Lue keskustelun säännöt.
"Keväällä" se aina iskee: j*malauta että olisi mahtavaa seurustella. Mutta en tule koskaan suhdetta saamaan.
06.02.2017 |
En kerta kaikkiaan ymmärrä, että missä on vika, mutta miehet eivät koskaan ihastu minuun todella. Joo, en ole mikään missi, mutta olen ihan nätti, ja tottahan ihan nättejä naisia on paljon että ei sillä nyt vielä edukseen erottauduta. Turha tulla myöskään väittämään, että olen joko vain passiivisesti odotellut kosiskelijoita (en ole, vaan olen ollut aktiivinen osapuoli) tai yrittänyt "tasoani ylempää", koska siitä tulee vain loputon väittely jota on ihan turha anonyymina ja kasvottomana käydä.
Kaikesta yleistämisestä huolimatta en ole ns. epätoivoinen, en ajattele miehiä yhtenä suurena massana vaikka tässä nyt miehistä näin puhuinkin, en halua "ketä tahansa" vain siksi että olisi suhde, mutta helvetti että haluaisin rakastaa ja olla rakastettu. En vain ole tavannut sitä yksilöä, joka välittäisi minusta enemmänkin kuin kaverina. Kavereita ja ystäviä minulla siis on paljon, että en varmaan sitten ihan huono tyyppikään ole, mutta minussa ei kai sitten vain ole "sitä jotain". Ja se harmittaa aivan vietävästi.
Tulipa avauduttua. Kohtalotovereita, jotain, vertaistukea?
Kommentit (118)
58 viestin kirjoittaja jatkaa vielä. Pahinta nykyään on ehkä se, että vanhemmatkin tuntuvat olevan mun tilanteesta jo huolissaan. Saan lähes joka kerta heidän luonaan vieraillessa uteluita siitä, että eikö vieläkään ole ketään miestä. Useimmiten kysymykset on esitetty hieman vitsinä, mutta viime aikoina on joskus tullut niitäkin hetkiä, kun kysymys on esitetty ihan tosissaan. Tuskin tietävät (enkä ole viitsinyt sanoa) kuinka paljon kyseinen kysymys sattuu, kun niin paljon heille haluaisin joskus jonkun kivan miehen esitellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on muutama semmoinen kaveri, jotka jossain vaiheessa erosivat poikaystävistään. Meni muutama kuukausi ja kummankin rinnalla oli uusi mies. Molemmat totesivat, että eivät mitenkään suunnitelleet miehen löytämistä ja aikoivat nauttia sinkkuajasta, mutta näin vain kävi. En käsitä, miten ihmisille vain käy noin, kun itelle se mies ei tule etsimällä eikä mitenkään muutenkaan eteen.
Vierailija kirjoitti:
58 viestin kirjoittaja jatkaa vielä. Pahinta nykyään on ehkä se, että vanhemmatkin tuntuvat olevan mun tilanteesta jo huolissaan. Saan lähes joka kerta heidän luonaan vieraillessa uteluita siitä, että eikö vieläkään ole ketään miestä. Useimmiten kysymykset on esitetty hieman vitsinä, mutta viime aikoina on joskus tullut niitäkin hetkiä, kun kysymys on esitetty ihan tosissaan. Tuskin tietävät (enkä ole viitsinyt sanoa) kuinka paljon kyseinen kysymys sattuu, kun niin paljon heille haluaisin joskus jonkun kivan miehen esitellä.
Mun vanhemmat lopetti kyselemisen kun täytin 30... En tiedä yhtään mitä minusta ajattelevat. Kaipa miettivät että tuolta ei ainakaan ole lapsenlapsia tulossa. T. Se N34
Vierailija kirjoitti:
Mulla on muutama semmoinen kaveri, jotka jossain vaiheessa erosivat poikaystävistään. Meni muutama kuukausi ja kummankin rinnalla oli uusi mies. Molemmat totesivat, että eivät mitenkään suunnitelleet miehen löytämistä ja aikoivat nauttia sinkkuajasta, mutta näin vain kävi. En käsitä, miten ihmisille vain käy noin, kun itelle se mies ei tule etsimällä eikä mitenkään muutenkaan eteen.
Niin tuttu tunne. Muutama kaveri myös valitellut, kun se valinnanvaikeus pistää pään ihan sekaisin... Että kuka näistä viidestä kosijasta olisi paras. Ja itse siinä vieressä miettinyt, että jaah, kyllä mullekin kesällä 2000 yksi mies soitti.
Olin 24 kun aloin seurustelemaan ensimmäistä kertaa elämässä. Oli kyllä samanlainen fiilis kun sulla yli kymmenen vuotta kun muilla oli poikaystäviä jo 10 vuotiaina (siinä iässä en vielä stressannut mutta sitten teini ikäisenä...)
Mulla on myös kaveri joka on jo 26 ja neitsyt. Hänellä ei paljon toivoa suhteeseen ole mutta toivotan sinulle onnea. Tinderiä kannattaa jatkaa, mulla kesti vuosi ja varmaan yli 30 treffiä ennen kun tärppäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on täysin päinvastoin. Kun olin suhteessa, niin kesällä toivoin aina olevani sinkku ja nyt sinkkunakin olen erittäin tyytyväinen kesäisin, että olen sinkku ja saan mennä mihin haluan ja tehdä mitä haluan ja kenen kanssa haluan. Syksyllä ja talvella taas on tylsää lojua kotona yksin, kun ulkona ei ole mitään järkevää tekemistä kuntoilun ohella. Kavereista ei ole vastaavaa seuraa kuin puolisosta, mutta kesällä se ei haittaa, koska on niin paljon hauskaa tekemistä, että ei tule koskaan tylsää yksin ollessakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon 27 ja samanlaisia kokemuksia. Ei yhtäkään kunnon seurustelusuhdetta, vain lyhyempiä tapailuja, joista suurin osa on päättynyt muutaman kuukauden sisään, miehen aloitteesta. En vaan ymmärrä. Syytkin on yleensä olleet jotain "en halua sitoutua/sä et oo se oikea". En keksi itsestäni mitään valtavaa vikaa :D Ihan normaali, nätti, normaali kiva vartalo, luonnekin mielestäni ihan normaali ja kavereita löytyy. Miehet ehkä kiinnostuu musta mutta kukaan ei halua mitään vakavampaa. Baarit, kaverit, tinderit on koitettu. Pelottaa että en löydä ikinä ihmistä joka rakastais mua. Haluaisin jo oman perheen.
