Tauko parisuhteessa, kokemuksia?

Viikko ei riitä oikeastaan mihinkään. Tai, no, teillä voi riittää, mutta sen tietää sitten viikon päästä. Tauko voi auttaa hahmottamaan parisuhteen ongelmia, mutta olkaa valmiita tekemään töitä niiden eteen ja kommunikoimaan avoimesti.

Vierailija kirjoitti:

Viikko ei riitä oikeastaan mihinkään. Tai, no, teillä voi riittää, mutta sen tietää sitten viikon päästä. Tauko voi auttaa hahmottamaan parisuhteen ongelmia, mutta olkaa valmiita tekemään töitä niiden eteen ja kommunikoimaan avoimesti.

Hmm, hyvä kuulla ihan erilaisia näkökulmia. Omasta vinkkelistä viikkokin tuntuu aivan kuolettavan pitkältä, sillä ollaan normaalisti joka päivä yhdessä... Toki isoihin päätöksiin viikko on lyhyt aika mutta näitä teemoja tietysti olen pohtinut jo pitkään, ja mies varmasti myös. Tuntui vain, että yhdessäollessa ei pysty samalla lailla keskittymään vain omiin toiveisiin ja haluihin, siksi tauko tuntui hyvältä.

Kuitenkin koko viime yö meni vain itkiessä, etten halua erota. En pysty miettimään loogisesti vaan ryven tunneryöpyissä ja rauhoitun vuoron perään. Tuntuu että tästä ei kuitenkaan ole hyötyä...

Ap

En ole kyllä ikinä ymmärtänyt taukoilua. En tiedä miksi siis edes avasin tämänkään ketjun, mutta teidän tapauksesta tarviis tietää todella paljon enemmän ennen kuin voi arvioida että, onko siitä hyötyä just teille. Ja ehkä ihan hyvä että aikaa on edes se viikko, tuntuu että ap käyt läpi nyt jotain lyhyen suhteen ensimmäistä eroahdistusta (siis kun ette nyt nää joka päivä). Ehkä se helpottaa ja saat jo loppuviikosta kerättyä ajatuksiakin! Tsemppiä vaikeaan tilanteeseen.

Jos vuoden seurustelun jälkeen kokee tarvitsevansa taukoa, niin erotkaa ihan samantien.

Jos kaipaat draamaa ja riutumista rakkauden vuoksi, niin vedä leffamaraton romanttisia elokuvia ja rakkausdraamoja, älä ota "taukoa".

Mies löysi tauon aikana uuden ja homma oli hänen puoleltaan sillä taputeltu. Itse jäin itkemään karvaita kyyneliä,ilman kenenkään tukea. Aika paransi haavat ja nyttemmin ollaan väleissä,yhteisten lapsien vuoksi. Sellanen kokemus mulla taukoilusta.

Mä en usko taukoihin. Tai en usko siihen, että se ainakaan suhdetta parantaisi. Erotkaa vaan suosiolla.

Ulkopuolisena on hankala kommentoida auttaako viikko mihinkään, kun et avaa ongelmakohtiakaan sen enempää. Teidän iät, millainen kokemustausta seurustelusta jne?

Vuosi on kovin lyhyt aina kyllästyä? Varsinkin jos vielä asuttekin erillään...

Vierailija kirjoitti:

Jos vuoden seurustelun jälkeen kokee tarvitsevansa taukoa, niin erotkaa ihan samantien.

Jos kaipaat draamaa ja riutumista rakkauden vuoksi, niin vedä leffamaraton romanttisia elokuvia ja rakkausdraamoja, älä ota "taukoa".

Samaa mieltä. Jos suhde on jos tuossa vaiheessa noin hankala, niin ei sillä ole kovin hyvät edellytykset toimia jatkossakaan.

Taidatte olla tosi nuoria, AP?

Meillä on mahdollisesti suunnitteilla tauko. 6v yhdessä ja molemmat tiedostaa, että pitäs joko ottaa seuraava askel tai antaa mennä. Ymmärrystä tällaiselle ratkaisulle on tosi vaikea saada, kun ihmiset peilaa omia tunteitaan ja suhteitaan sinuun. Mä lähinnä ajattelen, että jos tosissaan toisiamme rakastetaan, niin palataan kyllä yhteen, jos ei, niin miksi edes olla yhdessä? Meillä on ehkä tää pitkä aika sumentanut oman tahdon, totttumuksen jne rajan.

Itse tahtoisin ehdottomasti, että taukoa ei tarvittaisi, kuten mieskin. Mutta molemmat tunnetaan, että vaikka kaikki on hyvin, paremmin kuin hyvin, me ollaan täysin kadotettu tulevaisuudentuntu tästä hommasta.

