Minua on kohdeltu huonosti ilman omaa syytäni. Turha luulla, että minäkään kohtelisin muita hyvin

Jos oma vanhempi on oikeasti (eikä vain sinun mielestäsi) pahasti narsisti, niin häneen kannattaa katkaista välit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä välitä ap nämä ovat täällä sen tasoista porukkaa etteivät näe sinussa ja aloituksessasi pointtia: että halauat vain että joku ymmärtää missä mennään. Nämä eivät osaa kuuntelemisen taitoa ja tukea antaa kenellekään koskaan.

Kiitos <3 Tätä se on, kun on paljon käynyt terapiassa ja vastaajat ei ole.

ap

Kyllä se näkyy jos on tehnyt paljon töitä itsensä kanssa on avoimempi myös tunteilleen ja jakamaan niitä näin rehellisesti. Tykkään sinusta ja minuunkin sattuu kun kurmuutetaan liikaa . Olet hyvin vahva ja ihailtava ihminen :)! Jaxuhali! Ja kiitoksia että olet olemassa.

Jos joku kohtelee huonosti, kysy heti syytä siihen. Jos tunnet töissä tulleesi huonoinkohdellyksi, ilmoita esimiehellesi. Näin se menee. Vittuilemalla ei saavuta mitään. Kylmän rauhallisesti ottamalla asian esiin ( kiihtymättä) saavutat paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä välitä ap nämä ovat täällä sen tasoista porukkaa etteivät näe sinussa ja aloituksessasi pointtia: että halauat vain että joku ymmärtää missä mennään. Nämä eivät osaa kuuntelemisen taitoa ja tukea antaa kenellekään koskaan.

Kiitos <3 Tätä se on, kun on paljon käynyt terapiassa ja vastaajat ei ole.

ap

Kyllä se näkyy jos on tehnyt paljon töitä itsensä kanssa on avoimempi myös tunteilleen ja jakamaan niitä näin rehellisesti. Tykkään sinusta ja minuunkin sattuu kun kurmuutetaan liikaa . Olet hyvin vahva ja ihailtava ihminen :)! Jaxuhali! Ja kiitoksia että olet olemassa.

Kiitos! Mietinkin juuri, että mitä ihmeen pahaa mä olen äidillenikin tehnyt, että pitää mua paskana pitää. Sanonut, etten siivoa, koska äiti? Miten tämä on äitini vahingoittamista? En mä hitto vieköön äidille mitään pahaa ole haluamassa, vaan äiti on vahingoittanut minua. Kiitos jaxuista, ihana. Niitä sulle myös. Kyllä tää tästä. Joudun nyt vain ihan sikana odottelemaan, että yksi oikeudenkäynti tulee ja se turhauttaa olla eräänlaisessa välitilassa, odotella tippuuko sieltä niskaan giljotiini VAI avautuuko taivas. Kivat vaihtoehdot :)

Se turhauttaa aivan sikana. Mutta ainakin kun sekin on pois alta, jotain asettuu uomiinsa ja siitä pääsee sitten eroon, joko voimavarana tai taakkana, joka pitää jättää taa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaali järkevä vanhempi olisi sanonut lapsille, että "kivillä leikitään ulkona", eikä hyväksynyt sitä, että nää onkin meillä nyt sisäleikkikaluja! Tavalliset, mustat, isot, terävät ja muhkuraiset kivet! En helvetti kattele sellaisia lasten leluina. Täysin kummallista, ettei kaikki av-mammat puolustaneet minua, vai olisitteko itse sanoneet lapsille, että joo, otetaan sisään vain! Kun meillä sen sitten tietää, että mikään sääntö ei mene jakeluun leikkiä niillä vain "tietyllä lailla" eli kph:ssa, tms, enkä kannatakaan sellaista että pienten tulee muistaa miten näiden kanssa nyt sai olla. Parempi että kivillä leikitään vain ulkona, mutta mies pilasi senkin.

ap

Totean vaan tähän väliin, että itse olisin virkannut kivien ympärille kissat. Terävät kulmat ja reunat piiloon. Lapset iloisia, mies iloinen, koko perhe. Joskus tippuu juttuja varpaille, mutta harvemmin onneksi. Tulevaisuuden mahdolliset kauhuskenaariot voi jättää sinne tulevaisuuteen, murehtimalla niitä nyt menetät nykyhetkenkin kurjuudelle, vaikka mitään kurjaa ei välttämättä olisi tapahtumassakaan.