Juuri näin olisin voinut itsekin kirjoittaa, pisimmät juttuni ovat olleet parin kuukauden tapailuja, joissa minä olen ihastunut mutta miehelle en sitten ollutkaan se oikea. Yksikin kauniisti sanoi ettei halua sitoutua vielä varmaan sitten ollenkaan kun hyvä tyyppi olen mutta ei nyt vaan natsaa, no meni kuukausi niin hän olikin sitten jo parisuhteessa... :D (Yhteisten tuttujen kautta tiedän.)
Minäkin haluaisin jo perheen, joka siis voisi koostua minusta, miehestä ja mielellään lemmikistä. Lapsista en ole koskaan yksin ollessani haaveillut, ihastuessa joskus tulee mieleen noitakin aatteita mutta olen sinut sen ajatuksen kanssa, että lapsia en koskaan hankkisi. Jotenkin kyllästyttää ja melkein jollain tapaa nolottaa, että ainut perheeni on edelleen lapsuudenperheeni vaikka ihania ihmisiä ovatkin. Tuntuu että olen ikuinen pikkutyttö...
Ap
Jep, näitä on mullakin lukematon määrä - "sori, nyt juuri en halua ollenkaan suhdetta" ja kappas, muutaman viikon päästä, ja yksikin 7kk päästä naimisissa. Aha?
Mua kanssa oikeasti jo hävettää, että esim. jouluna vaihtoehdot on olla yksin kotona tai vanhempieni luona. Koska kukaan ei halua edes lomaa viettää mun kanssa. Hirveä tunne.
T. Se N34
Tajuat varmaan että tuo tarkoittaa vain sitä, ettei halua suhdetta sinun kanssasi? Hieman kuin "näkyillään" tarkoittaa että ei varmasti näkyilä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on muutama semmoinen kaveri, jotka jossain vaiheessa erosivat poikaystävistään. Meni muutama kuukausi ja kummankin rinnalla oli uusi mies. Molemmat totesivat, että eivät mitenkään suunnitelleet miehen löytämistä ja aikoivat nauttia sinkkuajasta, mutta näin vain kävi. En käsitä, miten ihmisille vain käy noin, kun itelle se mies ei tule etsimällä eikä mitenkään muutenkaan eteen.
Niin tuttu tunne. Muutama kaveri myös valitellut, kun se valinnanvaikeus pistää pään ihan sekaisin... Että kuka näistä viidestä kosijasta olisi paras. Ja itse siinä vieressä miettinyt, että jaah, kyllä mullekin kesällä 2000 yksi mies soitti.
Tuo onkin osittain syy ongelmaan. Naisilla on niin paljon valinnanvaraa, että kukaan ei tunnu erityiseltä. Ei ole sattumaa, että pienillä paikkakunnilla suhteita syntyy helpommin. Siellä on potentiaalisia ehdokkaita vähemmän ja siten jokainen on enemmän ainutlaatuinen. Kaupungissa ja etenkin nyt Tinderin myötä on sellaista ylitarjontaa, että vaatimustaso on lähtenyt täysin käsistä, eikä osata tyytyä mihinkään.
Tämä ei koske edes pelkästään parisuhdeasioita, vaan vastaava ilmiö on esimerkiksi viihteen kanssa. Nykyään on niin paljon viihdettä tarjolla, että sellaiset ohjelmat, jota ennen odotimme telkkarista innolla eivät väräyttäisi meitä enää mihinkään suuntaan ilman nostalgia-arvoa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on muutama semmoinen kaveri, jotka jossain vaiheessa erosivat poikaystävistään. Meni muutama kuukausi ja kummankin rinnalla oli uusi mies. Molemmat totesivat, että eivät mitenkään suunnitelleet miehen löytämistä ja aikoivat nauttia sinkkuajasta, mutta näin vain kävi. En käsitä, miten ihmisille vain käy noin, kun itelle se mies ei tule etsimällä eikä mitenkään muutenkaan eteen.
Joko ovat uskomattoman hot tai sitten eivät niin välitä kuka siinä mukana on. Veikkaan jälkimmäistä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieslukija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon 27 ja samanlaisia kokemuksia. Ei yhtäkään kunnon seurustelusuhdetta, vain lyhyempiä tapailuja, joista suurin osa on päättynyt muutaman kuukauden sisään, miehen aloitteesta. En vaan ymmärrä. Syytkin on yleensä olleet jotain "en halua sitoutua/sä et oo se oikea". En keksi itsestäni mitään valtavaa vikaa :D Ihan normaali, nätti, normaali kiva vartalo, luonnekin mielestäni ihan normaali ja kavereita löytyy. Miehet ehkä kiinnostuu musta mutta kukaan ei halua mitään vakavampaa. Baarit, kaverit, tinderit on koitettu. Pelottaa että en löydä ikinä ihmistä joka rakastais mua. Haluaisin jo oman perheen.
