Onko sille oikeasti jotain todisteita, että yövalvomiset jaksaisi paremmin mahd. nuorena? (vauvan takia)

Eiköhän tuo ole ihan yksilöllistä. Itse sain lapsen 38-vuotiaana ja ensimmäiset ehjät pääsin nukkumaan, kun lapsi oli 3 vuotias.  En kokenut mitenkään ylivoimaisena. Nyt lähes viisikymppisenäkään ei satunnaiset yöheräämiset vaikuta toimintakuntoon. Ehkä sitten myöhemmin.

Omasta elämästä, omasta kokemuksesta.

Pitää ihan todella hyvin paikkaansa!

10v väliä lapsilla. Myöhemmin syntynyt nukkuun paremmin, mutta oma väsymys... ei oo todellista. Muistiongelmia ja keskimmiskyky koetuksella. Lauseet jää kesken ja ajatukset katkoo. Olin toki väsynyt ekallakin kerralla, mutta vaan vaan väsynyt. Nyt ihan kun joku dementia...

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän tuo ole ihan yksilöllistä. Itse sain lapsen 38-vuotiaana ja ensimmäiset ehjät pääsin nukkumaan, kun lapsi oli 3 vuotias.  En kokenut mitenkään ylivoimaisena. Nyt lähes viisikymppisenäkään ei satunnaiset yöheräämiset vaikuta toimintakuntoon. Ehkä sitten myöhemmin.

Niinpä. Olen itsekin sitä mieltä, että toiset kestävät univajetta luonnostaan paremmin kuin toiset ja lähes kaikki voivat siihen kuitenkin tottua. Iällä sen suhteen ei varmaan ole tekemistä. Ja jos esim. aivojen kehitystä ajatellaan, niin aivothan muovautuvat "aikuisen" aivoiksi vielä pitkälti päälle 20-vuotiaana, ja ajattelisin, että tässä kehitysvaiheessa olisi varmaan hyvä välttää ulkoa tulevaa valvomisen ja yöheräilyiden pakkoa. 

Itse kestin nuorena paremmin unettomuutta. Olen aina kärsinyt nukahtamisvaikeudesta. Vanhempana oli pakko hakea lääkkeitä kun hermot alkoi prakailla valvomisesta. Näitten kokemusten perusteella uskon että väitteessä nuorena jaksaa paremmin valvoa on perää.

Minä en juuri eroa huomannut. Sain lapsen 39 v eikä yöherääminen ollut vaikeaa. Lapsi nukkui kunnolla yöt läpeensä vasta n 2,5 v. Tavallaan vastaava kokemus oli 22-23 v, kun hoidin isääni kotona melkein vuoden, ja hän tarvitsi apua öisinkin. Ja koska oli jääräpäinen, niin ei halunnut pyytää apua, joten nukuin olohuoneessa ( vessaanpiti mennä ohitseni), jotta pääsin tukemaan helposti kaatuvaa sairasta. Olihan se myös rankkaa, ja heräilyn jälkeen oli vaikea nukahtaa. Toisaalta joskus en herännyt, kaikesta huolimatta, nukuin liian sikeästi, ja isä kaatui.

Nuorena jaksaa. Sain ekan lapseni 23-vuotiaana ja olin todella energinen, elämöä aivan normaalia ekä pikku yöheräämiset haitanneet. Nyt, 38-vuotiaana olen raato, vaikkei vauva heräile ollenkaan yhtä usein kuin esikoinen. Päivät menee kahvilla.

Ei kaikki lapset valvota. Omani alkoi nukkua täydet yöt 2kk vanhana. Sain lapseni 41 - vuotiaana. Helppoa kuin heinänteko pikkulapsiaika ainakin itselläni.

Mulla ei ole lasta, mutta uskoisin olevani nyt 35-vuotiaana väsyneempi siksi, että elämässä on enemmän muutakin. Kuten vaativa työ (molemmille) ja iso asuntolaina. Kymmenen vuotta sitten vasta aloittelimme töitä ja vastuuta oli vähän.

Minä taas jaksoin vanhana (41v) huomattavasti paremmin kuin 25v. Olen teininä ja kolmeenkymppiin asti ollut nukkuja, joka saattoi vetää 12h unta helposti kaaliin, mutta näin vanhempana hyvä jos 6-7h ja sekin pätkissä. Olenkin aina ajatellut (vaikka olenkin koko elämäni ollut väsymyshuurussa), niin olen nukkunut nuorena jo kaikki mitä nukkua tarvii, enää levätään.

Vierailija kirjoitti:

Minä en juuri eroa huomannut. Sain lapsen 39 v eikä yöherääminen ollut vaikeaa. Lapsi nukkui kunnolla yöt läpeensä vasta n 2,5 v. Tavallaan vastaava kokemus oli 22-23 v, kun hoidin isääni kotona melkein vuoden, ja hän tarvitsi apua öisinkin. Ja koska oli jääräpäinen, niin ei halunnut pyytää apua, joten nukuin olohuoneessa ( vessaanpiti mennä ohitseni), jotta pääsin tukemaan helposti kaatuvaa sairasta. Olihan se myös rankkaa, ja heräilyn jälkeen oli vaikea nukahtaa. Toisaalta joskus en herännyt, kaikesta huolimatta, nukuin liian sikeästi, ja isä kaatui.

