Lue keskustelun säännöt.
Tauko parisuhteessa, kokemuksia?
05.02.2017 |
Ollaan miehen kanssa seurusteltu nyt vuosi, ja jotenkin tosi vaikea ajanjakso menossa. Molemmat pallotteli tauon ajatuksella, ja mä lopulta totesin sitä tarvitsevani tänään aamulla. Sovittiin että viikkoon ei nähdä tao olla yhteyksissä (asutaan erillään), lopuksi pidetään keskustelu siitä, mitä viikon aikana on saanut suhteen tilasta ja tulevaisuudesta selviteltyä. Parisuhteen säännöt pätee siis kuitenkin, eli ei ole kummallakaan tähtäimessä pettäminen tai vieraat naiset/miehet.
Aamulla olin vielä varma tästä, mutta mitä pidemmälle ilta menee, sitä ahdistuneempi olen. En saa edes ajateltua ongelmia tai ratkaisuja tai toiveitani meihin liittyen! Pakoilen vaan siivoamisen ja ruoanlaittoon (ja tunnesyömiseen) ja lukemiseen ja nettiin... Onko teillä kokemuksia tauosta? Kannattiko? Saitko ajatuksia selviksi? Itselläni on caan ihan lamaantunut fiilis ja alan henkisesti valmistautia eroon, vaikka jatkaa haluaisin.
Kommentit (39)
Jos olette yhdessä 24/7 se on jo sinänsä huolestuttavaa, ja viittaa läheisriippuvuuteen. Te ette ole ollenkaan terveesti erillisiä ihmisiä joilla on omia menoja ja ystäviä. Te roikutte toisissanne kuin hukkuvat, ja kadotatte oman persoonanne. Ei ihme että ahdistaa. Tuolle ei parisuhdetta rakennetta.
Miksi sinulla on tarve miellyttää häntä niin että oma minä katoaa? Onko sinua vähätelty kotona? Oletko jäänyt vaille normaalia vanhempien rakkautta ja huolenpitoa? Jos näin on, etsit puolisosta turvaa jja vanhemman rakkautta, ja tuo vain pahenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä uskon että tarve taukoon on oire jostain siinä parisuhteessa. Joku ahdistaa tai tukahduttaa sinua siinä. Et siis yhtään osaa pukea sanoiksi, mikä? Viikon tauko on tuossa ihan yhtä tyhjän kanssa. Muutama käynti terapeutilla muutaman kuukauden aikana olisi jo parempi.
Ehkä et tiedä kuka olet ja mitä haluat.
Ehkä miehesi on kontrolloiva.
Ehkä sinulla on sitoutumiskammo.
Ehkä et osaa rakastaa läheisesti, jos perheessä ei ole ollut sellaista.
Ehkä miehesi on läheisriippuvainen ja tukahduttava.Olen samaa mieltä edellisen kanssa, jos teillä on noin vakavia ongelmia, on parempi erota ja selvitellä kuka olet.
Viimeinen vaihtoehto: sinulla on kurja olo suhteessa ja haluat erota. Olet kuitenkin läheisriippuvainen, joten ajatus eroamisesta ja yksinolosta kauhistaa sinua. Et itke koska rakastat miestä, itket koska sinua vaan pelottaa. Palaat suhteeseen ja pistät pään pensaaseen, kuvitellen että olet turvassa maailmalta. Et ole, vain lykkäät väistämätöntä.
Eli: tuo ei ole rakkautta vaan epätervettä riippuvuutta.
Kiitos tästä viestistä. Tunnistan itseni. Mua ahdistaa ja tukahduttaa tässä suhteessa, mutta siihen on monimutkaisia syitä...
Ollaan näistä miehen kanssa jo aiemminkin puhuttu. Hän kokee, etten vielä tiedä kuka olen ja mitä haluan. Olenhan nuorempi kuin hän, totta. Ja minulla on vaihtoehdot auki elämässä. Hän taas on aika määrätietoisesti menossa perhe-elämää kohti ja urasuunnitelmatkin jo osin toteutuneita. Ehkä se on totta, etten tiedä vielä mitä haluan. Miehen kanssa tästä aiheesta puhuessa olen kyllä aina kiistänyt sen. Rakastan häntä todella; hän on paras ystäväni ja rakastajani. Hänet haluaisin, vaikken omia polkujani vielä tiedäkään.
