Onko täällä muita riitaisissa edunvalvojan valintatilanteissa olleita?
Eli että läheisistä joku vastustaa toisen omaisen valintaa edunvalvojaksi. Vastakkain esim. lapset ja edunvalvottavan uusi puoliso, joka ei ole lapsille tuttu tai johon eivät muuten luota. Miten asia on ratkottu?
Kommentit (18)
Itse asiassa käräjäoikeus päättää. Eikö kukaan muu ole ollut tässä tilanteessa? :( Sanonpahan vain, että kahdenkymmenen, kolmenkymmenen vuoden kuluttua tämä on arkipäivää, kun omaisuudet kasvavat ja avioerot ja uudet suhteet lisääntyvät. Minusta tuntuu, että edunvalvonta on yksi pahiten retuperällä Suomessa oleva omaisuuteen kajoamisen mahdollisuuden muoto. Ja siitä kärsimme me ensilinjassa asian kanssa tekemisiin joutuvat. Tai toivon, että minä ja edunvalvottava emme kärsi.
Käräjäoikeus päättää, mikäli hakija ei ole edunvalvontaan haettava itse tai jos edunvalvottava on dementikko tmv.
ap
Silloin tulee yleinen edunvalvoja, jos omaiset eivät pääse keskenään sopimukseen, ja myös päämiehen oma mielipide vaikuttaa, mikäli hän ymmärtää asian merkityksen. Dementoituvallakin voi olla hyvin selviä hetkiä tai päätös voi perustua hänen aikaisempaan mielipiteenilmaisuun.
Minusta sopivin olisi kuka tahansa puolueeton ammattitaitoinen henkilö edunvalvojaksi, ei mitään yleistä edunvalvojaa, joka hoitaa homman päin persettä. Kukaan omaisista ei sovi, keskinäisen epäluottamuksen takia.
ap
Päämies itse vastustaa, mutta edunvalvoja määrätään silti.
ap
Jos haluat edunvalvojaksi jonkun muun puolueettoman tahon kuin yleisen edunvalvojan, niin sinulla pitää olla sopiva ehdotus käräjäoikeudelle. Esim. jokin lakiasiaintoimisto voisi käydä, jos isäsi tulot ja omaisuus ovat tarpeeksi suuret niin, että niiden perusteella laskettu edunvalvojan palkkio kelpaa lakimiehille.
Jos sinulla tai jollain muulla asianosaisella ei ole esittää sopivaa puolueetonta ehdokasta, niin käräjäoikeus määrää ilman muuta yleisen edunvalvojan, kun kerran selkainen on olemassa.
Ei yleinenkään edunvalvoja ole välttämättä kelvoton, mutta aika usein heillä on liikaa asiakkaita, jotta jokaisen tarpeista huolehdittaisiin tarpeeksi yksilöllisesti.
puolueeton ammattitaitoinen henkilö edunvalvojaksi > eikö yleinen edunvalvoja tällainen juuri olisi?
Käräjäoikeuskin tekee joskus virheitä ja päätöksensä voivat olla lapsen ja perheen edun ja parhaan vastaisia
Kannattaa kaikkien opetella hyvää ja sujuvaa neuvottelutaitoa, ymmärrystä ja ihmisenä kasvamista. Se on ainoa oikea tie hyvään ja saumattomaan yhteiselämään ja onneen
Treeniä treeniä
Omaisten täytyy itse rakentaa sitä luottamusta toisensa välille
Meidän suomalainen yhteiskunta ei voi olla holhousyhteiskunta. Yhteistyö lähtee kotoa sieltä ihan lapsenkengistä asti.
Ystävyys, yhteistyö ja avunanto. Neuvotellaan, annetaan tilaa, annetaan aikaa. Kypsyä, tottua uusiin tilanteisiin. Takaisin vanhaan saa tulla. Muutoksia aina voi tulla
Treenataan treenataan
Itse itse, opetellaan, neuvotellaan, ymmärretään, yhteistyötä sen verran kuin on tarpeen. Me itse kannamme vastuun teoistamme. Aina ensisijaisesti me itse kannamme vastuun huollettavistamme. Me itse.
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat edunvalvojaksi jonkun muun puolueettoman tahon kuin yleisen edunvalvojan, niin sinulla pitää olla sopiva ehdotus käräjäoikeudelle. Esim. jokin lakiasiaintoimisto voisi käydä, jos isäsi tulot ja omaisuus ovat tarpeeksi suuret niin, että niiden perusteella laskettu edunvalvojan palkkio kelpaa lakimiehille.
