Lue keskustelun säännöt.
Mies käyttäytyy törkeästi muuta perhettä kohtaan -- mitä tehdä?
04.02.2017 |
Olen eroamassa miehestäni ja aikomus olisi muuttaa lasten kanssa pois. Mies haistattelee ja pilkkaa minua (ruotii ulkonäköäni ja ikääni ikävästi ja nimittelee mua alatyylisisllä nimityksillä) ja leikki-ikäisiä lapsiamme (paljon lievemmin tosin) sekä uhkailee päivittäin ja huutaa sekä komentelee ja määräilee. Mieheni on kuin ikuinen 10-vuotias ja kaikki meillä menee hänen ehdoillaan. Mieheni on uhannut myös vakavammin pelkästään minua sekä pahoinpidellyt minut toisinaan, kun olemme olleet miehen kanssa kahdestaan. Kaikki fyysisempi väkivalta alkoi jo alunperin silloin, kun odotin ensimmäistä lastamme ja henkinen väkivalta alkoi pian seurusteluaikana, tosin huono itsetuntoni mahdollisti sen ja aloin pitää hänen sanomisiaan ("naiset ovat aina miehiä tyhmempiä" ja olen vanha isop*rseinen rumilus, vaikka olin hoikka, sopusuhtainen ja kohtuullisen näköinen) totena.
Mies sanoo, että aikoo syynätä lapsia todella tarkkaan sekä jo etukäteen uhkailee lastensuojeluilmoituksilla, vaikka olen itse todella tarkka lastenhoidossa ja kärsivällinen sekä leikin heidän kanssaan paljon ja luen jne. sekä hoidan perusjutut huolellisesti.
Mua pelottaa nyt ainakin kaksikin asiaa: pelkään sitä, että lapset ovat täysin miehen armoilla, kun hänellä on tapaamispäivät ja lisäkso pelkään niitä mahdollisia miehen tekemiä ilmoituksia ja vainoamista. Noiden seikkojen vuoksi olen pitkittänyt eroamista. Pelkään sitä, että lapset ovat miehen kanssa kolmistaan ilman hoitoapua ja ulkopuolisen kontrollointia ja sitä, että mies valehtelee minusta paikkaansapitämättömiä asioita, jolloin lapset päätyvät isälle.
Mies on minua huomattavasti varakkaampi, osin sen vuoksi, kun liittomme aikana hoidin juoksevia kuluja suhteessa enemmän (kaiken nettopalkkani), kun taas mies samaan aikaan kartutti sijoituksiaan. Mies ostelee lapsille kaikenlaista muovikrääsää ja antaa lapsille karkkia ja jääteöä aamupalaksi jne. Hänellä ei ole mitään kontrollia tai aikuisen otetta. Jos lapset itkevät ja vänkäävät vastaan, hän ei välttämättä laita heitä turvaistuimiin jne. Illat ja viikonloput mies pelaa lähinnä konsolilla. Minua mies kontrolloi (esim. suihkussakäyntiin pitää pyytää häneltä aina lupa ja mies rikkoo ja heittelee roskikseen tavaroitani sekä kieltää ostamasta mitään ilman hänen lupaansa omilla rahoillani).
Mulla on tosi vaikea tilanne. Vaikka olemme jo eronneet, meillä on huoltajuussopimus ja olen hankkinut asianmukaisen asunnon ja suunnitellut muuton, pelkään ja pelkään vieläpä todella paljon. Mikä voisi auttaa tässä?
Kommentit (25)
Nyt 62-vuotiaana äitini kaikki tulot menevät isälleni. He asuvat isossa omakotitalossa ja heillä on upouusiauto. Äitini kuitenkin nukkuu lattialla patjalla eikä hän saa koskeakaan autoon. Isäni pahoinpitelee häntä vieläkin. Äitini puhuu yhä erosta, isäni hetken myötäilee, sitten kieltää ja äiti kiltisti tottelee. Tätä paskaa 45 vuotta. Mikään ei ole muuttunut, eikä lupaa eroon ole tullut.
Minä olen ollut psykiatrisessa hoidossa 12-vuotiaasta saakka. Osastohoitojaksoja on kertynyt yli 40. Itsemurhayrityksiä 7, joista osa osastolla. Olen ollut teholla yritysten jälkeen kolme kertaa. Minulla on syömishäiriö, dissosiatiivinen identiteettihäiriö, olen masentunut, ahdistunut ja eläkkeellä 27-vuotiaana. En koskaan päässyt lukioon, isä ei sallinut ja myöhemmin en pystynyt. Peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo on 10. Minulla olisi ollut kaikki mahdollisuudet ilman isääni. Elämäni on sirpaleina, eikä todennäköisesti koskaan tule olemaan tavallista. Olen vain taakka yhteiskunnalle.
