Apua...mitä teen?!

Kyllä mun mielestä olis siitä hyvä lähteä liikkeelle, että molemmat haluaa vauvaa ennen kuin sitä yritetään. Toisen päätöstä pitää kunnioittaa ja kuvittelisin että jatkuva " eiks me kuitenkin voitais" -pommitus vain ärsyttää.

Mutta mitä oon täältä lukenut ja lähipiiristä kuullut, niin hyvin pitkälle on auttanut se, että kertoo miehelle miltä itsestä tuntuu.. Kerrot mitä haluat ja milloin. Ja sitten annat miehelle aikaa. Tosiaan se jatkuva kinuaminen ja ' vaatiminen' ei auta vaan vaikuttaa päinvastoin.

Mutta kun mies saa rauhassa ajatella, niin saattaa olla että mies lämpiää ajatukselle nopeammin kuin alunperin oli suunnitelmissakaan..

Kerrot hänelle siis toiveesi ja pyydät häntä miettimään, edes harkitsemaan asiaa.. Ja ottamaan sinunkin toiveesi huomioon.

Toivottavasti mieskin pian lämpiää.. :)



glemei

Meillä ensimmäistä halusi mies (vaikkei sitä ikinä selvinpäin myöntänytkään), aika nopeasti ajatukseen kypsyin sitten minäkin. Aina sitten kun otin asian puheeksi mies epäröi, sanoi, että olen vielä niin nuorikin (silloin 16, mies 23), ei haluaisi pilata elämääni. Mutta ikinä ei tehnyt asian estämiseksi mitään (ei käyttänyt kumia, eikä meillä muuta ehkäisyä, minkä mies kyllä hyvin tiesi). Ja parin kuukauden kuluttua ensimmäinen sai alkunsa!



Ajatus toisesta tuli minulta kun ensimmäinen oli vuoden vanha! Puhuin siitä miehelle, joka epäröi. Sanoi haluavansa lapsille pidemmän ikäeron. Ei kuitenkaan tehnyt asian ehkäisemiseksi mitään, tietäen etten käytä vieläkään mitään muuta ehkäisyä. Ja parin kuukauden päästä toinen oli aluillaan.



Pitkään molemmilla oli ajatus, että lapsemme ovat siinä eikä lisää tule, korkeintaan iltatähti sitten vanhempana. Itse hakeuduin kouluun. Kun vuosi oli koulua käyty, jostain tuli minulle ajatus, että jos sittenkin vielä se kolmas. Ajattelin asian niin, että kolmas saisi tulla heti kun olen valmistunut, ja esikoinen menisi sitten seuraavana syksynä kouluun. Näin voisin olla pojan ensimmäisenä kouluvuotena kotona. Ensin puhuin miehelle siitä ikäänkuin vitsinä, kokeillen vastaanottoa. Sitten vähän vakavammin, esittäen nuo " järkipointtini" . Miehen vastaanotto oli jonkin verran nihkeää, toisaalta hän halusi (erittäin lapsirakas ihminen kun on), mutta tuo taloudellinen puoli häntä taisi pelottaa eniten. Vuoden verran häntä silloin tällöin " haastattelin" asiasta, pikku hiljaa hän alkoi myöntymään. Itse laskin jo kuumeisesti päiviä siihen kun voisi alkaa yrityksen niin, että ehtisin valmistua. Mieskin alkoi sopivasti " unohtaa" aina silloin tällöin kumin.

Elettiin aikoja kun odottelin viimeisiä menkkoja ennen yrityksen aloitusta. Ja kas kummaa, niitä ei sitten ikinä tullutkaan! Olin raskaana yhdestä ainoasta kumittomasta yhdynnästä! No lapsi syntyi 9.5. äitienpäivänä ja valmistuin 29.5.



Kolmas oli n. vuoden vanha kun mulla oli menkat viikon myöhässä. Yritystä lapsesta ei ollut ja itseasiassa olin aika kauhuissani. Pikkuhiljaa alkoi kytemään ajatus, että ei se neljäskää varmaan maailmaa kaada. No menkat kuitenkin sitten alkoi, vaikka toisaalta olin tyytyväinen oli se toisaalta myös pettymys. Aloin sitten puhumaan miehelle, että mitäs jos. Mies tokaisi sitten siihen vain, että " sulla se mieli muuttuu kuin tuuliviiri. Katsotaan mitä mieltä kahden viikon päästä" . Kaksi viikkoa meni ja sanoin miehelle, että " yritetäänkö?" . Mies vastasi vain, että katsotaan. Sen jälkeen ei meillä kumia käytetty ;). Yhdet menkat ehti tulla ja taas oli tulokas tulossa. Onnea ei kuitenkaan kestänyt kuin viikolle 15+4, kun raskaus todettiin osittaiseksi rypäleraskaudeksi ja sikiö oli menehtynyt. Siitä alkoi pitkä 8 kk:n veren hcg-seuranta eikä tänä aikana saa raskautua.



