Lue keskustelun säännöt.
Miten irti ulkonäkökeskeisyydestä? Olen ollut nuorena vaatimattoman näköinen ja
10.02.2017 |
...Itselleni lähes huomaamatta on käynyt niin, että saan huomiota paljon enemmän vastakkaiselta sukupuolelta. Ja todella komeilta. Aiemmin sen näköiset miehet ohittivat minut lähestyäkseen kauniimpia kavereitani. Tämä oli ok, en ollut muuhun tottunut ja ymmärsin, että kannattaa keskittyä muihin asioihin. Nyt kuulen varsin usein olevani "tosi kuuma, tosi hyvännäköinen" jne. Kaunotar en ole, siitä olen varma. Suuri osa lähestyjiä on noin 5-10 vuotta nuorempia kuin minä (täytän kohta 41).
Avioeron jälkeen 2 vuotta sitten aloin käydä salilla ihan siksi että sain muuta ajateltavaa. Voimaa on tullut lisää, kun treenaan itselleni isoilla painoilla, mitään tavoitetta ei ole. En juuri huomaa eroa ulkonäössä, mutta tämä on ainoa muutos elämäntavoissa joka omasta mielestäni voisi selittää asiaa. Olen hyvin luonnollisen näköinen, meikkaan tosi maltillisesti ja hiuksia kyllä värjään, mutta en erityisemmin laita.
Miesten katseet ja lähestymiset ovat edelleen outoja. Tuntuu, että larppaan kaunista naista. Ja samalla olen alkanut miettiä ulkonäköäni, mistä en ole todellakaan iloinen - olen jo 40, mielestäni ihan muut asiat ovat niitä oikeasti tärkeitä. Tässä iässä myös ymmärtää sen, että kauneus on katoavaista.
Parisuhdetta en ole löytänyt, kun en uskalla uusioperheeseen. Oma tahaton lapsettomuus voisi kenties näkyä uusiolapsille vielä jonkinlaisena kitkeryytenä. :( tämä pimeä ulkonäköongelma tuo sitten omat haasteensa, joista alempana kerron.
Mitä konkreettista voisin tehdä, että pääsisin irti ulkonäön liiallisesta ajattelusta ja pääsisin takaisin siihen tyytyväiseen olotilaan, jossa aivan muut asiat merkitsevät sekä itsessäni että miehissä? Ja miten saada ne ns. Minun näköiseni eli sellaiset, joita aiemmin ennen avioliittoa olen tapaillut, kiinnostumaan? Nyt minua on pidetty pinnallisena jopa parinvalintakriteereiltäni, vaikka ottaisin enemmän kuin mielelläni tavallisen, ei-komean miehen. :/
Kommentit (20)
Terapiaa? Itsetutkiskelua? Mieti kuka olet ja tee sen mukaisia asioita. Välttele peiliä :-)
Ilmeisesti urheilullisuus on haluttu piirre nelikymppissää naisissa. Minäkin olen huomannut saman ilmiön nyt nelikymppisenä. Olen kylläkin naimisissa enkä etsi uutta parisuhdetta.
Aloitin liikuntaharrastuksen lasten ollessa pieniä, koska kärsin niska-hartia-selkäkivuista. Aloin nauttia liikunnasta ja nyt 10 vuotta myöhemmin kroppani onkin hyvin urheilullinen. Muutos in tapahtunut huomaamatta. Ainut paikka, jossa kiinnitän huomiota muiden vartaloihin, on kuntosali. Siinä porukassa olen keskiverto. Mutta salin ulkopuolella saan yllättävän paljon huomiota vastakkaiselta sukupuolelta. Se on huvittavaa entiselle seinäruusulle. Muuta selitystä en keksi, kun urheilullisuuden.. En meikkaa enkä pukeudu erityisen naisellisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, mutta minut kirjoituksesi sai melkein itkemään..
olin nuorena luonnonlapsi, rakastin eläimiä ja muutama kaveri, olin hiljainen ja ujo, ehkä hieman kiusattukin. Jälkeenpäin katsottuna näen kuvista, etten mikään ruma ollutkaan ja ehkä joku jopa saattoi olla ihastunut. Ujoudestani huolimatta, tai sen vuoksi, jouduin paljon huomion kohteeksi enkä yhtään tykännyt siitä.
Sitten teini-iässä kiinnostuin ulkonäöstä, kun kerran kokeilin meikata. Myös hiukset värjäsin ihan eri sävyyn. En kuitenkaan luonteeltani muuttunut.