Mies on kontrolloiva. Hänellä on huono itsetunto ja kokee helposti riittämättömyyttä, sellaisistakin asioista, joista en todella arvaisi hänen ottavan itseensä. Olen sosiaalinen ja harrastan useita asioita, hän taas on mieluiten kotona pohdiskelemassa. Hän ahdistuu ja osoittaa mieltään, sillä hänen mielestään on minulta epäreilua tavata ystäviäni ilman häntä, jos ei ole kunnollista syytä olla ottamatta häntä mukaan. Minusta ystävien näkeminen myös yksin on luonnollista, hän taas kokee sen loukkauksena. Etten halua häntä elämääni. Tämä surettaa minua erityisesti, sillä se tekee olostani pahan usein.
Uskoisin, että mies on kuitenkin myös osin oikeassa siinä, etten täysin ota häntä elämääni. Olen riitaisasta eroperheestä ja aloitin suhteet itse todella myöhään, sillä en uskonut parisuhteisiin tai ehkä rakkauteenkaan pitkiin aikoihin. En oikein osaa puhua tunteista oma-aloitteisesti ja aloitteiden tekeminen on minulle muutenkin vaikeaa, sillä pelkään torjumista. Niin seksissä kuin vaikkapa päivämn ohjelman suunnittelussa. Joten kyllä, tietyllä tavalla olen sitoutumiskammoinen ja se rakastaminenkin on välillä vaikeaa, ainakin sen osoittaminen. Mies on todella vahvasti sitoutuva, ja se välillä ahdistaa myös. Viihdyn hänen kanssaan parhaiten maailmassa, mutta hän ei kuitenkaan ymmärrä yksinolontarvettani. Hän on myös itse sanonut, kuinka tarvitsee minua liikaa, ja tiedostaa sen itsekin. Niinpä voisi ajatella, että miehessäkin on läheisriippuvuuden merkkejä.
En sinänsä pelkää eroamista. Olen eronnut ennenkin, vaikka suhteet olivatkin vähemmän vakavia. Olen selvinnyt ja käynyt terapiassa, minulla on ystäviä ja harrastuksia ja läheiset perhesuhteet. Tiedän selviäväni, vaikka hetkeksi romahdus varmasti veisikin taas toimintakyvyn, erittäin tunteella käyvä kun olen. En silti haluaisi erota. Rakastan häntä. Meillä on ihana arki ja paljon hellyyttä ja läheisyyttä. Omia vitsejä ja tapoja ja perinteitä. Yhteisiä harrastuksia ja samoja arvoja. Mutta kontrolli, paine muuttumiseen ja huono omatunto siitä, etten osaa sitoutua kuten hän... Se musertaa.
Ei viikko näkemättä ole tauko suhteessa, hyvät ihmiset. Tauko suhteessa tarkoittaisi, että päätätte nyt ettette seurustele, ja lupaatte vaikka kolmen kuukauden kuluttua puhua siitä, voisiko kuitenkin palata yhteen. Muiden miehet lähtevät kavereiden kanssa viikoksi lappiin vaeltamaan, tai vaan työmatkalle. Kuinka vääristynyt teidän kuva on normi parisyhteesta jos ei kestä koko työpäivää erossa vaan on pakko nähdä jopa lounaalla?? Vankila! Hankkikaa muita ystäviä ja harrastuksia!
Luin viestisi miehen ripustautuvuudesta ja kontrolloinnista. Nyt päästään asiaan.
En epäile, ettetkö rakasta häntä valtavasti. Toista ei kuitenkaan voi parantaa eikä muuttaa, ja tuolla miehellä on paljon jotain puutetta, jota hän hyvin nälkäisesti haluaa paikata sinulla, sinun läsnäololla. Sinä et kuitenkaan voi olla hänelle kaikki, ystävät ja rakastettu ja perhe ja kaikki. Sinulla täytyy voida olla ystäviä ja harrastuksia teidän suhteen lisäksi, sellaisia joissa mies ei tietenkään ole mukana. Mitä sellaisista tyttöjen illoista tulisi jonne jonkun mies tulisi? Ja mitä ajattelisit kun joku jäisi aina pois kun mies ei päästä?
