Liian tiukka & autoritäärinen kasvatus

Yriryksen ja erehdyksen kautta. Sisälläsi on paljon purkaurumattomia tunteita, joita et saa olemattomiksi vain niin päättämällä. Se, että tiedostat asian, on jo voitto lapsillesikin.

Ehdotan psykologin kanssa keskustelua, jotta saisit välineitä ja tukea arkeen.

Ihana lukea, että olet tuon tiedostanut ja että pyrit sitä tietoisesti muuttamaan! Oletko pyrkinyt muuttamaan asennettasi vanhempiisi ja niihin muihin auktoriteetteihin? Yritä tiedostaa, että olemme kaikki aivan yhtä arvokkaita, kuten myös mielipiteemme. Sinuna tietoisesti" kapinoisin" esim. vanhempiasi vastaan. Huomaisit ettei mitään oikesti pahaa tapahdukaan. Tsemppiä!

Tämä kirjoitus toivottavasti herättää joitakin omasta mielestään hyviä "kasvattajia"!

Minulla aivan sama tilanne ja tuntemukset. En olekaan yksin näiden ajatusten keskellä! Vanhemmuus on haastava laji. Tuntuu, että jokainen sukupolvi painii samojen asioiden äärellä ja lopulta tekee virheitä kuitenkin. Itsekin kadun pikkulapsiajan liian tiukkaa huutokasvatustani. Olen perinyt sitä äidiltäni, harmi ja sääli. Olen nyt pyrkinyt löysäämään otetta ja ymmärtämään enemmän. Silti tuntuu, että se on joskus epäjohdonmukaista. Että miten kasvatustyyliä voi niin muuttaa! Aion jutella lasteni kanssa, kun ovat enemmän aikuisuuden kynnyksellä, näistä tuntemuksistani. Tarvitsisin varmistuksen siitä, että en ole maailman kamalin. Tai että he ymmärtäisivät taustat ja sen, että virheitä tehdään. Niistä voidaan oppia ja kierteen ei tarvii jatkua. Voimahali sulle, ap!

Kyllähän sulla on oikeus näyttää tunteesi nii.kuin lapsillasikin. Lapset hyötyvät siitä kun pääsevät näkemään että aikuisetkaan ei ole täydellisiä, olennaista on että asia köydään lapsen kanssa läpi, pyydetään anteeksi ja sovitaan. Ja keksitte yhdessä tapoja joilla aikuisetja lapset voivat osoittaa pahan mielensä ilman että tarvii toisen mieltä pahoittaa.

Oma kasvatus oli aikoinaan ihan samanlaista mitä aloittajalla. Yritin itse toimia eri tavalla omien lasten suhteen. Välillä mietin, miten omat vanhemmat tämänkin tilanteen hoitaisivat ja tein sitten päinvastoin. Lapseni ovat aina olleet helppoja tapauksia, joten kasvatuksen suhteen olen päässyt helpolla. Olin kyllä itsekin ujo ja hiljainen lapsi, joten vanhempien kasvatusyyli oli yliampuvaa.

Lasten ollessa teinejä tajusin, miten vaarallista komentelulla ja uhkailulla kasvattaminen on. Rupesin seurustelemaan täysi-ikäisyyden kynnyksellä ja nyt ihan kylmää, jos poikaystävä olisikin kohdellut minua samanlailla mitä vanhemmat. Enhän minä olisi uskaltanut edes sanoa vastaan, jos minut olisi komennettu ryöstökeikalle mukaan tai painostettu kokeilemaan huumeita. Täälläkin nämä jännämiehistä meuhkaavat eiväåt tajua, että sellaisen kynsiin joutuva ei välttämättä pysty pyristelemään sellaisesta suhteesta pois.

Muuta neuvoa en osaa antaa kuin sen, että yritä tietoisesti ajatella asiaa, kun lapsi rupeaa kiukuttelemaan. Kuvittele itsesi lapsen asemaan, millaisen vanhemman olisit itse halunnut siihen tilanteeseen vierellesi. Nälkäisenä ja väsyneenä kaikki on hankalampaa, joten yritä pitää itsesi virkeänä ja ennen kaikkea kylläisenä.

Se, että tiedostaa asian ja haluaa/yrittää tehdä sille jotain on jo valtava askel. Virheitä tulee, sitten pyydetään anteeksi, keskustellaan ehkä lapsen kanssa ja mennään eteenpäin, ensi kerralla paremmin.