Nuorena aikuisena taisin puhjeta kukkaan ja sain paljon huomiota miehiltä ja naisetkin kehuivat. En koskaan oppinut tykkäämään tuosta, mutta oli se kivempaa kuin harmaahiirulaisena oleminen.
Sittemmin alkoi sellainen, että lähes jokainen minut ensi kertaa tapaava kiinnostui ja väitän, että aika pitkälti ulkonäköni vuoksi. Naiset ja miehet kehuivat kauniiksi, enkä omasta mielestä ole koskaan ollut niin kaunis, että siitä pitäisi erikseen mainita.
Ahdistuin tuosta yhtäkkiä ja värjäsiin hiukset takaisn omaan sävyyn ja meikkaan nykyisin vain vähän. Mietin nykyään, mitä olisin voinut tehdä toisin muutoin kuin olla olematta ujo. Harmittaa, että elämäni meni noin. En ole yhtään niin ulkonäkökeskeinen, mitä ihmiset minusta luulivat. Ihme kyllä löysin silti hyviä miehiä elämääni, jotka eivät edes olleet pinnallisia.
Mieti arvomaailmaasi ja ala elää sen mukaisesti. Kyllä komeallakin miehellä voi olla arvot kohdallaan :-) Esim. netin kautta voisit löytää itsellesi sopivan ihmisen kun voisit paremmin määrittää millaista ihmistä etsit. Tutustuisit ensin ihmiseen, vasta sitten tulisi ulkonäkö.
Peilin väittely ja arvoihin keskittyminen kuulostavat hyviltä. On myös ihan totta, että tietenkin komealla miehellä voi olla arvot kohdallaan. Jotenkin en osaa ehkä ajatella heitä vakavissani, kun en koe että olisimme ns samaa liigaa. Ja sitten ne tavismiehet eivät kiinnostu minusta. Jokunen on kommentoinut kitkerästi, että en voi tietää mitään pariutuminen haasteista tai huomiotta jäämisestä jne. kun olen niin hyvännäköinen. Se on melkein huvittavaa, kun suurimman osan elämästäni en ole saanut huomiota juurikaan.
Siinä vaiheessa kun naisella ikää alkaa olla 40:n tienoilla tuo omasta kropastaan huolehtiminen isoilla painoilla treenaamalla laittaa sut tosissaan eri lokeroon ulkonäön suhteen, kuin normitaviksen.
Kaksikymppisenä voit olla hoikka pelkillä hyvillä geeneillä, mutta nelikymppisenä et.
Lisäksi hyvä lihaskunto antaa itsetuntoa ja ryhtiä, joka merkkaa ulkonäön suhteen tosipaljon myös.
Mutta oletko tullut ajatelleeksi, ne hyvän näköiset miehet joilta saat huomiota voivat hyvinkin olla juuri samassa tilanteessa kuin sinä itsekin?
Ovat tuossa iässä hyvännäköisiä, koska ovat liikunnallisia itsekin ja sinussa se juttu ei ole pelkästään ulkonäkö, vaan se että teillä todennäköisesti voisi olla yhteisiä kiinnostuksenkohteitakin, koska olet treenatun näköinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmm, pitäisiköhän sitä itsekin alkaa käydä salilla, jos vaikutus on tuo… Olen kolmekymppinen ja juurikin tuollainen vaatimattoman näköinen, josta kukaan ei kiinnostu.
Mutta mietityttää, oletko ap turhan ankara itsellesi? Mitä käytännössä tarkoitat liiallisella ulkonäköön keskittymisellä? Sitäkö, että mietit mitä muut sinusta ajattelevat ja miltä näytät muiden silmissä? Tykkäätkö meikkaamisesta, laittautumisesta, näteistä vaatteista? Jos laittautuminen tuottaa sinulle iloa, niin anna palaa vaan. Nauti! Siinä ei ole mitään väärää. Ei se tee sinusta pinnallista ihmistä.