Et käyttäydy tuossa kuin sitoutumiskammoinen, vaan kun terve nuori nainen jolla on terve tarve asettaa rajoja. Jos miehesi ylittää ja kyaeenalaistaa ne jatkuvasti, eihän sinulle jää muuta vaihtoehtoa kuin työntää hänet kauemmas että voit edes hengittää.
On tosi hyvä että otit tauon, ja teidän on hyvä puhua rajoista, omasta tilasta, erillisyydestä ja kontrolloinnista.
Jos hän ei tunnista sitä itsessään... Jos ei tunnusta tekevänsä sitä.. jos ei tiedä mistä noin valtava menettämisen pelko tu lee... Jos ei työstä ja hillitse tarvettaan omistaa sinut kokonaan, valitettavasti en voi suositella että jatkat parisuhdetta. Pelkään, että hän rajoittaa sinua vuosien myötä yhä pahemmin ellei hän sitä saa jotenkin hallintaan. Pelkään että menetät minuutesi ja vapautesi kasvaa siksi joksi olet vasta kasvamassa.
Ihmettelinkin, miten voi kutsua tauoksi suhteessa, jos asuu erillään eikä näe viikkoon. Lyön vaikka vetoa, että tuo mies ei ole suostunut pysymään omassa asunnossaan millään muulla, ja on vielä puuskahtanut että mikä sitoutunut parisuhde tämä tämmöinen on, pelkkää seukkailua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luin viestisi miehen ripustautuvuudesta ja kontrolloinnista. Nyt päästään asiaan.
En epäile, ettetkö rakasta häntä valtavasti. Toista ei kuitenkaan voi parantaa eikä muuttaa, ja tuolla miehellä on paljon jotain puutetta, jota hän hyvin nälkäisesti haluaa paikata sinulla, sinun läsnäololla. Sinä et kuitenkaan voi olla hänelle kaikki, ystävät ja rakastettu ja perhe ja kaikki. Sinulla täytyy voida olla ystäviä ja harrastuksia teidän suhteen lisäksi, sellaisia joissa mies ei tietenkään ole mukana. Mitä sellaisista tyttöjen illoista tulisi jonne jonkun mies tulisi? Ja mitä ajattelisit kun joku jäisi aina pois kun mies ei päästä?
Et käyttäydy tuossa kuin sitoutumiskammoinen, vaan kun terve nuori nainen jolla on terve tarve asettaa rajoja. Jos miehesi ylittää ja kyaeenalaistaa ne jatkuvasti, eihän sinulle jää muuta vaihtoehtoa kuin työntää hänet kauemmas että voit edes hengittää.
On tosi hyvä että otit tauon, ja teidän on hyvä puhua rajoista, omasta tilasta, erillisyydestä ja kontrolloinnista.
Jos hän ei tunnista sitä itsessään... Jos ei tunnusta tekevänsä sitä.. jos ei tiedä mistä noin valtava menettämisen pelko tu lee... Jos ei työstä ja hillitse tarvettaan omistaa sinut kokonaan, valitettavasti en voi suositella että jatkat parisuhdetta. Pelkään, että hän rajoittaa sinua vuosien myötä yhä pahemmin ellei hän sitä saa jotenkin hallintaan. Pelkään että menetät minuutesi ja vapautesi kasvaa siksi joksi olet vasta kasvamassa.
Kiitos tästä viestistä. Alkoi itkettää, kun joku (vaikkakin anonyymi netissä) ajattelee, että toimin oikein puolustaessani näitä asioita... Kaverien näkeminen, omat harrastukset ja erillisyys on olleet tosi isoja kiistakapuloita ja niistä poden paljon huonoa omatuntoa. Mutta ehkä en enää. Ainakin opettelen ja pyrin siihen.
Tähän mennessä olen lopettanut yhden harrastukseni, lopettanut juhlissa käymisen (ilman häntä) sekä rajoittanut sosiaalista elämää. Oma omasta tahdosta (joka viikonloppu ei voi olla bileissä eikä joka ilta notkua kaverien kanssa, olen siitä samaa mieltä ja haluan myös läheisyyttä), mutta osa kuitenkin paineen alla. Tiedostan, että rajoitukset onnistuvat vain jos joku niitä antaa tehdä, ja nyt se olen ollut minä.