Meillä tauko tulee kyllä olemaan luokkaa kuukausia, ja sitten katsotaan, mikä se kaipuun aste on.

Luojan kiitos olen sinkku :) Ei ole mitään "yhyy mikä ikävä, en kestä olla sinusta päivääkään erossa". Voi nauttia täysillä yksinolosta ja keskittyä olennaisiin asioihin.

Jos tarvitsee taukoa, niin kannattaa minusta kyllä erota samantien ja kärsiä se erotuska. Kerran kirpasee, sitten olet vapaa!

Mä uskon että tarve taukoon on oire jostain siinä parisuhteessa. Joku ahdistaa tai tukahduttaa sinua siinä. Et siis yhtään osaa pukea sanoiksi, mikä? Viikon tauko on tuossa ihan yhtä tyhjän kanssa. Muutama käynti terapeutilla muutaman kuukauden aikana olisi jo parempi.

Ehkä et tiedä kuka olet ja mitä haluat.

Ehkä miehesi on kontrolloiva.

Ehkä sinulla on sitoutumiskammo.

Ehkä et osaa rakastaa läheisesti, jos perheessä ei ole ollut sellaista.

Ehkä miehesi on läheisriippuvainen ja tukahduttava.

Olen samaa mieltä edellisen kanssa, jos teillä on noin vakavia ongelmia, on parempi erota ja selvitellä kuka olet.

Viimeinen vaihtoehto: sinulla on kurja olo suhteessa ja haluat erota. Olet kuitenkin läheisriippuvainen, joten ajatus eroamisesta ja yksinolosta kauhistaa sinua. Et itke koska rakastat miestä, itket koska sinua vaan pelottaa. Palaat suhteeseen ja pistät pään pensaaseen, kuvitellen että olet turvassa maailmalta. Et ole, vain lykkäät väistämätöntä.

Eli: tuo ei ole rakkautta vaan epätervettä riippuvuutta.

Vierailija kirjoitti:

Luojan kiitos olen sinkku :) Ei ole mitään "yhyy mikä ikävä, en kestä olla sinusta päivääkään erossa". Voi nauttia täysillä yksinolosta ja keskittyä olennaisiin asioihin.

Jos tarvitsee taukoa, niin kannattaa minusta kyllä erota samantien ja kärsiä se erotuska. Kerran kirpasee, sitten olet vapaa!

Jos se tauon tarkoitus on molemmille, että toivotaan löytävän se toinen uudestaan, niin silti pitäisi erota? Mahdat olla kovin nuori, kun on noin mustavalkoinen maailmasi.

Viikon tauko? Kyllä meillä oli seurusteluaikoina viikko ihan normiaika kun ei välttämättä ehtinyt nähdä, eikä joka päivä muutenkaan välttämättä yhteydessä oltu.

Tauon ideana on se, että voit tehdä mitä haluat. Se mitä teet nyt määrittää aika paljon haluatko olla yhdessä, esim. jos harrastaa seksiä toisen kanssa niin onhan se aika selkeetä.

Viikko on kuitenkin aivan liian lyhyt aika. Totta kai olet ahdistunut ajatuksesta että eroatte. Olet tottunut olemaan yhdessä. Tieteellisestä näkökulmasta olet ns. riippuvainen tunteistasi häntä kohtaan ja hänen tunteista sinua kohtaan. Ero on kuin vierotus tai läheisen kuolema. Suhteesi ja elämäsi ei enää ole mitä ennen eikä tule olemaankaan (jos siis pari eroaa eikä palaa yhteen enää).

Teidän välinen suhde ja te itse määrittävät auttaako tauko mihinkään. Selkeästi teillä on ongelmia. Sitä ei tauko poista. Onko sinulla elämässäsi mitään kumppanisi lisäksi? Entä hänellä? Totetutuuko tasa-arvo? Kuunteletteko toisianne ja välitättekö MOLEMMAT jos toisella on huono olla vaikka kokisi ettei ole syypää siihen?

Tunnistan itseäni kuvauksestasi ja itse erosimme muutamaksi kuukaudeksi kahden vuoden yhdessäolon jälkeen. Meillä oli tosin masennus ja ahdistus ongelmia kommunikaatio ongelmien ja välimatkan lisäksi.