Kannattaa työstää ennen kaikkea itsetuntoa. Ehkä jopa käydä muutaman kerran psykologilla, siitä voi olla tosi paljon hyötyä ja saisit uutta näkökulmaa suhteessa "uuteen" itseesi! Onhan se aina vähän identiteettikriisin paikka, jos ulkonäkö muuttuu noin paljon, vaikka muutos olisikin positiivinen. Tuntuu, että häpeilet turhaan itseäsi, vaikka yhtä hyvin voisit nauttia uudesta terveellisestä elämäntavastasi ja kaunistuneesta ulkomuodostasi. Uskon, että miehen löydät aivan varmasti, kun vain saat prioriteetit järjestykseen ja ajatuksesi tasapainoon. :)
Sama kokemus, "puhkesin kukkaan" yli 3-kymppisenä ja olen jäänyt vähän koukkuun huomioon. Olen nyt 38 eli jotenkin pitäisi sopeutua tulevaan. Valitettavasti en ole keksinyt miten. Onneksi minulla on mielekäs työ, jossa voi edetä eli varmaan suuntaan voimavaroja siihen. Ja vaalin ystävyyssuhteita ja olen ajatellut pyrkiä jonnekin avustustyöhön kun lapset vähän isompia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyviä pointteja taas, kiitos! ja joo, tiedän että tämä on hassua. Itse asiassa tajusin juuri että teen miehille samaa mistä miehiä "syytän", kuvittelen kaikkien komeiden olleen aina komeita. Enkä ole tosiaan ajatellut, että treenaavia naisia ei ole tässä ikäluokassa ehkä hirveästi, ja että se näkyy muille, vaikka itse en huomaa. Pelkään osittain sitä minkä yksi kirjoittaja tuossa jo sanoikin, että jään huomioon koukkuun ja sitten vanheneminen on vaikeaa kun mietin aivan triviaalisti ulkonäköä. Haluaisin päästä takaisin siihen, että keskityn hyviin ihmissuhteisiin ja muihin oikeasti tärkeisiin asioihin. Sinkkuna ulkonäköä ei pääse ikään kuin pakoon, koska olen kiinnostunut parisuhteesta ja näin ollen miehiin tulee kiinnitettyä väistämättä huomiota.
Osittan en uskalla tai osaa nauttia laittautumisesta juuri siksi, että totuin siihen, että se on niiden kauniiden juttu. Hyväksyin sen että minua pidettiin miesten taholta kivana tyyppinä jonka kanssa kaverustuttiin, usea sanoi nuorempana että olen tyttöystävämateriaalia vaikka en olekaan nätti.
Elän pääni sisällä edelleen sitä aikaa enkä ole näemmä asettunut tähän rooliini. Viimeksi tänään tunsin tarvetta vetäytyä jonnekin muualle, kun metrossa sisään tullessa heti ensimmäinen mies jäi tuijottamaan erittäin näkyvästi. En ole tottunut katseisiin ja on jotenkin "paljas" olo. En ole komeidenkaan miesten kanssa epävarma, koska olen tottunut miehiin kavereina, mielessäni sitten kyllä olen hieman epäorientoitunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en jotenkin ymmärrä. Haluaisit olla vähemmän pinnallinen? Siis nyt eka kirja käteen. Mitä toi on. Onko sulla jotain psykkeongelmaa.
Joka ketjussa on vakiona näitä vastaajia, joilla ei ole MITÄÄN järjellistä sanottavaa. 😂 mutta Ivan että 11 osallistuit. 😙
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ivan = kiva. Autocorrect päätti pilata oman muka-nokkelan vastaukseni. 😢
12
Vierailija kirjoitti:
Hyviä pointteja taas, kiitos! ja joo, tiedän että tämä on hassua. Itse asiassa tajusin juuri että teen miehille samaa mistä miehiä "syytän", kuvittelen kaikkien komeiden olleen aina komeita. Enkä ole tosiaan ajatellut, että treenaavia naisia ei ole tässä ikäluokassa ehkä hirveästi, ja että se näkyy muille, vaikka itse en huomaa. Pelkään osittain sitä minkä yksi kirjoittaja tuossa jo sanoikin, että jään huomioon koukkuun ja sitten vanheneminen on vaikeaa kun mietin aivan triviaalisti ulkonäköä. Haluaisin päästä takaisin siihen, että keskityn hyviin ihmissuhteisiin ja muihin oikeasti tärkeisiin asioihin. Sinkkuna ulkonäköä ei pääse ikään kuin pakoon, koska olen kiinnostunut parisuhteesta ja näin ollen miehiin tulee kiinnitettyä väistämättä huomiota.
Osittan en uskalla tai osaa nauttia laittautumisesta juuri siksi, että totuin siihen, että se on niiden kauniiden juttu. Hyväksyin sen että minua pidettiin miesten taholta kivana tyyppinä jonka kanssa kaverustuttiin, usea sanoi nuorempana että olen tyttöystävämateriaalia vaikka en olekaan nätti.
