutta ei me harrasteta kotona kyläilyä ja muutenkin puhutaan ihan muista asioista kuin lapsista silloin kun tavataan. Lähimmät ystävät ovat lapsettomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomalaista elämänmenoa, kaikki eri ihmisryhmät ja ikäryhmät ovat eristetty toisistaan. Köyhdyttää elämänkatsomusta aika lailla. Paljon mielekkäämpää olla tekemisissä eri ikäisten kanssa ja tavata ystäviä ja sukulaisia niin, että lapset saa pyöriä joukon mukana ja mielellään myös vanhukset.
Suomessa on ihme tarve eristää lapset tarhaan/hoitajalle tai kotiäidin kanssa kirjaimellisesti kotiin. Vanhukset laitoksiin ja parhaimmat fantasioivat palstoilla vanhusten eutanasioimisesta veke...
en tarkoita että sinä ap erityisesti haluaisit elää noin, se vaan tapahtuu, koska yhteiskuntamme ei suosi riittävästi yhteisöllisyyttä.
Ei tuossa ole minusta mitään ihmeellistä. Itsellä oli kolmekymppisenä melkolailla sama tilanne, suvussa ei ollut lapsia (ei ole vieläkään, paitsi nyt minulla itselläni) ja joillain kavereilla kyllä oli mutta yleensä nähtiin ilman lapsia kuitenkin. Siis ihan näiden kavereiden omasta toiveesta, ei minun. Ei ollut paljon paikkoja joissa lapsiin olisi törmännyt, toki satunnaisesti mutta ei niin paljon, että tulisi sellaista luontevaa olemista.
Nyt kun itselläni on muksuja ja kaveripiiriinkin tullut enemmän lapsia, tavataan enemmän myös koko perheen voimin.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaista elämänmenoa, kaikki eri ihmisryhmät ja ikäryhmät ovat eristetty toisistaan. Köyhdyttää elämänkatsomusta aika lailla. Paljon mielekkäämpää olla tekemisissä eri ikäisten kanssa ja tavata ystäviä ja sukulaisia niin, että lapset saa pyöriä joukon mukana ja mielellään myös vanhukset.
Suomessa on ihme tarve eristää lapset tarhaan/hoitajalle tai kotiäidin kanssa kirjaimellisesti kotiin. Vanhukset laitoksiin ja parhaimmat fantasioivat palstoilla vanhusten eutanasioimisesta veke...
en tarkoita että sinä ap erityisesti haluaisit elää noin, se vaan tapahtuu, koska yhteiskuntamme ei suosi riittävästi yhteisöllisyyttä.
Mitä saat irti siitä, että elämääsi kuuluu lapsia?
Enpä ole älynnyt pitää outona. Puolison sisaruksilla on lapsia, mutta emme ole hirveämmin tekemissä näiden (lapsien siis) kanssa ja en voi väittää, että kiinnostaisikaan paljoa. Omia emme ole tekemässä ja kaveripiiri sattuu molemmilla olemaan myös lapsetonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen jo yli viisikymppinen eikä minunkaan tuttavapiirissäni kellään ole lapsia. Ei kai tuo nykyään ole mikään kummallisuus.
-Jorma Savukoskelta-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaista elämänmenoa, kaikki eri ihmisryhmät ja ikäryhmät ovat eristetty toisistaan. Köyhdyttää elämänkatsomusta aika lailla. Paljon mielekkäämpää olla tekemisissä eri ikäisten kanssa ja tavata ystäviä ja sukulaisia niin, että lapset saa pyöriä joukon mukana ja mielellään myös vanhukset.
Suomessa on ihme tarve eristää lapset tarhaan/hoitajalle tai kotiäidin kanssa kirjaimellisesti kotiin. Vanhukset laitoksiin ja parhaimmat fantasioivat palstoilla vanhusten eutanasioimisesta veke...
en tarkoita että sinä ap erityisesti haluaisit elää noin, se vaan tapahtuu, koska yhteiskuntamme ei suosi riittävästi yhteisöllisyyttä.
Mitä saat irti siitä, että elämääsi kuuluu lapsia?
Minuakin kiinnostaisi tietää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 30 ja ei minunkaan elämääni kuuluisi lapsia kuin ehkä kesälomalla sukulaisten mökillä, ellen työskentelisi päiväkodissa. Mitä siitä saan? Ainakin tuntuu että maailmankuva on laajentunut. Lapsilla on ihan omanlaisensa jutut ja ajatusmaailma. Oma rooli on erilainen aikuisena ja kasvattajana kuin koti-iitana ja muiden täyskasvuisten parissa. On löytänyt itsestäkin uusia puolia sitä kautta.
Ap:lla ei ole kontakteja pikkulapsiin mutta viihtyy vauvapalstalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla ei ole kontakteja pikkulapsiin mutta viihtyy vauvapalstalla.
En ole varmaan koskaan edes klikannut vauvapalstaa auki enkä noita muitakaan alueita.