Tietyllä tavalla tuntuu helpottavalta; tiedän mitä tehdä. Toisaalta olen aivan surun murtama. Yhteinen elämä päättyy tähän, tiedän sen. Hän ei luultavasti ole vaihtamassa mielipiteitään. Pitäisi varmaan vain soittaa tänään ja sanoa asianlaita eikä odottaa viikkoa... En kestä tätä tilannetta.
Ap siis viestin 27 lähettäjä, unohtui laittaa loppuun. Jos jotakuta kiinnostaa vielä puhua tauosta tai tästä tilanteestani, olisin tosi iloinen kaikista viesteistä. Tarvitsen järkeä ja tukea tähän päivään. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tasapaino on tärkeää parisuhteessa.
Jos olet ollut aktiivinen ja sosiaalinen sinkku, niin tottakai sitä puolta joutuu vähentämään jos aikoo olla parisuhteessa. Parisuhteelle täytyy uhrata aikaa, ei se muuten toimi. MUTTA tasapaino pitää olla ja teidän pitää neuvotella se molemmille tyydyttäväksi.
Tuo on kyllä suuri ongelma jos et uskalla tuoda tunteitasi julki, se tulee olemaan jatkossakin suhteissa ongelma. Saa olla epävarma, mutta jos et kykene sitä missään vaiheessa puolisolle kertomaan niin hän ei ymmärrä toimintaasi eikä osaa muuttaa omaa toimintaansa sen mukaan. Eli jatkuu tämä suhde tai ei, niin sinun kannattaa opetella kertomaan ääneen tunteistasi, huolistasi ja siitä mitä sinä haluat.
Osaatko nyt yhtään tarkemmin avata että paljonko käytät aikaa parisuhteellesi ja paljonko ystävillesi/kaikelle sille aktiviteetille johon käytit sinkkuna aikaa?
Olisi kiva tietää että onko miehen vaatimuksen yhdessäolosta kohtuuttomia vai kohtuullisia.
Ei ole tauoista kokemusta mutta kyllä mielestäni se on ihan perusteltua joskus. Jos se on molemmille ok, eikä niin että toinen pitää löysässä hirressä ehdottamalla taukoa. Niin kliseistä kuin se onkin niin, joskus asiat tajuaa vasta, kun niihin saa etäisyyttä.
Mutta en kyllä välttämättä viikon tauosta puhuisi. Ennemminkin viikon yhteydenottamattomuus. Jotenkin hassua, että pitää ylipäätään korostaa, että pettäminen on kiellettyä. Siis oikeastiko viikon aikana muuten olisi ensimmäisenä mielessä touhuilut muiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tähän mennessä olen lopettanut yhden harrastukseni, lopettanut juhlissa käymisen (ilman häntä) sekä rajoittanut sosiaalista elämää. Oma omasta tahdosta (joka viikonloppu ei voi olla bileissä eikä joka ilta notkua kaverien kanssa, olen siitä samaa mieltä ja haluan myös läheisyyttä), mutta osa kuitenkin paineen alla. Tiedostan, että rajoitukset onnistuvat vain jos joku niitä antaa tehdä, ja nyt se olen ollut minä.
Tietyllä tavalla tuntuu helpottavalta; tiedän mitä tehdä. Toisaalta olen aivan surun murtama. Yhteinen elämä päättyy tähän, tiedän sen. Hän ei luultavasti ole vaihtamassa mielipiteitään. Pitäisi varmaan vain soittaa tänään ja sanoa asianlaita eikä odottaa viikkoa... En kestä tätä tilannetta.
Hei ap, luepa tämä oma viestisi ajatuksella. Se sisältää paljon järkeä tähän tilanteeseen :) Jos olet rajoittanut elämääsi jo tähän mennessä noin paljon miehen sanomisten vuoksi, ei se tule helpottamaan jatkossakaan. Rajoituksia vain tulee lisää ja lisää. Hyvä, että olet nähtävästi tiedostanut sen ja haluat lopun kierteelle.
