Kestääkö katolinen kirkko enää pedofiliaskandaaleja?
Tuorein kohu on, että Australian katolisen kirkon organisaatiossa 4 444 lasta on joutunut pedofilian uhriksi, ja tekijöinä on katolisen kirkon työntekijöitä, suurimmaksi osaksi pappeja.
http://yle.fi/uutiset/3-9443738
Miten tätä enää voi selittää sattuman kautta? Eikö nyt tulisi jo olettaa, että ilmiöllä on rakenteelliset syyt ja pureutua niihin?
Tuleeko katolinen kirkko enää saamaan käännynnäisiä jäseniä tulevaisuudessa vai tuleeko kaikki uudet katolilaiset syntymään kirkon jäseniksi?
Kommentit (35)
Kyllä katolinen kirkko valitettavasti kestää tuonkin. Uskovaiset eivät pienestä hätkähdä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki uskoaiset tekevät tuota, siksihän kirkko on olemassa.
Ei esim. luterilaisen kirkon organisaatioissa (niidenkään herätysliikkeiden, jotka eivät ole maailmallistuneet) ole moisia kohuja ollut.
Ainoa luterilaisen kirkon herätysliike, jossa lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä on kohistu, on vanhoillislestadiolaisuus, ja siinäkin kohussa oli muistaakseni kyse herätysliikkeen tavasta olla käsittelemättä julkisesti esiintulleita tapauksia eikä se, että tapauksia olisi määrällisesti enemmän kuin väestössä keskimäärin.
Kummasta katolisen kirkon pedofiliakohuissa on kyse: siitä, että pedofiliaa esiintyy määrällisesti tavallista enemmän vai siitä, että pedofiliarikoksiin ei puututa ja käsitellä normaalin kaavan mukaan organisaation ulkopuolella, niin en tiedä.
onhan katoline kirkko kestänyt tuota jo 300-luvulta kun muotoutui valtionkirkko ja alkoi demoninen katolinen eksytys eli porttokirkko muotoutumaan, kaikki paavit ovat raiskanneet lapsia ja uhranneet niitä neitsyt marialle
On tää hirveetä, kun tulee jatkuvalla syötöllä jotain pedojutskaa esiin. :(
Illuminati pitää salaisia saatanallisia rituaaleja, joissa uhrataan lapsia ja juodaan verta.
Tietenkin kestää. Pedo käy ripillä, saa synnit anteeksi ja jatkaa puhtaalla pöydällä.
Koko kristinusko perustuu käsitykseen, että synnit saa anteeksi.
Auttaisiko jos katolisen kirkon papeilta poistettaisiin selibaattivelvollisuus?
6 et oo ollu skarppina uskonnontunnilla. Se on luterilaiset, joilla menee noin, että vain uskon, ei tekojen, kautta. Sekotat nyt kaksi kirkkoa.
(15 lisää ohiksena: luterilaiset tosin uskovat kuitenkin niin, että hedelmistään puu tunnetaan, että se usko tuo ne hyvät teot mukanaan itsestään)
Vierailija kirjoitti:
(15 lisää ohiksena: luterilaiset tosin uskovat kuitenkin niin, että hedelmistään puu tunnetaan, että se usko tuo ne hyvät teot mukanaan itsestään)
Kyllä, usko ilman tekoja on kuollut, sanotaan Raamatussa. Jos jatkaa synneissään rypemistä, on syytä kyseenalaistaa, onko koskaan anteeksi saanutkaan.
Ehkä he kysyivät meidän keskustelu palstalta että raiskataanko pappejakin vaticaanissa perseeseen koska nyt tulee ja lujaa.. suoraan punaviiniä suuhun papilta. Pappia ollaan raiskattu. Nyt media järjesti tämän uutisen tai vaticaani?
Tietäähän sen ettei normaalista seksistä pitävät hakeudu virkoihin joissa on selibaattipakko. Siksi sinne karsiutuu tuollaiset joiden taipumuksia ei muutenkaan hyväksytä joten selibaattikielloilla ei ole heille merkitystä. Plussana vielä että pääsee helposti tekemisiin lasten ja muiden pedofiilien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Tietäähän sen ettei normaalista seksistä pitävät hakeudu virkoihin joissa on selibaattipakko. Siksi sinne karsiutuu tuollaiset joiden taipumuksia ei muutenkaan hyväksytä joten selibaattikielloilla ei ole heille merkitystä. Plussana vielä että pääsee helposti tekemisiin lasten ja muiden pedofiilien kanssa.
Osalla heistä saattaa tuollainen tausta ja motiivi hakeutua papiksi, mutta kyllä kai suurimmalla osalla kuitenkin on tehtävään kutsumus.
Vaan miten erottaa nämä kaksi ryhmää toisistaan...
Tietääkö joku miksi suurinosa uhreista on aina poikia?
Voisiko olla niin, että aluksi on uskovainen homo poika. Hän päättää alkaa papiksi, koska kokee homouden synniksi, niin ajattelee, että ei kuitenkaan halua vaimoa ja haluaa ehdottomasti vasustaa myös syntistä homoutta.
Sitten valmistuu papiksi ja ei enää pystykään lopulta vuosien päästä pidättelemään homouttaan.
ilmeisesti vihapuhetta saa harrastaa vapaasti kristinuskoa kohtaan. Jos puhuttaisiin islamista olisi ketju jo kiinni.
Kaikki uskoaiset tekevät tuota, siksihän kirkko on olemassa.