Voin raivohullun äidin lapsena kertoa, että anteeksipyynnöt kokevat inflaation silloin, kun vanhempi pyytää anteeksi, muttei kuitenkaan muuta käytöstään. Äidilläni on suht samanlainen tausta ja koitti itse toimia paremmin, mutta ei siinä onnistunut. Oli kuitenkin oppinut pyytämään anteeksi ja näitä anteeksipyyntelyjä sitten kuunneltiin jokaisen selkäsaunan ja raivokohtauksen jälkeen ja lapsena jouduin itse lohduttajaksi näiden riitojen jälkeen. Äitini oli oman käytöksensä uhri ja riidat päättyivät aina siihen, että äiti aneli anteeksi ja uhriutui. Nykyään "anteeksi" on kirosana, eikä merkkaa mulle yhtään mitään. Anteeksi on pinnallinen keino hyvittää teko tekijälle. Teon kohde ei hyödy siitä mitenkään, jos teko toistuu sen jälkeen uudestaan ja uudestaan.

Älä tee samaa virhettä lastesi kanssa AP. Hae ammattiapua psykoterapiasta. Et tule koskaan muuttamaan käytöstäsi omin neuvoin.

Vierailija kirjoitti:

Se, että tiedostaa asian ja haluaa/yrittää tehdä sille jotain on jo valtava askel. Virheitä tulee, sitten pyydetään anteeksi, keskustellaan ehkä lapsen kanssa ja mennään eteenpäin, ensi kerralla paremmin.

On askel eteenpäin, mutta se ei todellakaan riitä. Lapsena mikään muu ei loukannut enempää, kuin se, että riidan jälkeen joutui vielä antamaan anteeksi ja keskustelemaan äidin käytöksestä. Ei sen takia, että siitä olisi itselle tullut parempi mieli, vaan sen takia, että ÄIDILLE tuli siitä parempi mieli. Anteeksipyytely ja asiasta keskusteleminen on täysin itsekästä toimintaa. Lapsi ei pohdi asioita analyyttisesti, vaan tulkitsee konkreettisia asioita - käytöstä, tekoja. Jos anteeksipyynnön jälkeen toistat saman teon, opetat lapsellesi, että sinun sanoillasi ja teoillasi ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa ja vahvistan lapsen kokemusta siitä, että olet epäluotettava vanhempi.

T: Raivohullun äidin lapsi

up!

Hyvä, että olet miettinyt lapsuuttasi ja sitä, millainen vanhempi haluat itse olla.

Mutta kai tajuat, että tuollainen tempoileva kasvatus on paha asia. Että ensin huudat ja rankaiset ja sitten säntäät perumaan ja pyytelemään anteeksi.

Toki, jos suuttuu, niin pyydetään anteeksi. Mutta tuollainen "eiku"-tempoilu hämmentää ihan kauheasti lasta, ja luo turvattomuutta. 

Koeta siten etukäteen jo miettiä rangaistusasteikkosi ja pitäytyä siinä. Joten jos suutut, et ainakaan ala sitten saman tien perua antamiasi rangaistuksia.

Minustakin jatkuva jyrääminen on kauheaa lapselle, lapset yleensä ymmärtävät hyvin järkipuhetta ja oppivat esimerkistä paremmin kuin käskyttämisestä ja rangaistuksilla uhkailusta.

Ja lasta EI KOSKAAN SAA MITÄTÖIDÄ JA HAUKKUA IHMISENÄ.  Hänen tekojaan voi ja pitääkin tarvittaessa moittia - jos hän siis tietoisesti rikkoo hyvin tuntemaansa sääntöä vastaan - ja ilkeydellä/tuhmuudella pitääkin olla seuraamuksia eli rangaistuksia - JA HUOM., siis rangaistuksia, jotka ovat järjellisessä mittasuhteessa "rötökseen" eli vaikka jos joku rikkoo tahallaan sisaruksensa lelun, joutuu korvaamaan sen omastaan, mutta ei menetä kaikkia joululahjojaan ja joudu huoneeseensa arestiin koko viikon illoiksi.

Tietämättömyydestä tai vahingosta ei rangaista, vaan lasta ohjataan toimimaan oikein.

Entä kun isovanhemmat ovat tuollaisia lapsia kohtaan?

Lapset kyllä kyynistyy jos ”anteeksi” ei tarkoita ”en toimi noin toiste.”