En vertaisi lapsen aiheuttamaa valvomista sairaan, aikuisen ihmisen hoitamisesta johtuneeseen valvomiseen.

Sen lapsen kanssa valvotun yön jälkeen pitää se lapsi hoitaa koko päivän ajan ja olla hänelle läsnä väsymyksestä huolimatta.

Omalla kohdalla joo. Kuopus heräili syömään todella usein ja vielä yli yhden vuoden iässä. Jos nyt joutuisin elämään samaa niin se olisi puhdasta helvettiä. Ikää mulla 31.

Itelleni oli helppoa valvoa parikymppisenä, nyt kolmissakymmenissä en pärjää vähillä unilla.

Oon tarvinnut aina paljon unta ja valvominen tuntuu seuraavana päivänä vireystasossa ym. Ekan lapsen sain 29 v. ja lapsi nukkui ekat yöt läpi vasta 2-vuotiaana. Olin ihan zombie varsinkin ekan vuoden, vaikka sai olla kotonakin ja nukkua tarvittaessa päivällä (heräilyjä tuli useita yön aikana, joten vaikka unta ois ollut määrällisesti jopa 8 tuntia, useat heräilyt kesken unen rasitti tosi paljon). Nyt olen yli 40 v ja raskaana... Vähän jännittää, millainen nukkuja/valvoja sieltä on tulossa. Tosin nykyään heräilen ja valvon enemmän muutenkin (työstressiä), joten välttämättä ei vaikuta nukkumiseen paljon. Aamulla ei myöskään nukuta tällä iällä enää niin pitkään, vaikka viikonloppuna saisi nukkua pidempään niin harvoin menee yli yhdeksään (vaikka ois valvonut pidempään illalla).

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole lasta, mutta uskoisin olevani nyt 35-vuotiaana väsyneempi siksi, että elämässä on enemmän muutakin. Kuten vaativa työ (molemmille) ja iso asuntolaina. Kymmenen vuotta sitten vasta aloittelimme töitä ja vastuuta oli vähän.

Joo, tämäkin luultavasti vaikuttaa. Tai jos voi verrata äitiyttä esim. 25-vuotiaana ja 35-vuotiaana, on ihmisellä oltava vähintään kaksi lasta, ja väitän että kaksi lasta on yhtä kuin enemmän stressiä ja huolta kuin yhdestä lapsesta. Mutta nuoret vanhemmat ovat yleensä tottuneet elämään aika vähällä, eikä siinä sinänsä mitään väärää ole. Nuorten ei tarvitse stressata asuntolainoista, siitä miten pääsee takaisin töihin äitiysloman jälkeen (kun on ehkä töitä, muttei uraa), asunto on luultavasti pienempi ja helpommin hallittava...

Niin monet asiat vaikuttavat, ja siksi haluaisin nimenomaan tieteellistä näyttöä enkä yksittäisten ihmisten kokemuksia, jotta suostuisin uskomaan tuon väitteen. 

Mulla oli nuorena uniongelmia. Olin töissä, jossa vaadittiin tarkkaa näköä, niin väsynyt, että oli pakko ruveta syömään nukahtamispillereitä. Sain vauvan 35-vuotiaana. Tyttö oli tosi huono nukkumaan, ja puolesta vuodesta vuoteen (siis ikä) heräili tunnin tai kahden välein. En kuitenkaan kärsinyt väsymyksestä, koska kotona ei tarvinnut olla yhtä skarppina kuin töissä.

Keski-ikäisillä naisilla on usein univaikeuksia, mutta ei toki aina. Lähestyvät vaihdevuodet oireilevat usein unettomuudella, ja siinä ei herättelevä pikkulapsi auta. Se lapsi voi herätellä vähintäänkin silloin tällöin esim sairastaessaan ainakin kymmenenvuotiaaksi asti.

+60-vuotiaat ainakin tarvitsevat huomattavasti vähemmän unta kuin nuoremmat. Pitäisi siis hankkia lapset vasta eläkeiässä.

Minusta tuntuu, etta vanhempana on enemman karsivallisyytta niiden heraamisten kanssa. Tuskin muuten vaikuttaa. 

Mulla on vaan yksi lapsi jonka sain 27-vuotiaana, mutta olen huomanut että nykyisin (10 v vanhempana) olen huonosti nukutun yön jälkeen väsyneempi kuin nuorempana. Myös sellaisian päivinä kun ei ole töitä, esim. lomalla. Näppituntuma on se, että kestäisin mahdollisia yövalvomisia huonommin kuin aiemmin, mutta tämä on tosiaan vaan minua koskevaa mutua, ei absoluuttinen totuus.

Siskoni on nyt mielenterveydellisistä syistä lomalla kun ei ole saanut vuosiin nukkua ja työt painaa, teki lapset noin 10v vanhempana kuin minä. Minä valvoin about 4 vuotta, olin koko ajan töissä, opiskelin vielä töiden ohella amk. Tutkintoa, enkä ole hajonnut ihmisenä. Ehkäpä sillä että olin nuori kun lapset sain, oli jotain merkitystä jaksamiselle.