Juuri näin olisin voinut itsekin kirjoittaa, pisimmät juttuni ovat olleet parin kuukauden tapailuja, joissa minä olen ihastunut mutta miehelle en sitten ollutkaan se oikea. Yksikin kauniisti sanoi ettei halua sitoutua vielä varmaan sitten ollenkaan kun hyvä tyyppi olen mutta ei nyt vaan natsaa, no meni kuukausi niin hän olikin sitten jo parisuhteessa... :D (Yhteisten tuttujen kautta tiedän.)
Minäkin haluaisin jo perheen, joka siis voisi koostua minusta, miehestä ja mielellään lemmikistä. Lapsista en ole koskaan yksin ollessani haaveillut, ihastuessa joskus tulee mieleen noitakin aatteita mutta olen sinut sen ajatuksen kanssa, että lapsia en koskaan hankkisi. Jotenkin kyllästyttää ja melkein jollain tapaa nolottaa, että ainut perheeni on edelleen lapsuudenperheeni vaikka ihania ihmisiä ovatkin. Tuntuu että olen ikuinen pikkutyttö...
Ap
Jep, näitä on mullakin lukematon määrä - "sori, nyt juuri en halua ollenkaan suhdetta" ja kappas, muutaman viikon päästä, ja yksikin 7kk päästä naimisissa. Aha?
Mua kanssa oikeasti jo hävettää, että esim. jouluna vaihtoehdot on olla yksin kotona tai vanhempieni luona. Koska kukaan ei halua edes lomaa viettää mun kanssa. Hirveä tunne.
T. Se N34
Tajuat varmaan että tuo tarkoittaa vain sitä, ettei halua suhdetta sinun kanssasi? Hieman kuin "näkyillään" tarkoittaa että ei varmasti näkyilä.
Tajuan. Olen sinkku, en vajaa ;).
Vierailija kirjoitti:
Täällä N34, jolle se ihana friend zone on tullut vähän liian tutuksi... Eli aloitteita on tehty aika suuri määrä viimeisen 15 vuoden aikana, ja niistä tuloksena kivoja kavereita, ei mitään muuta.
Oon pyytänyt ulos koulukavereita, työkavereita, kaverin kavereita. Oon ollut nettideittisivulla, Tinderissä ja lähtenyt sokkotreffeille. Oon jutellut kiinnostaville miehille konserteissa, kahviloissa, tapahtumissa, harrastuksissa, kirkossa.
Oon etsinyt aktiivisesti ja ollut etsimättä. Oon tosiaan tehnyt aloitteen, tai yrittänyt olla sopivasti miehen "tiellä" niin että hän sen tekisi. Oon jatkanut tutustumista miehiin, jotka ei ehkä ensinäkemältä iskeneet, mutta oma ihastus kehittyi ajan myötä. Tuntuu että oon kokeillut kaikkea muuta paitsi järjestettyä avioliittoa.
Mutta mistään ei tule mitään. Mä en ole kertaakaan elämässäni torjunut miestä - mutta jokainen mies on torjunut mut. En ihan oikeasti ymmärrä, miten ihmiset tapaavat toisensa ja päätyvät yhteen.
(Ja kun kuitenkin joku sitä kysyy niin olen ihan hyvännäköinen, normaalinainen. En laiha enkä lihava, naisellinen, kurvikaskin, hyvässä työssä, elämä kunnossa, ei mt-ongelmia, muutama aktiivinen harrastus joista liikunta yksi, paljon ystäviä ja ajoittain vilkaskin sosiaalinen elämä, en ole hissukka enkä seinäruusu.)
Näinpä juuri. Oikeasti melkeinpä kaikkea on jo kokeiltu, järjestetty avioliitto puuttuu :D Saa nähdä että kauanko enää jaksaa edes yrittää... Ja olen siis kokeillut sitäkin että lakkasin yrittämästä, että ei ollut haku päällä jne., no tuloksena oli siis se että hetken aikaa onnistuin huijaamaan itselleni että elämä on hyvää näin (osittain onkin) mutta ei muuten todellakaan yhden yhtä "kun sitä vähiten odottaa niin sen tapaa" -tapaamista tullut.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan ekaksi voisit lopettaa kiroilun. Sinusta saa karskin vaikutelman. Yritä naisellistua. Siis kiroilu pois ja kasvata pidemmät hiukset ja lopeta oluen juominen ravintlloissa.
Av-palsta on av-palsta, en kaipaa täältä luonneanalyysiä tai muutakaan itsestäni kun ne menevät väkisinkin pieleen :) En kiroile livenä jatkuvasti, tukka on pitkä, olutta juon jos juon (useammin viiniä tosin, riippuu tilanteesta).
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on muutama semmoinen kaveri, jotka jossain vaiheessa erosivat poikaystävistään. Meni muutama kuukausi ja kummankin rinnalla oli uusi mies. Molemmat totesivat, että eivät mitenkään suunnitelleet miehen löytämistä ja aikoivat nauttia sinkkuajasta, mutta näin vain kävi. En käsitä, miten ihmisille vain käy noin, kun itelle se mies ei tule etsimällä eikä mitenkään muutenkaan eteen.
Niin tuttu tunne. Muutama kaveri myös valitellut, kun se valinnanvaikeus pistää pään ihan sekaisin... Että kuka näistä viidestä kosijasta olisi paras. Ja itse siinä vieressä miettinyt, että jaah, kyllä mullekin kesällä 2000 yksi mies soitti.
