Lue keskustelun säännöt.
Ònko tavallista, etteivät lapset kuulu kolmikymppisen elämään millään tavalla?
10.02.2017 |
Kirjoitin toisessa ketjussa olevani kolmikymppinen mies, jonka tuttavapiirissä on muutama pieni lapsi, mutta joka ei ole lasten kanssa tekemisissä käytännössä koskaan. Tapaan kyllä näiden lasten vanhempia silloin tällöin, mutta kyläilyä ei juuri harrasteta, vaan näemme baarissa tai kahvilla, niin kuin kaupungissa on tapana.En ole aikuisiälläni edes puhunut pienelle (alle kouluikäiselle) lapselle puhumattakaan, että olisin pitänyt sellaista sylissä. En tiennyt, että tässä olisi jotakin omituista. Onko muita samassa tilanteessa? Voiko tästä olla jotakin haittaa?
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama tilanne ja olen nainen. En keksi mitä haittaa tästä voisi olla.
Oletko kiinnostunut hankkimaan omia lapsia jossakin vaiheessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama tilanne ja olen nainen. En keksi mitä haittaa tästä voisi olla.
Oletko kiinnostunut hankkimaan omia lapsia jossakin vaiheessa?
En osaa sanoa. Jos hankin niin olen alustavasti perehtynyt pienen vauvan hoitoon ja siinä kun se lapsi kasvaa niin kasvan kivasti vanhempana samalla. Sitä paitsi siinä on miehen kanssa vähintään vuosi aikaa vauvapäätöksen ja vauvan välillä juosta kaikki suvun ja tuttuvien lapset tutustumassa.
Onhan tuollainen lapsikammo nyt aika outoa.
Ihan tavalliselta kuulostaa. Mutta valintakysymyksiä.
Itse olen halunnut mahdollisuuksien mukaan tutustua myös kavereiden ja sukulaisten lapsiin. Ja onhan se ajankäyttökysymyskin, jos menee kylään ja sitten seurustelee sekä vanhempien kanssa että leikkii lasten kanssa niin aikaa menee paljon enemmän kuin että käy ohimennen kahvilla vain sen oman kaverin kanssa.
Vain otsikon luettuani, meillä neljä lasta, sama ikä ja sama tilanne..!;D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ole 35-vuotias nainen Helsingistä. Ei minunkaan lähipiirissä ole lapsia. Työkaverit on sattumoisin joko lapsettomia tai niiden lapset on jo isoja, ystävät ovat kaikki lapsettomia. Missä niitä lapsia sitten tapaisi? En tiedä. Luulen että Helsingissä tämä on ihan tavallinen tilanne korkeasti koulutetuilla ainakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapset on ihania.
Millä tavalla? Mistä jään paitsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan tavalliselta kuulostaa. Mutta valintakysymyksiä.
Itse olen halunnut mahdollisuuksien mukaan tutustua myös kavereiden ja sukulaisten lapsiin. Ja onhan se ajankäyttökysymyskin, jos menee kylään ja sitten seurustelee sekä vanhempien kanssa että leikkii lasten kanssa niin aikaa menee paljon enemmän kuin että käy ohimennen kahvilla vain sen oman kaverin kanssa.
Miksi tuo on sinulle tärkeää? Mitä saat siitä irti?
Ei ole tavallista, mutta tavattoman ylellistä!!! Olet selvästi tehnyt elämässä / kaveripiirissä / asuinalueen ja työn suhteen oikeita valintoja, jos olet noin onnekas.
T: Lapsettomasta gated communitysta haaveileva
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinkuille lienee normaalia. Itse olin tuossa vaiheessa jo naimisissa ja kahden lapsen äiti.
Minun noin kymmenen kaverin porukassani ei ole yhtään lapsellista. Ollaan 28-30 vuotiaita.
Viimeksi olin lapsen kanssa tekemisissä kouluikäisenä. Nyt olisi varmaan hyvin outoa jos pitäisi viettää jonkun lapsen kanssa aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinkuille lienee normaalia.
Millä lailla ajattelet, että tilanne olisi erilainen, jos olisin parisuhteessa (kuten olin vielä vuosi sitten)?