Hermostuessakin voi hetkeksi jäädä aloilleen ja laskea vaikka kymmeneen, jos huomaa oman tunnevyöryn olevan lähdössä lapasesta. Kliseistä ehkä, mutta toimii; ei ole sellaista ongelmaa, johon ei löytyisi ratkaisua. Hyvät ratkaisut jäävät vaan taatusti löytämättä, jos ensitoimikseen päättää räjähtää ja lietsoa koko ympäristön kaaokseen.

Olisit virkannut ja oletat, että kaikilla on voimia ajatella aina ensin muita? Voi lässynlää sulla on ollut helppo elämä.

ap

Ei ole helppoa ollut, ei. Taaperosta asti pahoinpidelty huostaanottoon saakka. Siitä itsenäistymiseen asti elämä oli köyhyyttä ja kurjuutta neljän seinän sisällä, haukkuja ja kiusaamista ja huorittelua tuli niin muiden nuorten kuin ohjaajienkin taholta. Huumeita, alkoholimyrkytyksiä, kuolemaa, väkivaltaa, psykoottisia kohtauksia, huoraamista, taivasalla ja roskiksissa nukkumista, poliisia ja ambulanssia soitettiin milloin itselle, milloin muille... Hirvittäviä kauhuja olen joutunut näkemään ja kokemaan kun isä ja äiti eivät minusta huolehtineet. Niin rikki kuin sydän tästä kaikesta onkin, en helpotusta siihen saa kostamalla muille vääryyksiä joita itse olen kokenut. Päin vastoin, kärsimystä en elämääni kaipaa enää tippaakaan, enkä siksi sitä halua kylvää.

Ymmärrän kuitenkin hylkäämisen kokemustasi ja tuskaa joka sisälläsi velloo, enkä väitä että siitä helppoa olisi päästä. Luottamusta kaipaat, mutta et pysty etkä uskalla luottaa. Siitä kierteestä on hirvittävän vaikeaa päästä, mutta kun ensimmäisen kerran huomaat pystyväsi toimimaan edes hiukan paremmin kuin ennen, huomaat, ettei kaiken tarvitse olla aina huonosti vain sen takia kun on ennenkin kaikki ollut huonosti.

Sulla ei tarvitse olla nyt voimia ajatella aina ensin muita. Riittää että yrität parhaasi. Jos et keksi muuta ratkaisua kun räyhääminen niin ole mielummin hiljaa. Ota omaa aikaa, rauhoitu ja mieti, miten saat tilanteen purettua mahdollisimman vähin vahingoin. Näiden ratkaisujen ei tarvitse olla sen isompia, kuin että esimerkiksi huutamisen sijaan päätät olla huutamatta. Ja kas, äänihuulet säästyivät, eikä keskustelukumppanikaan provosoitunut huutamaan. Pikku hiljaa huomaat, miten pienillä asioilla pystyt vaikuttamaan asioiden kulkuun ja tilanteiden kehitykseen.

Elämä ei muutu kertarysäyksellä, se on käytävä läpi pala palalta, otettava askel kerrallaan. Olet ensimmäiset askeleet vihan kierteestä jo ottanut, kun kirjoitat ja mietit syitä käytöksellesi.

Miten sun mies kohtelee sua? Sanot varmaan tosi hyvin. Mutta oikeasti?

Mä ajattelen myös sinua myötätunnolla, ap. Täällä saa varmasti siitä paskaa niskaan, mutta mäkin tiedän miltä tuntuu kun sattuu. Ajatuksissani mä halaan sinua ja kerron, ettei ole mitään hätää. Ja toivon sulle voimia käsitellä vaikeita asioita. Ja jos tuntuu että terapia ei auta niin voimia jatkaa sinulle sopivan avun etsimistä. <3

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut lukea koko ketjua, mutta muutaman sivun perusteella suosittelisin sinua ap kuuntelemaan Ylen areenasta hyvän ohjelman. Se on ikävä kyllä kuunneltavissa enää tämän päivän ajan, mutta jos ehdit kuunnella sen, siitä voisi ehkä olla sinulle hyötyä. Kyseessä on radiodokumentti nimeltä Siljan saatanalliset säikeet ja se kertoo naisesta, jota on kohdeltu huonosti ja joka kohteli toisia huonosti ennen kuin sai apua. En saa laitettua tähän linkkiä, koska käytän Areena-sovellusta, mutta hae hakusanalla Todellisia tarinoita, ohjelma on listassa viidentenä.

Kuuntelin tätä osan jo ja siinä oli paljon tuttuja asioita minun ja jos mietin niin varmasti äitinikin elämästä. Mietin vain sitä, kun Silja sanoo, että hän alkoi elää uhrina ja piti kaikkia muita syyllisinä hänen elämänsä ongelmiin.