Tuo onkin osittain syy ongelmaan. Naisilla on niin paljon valinnanvaraa, että kukaan ei tunnu erityiseltä. Ei ole sattumaa, että pienillä paikkakunnilla suhteita syntyy helpommin. Siellä on potentiaalisia ehdokkaita vähemmän ja siten jokainen on enemmän ainutlaatuinen. Kaupungissa ja etenkin nyt Tinderin myötä on sellaista ylitarjontaa, että vaatimustaso on lähtenyt täysin käsistä, eikä osata tyytyä mihinkään.
Tämä ei koske edes pelkästään parisuhdeasioita, vaan vastaava ilmiö on esimerkiksi viihteen kanssa. Nykyään on niin paljon viihdettä tarjolla, että sellaiset ohjelmat, jota ennen odotimme telkkarista innolla eivät väräyttäisi meitä enää mihinkään suuntaan ilman nostalgia-arvoa.
Minulle tämä ei ainakaan ole ongelma, koska ei ole yksikään mies halunnut mitään vakavampaa kanssani vaikka itse olisin halunnut! On niin kuluttavaa ihastua ja aina saada kuitenkin pakit. Enkä ole ihastunut jokaiseen todellakaan, mutta kuten olen muutamassakin viestissä sanonut, niin minä olen aina ollut se joka ihastuu jos jompikumpi. Koskaan ei niin että molemmat, koskaan ei niin että vain mies.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei ap ja viestin 58 kirjoittaja, täällä teille kolmas sielunsisko. Olen juuri täyttänyt 26 ja samat asiat tuskastuttaa. Seurustelukokemusta ei ole, mutta yhden illan juttujen kanssa olen säätänyt aikani ennen kuin päätin, että niihin en enää lähde, haluan vakituisen suhteen.
Miehiltä kuulee usein kommentteja, että naisella pitää olla hymyä ja pilkettä silmäkulmassa. Olen tehnyt aloitteita ja itse asiassa useimmiten teen itse aloitteen, harvemmin miehet lähestyvät ensin minua. Mielestäni hymyä ja pilkettä on ollut, mutta aina nämä tilanteet päätyvät niin, että olen ollut itse enemmän ihastunut. Tapailemieni miesten mukaan olen ihan kiva, minkä jälkeen heti sanotaan, että toivottavasti et nyt loukkaannu, mutta mies epäilee, ettei meillä pidemmän päälle synkkaisi. Jotain minussa siis ilmeisesti on pielessä. Viime aikoina olen kuullut useampaankin kertaan sellaista kommenttia, että olen niin viattoman näköinen, ettei minun seurassani edes kehtaa ajatella tuhmia. Omasta mielestäni olen ihan tavallinen, en edes mikään nätti, vaan ihan tavis, joka ei edes tapetista erotu ulkonäön puolesta. Ihmetyttää nuo kommentit viattomuudesta, en ihan ymmärrä niitä.
Viime kesänä iski epätoivo ihan kunnolla. Kolme hyvää sinkkuystävääni ilmoittivat lähes peräkanaa löytäneensä poikaystävät. Sen jälkeen olen kuunnellut hehkutusta siitä, mitä kaikkea ihanaa ystävät ovat kullan kanssa tehneet. Tympäännyttää myös se, että jos olemme sopineet jotain, niin ystävillä menee nykyään poikaystävät edelle ja kanssani sovitut tapaamiset peruutetaan ihan viime minuuteilla, kun oman kullan kanssa onkin tullut jotain parempaa tekemistä.
Tällä hetkellä työt vievät paljon aikaani, joten epätoivo, että en löydä koskaan ketään, unohtuu aika hyvin työstressiin ja väsymykseen. Jossain vaiheessa se sitten kuitenkin aina palaa mieleen.
Kuulostaa niin tutulta... Minullekin joskus nuorempana sanottiin jotain sen suuntaista että olen todella kiltti. Sitäkin enemmän kuitenkin kuulen sitä että tuntuu siltä että olen enemmän vain kaveri, ei mitään sen syvempiä tunteita, että ei (muka) mitään vikaa mutta ei vaan ole tunteita. Voihan se olla että en sitten vaan ole tavannut sitä oikeaa jolla olisi niitä tunteitakin minua kohtaan, mutta mitä enemmän näitä on niin sitä enemmän alkaa tuntua että PAKKO minussa on olla jotain perustavanlaatuista vikaa.
Ap
Voin kyllä sanoa että sama homma miehillä, oon itse kaveriporukan viimeinen sinkku. Kaikki muut on mennyt naimisiin, ja suurimmalla osalla on jo lapsia...välillä on vähän ankeeta ja välillä ärsyttää kun ei juurikaan heru kutsuja illanistujaisiin...tietty silloin kun tulee, tuntuu vähän pahalta kun pariskunnat ei juurikaan puhu muusta kun mitä lapset on tehnyt ja missä on käyty matkoilla jne
Treffeillä olen käynyt Tinderin kautta enimmäkseen, mutta joka kerta nainen on ghostannut 1-2 treffien jälkeen...muutama on sanonut ettei ole kemiaa.. noh, ei voi mitään - jos ei ole niin ei ole. Mutta kyllä se neiti oikea voisi pikkuhiljaa ilmaantua :/
M34
Minullakin varmaan käy noin että mitä vanhemmaksi tulen niin sitä vähemmän enää ystävätkään pitävät yhteyttä, kun heillä on sitä "muutakin elämää" (parisuhde, piakkoin varmaan osalla perheenlisäystä...). Nyt vielä ollaan toistaiseksi kaikki lapsettomia ja aviossakin on aika harva, että jonkin verran vielä nähdään näiden pariutuneidenkin kanssa. Sitten on pari kaltaistani ikisinkkuystävää, ovat vaan luonteeltaan vähän erityyppisiä kuin minä: mahtavia tyyppejä kyllä mutta eivät ihan niin "meneviä" kuin minä, heistä saa harvemmin seuraa muuhun kuin vähän rauhallisempiin iltoihin. Esim. festareille eivät lähtisi mukaan jne. ja illanviettokin loppuu heillä yleensä siihen puolille öin kun haluavat nukkumaan. Erilainen elämänrytmi meillä (itse vuorotyöläisenä ja iltaihmisenä helppo sopeutua monenlaiseen).