Elän pääni sisällä edelleen sitä aikaa enkä ole näemmä asettunut tähän rooliini. Viimeksi tänään tunsin tarvetta vetäytyä jonnekin muualle, kun metrossa sisään tullessa heti ensimmäinen mies jäi tuijottamaan erittäin näkyvästi. En ole tottunut katseisiin ja on jotenkin "paljas" olo. En ole komeidenkaan miesten kanssa epävarma, koska olen tottunut miehiin kavereina, mielessäni sitten kyllä olen hieman epäorientoitunut.
Jos nelikymppisenä ei tiedä kuka on kannattaa alkaa tutustumaan. Mitä sinä olet, mitä haluat? MIksi tuntemattomien miesten huomio on tullut tärkeäksi? Määräytyykö ihmisarvosi huomion tai lihasten koon perusteella? Mitä elämältäsi oikeasti haluat? Mitä paremmin olet sinut itsesi kanssa sitä paremmin tiedät millaista kumppania oikeasti haluat ja tarvitset - ja sellaisen löydät. Kukaanhan ei ole täydellinen, et sinäkään, ja kun ne omat puutteensa hyväksyy voi helpommin hyväksyä puutteet myös kumppanissa, oli ne ulkonäkövikoja, puutteita koulutuksessa, kielitaidossa, eroja omiin tapoihin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastauksesta 14. En ihan tavoita, mistä päättelit että en näkisi itsessäni vikaa? Siksihän tämän aloituksen tein, että mietin omaa suhtautumistani kriittisesti.
Olen tiennyt, kuka olen, ja nyt olen huomannut, että muut näkevätkin minut eri tavalla kuin millaiseksi olen itseni luullut tai ajatellut. Tämän ristiriidan kanssa painin ja tosiaan pyysin niitä ajatuksia.
On hyvä ajatus keskittyä siihen, mikä on itselle keskeisintä ja arvokkainta.
Ap
Nauti nyt, kun voit :) Huomio voi toki olla koukuttavaa eli jos huomaat, että ulkonäkö alkaa olla keskeisiä arvojasi, niin silloin kannattaa pohtia, oletko menossa oikeaan suuntaan. Ei kuitenkaan ole mitään "syntistä" iloita huomiosta. Voithan itse myös lähestyä niitä miehiä, jotka koet kiinnostavaksi, jos he pelkäävät sinua.
Minullakin on ollut kausi, jolloin heräsin "kukkaan". Laihduin ylipainoisesta hyvin hoikaksi, jolloin tietysti kaikki kehuivat muuttunutta olemustani. Pari vuotta paino oli minulle kaikki kaikessa. Koko laihdutusprojekti muuttui oman hyvän olon tavoittelusta egotripiksi. Aikanan kehut tyrehtyivät, kun ihmiset tottuivat uuteen olemukseeni ja itsekin tajusin, että paino ei varmaan ole tärkein asia elämässäni. Kehut vain menivät päähän, kun en ollut niihin tottunut ja aloin janota lisää. Olin oikea kehuaddikti :D Eli, jos vältät huomioon addiktoitumisen sudenkupan, luulen ettei sinulla ole mitään syytä huoleen.
Up, jos olisi lisää kommentteja kohtalotovereilta.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksesta 14. En ihan tavoita, mistä päättelit että en näkisi itsessäni vikaa? Siksihän tämän aloituksen tein, että mietin omaa suhtautumistani kriittisesti.
Olen tiennyt, kuka olen, ja nyt olen huomannut, että muut näkevätkin minut eri tavalla kuin millaiseksi olen itseni luullut tai ajatellut. Tämän ristiriidan kanssa painin ja tosiaan pyysin niitä ajatuksia.
On hyvä ajatus keskittyä siihen, mikä on itselle keskeisintä ja arvokkainta.
Ap
Eli sun ongelma on se, että muut ihmiset näkee sut eri tavalla kuin sinä itse? Kyllähän tuo kertoo siitä, että et ole ihan sinut itsesi kanssa tai omaa hyvää itsetuntoa. Hyvällä itsetunnolla vatustettu ihminen ei murehdi sitä mitä muut hänestä ajattelevat. Ei sun ongelma taida olla ulkonäkökeskeisyys vaan se, että välität liikaa muiden mielipiteistä.
Niin tai sitten se, että pää ei ehdi kropan mukaan muutokseen.
Tämä siis ap:lta 18:lle.
Up, toivon että jollakulla olisi konkreettisia ideoita esim. omasta kokemuksesta käsin.