En tiedä miksi minun syytöksistäni muita kohtaan väänetään täällä, että minä olisin samanlainen. Aivan varmasti minun reippauteeni ja itseluottamukseeni on äitini käytös vaikuttanut hitto vie ja se taas on vaikuttanut siihen, mihin työhön olen voinut edetä ja se taas siihen, olenko siksi onnellinen vai en. Lisäksi Silja oli ollut suorittaja, mä taas olen ollut se äidille raivoava sika. Vielä kun olisi sellaisen lapsen haastattelu jossain joskus. Miksi jouduin olemaan äitiäni kohtaan sika ja miksi sekään ei tuottanut tulosta. Nimenomaan jouduin olemaan.

Jatkan kuuntelua.

ap

Vierailija kirjoitti:

Miten sun mies kohtelee sua? Sanot varmaan tosi hyvin. Mutta oikeasti?

Ollaan tästä terapiassa keskusteltu. Olen saanut tukea sille, mitä itse tunnen. Että se ei mene niin, että riittää, että joku ei tarkoita pahaa. Tiedän, ettei mies tarkoita. Silti se ei auta etteikö minusta tuntuisi pahalle. Mutta siihen on vain pitänyt sopeutua, lapsena siis. Että jos haluat joskus perheen, sinun on sopeuduttava.

Kyllähän mä sopeutua haluan, ei siinä mitään, mutta en halua, että se tuntuu pahalle.

Miehellä voi olla samanlaisia ongelmia minun suhteeni, en sitäkään sano, mutta hänen on itsensä hoidettava se tontti. Haettava apua, tai pyydettävä mua ymmärtämään itseään, ja kerrottava, mitä se vaatii. Ja mä sitten mietin, pystynkö mä siihen. Mies ei kerro, miten osaan arvata, mitä hänen hyvinvointinsa vaatii?

ap

Vierailija kirjoitti:

Mä ajattelen myös sinua myötätunnolla, ap. Täällä saa varmasti siitä paskaa niskaan, mutta mäkin tiedän miltä tuntuu kun sattuu. Ajatuksissani mä halaan sinua ja kerron, ettei ole mitään hätää. Ja toivon sulle voimia käsitellä vaikeita asioita. Ja jos tuntuu että terapia ei auta niin voimia jatkaa sinulle sopivan avun etsimistä. <3

Kiitos

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaali järkevä vanhempi olisi sanonut lapsille, että "kivillä leikitään ulkona", eikä hyväksynyt sitä, että nää onkin meillä nyt sisäleikkikaluja! Tavalliset, mustat, isot, terävät ja muhkuraiset kivet! En helvetti kattele sellaisia lasten leluina. Täysin kummallista, ettei kaikki av-mammat puolustaneet minua, vai olisitteko itse sanoneet lapsille, että joo, otetaan sisään vain! Kun meillä sen sitten tietää, että mikään sääntö ei mene jakeluun leikkiä niillä vain "tietyllä lailla" eli kph:ssa, tms, enkä kannatakaan sellaista että pienten tulee muistaa miten näiden kanssa nyt sai olla. Parempi että kivillä leikitään vain ulkona, mutta mies pilasi senkin.

ap

Totean vaan tähän väliin, että itse olisin virkannut kivien ympärille kissat. Terävät kulmat ja reunat piiloon. Lapset iloisia, mies iloinen, koko perhe. Joskus tippuu juttuja varpaille, mutta harvemmin onneksi. Tulevaisuuden mahdolliset kauhuskenaariot voi jättää sinne tulevaisuuteen, murehtimalla niitä nyt menetät nykyhetkenkin kurjuudelle, vaikka mitään kurjaa ei välttämättä olisi tapahtumassakaan.

Hermostuessakin voi hetkeksi jäädä aloilleen ja laskea vaikka kymmeneen, jos huomaa oman tunnevyöryn olevan lähdössä lapasesta. Kliseistä ehkä, mutta toimii; ei ole sellaista ongelmaa, johon ei löytyisi ratkaisua. Hyvät ratkaisut jäävät vaan taatusti löytämättä, jos ensitoimikseen päättää räjähtää ja lietsoa koko ympäristön kaaokseen.