Ap
Tuota mä en sitten ymmärrä, että miksi monet unohtaa ystävänsä kun alkavat seurustelemaan! En ole ikinä ymmärtänyt. Itse olen yli 30.v, ja nyt ollut mieheni kanssa 7 vuotta. Edelleen joka viikko monta kertaa tapaan ystäviäni, ja matkustelen heidän kanssaan, käyn just festareilla ja baareissa. Ystävät vaan ovat mulle niin tärkeitä olleet aina. Se ei ikinä muutu vaikka mieheni onkin minulle se maailman tärkein <3 ja nämä läheisimmät ystävänikin ovat parisuhteessa tai naimisissa, ja heillä on monilla lapsia. Silti heillä on aikaa minulle lapsettomalle, mistä olen kiitollinen. Toivottavasti sulla AP tärppää lähivuosina, ja löydät elämäsi rakkauden :) Itse olin 29 kun mieheni tapasin. Sillä erolla vaan sinuun, että olen aikalailla ikäni seurustellut 17- vuotiaasta lähtien. Empä olisi itsekkään ikinä uskonut että mulle kävis näin hyvä tuuri, kun nämä aiemmat suhteet lopulta olivat pettymyksiä. Oletko ajatellut että se oikea saattaisi olla jossain muualla kuin suomessa? :) Matkusteletko paljon? Tsemppiä! Kuullostat fiksulta naiselta, ja sinusta varmasti joku saa ihanan kumppanin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei ap ja viestin 58 kirjoittaja, täällä teille kolmas sielunsisko. Olen juuri täyttänyt 26 ja samat asiat tuskastuttaa. Seurustelukokemusta ei ole, mutta yhden illan juttujen kanssa olen säätänyt aikani ennen kuin päätin, että niihin en enää lähde, haluan vakituisen suhteen.
Miehiltä kuulee usein kommentteja, että naisella pitää olla hymyä ja pilkettä silmäkulmassa. Olen tehnyt aloitteita ja itse asiassa useimmiten teen itse aloitteen, harvemmin miehet lähestyvät ensin minua. Mielestäni hymyä ja pilkettä on ollut, mutta aina nämä tilanteet päätyvät niin, että olen ollut itse enemmän ihastunut. Tapailemieni miesten mukaan olen ihan kiva, minkä jälkeen heti sanotaan, että toivottavasti et nyt loukkaannu, mutta mies epäilee, ettei meillä pidemmän päälle synkkaisi. Jotain minussa siis ilmeisesti on pielessä. Viime aikoina olen kuullut useampaankin kertaan sellaista kommenttia, että olen niin viattoman näköinen, ettei minun seurassani edes kehtaa ajatella tuhmia. Omasta mielestäni olen ihan tavallinen, en edes mikään nätti, vaan ihan tavis, joka ei edes tapetista erotu ulkonäön puolesta. Ihmetyttää nuo kommentit viattomuudesta, en ihan ymmärrä niitä.
Viime kesänä iski epätoivo ihan kunnolla. Kolme hyvää sinkkuystävääni ilmoittivat lähes peräkanaa löytäneensä poikaystävät. Sen jälkeen olen kuunnellut hehkutusta siitä, mitä kaikkea ihanaa ystävät ovat kullan kanssa tehneet. Tympäännyttää myös se, että jos olemme sopineet jotain, niin ystävillä menee nykyään poikaystävät edelle ja kanssani sovitut tapaamiset peruutetaan ihan viime minuuteilla, kun oman kullan kanssa onkin tullut jotain parempaa tekemistä.
Tällä hetkellä työt vievät paljon aikaani, joten epätoivo, että en löydä koskaan ketään, unohtuu aika hyvin työstressiin ja väsymykseen. Jossain vaiheessa se sitten kuitenkin aina palaa mieleen.
Kuulostaa niin tutulta... Minullekin joskus nuorempana sanottiin jotain sen suuntaista että olen todella kiltti. Sitäkin enemmän kuitenkin kuulen sitä että tuntuu siltä että olen enemmän vain kaveri, ei mitään sen syvempiä tunteita, että ei (muka) mitään vikaa mutta ei vaan ole tunteita. Voihan se olla että en sitten vaan ole tavannut sitä oikeaa jolla olisi niitä tunteitakin minua kohtaan, mutta mitä enemmän näitä on niin sitä enemmän alkaa tuntua että PAKKO minussa on olla jotain perustavanlaatuista vikaa.
