Ystävät hylätään aina kun elämänkumppani löytyy.
Mikä siinä on? Itselläni vaimo ja lapsia enkä millionkaan edes ajatellut, etten pitäisi yhteyttä pitkäaikaisiin ystäviini. En ymmärrä tuollaista toimintaa se on jotekin vinoutunutta ja sairasta.
Kommentit (7)
1/1 jatkaa...
Ja sitten jos asiasta kauniisti sanoo että olisi mukavaa jos aikaa edelleen riittäisi vanhalle kaverille niin toinen vetää herneen nenään.
Vielä jatkuu...
Itse sain tässä taannoin haukut etten muka ole iloinen seurustelemaan ryhtyneen kaverini puolesta(kaikki muut kuulemma ovat iloisia hänen puolestaan) ja että mulla on joku ongelma.
Tietysti olen hänen puolestaan iloinen koska hän selvästi kaipasi kumppania. Haloo. Mutta eikö elämään mahdu sitten enää vanha kaveri?!?
Ei mulla ole mitään ongelmaa, sanoin vain toivovani että häneltä riittäisi aikaa minullekin. Ymmärrän että rakkauden huuma saattaa viedä mennessään ja uuden kumppanin kanssa kyhnätään 24/7 ja vanhan kaverin kanssa saattaa tapaamiset harventua. Mutta että ne loppuvat kun seinään ja asiasta kun tiedustelee niin saa vihat niskaansa. En kai alunperinkään ollut kovin tärkeä.
Naisten ystävyydet on yleensä vain valitusvirsien vaihtokauppaa. Sitten, kun omasta elämästä valittamista ei enää ole, niin ns naisystävyydeltä putoaa pohja.
Nääh, mä kyllästyin ihmisiin vaikka olen pysynyt sinkkuna. Niillä asioilla ei ole minun tapauksessani mitään tekemistä keskenään.
Olen miettinyt onko tämä enemmän naisten juttu eli poikaystävä on henki ja elämä, siinä riiputaan tiukasti ja elämä pyörii seurustelun ympärillä mutta näköjään ainakin ap:lla on miesnäkökulmaa myös.
Hoho, kyllä ne tulee ryömien takaisin, ja sitten ne taas katoaa samalla lailla. Onneksi minulla on kaveri, joka on aina jaksanut jonkin verran nähdä vanhoja kavereitaan, vaikka täytyy sanoa että aika usein jää pariskunnille kakkoseksi.
Joo, nähty ja koettu valitettavan usein. Tyttökaverit kun löytää miehen niin sen jälkeen niitä ei näy eikä kuulu.
Sinkkukaveri jää yksin ja tuntuu että oli vain joku hätävara paremman puutteessa.