Jos sinulla tai jollain muulla asianosaisella ei ole esittää sopivaa puolueetonta ehdokasta, niin käräjäoikeus määrää ilman muuta yleisen edunvalvojan, kun kerran selkainen on olemassa.
Ei yleinenkään edunvalvoja ole välttämättä kelvoton, mutta aika usein heillä on liikaa asiakkaita, jotta jokaisen tarpeista huolehdittaisiin tarpeeksi yksilöllisesti.
Minulla on lakimies, asianajaja, joka antoi suostumuksensa. Hän ei ole tietenkään minun asianajajani, vaan muu taho kokonaan.
ap
Vierailija kirjoitti:
puolueeton ammattitaitoinen henkilö edunvalvojaksi > eikö yleinen edunvalvoja tällainen juuri olisi?
Yleinen edunvalvoja ei kelpaa minulle hyvästä edunvalvojasta siksi, että heillä ei ole aikaa hoitaa omaisuutta kunnolla.
ap
Vierailija kirjoitti:
Omaisten täytyy itse rakentaa sitä luottamusta toisensa välille
Meidän suomalainen yhteiskunta ei voi olla holhousyhteiskunta. Yhteistyö lähtee kotoa sieltä ihan lapsenkengistä asti.
Ystävyys, yhteistyö ja avunanto. Neuvotellaan, annetaan tilaa, annetaan aikaa. Kypsyä, tottua uusiin tilanteisiin. Takaisin vanhaan saa tulla. Muutoksia aina voi tulla
Treenataan treenataan
Itse itse, opetellaan, neuvotellaan, ymmärretään, yhteistyötä sen verran kuin on tarpeen. Me itse kannamme vastuun teoistamme. Aina ensisijaisesti me itse kannamme vastuun huollettavistamme. Me itse.
Voi hyvää päivää mitä lässytystä taas. Lässytä sä tätä sillä aikaa kun omaiset estävät sinulta yhteydenpidon läheiseesi ja vievät hänen rahansa, niin saat hienon lopputuloksen. Et ehkä haluamaasi, mutta etpähän ainakaan aiheuttanut riitaa, great.
ap
Kuinkahan mones aloitus tämä on?
Eikö tätä ole jauhettu jo lähes vuoden, eikä tarpeeksi pätevää edunvalvojaa vain löydy.
Milloin on isän kanssa riitaa, milloin äitipuolen, milloin ette pääse mökille, vaikka olette perineet....vai oliko se hallintooikeus....
Minä hoidin edunvalvojan isälleni sekä hänen veljelleen. No vittuilivat minulle äitini kuoleman jälkeen aikansa.
Juotin molempia vuoden ajan viron pirtulla... Sitten toimin. Mikä jännintä on että mä vastaan nyt heidän omaisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan mones aloitus tämä on?
Eikö tätä ole jauhettu jo lähes vuoden, eikä tarpeeksi pätevää edunvalvojaa vain löydy.
Milloin on isän kanssa riitaa, milloin äitipuolen, milloin ette pääse mökille, vaikka olette perineet....vai oliko se hallintooikeus....
Ei se nyt siitä riipu, ettei löytyisi, vaan asia siirtyi vasta maistraatista käräjäoikeuteen. Nyt se muhii siellä aikansa. En mä näihin aikatauluihin voi mitään vaikuttaa :(
ap
Eniten haluaisin vaikuttaa siihen, että valituksi tulisi itsevalittu puolueeton ammattimainen edunvalvoja. Toki se maksaa, mutta sitten tietäisi, että omaisuus on hyvissä käsissä, joilla ei ole omaa lehmää ojassa omaisuuden suhten.

Yleistä edunvalvojaa ei ainakaan kannata ottaa, jos omaisuutta on vähänkään enemmän. Yleinen edunvalvoja sopii vain köyhien ihmisten edunvslvontaan. Nämähän ovat lakimiehiä, eikä raha-asioita ymmärtäviä ihmisiä.
Edunvalvojaan on tärkeä olla hyvä keskustelusuhde, eikä sellaista edunvalvojaa kannata ottaa, joka ei kommunikoi mitään omaisille. Virkamies menee salassapitosuojan taakse, kun ei halua tehdä yhteistyötä omaisten kanssa.
Maistraatti päättää. Jokaisen edunvalvojaksi haluavan kannattaa laatia itsestään mahdollisimman hyvä selvitys, miksi juuri hänet pitäisi tehtävään valita. Suosittelijoitakin voi käyttää.