Ap
Voin kyllä sanoa että sama homma miehillä, oon itse kaveriporukan viimeinen sinkku. Kaikki muut on mennyt naimisiin, ja suurimmalla osalla on jo lapsia...välillä on vähän ankeeta ja välillä ärsyttää kun ei juurikaan heru kutsuja illanistujaisiin...tietty silloin kun tulee, tuntuu vähän pahalta kun pariskunnat ei juurikaan puhu muusta kun mitä lapset on tehnyt ja missä on käyty matkoilla jne
Treffeillä olen käynyt Tinderin kautta enimmäkseen, mutta joka kerta nainen on ghostannut 1-2 treffien jälkeen...muutama on sanonut ettei ole kemiaa.. noh, ei voi mitään - jos ei ole niin ei ole. Mutta kyllä se neiti oikea voisi pikkuhiljaa ilmaantua :/
M34
Minullakin varmaan käy noin että mitä vanhemmaksi tulen niin sitä vähemmän enää ystävätkään pitävät yhteyttä, kun heillä on sitä "muutakin elämää" (parisuhde, piakkoin varmaan osalla perheenlisäystä...). Nyt vielä ollaan toistaiseksi kaikki lapsettomia ja aviossakin on aika harva, että jonkin verran vielä nähdään näiden pariutuneidenkin kanssa. Sitten on pari kaltaistani ikisinkkuystävää, ovat vaan luonteeltaan vähän erityyppisiä kuin minä: mahtavia tyyppejä kyllä mutta eivät ihan niin "meneviä" kuin minä, heistä saa harvemmin seuraa muuhun kuin vähän rauhallisempiin iltoihin. Esim. festareille eivät lähtisi mukaan jne. ja illanviettokin loppuu heillä yleensä siihen puolille öin kun haluavat nukkumaan. Erilainen elämänrytmi meillä (itse vuorotyöläisenä ja iltaihmisenä helppo sopeutua monenlaiseen).
Ap
Tuota mä en sitten ymmärrä, että miksi monet unohtaa ystävänsä kun alkavat seurustelemaan! En ole ikinä ymmärtänyt. Itse olen yli 30.v, ja nyt ollut mieheni kanssa 7 vuotta. Edelleen joka viikko monta kertaa tapaan ystäviäni, ja matkustelen heidän kanssaan, käyn just festareilla ja baareissa. Ystävät vaan ovat mulle niin tärkeitä olleet aina. Se ei ikinä muutu vaikka mieheni onkin minulle se maailman tärkein <3 ja nämä läheisimmät ystävänikin ovat parisuhteessa tai naimisissa, ja heillä on monilla lapsia. Silti heillä on aikaa minulle lapsettomalle, mistä olen kiitollinen. Toivottavasti sulla AP tärppää lähivuosina, ja löydät elämäsi rakkauden :) Itse olin 29 kun mieheni tapasin. Sillä erolla vaan sinuun, että olen aikalailla ikäni seurustellut 17- vuotiaasta lähtien. Empä olisi itsekkään ikinä uskonut että mulle kävis näin hyvä tuuri, kun nämä aiemmat suhteet lopulta olivat pettymyksiä. Oletko ajatellut että se oikea saattaisi olla jossain muualla kuin suomessa? :) Matkusteletko paljon? Tsemppiä! Kuullostat fiksulta naiselta, ja sinusta varmasti joku saa ihanan kumppanin.
Niin, ymmärrän tuollaisen "ystävien hylkäämisen" sikäli että joskus aika on vaan niin kortilla, ihan ymmärrettävää että sitä haluaa sitten käyttää sen puolisonsa kanssa... No, onneksi monien kanssa nähdään edelleen edes silloin tällöin!
En ole ihan hirveän hyvä englannissa (ymmärrän ja kirjoitan hyvin mutta puhuessa takeltelen paljon, unohtelen sanoja jne.) niin se tuottaisi hankaluuksia, jotenkin tuntuu että siinä läheisimmässä ihmissuhteessa haluaisin saada ilmaista itseäni äidinkielelläni. Kovin paljon en matkustele, ehkäpä kerta vuoteen ulkomaille suunnilleen? Viime kesänä kävin yksin reissussa, enemmän tykkäisin että olisi matkaseuraa. Opiskeluaikana olin vaihtarina myös, ehtihän sielläkin muutamat treffit käydä mutta eipä natsannut ei.
Kiitos :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on muutama semmoinen kaveri, jotka jossain vaiheessa erosivat poikaystävistään. Meni muutama kuukausi ja kummankin rinnalla oli uusi mies. Molemmat totesivat, että eivät mitenkään suunnitelleet miehen löytämistä ja aikoivat nauttia sinkkuajasta, mutta näin vain kävi. En käsitä, miten ihmisille vain käy noin, kun itelle se mies ei tule etsimällä eikä mitenkään muutenkaan eteen.
Niin tuttu tunne. Muutama kaveri myös valitellut, kun se valinnanvaikeus pistää pään ihan sekaisin... Että kuka näistä viidestä kosijasta olisi paras. Ja itse siinä vieressä miettinyt, että jaah, kyllä mullekin kesällä 2000 yksi mies soitti.
Tuo onkin osittain syy ongelmaan. Naisilla on niin paljon valinnanvaraa, että kukaan ei tunnu erityiseltä. Ei ole sattumaa, että pienillä paikkakunnilla suhteita syntyy helpommin. Siellä on potentiaalisia ehdokkaita vähemmän ja siten jokainen on enemmän ainutlaatuinen. Kaupungissa ja etenkin nyt Tinderin myötä on sellaista ylitarjontaa, että vaatimustaso on lähtenyt täysin käsistä, eikä osata tyytyä mihinkään.
Tämä ei koske edes pelkästään parisuhdeasioita, vaan vastaava ilmiö on esimerkiksi viihteen kanssa. Nykyään on niin paljon viihdettä tarjolla, että sellaiset ohjelmat, jota ennen odotimme telkkarista innolla eivät väräyttäisi meitä enää mihinkään suuntaan ilman nostalgia-arvoa.
Minulle tämä ei ainakaan ole ongelma, koska ei ole yksikään mies halunnut mitään vakavampaa kanssani vaikka itse olisin halunnut! On niin kuluttavaa ihastua ja aina saada kuitenkin pakit. Enkä ole ihastunut jokaiseen todellakaan, mutta kuten olen muutamassakin viestissä sanonut, niin minä olen aina ollut se joka ihastuu jos jompikumpi. Koskaan ei niin että molemmat, koskaan ei niin että vain mies.