Olet rohkea, kun rakkaudesta huolimatta osaat vaatia sitä, mikä itsellesi on parasta! Voin 55v kokemuksella sanoa että tässä maailmassa ei tule vastaan kuin yksi ylitsepääsemätön rakkaus - se olet sinä itse. Niinpä itsestään pitää pitää paras huoli. Sun elämä ei pääty miehen mentyä, se päättyy vaan jos kadotat itsesi. Puhu ystäville, tee mukavia asioita. Ole armollinen ja anna aikaa tunteille.
Sinuna en pitkittäisi asiaa, jos olet jo kerran päättänyt mitä on tehtävä. Pääset nopeammin toipumaan. Ja toki, mistäs tiedät jos mies olisi tauon aikana tajunnut jotakin omista tekemisistään? Niin tai näin, rohkeutta ja voimia.
Vierailija kirjoitti:
Tasapaino on tärkeää parisuhteessa.
Jos olet ollut aktiivinen ja sosiaalinen sinkku, niin tottakai sitä puolta joutuu vähentämään jos aikoo olla parisuhteessa. Parisuhteelle täytyy uhrata aikaa, ei se muuten toimi. MUTTA tasapaino pitää olla ja teidän pitää neuvotella se molemmille tyydyttäväksi.
Tuo on kyllä suuri ongelma jos et uskalla tuoda tunteitasi julki, se tulee olemaan jatkossakin suhteissa ongelma. Saa olla epävarma, mutta jos et kykene sitä missään vaiheessa puolisolle kertomaan niin hän ei ymmärrä toimintaasi eikä osaa muuttaa omaa toimintaansa sen mukaan. Eli jatkuu tämä suhde tai ei, niin sinun kannattaa opetella kertomaan ääneen tunteistasi, huolistasi ja siitä mitä sinä haluat.
Osaatko nyt yhtään tarkemmin avata että paljonko käytät aikaa parisuhteellesi ja paljonko ystävillesi/kaikelle sille aktiviteetille johon käytit sinkkuna aikaa?
Olisi kiva tietää että onko miehen vaatimuksen yhdessäolosta kohtuuttomia vai kohtuullisia.
Olen samaa mieltä, tasapaino on tärkeintä. Minusta on ihanaa, että mies haluaa viettää kanssani paljon aikaa. Viihdymme hyvin yhdessä ja pidän tiivistä parisuhdetta hyvänä asiana. Mutta minusta mies vaatii minulta liikaa...
Ennen parisuhdetta olin tosiaan joka viikonloppu kaverien luona muualla Suomessa, sukulaisissa, harrastuksissa, juhlissa... Samoin harrastuksia oli lähes joka päivä. Tämä meno ei tietenkään voi jatkua parisuhteessa, ja ymmärrän että alkuaikoina miehellä oli varmasti kestämistä, kun en osannut heti huomioida tätä.
Nykyisin minulla on kerran viikossa ilta-aikaan oma meno sekä n. 1-2 kertaa saatan käydä kahvilla tai muuten viettää aikaa ystävien kanssa. Useimmiten sijoitan tapaamiset kuitenkin niihin ajankohtiin, kun mies on töissä. Miehestä tuo viikottainen menokin on liikaa, ja siitä seurasi iso riita, kun päätin pitää sen.
Juhlissa en käy nykyään ilman miestä, eli hyvin harvoin. Sukulaisissa käymme yleensä myös yhdessä. Mies haluaa myös lähes aina minut mukaan kun tapaa omia ystäviään. Minusta se on joskus kiusallista, kun ystävistä huomaa, että he olisivat halunneet nähdä miestä varmaankin kahdestaan. Olen sanonut asiasta, mutta mies ei usko sitä. Siksi hän haluaisi myös, että otan hänet jokapaikkaan. Jos en, pitäisi olla hyvä syy, miksi hän ei voi tulla. Hyvä syy ei ole, että muiden poikaystävät eivät ole tulossa.
Vietämme siis kaikki illat yhdessä, nukumme aina yhdessä. Usein olemme päivätkin yhdessä ja meillä on myös yhteinen harrastus 3krt viikossa. Minusta annan aikaa miehelle tarpeeksi, hänestä en sitoudu ja ota häntä elämääni.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tauoista kokemusta mutta kyllä mielestäni se on ihan perusteltua joskus. Jos se on molemmille ok, eikä niin että toinen pitää löysässä hirressä ehdottamalla taukoa. Niin kliseistä kuin se onkin niin, joskus asiat tajuaa vasta, kun niihin saa etäisyyttä.
