Mitä ruoka-inhokkeja sulla on, joista oikeasti "kuuluisi" tykätä?
-homejuusto:kamalaa tunkkaista möhnää, jota jotkut friikit yhdistävät jo pipareiden kanssa. Just.
-tulinen ruoka: en halua että räkä valuu nokasta ja itkettää kun syön ruokaani
Kommentit (264)
sienet
katkaravut
tonnikala
oliivit
homejuusto
suolakurkku
Pinaattiletut. Tuntuu, että kaikki pitävät niistä ja kun lounaalla on töissä pinaattilettuja, kaikki ovat innoissaan. Minä olen aina inhonnut niitä, se hajukin on ihan kammottava!
Monia äyriäisiä pidetään suurena kulinaristisena herkkuna, mutta itse en pidä niistä. Mun mielestä ne maistuu kaikki aika lailla samalta, niissä on sellainen suolainen meren maku, josta mulle tulee mieleen likainen ja saastunut meri. Niissä on myös omasta mielestäni ällöttävä koostumus.
Minä olen huomannut, että nykyaikana ihmisen kuuluisi pitää kaikesta ruoasta ja seuraan ihmeissäni, kun monet tuttuni syövät hyvällä halulla ihan mitä tahansa ruokaa, kehuvat sitä hyväksi ja selvästi vielä pitävät siitä, vaikka ruokana olisi vaikka aivomuhennosta mulkosilmäkeiton, kissan oksennuksen, sammakonkudun ja paistettujen oravan suolien kanssa. Minua pidetään todella outona, kiittämättömänä ja sivistymättömänä, kun en pidä vaikka sosekeitoista hirveästi, vaikka syönkin niitä. Usein sanotaan, että kyllä kaikkea ruokaa pitää syödä, kun on niin onnellinen, että saa ruokaa kun kaikilla ei sitä ole. Minä en kuitenkaan voi sille mitään, että en pidä vaikka sosekeitoista, sienistä, maksaruoista tai oliiveista, vaikka syönkin niitä väkisin kun muut painostavat.
Olut. On se vaan pahaa.
Kookos, marsipaani. Yökkään heti.
Puolukka ja lakka, niin hapanta että vetää naaman solmuun.
Aurajuusto, hyi että onkin pahaa.
Oliiviöljyn ellottava maku.
chiliuuat, ei maista enää mitään ja silkkaa tuskaa.
Sushi ei maistu miltään. En tykkää.
Limsa, ja kaikki hiilihapotettu, kuten kivennäisvesi, kuohuviini, shampanja.
Lakka. Maistuu pahalta ja hirveästi siemeniä. En ymmärrä miksi se on niin arvostettu, pahaa.
Laskiaispulla. Siis se hillon, kermavaahdon ja pullan yhdistelmä on vaan jotain niin järkyttävää että en pysty edes yhtä palaa syömään. Tästä saan TODELLA paljon ihmettelyä, kuka nyt ei laskiaispullasta tykkäis? Joskus tuntuu, että jotkut ovat lähes suuttuneet, kun olen vaikka kylässä kieltäytynyt niistä :D mutta yksinkertaisesti vihaan niitä. Toinen kammotus on siskonmakkarakeitto, nousee oksennus suuhun jos sitä maistaa.
- keitetyt/paistetut tms vihannekset. Ja näitähän on jokaisessa ruuassa. Peruna tyyliin ainoa vihannes jota pystyn syömään kypsennettynä, muita vain pieninä määrinä, mieluiten sekoitettuna muihin ruokiin
- puolukka
- teet
- melkein kaikki alkoholi maistuu ihan kuselle, tai pahemmalle, juon kyllä silti
Ja olen vegetaristi, mutta silloin kun söin vielä lihaa melkein kaikki oli jotenkin ällöttävää, varsinkin merenelävät ja veriruoat.
- Äyriäiset, nilviäiset ja monet erikoisemmat merenelävät
-Sushi (raaka kala +pitkälti edellisestä syystä)
- Sisäelinruuat
Tiedän, että merenelävien kanssa on myös tottumiskysymys, kun en ole niitä lapsuudessa enkä nuoruudessa juuri syönyt eikä maita vieläkään. Sisäelinruokia oon lapsena syönyt, mutta nyt ei vaan enää mene alas edes maksalaatikko taikka verilätyt.
Muuten en hirvästi yöki ruualle.
pinattikeitto sen hemmetin munan kanssa ! se kananmuna ei mielestäni todellakaan kuulu sinne..
ja vuohenjuusto, kerran koetin syödä pitsaa jossa vuohenjustoa ja olin oksentaa!
Kokolihapihvi. Vaikka kuinka ois sisäfilettä ja paistettu oikein niin ällöttää.
Rucola, korianteri; äyriäiset ja nilviäiset; raaka, graavattu, suolattu ja kylmäsavustettu kala ja liha; veri- ja sisäelinruuat; homejuusto ja feta; persimoni; maitokahvi - näistä en todellakaan pidä, vaikka ovat kuulemma suurta herkkua. Juuri jouluna sain taas kerran moukan maineen, kun en syönyt graavikaloja, punajuuri-homejuustopaistosta enkä voimakkaita juustoja. Niin ja pihvinkin on oltava well done, purkat syön erikseen!
Sienet ja kaikenväriset herukat ja osa sitrushedelmistä siksi, että en voi syödä niitä sairastumatta. Ruokia, joille on allerginen, ei voi laskea inhokeiksi, vaikka kummasti ihmisluonto onkin sellainen, että karttaa luonnostaan niitä ruoka-aineita, jotka eivät sovi. On myös mielenkiintoista, että hedelmissä on osaksi sellaisia happoja, joita en voi syödä (herukat ja appelsiinit mm.), mutta jotkut jopa ärhäkämmät uppoavat ja maistuvat hyvin (esim. raparperi, karviaiset, klementiinit/mandariinit)
mikä tahansa pulla tai viineri, jossa hilloa. etenkin vadelmahillo on karmeaa . katkaravut, suolakurkku ja lakat. olut ja vihreä tee.
Pinaattikeitto minullakin, alan kakoa, oikeasti.
En tykkää kirjolohesta uunissa, vaikka rakastan kaloja jopa silakkaa ja äyriäisiä.
Juustot ja makea ei minusta kummoinen yhdistelmä, samantekevää.
Pataruuat, tunkkaisia, kuten suklaakin.
Gini
Kookos, alan kakoa.
Paprikaa en kerta kaikkiaan pysty syömään. Myös kananmunat ja maito ovat inhokkeja.
Kaikki vedessä elävistä elukoista tehdyt ruuat. Kalat, simpukat, mustekalat jne. Ei vaan... ei ei ei ja ei. Pelkkä ajatuskin puistattaa.
Teininä en voinut sietää: vihannekset keitettynä, paistettuna ja keitettynä ja kasvisruoka, kananmuna, oliivi, sienet, piimä, voimakkaat juustot, vichy, maustamaton jogurtti sellaisenaan, kahvi, kaurapuurokaan ei ollut lemppari.
No, nykyään syön näitä harvase päivä ja suuresti näistä pidän.
En voi myöskään enää sietää monia ruokia, mistä ennen tykkäsin ja ne oli herkkua. Tyyliin munkit, pullaleipä, sokerimehu, roiskeläppä, lihapiirakat, limsa.
KYLLÄ! Hyi helvetti, sitä ei juo edes maustettuna.