Ap
Omalla avovaimollani oli sama ongelma ja syy siihen oli aivan ilmeinen. Hän valitsi aina sellaisia, miehiä, jotka eivät halunneet pariutua. Piti minuakin pelimiehenä, koska vedin hieman sellaista roolia tuolloin. Jos valitset aina ne naistennaurattajat, niin ei ole lainkaan yllättävää, että et saa heitä kiinnostumaan itsestäsi parisuhdemielessä. Naiset ovat todella huonoja tunnistamaan pelimiehiä. He esittävät mukavaa, mutta toinen mies näkee kilometrin päästä millaisia he oikeasti ovat. Tai ainakin itse näen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on muutama semmoinen kaveri, jotka jossain vaiheessa erosivat poikaystävistään. Meni muutama kuukausi ja kummankin rinnalla oli uusi mies. Molemmat totesivat, että eivät mitenkään suunnitelleet miehen löytämistä ja aikoivat nauttia sinkkuajasta, mutta näin vain kävi. En käsitä, miten ihmisille vain käy noin, kun itelle se mies ei tule etsimällä eikä mitenkään muutenkaan eteen.
Niin tuttu tunne. Muutama kaveri myös valitellut, kun se valinnanvaikeus pistää pään ihan sekaisin... Että kuka näistä viidestä kosijasta olisi paras. Ja itse siinä vieressä miettinyt, että jaah, kyllä mullekin kesällä 2000 yksi mies soitti.
Tuo onkin osittain syy ongelmaan. Naisilla on niin paljon valinnanvaraa, että kukaan ei tunnu erityiseltä. Ei ole sattumaa, että pienillä paikkakunnilla suhteita syntyy helpommin. Siellä on potentiaalisia ehdokkaita vähemmän ja siten jokainen on enemmän ainutlaatuinen. Kaupungissa ja etenkin nyt Tinderin myötä on sellaista ylitarjontaa, että vaatimustaso on lähtenyt täysin käsistä, eikä osata tyytyä mihinkään.
Tämä ei koske edes pelkästään parisuhdeasioita, vaan vastaava ilmiö on esimerkiksi viihteen kanssa. Nykyään on niin paljon viihdettä tarjolla, että sellaiset ohjelmat, jota ennen odotimme telkkarista innolla eivät väräyttäisi meitä enää mihinkään suuntaan ilman nostalgia-arvoa.
Minulle tämä ei ainakaan ole ongelma, koska ei ole yksikään mies halunnut mitään vakavampaa kanssani vaikka itse olisin halunnut! On niin kuluttavaa ihastua ja aina saada kuitenkin pakit. Enkä ole ihastunut jokaiseen todellakaan, mutta kuten olen muutamassakin viestissä sanonut, niin minä olen aina ollut se joka ihastuu jos jompikumpi. Koskaan ei niin että molemmat, koskaan ei niin että vain mies.
Ap
Omalla avovaimollani oli sama ongelma ja syy siihen oli aivan ilmeinen. Hän valitsi aina sellaisia, miehiä, jotka eivät halunneet pariutua. Piti minuakin pelimiehenä, koska vedin hieman sellaista roolia tuolloin. Jos valitset aina ne naistennaurattajat, niin ei ole lainkaan yllättävää, että et saa heitä kiinnostumaan itsestäsi parisuhdemielessä. Naiset ovat todella huonoja tunnistamaan pelimiehiä. He esittävät mukavaa, mutta toinen mies näkee kilometrin päästä millaisia he oikeasti ovat. Tai ainakin itse näen.
Voi olla että jotkut treffikumppaneistani ovat olleet tuollaisiakin, mutta useimmat ovat olleet ihan vakavissaan liikkeellä ja ovat parisuhdetta etsineet. Parisuhteisiin ovatkin sitten päätyneet, eivät vaan minun kanssani...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on muutama semmoinen kaveri, jotka jossain vaiheessa erosivat poikaystävistään. Meni muutama kuukausi ja kummankin rinnalla oli uusi mies. Molemmat totesivat, että eivät mitenkään suunnitelleet miehen löytämistä ja aikoivat nauttia sinkkuajasta, mutta näin vain kävi. En käsitä, miten ihmisille vain käy noin, kun itelle se mies ei tule etsimällä eikä mitenkään muutenkaan eteen.
Niin tuttu tunne. Muutama kaveri myös valitellut, kun se valinnanvaikeus pistää pään ihan sekaisin... Että kuka näistä viidestä kosijasta olisi paras. Ja itse siinä vieressä miettinyt, että jaah, kyllä mullekin kesällä 2000 yksi mies soitti.
Tuo onkin osittain syy ongelmaan. Naisilla on niin paljon valinnanvaraa, että kukaan ei tunnu erityiseltä. Ei ole sattumaa, että pienillä paikkakunnilla suhteita syntyy helpommin. Siellä on potentiaalisia ehdokkaita vähemmän ja siten jokainen on enemmän ainutlaatuinen. Kaupungissa ja etenkin nyt Tinderin myötä on sellaista ylitarjontaa, että vaatimustaso on lähtenyt täysin käsistä, eikä osata tyytyä mihinkään.
Tämä ei koske edes pelkästään parisuhdeasioita, vaan vastaava ilmiö on esimerkiksi viihteen kanssa. Nykyään on niin paljon viihdettä tarjolla, että sellaiset ohjelmat, jota ennen odotimme telkkarista innolla eivät väräyttäisi meitä enää mihinkään suuntaan ilman nostalgia-arvoa.