Meillä _yritettiin_ pitää taukoa vuoden seurustelun jälkeen. Mies halusi, minä en. Syynä kommunikaatiovaikeudet, tietyistä asioista keskustelu johti aina riitaan, ongelmia vatvottiin loputtomasti, koska molemmat ollaan ratkaisuja hakevia tyyppejä. Lopulta puhuminen oli todella solmussa. Lopulta tilanteen ratkaisi se että minä ehdotin, että vähennettin keskustelua todella paljon, ihan tietoisesti. Keskityttiin tekemään asioita sen sijaan. Päätettiin katsoa millaiseksi tilanne muuttuu kolmessa kuukaudessa. Myöhemmin huomattiin, että kolme kuukautta oli mennyt ja tauolle (tai erolle) ei ollut enää tarvetta.

Itse  en olisi kestänyt taukoa, tiedän millaiseen tunnelimboon se olisi minut ajanut. Mieluummin olisin eronnut. 

Vierailija kirjoitti:

Jos vuoden seurustelun jälkeen kokee tarvitsevansa taukoa, niin erotkaa ihan samantien.

Jos kaipaat draamaa ja riutumista rakkauden vuoksi, niin vedä leffamaraton romanttisia elokuvia ja rakkausdraamoja, älä ota "taukoa".

No ei sitä nyt noin mustavalkoisesti voi ajatella. Ihmisiä on eri elämäntilanteissa, eri taustoilla jne. Joskus omien ajatusten selvittämiseen tarvii taukoa, varsinkin jos kerran joka päivä ovat yhdessä, mitä en voi kyllä yhtään ymmärtää...

Vierailija kirjoitti:

Tauon ideana on se, että voit tehdä mitä haluat. Se mitä teet nyt määrittää aika paljon haluatko olla yhdessä, esim. jos harrastaa seksiä toisen kanssa niin onhan se aika selkeetä.

.

Heti aloituksessahan sanottiin, että eivät harrasta seksiä muiden kanssa...

Mut muuten samaa mieltä kaikkien vastaajien kanssa. 1) Pitäis tietää teistä enemmän. 2) Vaikuttaa siltä, että ongelma on sen verran iso, ettei se viikon tauolla selviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vuoden seurustelun jälkeen kokee tarvitsevansa taukoa, niin erotkaa ihan samantien.

Jos kaipaat draamaa ja riutumista rakkauden vuoksi, niin vedä leffamaraton romanttisia elokuvia ja rakkausdraamoja, älä ota "taukoa".

No ei sitä nyt noin mustavalkoisesti voi ajatella. Ihmisiä on eri elämäntilanteissa, eri taustoilla jne. Joskus omien ajatusten selvittämiseen tarvii taukoa, varsinkin jos kerran joka päivä ovat yhdessä, mitä en voi kyllä yhtään ymmärtää...

Mun mielestä se taas on tosi yksinkertaista, jos haluaa viikon miettiä tai olla rauhassa, niin silloin lähdetään vaikka tyttöjen kanssa etelänlomalle. Tai vanhemmille kylään viikoksi tai vaeltamaan lappiin. Ei silloin poistuta suhteesta. Sama pätee erolla uhkailuun, yksinkertaisesti se tehdään vaan kerran ja sen jälkeen kannetaan jomman kumman tavarat ulos. 

Tuollainen tauonotto hajottaa aina hiukan sitä suhdetta ja kertoo ettei sitoutuminen ole aidosti vahva. Kun on sitouduttu johonkin niin siinä ollaan myrskyssä ja poutasäällä, tai sitten ei olla ollenkaan mukana veneretkellä.

Olin seurustellut silloisen miesystäväni kanssa vajaan vuoden ja mies halusi naimisiin + lapsia + yhteisen kodin. Kaiken järjen tasolla minun olisi pitänyt olla onneni kukkuloilla, olihan mies kaikkea mitä olin haaveillut, komea, hauska ja rakasti aivan tolkuttomasti minua. Olin 22-vuotias ja hän 10 vuotta vanhempi.

Kuitenkin hänen innokkuutensa edetä suhteessa niin nopeasti alkoi alitajuisesti ahdistaa minua. Hän alkoi hukuttaa minua rakkauteen ja mitä enemmän  hän rakasti, sitä pahemmin siltä kuin olisin vankilassa, minusta tuntui (jälkeenpäin ajateltuna tajuan sen, silloin en ymmärtänyt epämääräistä ahdistustani).