Haluatko todella tätä lapsillesi? Älä odota lupaa eroon, älä mitään tilanteen muuttumista. Se ei muutu. Lastesi takia lähdet turvakotiin kun mies on töissä. Tavarat voidaan rikkoa, mutta myös lapset voidaan rikkoa niin ettei vaurioita koskaan voi korjata. Lähde tänään. Millään muulla ei ole väliä, kunhan et ole sekuntiakaan pidempään kuin on pakko. Jokainen päivä tuhoaa lapsiasi. He tulevat vihaamaan sinua, aivan yhtä paljon kuin minäkin vihaan äitiäni. Saatanan selkärangaton paska joka ei välittänyt meistä lapsista, vaan eli harhakuvitelmissa että lupa eroon tulisi. Ei tullut, tuli vain lisää kärsimystä. Älä tuhoa lastesi elämää, jokainen sekunti miehesi kanssa on heidän elämän tuhoamista. Lähde. Jos et, toivon todella että lapsesi otetaan huostaan. Jos lähdet, todistat että olet arvokas ihminen, joka osaa huolehtia lapsistaan ja välittää heistä. Jos jäät, olet lapsistaan piittaamaton kynnysmatto. Mieti kumpi haluat olla. Pärjäät kyllä, mutta vain jos lähdet. Heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt 62-vuotiaana äitini kaikki tulot menevät isälleni. He asuvat isossa omakotitalossa ja heillä on upouusiauto. Äitini kuitenkin nukkuu lattialla patjalla eikä hän saa koskeakaan autoon. Isäni pahoinpitelee häntä vieläkin. Äitini puhuu yhä erosta, isäni hetken myötäilee, sitten kieltää ja äiti kiltisti tottelee. Tätä paskaa 45 vuotta. Mikään ei ole muuttunut, eikä lupaa eroon ole tullut.
Minä olen ollut psykiatrisessa hoidossa 12-vuotiaasta saakka. Osastohoitojaksoja on kertynyt yli 40. Itsemurhayrityksiä 7, joista osa osastolla. Olen ollut teholla yritysten jälkeen kolme kertaa. Minulla on syömishäiriö, dissosiatiivinen identiteettihäiriö, olen masentunut, ahdistunut ja eläkkeellä 27-vuotiaana. En koskaan päässyt lukioon, isä ei sallinut ja myöhemmin en pystynyt. Peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo on 10. Minulla olisi ollut kaikki mahdollisuudet ilman isääni. Elämäni on sirpaleina, eikä todennäköisesti koskaan tule olemaan tavallista. Olen vain taakka yhteiskunnalle.
Haluatko todella tätä lapsillesi? Älä odota lupaa eroon, älä mitään tilanteen muuttumista. Se ei muutu. Lastesi takia lähdet turvakotiin kun mies on töissä. Tavarat voidaan rikkoa, mutta myös lapset voidaan rikkoa niin ettei vaurioita koskaan voi korjata. Lähde tänään. Millään muulla ei ole väliä, kunhan et ole sekuntiakaan pidempään kuin on pakko. Jokainen päivä tuhoaa lapsiasi. He tulevat vihaamaan sinua, aivan yhtä paljon kuin minäkin vihaan äitiäni. Saatanan selkärangaton paska joka ei välittänyt meistä lapsista, vaan eli harhakuvitelmissa että lupa eroon tulisi. Ei tullut, tuli vain lisää kärsimystä. Älä tuhoa lastesi elämää, jokainen sekunti miehesi kanssa on heidän elämän tuhoamista. Lähde. Jos et, toivon todella että lapsesi otetaan huostaan. Jos lähdet, todistat että olet arvokas ihminen, joka osaa huolehtia lapsistaan ja välittää heistä. Jos jäät, olet lapsistaan piittaamaton kynnysmatto. Mieti kumpi haluat olla. Pärjäät kyllä, mutta vain jos lähdet. Heti.