Minulle tämä ei ainakaan ole ongelma, koska ei ole yksikään mies halunnut mitään vakavampaa kanssani vaikka itse olisin halunnut! On niin kuluttavaa ihastua ja aina saada kuitenkin pakit. Enkä ole ihastunut jokaiseen todellakaan, mutta kuten olen muutamassakin viestissä sanonut, niin minä olen aina ollut se joka ihastuu jos jompikumpi. Koskaan ei niin että molemmat, koskaan ei niin että vain mies.
Ap
Omalla avovaimollani oli sama ongelma ja syy siihen oli aivan ilmeinen. Hän valitsi aina sellaisia, miehiä, jotka eivät halunneet pariutua. Piti minuakin pelimiehenä, koska vedin hieman sellaista roolia tuolloin. Jos valitset aina ne naistennaurattajat, niin ei ole lainkaan yllättävää, että et saa heitä kiinnostumaan itsestäsi parisuhdemielessä. Naiset ovat todella huonoja tunnistamaan pelimiehiä. He esittävät mukavaa, mutta toinen mies näkee kilometrin päästä millaisia he oikeasti ovat. Tai ainakin itse näen.
Voi olla että jotkut treffikumppaneistani ovat olleet tuollaisiakin, mutta useimmat ovat olleet ihan vakavissaan liikkeellä ja ovat parisuhdetta etsineet. Parisuhteisiin ovatkin sitten päätyneet, eivät vaan minun kanssani...
Ap
Se, että he olivat tosissaan jonkun toisen kanssa ei tarkoita sitä, että he olivat tosissaan sinun kanssasi. Pitäisi osata tunnistaa milloin ihminen on tosissaan kanssasi ja milloin ei. Toki vika voi olla myös luonteessasi tai ulkonäössäsi. Monestihan sellaiset kohtalaiset tapaukset kelpaavat seksiin, mutta ei niitä tosissaan edes harkita suhteeseen. Miehillä on aika matalat vaatimukset keskimäärin seksikumppanin suhteen, mutta parisuhteeseen ei ihan kuka tahansa kelpaa etenkään sellaisille miehille, jotka harrastavat seksiä useiden naisten kanssa. Harvempien kanssa seksiä harrastavalle miehelle jokainen nainen on enemmän ainutlaatuinen ja siten he myös rakastuvat helpommin. Jos haluat parisuhteeseen, niin kannattaa katsella vähemmän kokeneita miehiä. Kun ottaa huomioon sen, että mies ei käytännössä saa seksiä ellei tee itse paljon sen eteen, niin hieman ujohkoista miehistä löytyy paljon potentiaalisia kumppaneita, joilla ei kuitenkaan ole paljon seksikumppaneita tai yhtään seksikumppaneita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä N34, jolle se ihana friend zone on tullut vähän liian tutuksi... Eli aloitteita on tehty aika suuri määrä viimeisen 15 vuoden aikana, ja niistä tuloksena kivoja kavereita, ei mitään muuta.
Oon pyytänyt ulos koulukavereita, työkavereita, kaverin kavereita. Oon ollut nettideittisivulla, Tinderissä ja lähtenyt sokkotreffeille. Oon jutellut kiinnostaville miehille konserteissa, kahviloissa, tapahtumissa, harrastuksissa, kirkossa.
Oon etsinyt aktiivisesti ja ollut etsimättä. Oon tosiaan tehnyt aloitteen, tai yrittänyt olla sopivasti miehen "tiellä" niin että hän sen tekisi. Oon jatkanut tutustumista miehiin, jotka ei ehkä ensinäkemältä iskeneet, mutta oma ihastus kehittyi ajan myötä. Tuntuu että oon kokeillut kaikkea muuta paitsi järjestettyä avioliittoa.
Mutta mistään ei tule mitään. Mä en ole kertaakaan elämässäni torjunut miestä - mutta jokainen mies on torjunut mut. En ihan oikeasti ymmärrä, miten ihmiset tapaavat toisensa ja päätyvät yhteen.
(Ja kun kuitenkin joku sitä kysyy niin olen ihan hyvännäköinen, normaalinainen. En laiha enkä lihava, naisellinen, kurvikaskin, hyvässä työssä, elämä kunnossa, ei mt-ongelmia, muutama aktiivinen harrastus joista liikunta yksi, paljon ystäviä ja ajoittain vilkaskin sosiaalinen elämä, en ole hissukka enkä seinäruusu.)
Näinpä juuri. Oikeasti melkeinpä kaikkea on jo kokeiltu, järjestetty avioliitto puuttuu :D Saa nähdä että kauanko enää jaksaa edes yrittää... Ja olen siis kokeillut sitäkin että lakkasin yrittämästä, että ei ollut haku päällä jne., no tuloksena oli siis se että hetken aikaa onnistuin huijaamaan itselleni että elämä on hyvää näin (osittain onkin) mutta ei muuten todellakaan yhden yhtä "kun sitä vähiten odottaa niin sen tapaa" -tapaamista tullut.
Ap
Jep. Mulla oli viiden vuoden jakso, että ihan oikeasti en etsinyt, en toivonut, en jaksanut välittää pennin vertaa siitä mitä kukakin mies minusta mahtoi ajatella. "Kun sitä vähiten odottaa" -kohtaamisia NOLLA KAPPALETTA.
Myönnän että näin kolmenkympin paremmalla puolella olen taas aktivoitunut ja ollut pari-kolme vuotta hyvinkin yritteliäs. Ei mitään. Taidan ihan oikeasti jäädä lapsettomaksi (ok) ja puolisottomaksi (ei ok). Tällaiset fiilikset tänään.
Sen takia kun kiroilet. Miehet ei halua kiroilevaa naista.