Ei kai siinä mitään omituista ole, jos lapsia ei ole paljon kaveripiirissä ja sinua ei pyydetty kummiksi tms. Olisin itsekin samassa tilanteessa, jos sisaruksillani ei olisi lapsia. Nyt olen tottunut lapsiin, mutta joskus 25-v ne olivat vähän kuin marsilaisia.
Vieraannut elämästä. Elämään kuuluu kaiken ikäiset läheiset ihmiset. Elämästä vieraantumisen seurauksena voi tulla vääristyneitä mielipiteitä. Samaa ongelma esiintyy myös ikäisilläsi menevillä ja lapsettomilla naisilla.
Minä sain kaksi lastani parikymppisenä mutta suurin osa pitkäaikaisista kavereistani siinä 35-40 vuotiaina. Muutama lapsetonkin ystävä minulla on. Mieluummin tapaan ystäviäni ilman lasten läsnäoloa ja näin on ollut aina. Tykkään kyllä lapsista mutta se käsitetään usein niin että ottaisin niitä vapaa-ajallani hoitoon... Ei kiitos kuitenkaan.
Minusta ap:n tilanteessa ei ole mitään outoa.
Riippuu varmaan tosi paljon niistä sosiaalisista piireistä joissa kukin viettää aikaansa. Jos kaveripiiri ei ole perheellistynyt eikä ole läheisiä sukulaisia joilla olisi lapsia, niin missäpä niiden lasten kanssa sitten luontevasti viettäisi aikaansa. Silloin kun olin itse alta kolmekymppinen sinkku oli minusta kyllä ihan ok hengata jonkun tuttavalapsen kanssa silloin tällöin. Ihmisiä ne lapsetkin ovat ja jokainen meistä on joskus ollut itsekin lapsi. Mutta totta on, että siihen luontevampaan vuorovaikutukseen kasvoin vasta oman lapseni synnyttyä, kun pääsi omakohtaisesti sisälle siihen lasten maailmaan.
Onhan se tietenkin ihan tavallista niiden kolmikymppisten (tai muunkin ikäisten) kohdalla, joiden elämään lapset nyt eivät millään tavalla kuulu.
Esim. sinkkujen tai vapaaehtoisesti lapsettomien, tai jostain muusta syystä lapsettomien , jotka eivät edes suunnitte lasten adoptointia tai lapsia ,joita voisi tavata ei ehkä ole kenelläkään heidän lähisukulaisillakaan. Se taas on aivan niiden tässä puheena olevien kolmikymppisten oma ( tai keskinäinen ) asia miten he elämänsä tässä asiaintilassaan kokevat ...
Jos he viihtyvät keskenään (tai vaikka sitten joku yksinäänkin ) muutenkin, niin sehän on sitten ihannetilanne, jos he haluavat lapsia niin sitten asialle olisi ilmeisesti jotain heidän tehtävä.
Siitäkin he kyllä päättävät itse.
Mistään (...muiden mielestä )'tavallisuudesta', tai 'tavattomuudesta' heidän ei kuitenkaan kannattaisi kenenkään taholta tulevana kommentointina välittää, eikä siitä murhetta itselleen ottaa.
Kenenkään muiden ei kyllä toisaalta myöskään pitäisi pyrkiä heidän elämäänsä ulkopuolelta ohjaamaan,tai muutenkaan sitä ulkopuolisena turhaan arvostelemaan.
Tämän asian suhteen nyt ainakaan, eli tässä kulkee kyllä nyt se yksityisyyden ja muiden elämään puuttumisen ehdoton raja, eli se jota tulisi kaikkien aina kunnioittaa.
Kukaan ei todellisuudessa kuitenkaan ole millään lailla vieraille ihmisille ns. tilivelvollinen oman elämänsä yksityisimmistä tai sen parisuhdeintiimeimmistä asioista,periaatteessa kenellekään ulkopuolisille. Ei mielestäni välttämättä edes omille vanhemmilleen. Eivätkä he ole millään lailla muita enemmän oikeutettuja tivaamaan asioita,jotka eivät heille kertakaikkiaan kuulu.
On pikemminkin heidän asiansa oppia tavoille,jos haluavat että joku esim. naimaton sukulainen ,tai se lapseton pari jossain heidän lähipiirissäänsuostuu yleensä olemaan heidän kanssaan jossain tekemisissä.Sanotaan nyt vaikka lesbopari...
Mulla sama tilanne ja olen nainen. En keksi mitä haittaa tästä voisi olla.