Mutta en kyllä välttämättä viikon tauosta puhuisi. Ennemminkin viikon yhteydenottamattomuus. Jotenkin hassua, että pitää ylipäätään korostaa, että pettäminen on kiellettyä. Siis oikeastiko viikon aikana muuten olisi ensimmäisenä mielessä touhuilut muiden kanssa.
Sovimme asiasta yhdessä. Vaikka se alkoikin minun aloitteestani nyt, oli mieskin jo pyöritellyt ajatusta aiemmin. Pettäminen ei tulisi varmasti kummallekaan meistä mieleenkään, mutta täälläkin jo joissain kommenteissa luultiin sen kuuluvan taukoon. Siksi mainitsin siitä erikseen.
Ap
Tauko on vain tekosyy, että pääsee paneskelemaan pitkin kyliä ihan luvan kanssa. Sitten tullaan niiin rakastuneina takaisin kumppanin luo. Kannattaa tehdä selväksi, mikä on ok tauon aikana jos väkisin tuollaista haluaa yrittää.
Parisuhteessa joko ollaan, tai ei. Jos omia tuntemuksiaan ja ongelmallisia tilanteita ei pysty käsittelemään suhteessa ollessa itsekseen ja/tai kumppanin kanssa, niin ei taida olla valmis parisuhteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tauko on vain tekosyy, että pääsee paneskelemaan pitkin kyliä ihan luvan kanssa. Sitten tullaan niiin rakastuneina takaisin kumppanin luo. Kannattaa tehdä selväksi, mikä on ok tauon aikana jos väkisin tuollaista haluaa yrittää.
Parisuhteessa joko ollaan, tai ei. Jos omia tuntemuksiaan ja ongelmallisia tilanteita ei pysty käsittelemään suhteessa ollessa itsekseen ja/tai kumppanin kanssa, niin ei taida olla valmis parisuhteeseen.
Miksi oi miksi, ihmiset ette lue kaikkia kommentteja ketjusta vaan päsmäröitte ihme asioilla? Tässäkin ketjussa sanottu sata kertaa jo tohon ekaan kysymykseen vastaus... Musta kuulostaa siltä että tauko tulee nyt sulle tarpeeseen ihan eron helpottajaksi. Ei ole tervettä, että sun pitäisi yhtenä ihmisenä olla toiselle kaikki. keltään ei voi vaatia kaikkea aikaa ja huomiota vain omaan käyttöön.
No ainoa ratkaisumalli mielestäni on että sä laadit sun omat ehdot paperille ja sitten mies kertoo omat ehdot ja neuvottelette niistä kompromissin ja jos ei onnistu niin lusikat jakoon.
Mutta reilua olisi että molemmat jäsentelee päässään ne omat rajat/ehdot/määrät omalle ajalle ja kertoo ne avoimesti.
Mutta edelleen sanoisin, jos on vuoden suhteessa jo haastavaa niin ei siinä ihan väkisin kannata roikkua. Olette nuoria ja suhteet päättyvät, niistä opitaan ja sitten kokeillaan uudestaan kun sydän tuntuu suurinpiirtein korjaantuneelta aiemmista vauroista.
USKO itseäsi, sä kyllä pohjimmillaan tiedä mitä sun kannattaa tehdä. Tsemppiä ja rohkeutta päätökseen!
Paljon kokemusta aiheesta. Mielenterveys ja kommunikaatio-ongelmien takia suhteessani oli aikanaan on-offia, eroja ja yhteenpalaamista, ja taukoja. Kuitenkin aina palasimme, rakkautta paljon ja suhdekin ihana kun ongelmia on saatu järjestykseen. Ole minua fiksumpi, tee näin:
Ota yhteyttä mieheesi ja sovi hänen kanssaan seuraavat asiat:
Käyttäkää viikko siihen että mietitte parisuhteenne ongelmia ja miten ne voisi ratkaista. Miettikää myös mitkä ongelmat ovat teistä itsestänne aiheutuvia.