Kiitos näistä viesteistä. Tarinasi kuulostaa todella surulliselta ja hyvin tutultakin. Mieheni kontrolloi aivan kaikkea ja tosiaan minäkin olen päätynyt nukkumaan patjalle lattialle, kun en koskaan saanut ostaa vuodetta ja miehen vieressä en uskalla nukkua hänen väkivaltaisuuden ja uhkailuiden vuoksi. Omistan automme puoliksi, sillä mies halusi minut siihen maksajaksi. Kyn yritin ehdottaa, että hankkisin ajokortin, en sitä kuulemma tarvitsisi. Kaikkeen pitää meilläkin olla miehen lupa ja hän lupailee usein kaikenlaista, mutta pettää yleensä aina ne lupauksensa. Miehelläni on myös jo nyt suosikkilapsensa ha hän on hyvin epäoikeudenmukainen heitä kohtaan. Mies on myös estänyt opiskeluni tai yritykseni edetä työssäni, sillä hän väittää, etten pysty mihinkään ja että turha mun on yrittää, kun kuitenkin epäonnistun. Kaltaiselleni huonoitsetuntoiselle ihmiselle tuo kaikki on myrkkyä ja lamauttaa mut täysin. Tällä kertaa riuhtaisen itseni ja lapset miehestä irti vaikka väkisin ja olen saanut miehenkin ymmärtämään asioiden vakavuuden, vaikka hän tosiaan edelleen manipuloi jatkuvasti. T. Ap
Älä yritä saada miestä ymmärtämään, älä pyydä tai odota hänen lupaansa, vaan muuta ihan heti sinne uuteen asuntoon. Pyydä turvatalosta/sosiaalitoimesta, perheeltäsi ja mahdollisilta kavereilta apua muuttoon, kerro heille että pelkäät miehen estävän muuton. Älä kerro miehellesi muuttopäivää etukäteen, vaan apuvoimien turvin vain muutat pois. Mielellään niin, että miehesi on töissä muuton alkaessa.
Sen jälkeen vasta alat hoitaa eroon ja lasten huoltajuuteen liittyviä asioita. Sinun ei tarvitse olla kahdestaan miehesi kanssa koskaan. Jos hän ilmestyy ovellesi, et päästä sisään ja soitat poliisit.
Minäpä kerron sinulle vähän elämästäni, koska olen aivan varma että olet kirjoitellut tänne yhä uudelleen ja uudelleen odotellen lupaa eroon.
Vanhempani tapasivat lukiossa ja ovat olleet siitä saakka yhdessä. Isäni alkoi hitaasti kontrolloida äitini elämää enemmän ja enemmän. Aluksi kaikki oli ihanaa ja äitini vain odotti, että se aika tulisi takaisin. Hän on odottanut sitä yli 40 vuotta. He opiskelivat samaa alaa, koska isäni päätti myös mitä äitini opiskelee. Kuitenkin äidin oli jätettävä opinnot kesken jotta hän olisi huolehtimassa kodista. Kaikki rahat joita hän sai, siirtyi suoraan isälleni, koska "miehen kuuluu huolehtia taloudesta, naiset ei osaa". Isäni sai töitä, eteni, palkka kasvoi ja omaisuutta kertyi. Äidilleni ei ole kertynyt mitään. Meitä lapsia oli kaksi. Pahoinpideltiin, alistettiin, tehtiin selväksi ettei meistä tule mitään. 4-vuotiaana olen juossut äitini ja isäni väliin anellen, että isä antaisi äidin olla. Ei antanut, vaan löi pullolla päähän ja minun piti kerätä lasinsirpaleet paljain käsin ja tämän jälkeen sain piiskaa. Isoveljeäni kohdeltiin hieman paremmin, hän kun on mies ja miehet ovat ylivoimaisia isäni mukaan. Kuitenkin häntäkin kuritettiin, jotta hänestä kasvaisi kunnon mies. Katsoimme vierestä kun isi lyö äitiä, huorittelee, sanoo kuinka ilman häntä meillä ei olisi mitään. Oikeasti ilman häntä meillä olisi ollut kaikki mahdollisuudet maailmassa. Monesti he aikoivat erota, mutta isäni pyyteli anteeksi, vannoi rakkauttaan ja sanoi, että on helpompaa kun erotaan yhteisymmärryksessä. Oltiin muuttamassa, hankittiin asunto, mutta aina isäni kielsi ja äiti totteli.
Minä elin tuossa helvetissä 18 vuotta. Olisin halunnut peruskoulun jälkeen lähteä ib-lukioon toiselle paikkakunnalle, mutta isäni mielestä naisten ei tarvitse opiskella. Kuitenkin hän Erinomaisen Hyvänä Ihmisenä myöntyi, että voisin opiskella ja muuttaa. Haku tuli ja meni, sain paikan, mutta en koskaan saanut muuttaa. Kävimme katsomassa asuntoja, mutta aina isäni päätyi siihen etten pärjäisi ilman häntä, olen niin tyhmä ja avuton. Uhkaili itsemurhalla, uhkaili meidän tappamisella, pahoinpiteli. Sitten taas mietittiin yhdessä muuttoa, kuitenkin päätyen aina siihen, etten saa lupaa, hän vain hyvää hyvyyttään ajattelee minun parasta. Pääsin pois vasta 18-vuotiaana, kun yksi päivä keräsin tavarani, olin turvakodissa, enkä koskaan mennyt takaisin. Kaikki palkkatulot ym. meni isälleni, eli olin täysin varaton. Veljelle ei käynyt yhtä hyvin, hän teki itsemurhan 21-vuotiaana. Tästä hyvästä minua ja äitiäni haukuttiin, koska me "ajoimme hänet tähän vaikka isäni yritti kaikkensa".
Jatkuu.