Mies oli raitis, minä tykkäsin käydä välillä ulkona ja eräänä iltana päädyin vetämään aivan kaameat koomakännit, käyttäydyin todella huonosti ja haukuin miehen alimpaan maanrakoon. Mies tietysti loukkaantui tästä syvästi, ja seuraavana aamuna kun heräsin (emme asuneet yhdessä) minua hävetti aivan tajuttomasti ja halusin heti selvittää tilanteen. Soitin miehelle joka ei vastannut puhelimeen kuin vasta seuraavana iltapäivänä. Olin aivan rikki ja paskana, ja kuvittelin tuhoneeni suhteeni. Mies oli silmittömän loukkaantunut, vuosia jälkeenpäin ajateltuna oikeasti jopa kohtuuttoman loukkaantunut, vaikka olinkin ahdistuksissani vetänyt ne persekännit olalle, ja soittanut miehelle suutani. Mies sanoi, että haluaa viikon tauon. Itkin ja rukoilin miestä ettei pidetä taukoa, ei näin typerän riidan jälkeen, että nähtäisiin edes jotta voitaisiin puhua ja selvittää asia kasvotusten, sitten voidaan pitää tauko. Mies oli järkkymätön, ei antanut tuumaakaan periksi. Tuntui kun tahtoi rangaista minua näin.

Olin aluksi _täysin rikki_ koska ajattelin pilanneeni suhteeni täydelliseen mieheen, mahdollisuuden perheeseen ja onnellisuuteen (olen itse rikkinäisestä perheestä, pari vuotiaana huostaanotettu, joten olen aina haaveillut turvallisesta perhe-elämästä). Muistan että menin tuona iltana miespuolisen naapurini luokse, joka tilasi pizzaa, haki pullon punaviiniä ja peitteli mut sohvalle laittaen Studio Julmahuvin telkkarista pyörimään. Siinä naapuri lohdutteli, ja sai mut ymmärtämään että jos meidän suhde yhteen känniriitaan kaatuu, ei se ole tosi rakkautta. Asuin pari päivää tuon naapurin luona, ja tajusin että ei helvetti, mullahan on itseasiassa kaikki ihan hyvin, jopa paremmin kun se epämääräinen ahdistus oli poissa. Mitä pidemmälle viikko erossa kului, sitä vapaammalta minusta tuntui. Loppuviikosta tuntui ihan ihmeelliseltä se romahdus tauon ekoina päivinä. Kun tauko oli ohi, olin ymmärtänyt että tarvitsin enemmän aikaa itselleni, en ollut valmis mihinkään perhe-elämään eikä tuo mies ollut minulle se oikea.

Mies tunsi taas aivan päinvastoin. Hän oli viikossa ymmärtänyt etttä ei halua enää koskaan olla erossa musta viikkoa. Kun näimme tuon viikon tauon jälkeen ekan kerran, minä en tuntenut oikein mitään, mies oli kyyneliin liikuttunut. Erosimme lopullisesti ehkä kk tuon tauon jälkeen minun aloitteestani.

Vaikka viikko on lyhyt aika, ainakin minä tajusin etten ollut rakastunut mieheen vaan unelmaan jostain mitä niin kipeästi kaipasin. Uskon, että miehelle se oli sama homma, hän tahtoi myös kovin perhettä jakamaan arkeaan että sekotti sen järjettömään rakkauteen minua kohtaan.

Tästä on kohta 20 vuotta aikaa ja olen onnellisesti naimisissa tahollani, samoin kuin tuo mies josta kerroin. Olemme ystäviä edelleen.

Kiitoksia kaikista kommenteista! Todella kaipaan keskustelutukea tässä hetkessä.

Vierailija kirjoitti:

Ulkopuolisena on hankala kommentoida auttaako viikko mihinkään, kun et avaa ongelmakohtiakaan sen enempää. Teidän iät, millainen kokemustausta seurustelusta jne?

Vuosi on kovin lyhyt aina kyllästyä? Varsinkin jos vielä asuttekin erillään...

Emme ole tauolla kyllästymisen vuoksi, vaan siksi, että pohdin kannattaako suhdetta jatkaa. Tuntuu, etten pysty täysin tunnistamaan oikeita ajatuksiani siitä aiheesta miehen kanssa ollessani, sillä rakastan häntä myös suuresti. Silti tuntuu, ettei tilanne voi jatkua näinkään.

Olen 24-vuotias, mies muutaman vuoden vanhempi. Tämä on molempien ensimmäinen vakava suhde, muutamia tapailuja molemmilla taustalla. Asumme erillään paperilla, mutta käytännössä olemme aina jomman kumman luona yötä. Olemme opiskelijoita, joten päivät menevät sitten yliopistolla/muualla. Mutta vietämme suurimman osan ajasta yhdessä; illat, viikonloput, käymme päivällä lounaalla jos mahdollista. Kerron lisää toisessa vastauksessa, muissa viesteissä tuli hyviä kysymyslistoja joihin vastata.

ap