Lue keskustelun säännöt.
Psykiatrinen sairaanhoitajani on kamala
31.01.2017 |
Käyn siellä, koska sairastin psykoottisen masennuksen. Huoli fyysisistä oireistani meni kuulemma niin pitkälle, että se oli psykoottista ja sitten masennuin. En jaksa alkaa selittämään taustoja tarkemmin. No kuitenkin, joka kerta kun menen tälle hoitsulle, oloni on ihan kamala. En saa mitään hyötyä juttelutuokioistamme. Tuntuu, että hän suhtautuu minuun kuin johonkin idioottiin. Hän mm. ihmetteli, että enkö koe itseäni syrjäytyneeksi? Heti kun olin toipunut/toipumassa hän tokaisee tällaista, mikä ei auttanut oloani yhtään. Tuli valtavat itsesyytökset ja mietin, puhuin ystävilleni ja perheelleni, että olenko muka virallisten määritelmien mukaan syrjäytynyt? Olen nyt korkeakoulussa opiskelemassa ja lukiopohja. Henkilökemiamme eivät kohtaa yhtään. Sitten, hän kertoo, kuinka minun tulee oppia elämään psykoottisen masennuksen kanssa. Niin kuin se mukamas toistuisi aina, kun tulee lisää stressitekijöitä. Ihan kuin olisin joku skitsofreenikko, joka ei ymmärrä eroa totuuden ja harhan välillä. Hän suhtautuu muhun, kuin en ikinä tulisi toipumaan, kuin toimintakykyni olisi todella heikko. Ymmärrän, että käymme siellä varomerkkejä läpi yms. muuta tällaista, mutta koen, ettei tämä hoitsu osaa auttaa yhtään. Hänen luona mun pitää kokoajan velloa menneessä ja miettiä, mitä tapahtui vuosi sitten. Ei yhtään keskitytä nykyhetkeen tai tulevaisuuteen. Saisin esim. psykologista paljon paremman avun. Minulla on nyt myös hashimoton tauti todettu, eli siis autoimmuuniperäinen kilpirauhasen vajaatoiminta. En osaa selittää asiaa paremmin. En taida mennä hänen luokseen enää. Ehkä tuollainen vain on psykiatristen sairaanhoitajien toimenkuva? Vai onko muilla parempia kokemuksia?
Kommentit (27)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
TAAS yksi palstatäti jolla on psykoosi 🤦🏻♂️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä2780 kirjoitti:
Kävin kanssa psykiatrisella sairaanhoitajalla kun piti olla muutaman kuukauden hoitokontakti masennuksen suhteen, ennen terapiaan hakeutumista. Poikaystäväni oli myöskin masentunut, ja hänellä sama sairaanhoitaja. Eräänä päivänä kotiinpalattuaan poikaystävä kertoi miten tämä henkilö oli jaaritellut ummet ja lammet asioistani hänelle, sanoi asioita joita en ole poikaystävän kanssa jakanut ollenkaan.. Aika paha shokki ja luottamus meni hoitajaan, tietenkin. Eivät olleet mitään pahoja asioita, eivätkä onneksi aiheuttaneet mitään ongelmia parisuhteeseemme, mutta on törkeää käytöstä silti, hoitsu kun on vaitiolovelvollisuuden alainen. Valitus lähti ylilääkärille ja kyseinen hoitaja sai varoituksen.
Masennuksesta vielä, kyseinen sairaus on aika lailla ikuinen. On parempia ja huonompia kausia, mutta se ei koskaan "häviä", kerran tultuaan. Se on vähän kuin alkoholismi, ja muut riippuvuudet, joskus paremmin hanskassa mutta repsahduksen pelko on aina olemassa. Kannattaa varautua näihin kausiin ja pyrkiä elintavoilla saamaan haittoja pienemmiksi ja omaa oloa paremmaksi.
Muuten hyvä, mutta nimenomaan tämä on tarpeeton sanavalinta, että koko ajan olisi repsahduksen pelko. Joo, on mahdollisuus repsahdukseen, mutta pelkäämisestä se asia ei yhtään parane. Kaiken kaikkiaan olo on paljon parempi ja repsahdukset minimaalisia tai olemattomia, kun lakkaa pelkäämästä.
Ja kyllä itselleni on käynyt niin, että masennusta ei enää tule. Alavireisyyttä ja lannistumisia, mutta ne menevät ohi siinä kuin kenellä tahansa. Itse asiassa voin varmasti keskiarvoa paremmin olosuhteissa jotka useimmille olisivat liikaa. Sitä resilienssiäkin voi kehittää, ja tuo puhetapa ei sitä helpota.
Sairaanhoitajasi ei kuulosta kovin älykkäälle 🙄