Oma mieheni piti ketään lasta ensimmäisen kerran sylissä, kun meidän lapsi iskettiin hänelle syliin synnärillä. Aika harva sitä hirveästi lasten kanssa on tekemisissä, jos niitä ei itsellään ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikös tuo ole se nykyajan ihanne? Ei ole trendikästä hankkia lapsia,saati nauttia siitä. Jos lapsia hankit,olet vain mielikuvitukseton, onneton lammas joka salaa kuitenkin haaveilee baareilusta ja lapsettomasta elämästä. Onnellisuus on vain itselleen valehtelua,eihän perheellinen voi nauttia elämästä.
En minä 30v miehenä ole tuttavien lasten kanssa missään tekemisissä, korkeintaan tervehdin. Ryyppäämäänkö niiden kanssa pitäisi tehdä vai leikkiä legoilla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
..eikä minun tuttavapiirissä pahemmin käydä kaverien luona kylässä, vaan nähdään harrastuksissa tai esim. baarissa, missä ei lapset yllättäen ole mukana.
Itse sain ensimmäisen lapseni 29-vuotiaana ja silloin pidinkin ensimmäistä kertaa elämässäni vauvaa sylissä. Muutenkaan ei ollut kokemusta lapsista, mulla on pieni suku ja kellään sukulaisella ei ollut pieniä lapsia, eikä kavereillakaan ollut kellään vielä lasta (kaikki on alkaneet lastenhankintaan vasta yli kolmekymppisenä)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaista elämänmenoa, kaikki eri ihmisryhmät ja ikäryhmät ovat eristetty toisistaan. Köyhdyttää elämänkatsomusta aika lailla. Paljon mielekkäämpää olla tekemisissä eri ikäisten kanssa ja tavata ystäviä ja sukulaisia niin, että lapset saa pyöriä joukon mukana ja mielellään myös vanhukset.
Suomessa on ihme tarve eristää lapset tarhaan/hoitajalle tai kotiäidin kanssa kirjaimellisesti kotiin. Vanhukset laitoksiin ja parhaimmat fantasioivat palstoilla vanhusten eutanasioimisesta veke...
en tarkoita että sinä ap erityisesti haluaisit elää noin, se vaan tapahtuu, koska yhteiskuntamme ei suosi riittävästi yhteisöllisyyttä.
Mitä saat irti siitä, että elämääsi kuuluu lapsia?
täh???
ei mun tarvitse saada irti yhtään mitään kenestäkään. Kanssakäyminen on ihan muuta kuin jatkuvaa saamista.
Ei ole lapsia minunkaan elämässäni ja se on kyllä hyvä asia. Itse en aio hankkia ja toisten lapsia en kyllä hoida.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinkuille lienee normaalia.
Millä lailla ajattelet, että tilanne olisi erilainen, jos olisin parisuhteessa (kuten olin vielä vuosi sitten)?
En ole tuo jolle vastasit, mutta parisuhteessa oleminen tuo lähipiiriin suvullisen uusia ihmisiä, jossa puolison mahdolliset sisarukset ovat lastentekoiässä. Sukulaisislapsista on vaikeampi pysyä kaukana, jos nyt on edes jotenkin yhteyksissä sukuunsa, esim käy häissä tai viettää sukujouluja.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin toisessa ketjussa olevani kolmikymppinen mies, jonka tuttavapiirissä on muutama pieni lapsi, mutta joka ei ole lasten kanssa tekemisissä käytännössä koskaan. Tapaan kyllä näiden lasten vanhempia silloin tällöin, mutta kyläilyä ei juuri harrasteta, vaan näemme baarissa tai kahvilla, niin kuin kaupungissa on tapana.En ole aikuisiälläni edes puhunut pienelle (alle kouluikäiselle) lapselle puhumattakaan, että olisin pitänyt sellaista sylissä. En tiennyt, että tässä olisi jotakin omituista. Onko muita samassa tilanteessa? Voiko tästä olla jotakin haittaa?
Mun mies oli samanlainen, nuorin perheessään, sisarukset asuvat etäällä eikä tuttavapiirissä juuri lapsia ollut. Minulla lähes sama juttu, jonkun kerran kuitenkin siskon lasta sylissä pidin. Ei ollut omituista meidän piireissämme. Eikä ollut omituista, että tuli ne omat kun mies oli 38, minä 35. Ihan hyvin nuo sylissä pysyivät ja molemmat oppi vaihtamaan vaippoja eikä vähistä aiemmista lapsikontakteista ollut haittaa missään muussakaan jutussa. Eikä kumpikaan kadu tuota päätöstä haluta omia lapsia, mukavaa oli ilman, vielä onnellisempaa heidän kanssaan. Sitäkö sä kysyit?
Mainitse pari "vääristynyttä mielipidettä" ja perustele, miksi ne ovat mielestäsi vääristyneitä.