Viikon päästä keskustelkaa asioista mitä olette keksineet ja sopikaa mitä toteutatte asioiden korjaamiseksi. Sitten jatkakaa yhdessä oloa. Jos esim.2kk menee ja vieläkin tuntuu siltä ettet tiedä haluaisitko erota, niin erotkaa.
Käyttäjä4183 kirjoitti:
Paljon kokemusta aiheesta. Mielenterveys ja kommunikaatio-ongelmien takia suhteessani oli aikanaan on-offia, eroja ja yhteenpalaamista, ja taukoja. Kuitenkin aina palasimme, rakkautta paljon ja suhdekin ihana kun ongelmia on saatu järjestykseen. Ole minua fiksumpi, tee näin:
Ota yhteyttä mieheesi ja sovi hänen kanssaan seuraavat asiat:
Käyttäkää viikko siihen että mietitte parisuhteenne ongelmia ja miten ne voisi ratkaista. Miettikää myös mitkä ongelmat ovat teistä itsestänne aiheutuvia.
Viikon päästä keskustelkaa asioista mitä olette keksineet ja sopikaa mitä toteutatte asioiden korjaamiseksi. Sitten jatkakaa yhdessä oloa. Jos esim.2kk menee ja vieläkin tuntuu siltä ettet tiedä haluaisitko erota, niin erotkaa.
Hei, kiva että on toisenlaisiakin kokemuksia tauosta. Ja samantyylisestä tilanteesta. Tätä taukoa sovittaessa sovimmekin juuri näin, että pohdimme edellytyksiä jatkaa, sekä toiveita siitä mitä haluaa ja tarvitsee. Näistä sitten puhutaan viikon päästä, koko ilta varattu keskustelulle.
Meillä oli puolen vuoden kohdalla kriisi, ja erosimmekin hetkeksi. Silloin kuitenkin paransimme tapojamme ja käytösmallejamme ja palasimme yhteen, ja kaikki toimi hetken aikaa. Nyt ahdistus on kuitenkin palannut... En tiedä, voiko tätä enää korjata. Ehkä olimme kuitenkin vain jatkoajalla, koska joustin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
No ainoa ratkaisumalli mielestäni on että sä laadit sun omat ehdot paperille ja sitten mies kertoo omat ehdot ja neuvottelette niistä kompromissin ja jos ei onnistu niin lusikat jakoon.
Mutta reilua olisi että molemmat jäsentelee päässään ne omat rajat/ehdot/määrät omalle ajalle ja kertoo ne avoimesti.
Mutta edelleen sanoisin, jos on vuoden suhteessa jo haastavaa niin ei siinä ihan väkisin kannata roikkua. Olette nuoria ja suhteet päättyvät, niistä opitaan ja sitten kokeillaan uudestaan kun sydän tuntuu suurinpiirtein korjaantuneelta aiemmista vauroista.
USKO itseäsi, sä kyllä pohjimmillaan tiedä mitä sun kannattaa tehdä. Tsemppiä ja rohkeutta päätökseen!
Tuollainen paperi kuulostaa hyvältä ja johdonmukaiselta. Pääni on vain ollut niin sekaisin etten ole saanut mitään aikaiseksi, en edes jäsenneltyä ajatuksia muualle kuin tälle palstalle...
Rakastan häntä. Suututtaa ja surettaa, ettei rakkaus yksin riitä onnistuneeseen suhteeseen. Miksi muuten minulle aivan täydellinen mies kipuilee juuri noiden asioiden kanssa? :( Surettaa päästää irti yhteisestä tulevaisuudesta. Olen aika tappiomielialalla, sillä hän on hyvin itsepäinen. En usko, että mielipiteet ovat muuttuneet.
Ap
Itse en ole ihan samaa mieltä. Parisuhteissa tulee niitä huonompiakin jaksoja, eikä se ole mikään perustelu että olette "vasta" vuoden olleet yhdessä. Mulle ja mun miehelle (n30 v, tauko pidettiin vuosi sitten 2 v suhteen jälkeen) pieni tauko toimi hyvin: muisti taas mitä toisessa niin paljon kaipaa ja rakastaa. Jos oleminen on ollut intenssiivistä, ei ihme että välillä joku pieni tauko voi tehdä ihan hyvää jos on kireät välit. Tsemppiä ap, toivottavasti saatte suhteenne toimimaan. Rakkaus on ihana asia :)