Olisit virkannut ja oletat, että kaikilla on voimia ajatella aina ensin muita? Voi lässynlää sulla on ollut helppo elämä.

ap

Ei ole helppoa ollut, ei. Taaperosta asti pahoinpidelty huostaanottoon saakka. Siitä itsenäistymiseen asti elämä oli köyhyyttä ja kurjuutta neljän seinän sisällä, haukkuja ja kiusaamista ja huorittelua tuli niin muiden nuorten kuin ohjaajienkin taholta. Huumeita, alkoholimyrkytyksiä, kuolemaa, väkivaltaa, psykoottisia kohtauksia, huoraamista, taivasalla ja roskiksissa nukkumista, poliisia ja ambulanssia soitettiin milloin itselle, milloin muille... Hirvittäviä kauhuja olen joutunut näkemään ja kokemaan kun isä ja äiti eivät minusta huolehtineet. Niin rikki kuin sydän tästä kaikesta onkin, en helpotusta siihen saa kostamalla muille vääryyksiä joita itse olen kokenut. Päin vastoin, kärsimystä en elämääni kaipaa enää tippaakaan, enkä siksi sitä halua kylvää.

Ymmärrän kuitenkin hylkäämisen kokemustasi ja tuskaa joka sisälläsi velloo, enkä väitä että siitä helppoa olisi päästä. Luottamusta kaipaat, mutta et pysty etkä uskalla luottaa. Siitä kierteestä on hirvittävän vaikeaa päästä, mutta kun ensimmäisen kerran huomaat pystyväsi toimimaan edes hiukan paremmin kuin ennen, huomaat, ettei kaiken tarvitse olla aina huonosti vain sen takia kun on ennenkin kaikki ollut huonosti.

Sulla ei tarvitse olla nyt voimia ajatella aina ensin muita. Riittää että yrität parhaasi. Jos et keksi muuta ratkaisua kun räyhääminen niin ole mielummin hiljaa. Ota omaa aikaa, rauhoitu ja mieti, miten saat tilanteen purettua mahdollisimman vähin vahingoin. Näiden ratkaisujen ei tarvitse olla sen isompia, kuin että esimerkiksi huutamisen sijaan päätät olla huutamatta. Ja kas, äänihuulet säästyivät, eikä keskustelukumppanikaan provosoitunut huutamaan. Pikku hiljaa huomaat, miten pienillä asioilla pystyt vaikuttamaan asioiden kulkuun ja tilanteiden kehitykseen.

Elämä ei muutu kertarysäyksellä, se on käytävä läpi pala palalta, otettava askel kerrallaan. Olet ensimmäiset askeleet vihan kierteestä jo ottanut, kun kirjoitat ja mietit syitä käytöksellesi.

Kiitos, tämä oli erittäin hyvä neuvo. Siis oikeasti. Joku voisi nähdä senkin välinpitämättömyytenä, mutta hän ei tiedä mikä se toinen vaihtoehto on (räyhä).

ap

Eiköhän kyseessä ole taas se päivästä toiseen provoileva ikisinkkupoika. Ei siis nainen, ei naiset jaksa, viitti eikä ehi.

Ne katkeruutta aiheuttaneet ihmiset varmaan kokivat ihan samalla tavalla ennen kakan kierrättämistä. Tuhansia vuosia vanha ilmiö. Kannattaisi tietysti oppia toisten virheistä eikä toistaa niitä.

Aika kipeä - mutta hyvä - se Siljan tarina Yle Areenassa. Varmaan äitinikin taustassa on jotain vastaavaa, ilman sitä, että on halunnut apua. Mä olen kuitenkin uhmakkaampi, jonkun pitäisi rakastaa uhmakastakin ihmistä, eikä yrittää laittaa ruotuun. On voinut olla ihan normaalia olla uhmakas äitini kanssa, miksi mun muuten ois tarvinnut liiallisuuksiin asti sitä olla, ellei se olisi ollut keino selviytyä. Mutta uhmakkuus nähdään yhteiskunnassamme huonona asiana, toisin kuin Siljan ratkaisu suorittaminen.

ap

Näin se varmasti on. Kiva, että dokumentti herätti ajatuksia, minustakin se oli hyvä ja siksi sitä suosittelin. :) T: nro 180

Kuuntelin Siljan tarinan myös, kyyneleet valuvat vieläkin. Suuren työn on tehnyt itsensä kanssa, valtavan hienoa että jakaa tarinansa! Harmi jos ei ole kuin tämän päivän kuultavissa tuo pätkä, suosittelisin sen kuuntelemista ihan kaikille. On niin helppoa kuvitella, että maailmassa vaan on sellaisia pahoja ihmisiä, jotka nauttivat kärsimyksestä. Sen epätoivon läpi kun täytyisi nähdä, jottei näin nyrjähtäneitä ihmiskohtaloita pääsisi syntymään.