Nyt tuo 8 kk on päättymäisillään. Ensi kuun alussa olisi toivottavasti viimeinen kontrollikäynti. Samalla keskustellaan lääkärin kanssa, voisiko yrityksen aloittaa sitten jo uudestaan. Mies on ollut tuon keskenmenon jälkeen epävarma uskaltaako enää uudestaan yrittää. Sitten tivasin häneltä vastausta, minun täytyy tietää asia, kun keskustelen lääkärin kanssa. Lopulta mies sitten sanoi, että yritetään. Se oli ensimmäinen kerta, kun hän sanoi suoraan, että meillä aletaan YRITTÄMÄÄN LASTA! Nyt sitten jännitetään alkaako meillä neljännen (uusi)yritys jo ensi kuussa!

Sun iässä helposti intaantuu justiinsa näistä vauvapuuhista, mutta sun mies on oikeassa. Jos hän ei tunne olevansa valmis niin ei ole. Vauvan teko pitää lähteä yhteisestä halusta ja aloitteesta. Suosittelen jarruja nyt ja suunnata jatukset muualle.



Aikaa sulla todella on vielä monia vuosia, kun aika on kypsä niin sitten se on.

Ei ole ollut tarvetta kääntää miehen päätä mihinkään suuntaan, ajatus oli yhteinen ja päätös yhteinen. Ikää kummallakin jo yli 30v.

En kadu yhtään etten ole nuorempana jo tehnyt. Nyt on valmis koti ja varallisuutta sekä säännöllinen elämä. Nyt on vauvankin hyvä tulla.

Totuus on kumminkin se, ettei ne vauvat vaan tule! Toisille kyllä joo pelkästä miehen likasten kalsareiden pesemisestä mutta ei todellakaan kaikille..

Mun mielestä tuollainen yli 30v. ikä, oma koti, auto, mökki, rahaa ja ammatti yms.. ennen vauvaa, on ehkä jollekin ok. Jos on valmis siihen että sitten kun päättää että nyt vauva, niin sitä ei tulekaan. Kun niitä ei tosiaankaan tehdä! Vaan niitä saadaan..

Kuitenkaan tuollaisen toiminnan tarjoileminen jollekin muulle ei mielestäni ole ihan fiksua..





glemei

Olen kanssasi samaa mieltä. Jokainen taplaa tyylillään. Itse olen " järkeillyt" itseni siihen tilanteeseen, että toista lasta ei välttämättä koskaan enää tule=(Ikää on 37, on vakivirka, auto alla eikä penniäkään velkaa ja vauva enemmän kuin tervetullut. Mutta lapsensaaminen ei ole itsestäänselvää, sen olen kantapään kautta kokenut. En toki kannusta tekemään lasta mihin tahansa elämäntilanteeseen, mutta jos saisin kelattua aikaa taaksepäin niin todennäköisesti itse tekisin joitakin asioita toisin.

Kuitenkin Senniina, et vielä mikään ikäloppu ole lasta saamaan.. Toivon aivan kauheesti että vielä teitä onnistaa! :)

+++++++++säteitä ja bdbdbdbdbdbdbd :)





glemei

mikä sopii jollekin, ei sovi toiselle.



Itse olin 21 kun esikoinen sai alkunsa. Jätin pillerit pois 8 kk ennen kuin tulin raskaaksi, eli " aloitimme" yrityksen kun olin 20v ja juuri aloittanut yliopisto-opinnot! Mies tosin oli jo työelämässä. Jätin pillerit kylläkin pois ihan muista syistä (ei todellakaan sopinut mulle! olin kiukkuinen, masentunut ja " kuin tuuliviiri" ). Alussa käytimme kumia, sitten sekin alkoi tuntua epämiellyttävältä. Kysyin mieheltä että mitä jos tulen raskaaksi, ja hän sanoi että " no en ainakaan päästä sua tekeen aborttia" :) eli näin romanttisesti alkoi vauvanteko meillä ;) siitä meni sitten vielä puoli vuotta ennen kuin tulin raskaaksi. tyttö syntyi kun olin juuri täyttänyt 22v.



Enkä yhtään kadu! Päin vastoin :) Olisi pitänyt yrittää tehdä toinen heti perään, mutta masennuin, enkä halunnut vielä toista vauvaa. Laitatin hormonikierukan.



Esikoinen on nyt 5-vuotias. Pari vuotta sitten aloin yrittää pehmittää miestäni ajatuksesta toiseen lapseen. Valmistuin maisteriksi vuosi sitten ja viime syksynä sanoin miehelleni (joka ei halunnut kuulla enää jankkaavani asiasta), että sitten kun haluat aloittaa vauvan yrityksen, osta minulle suklaalevy. Enkä puhua pukahtanut asiasta enää.



Ja kun yksi kaunis lauantai parin kuukauden päästä olin tulossa kampaajalta, niin minua odotti suklaalevy keittiön pöydällä. En olisi millään malttanut odottaa maanantaihin että voisin varata ajan kierukan poistoon :) Tästä on nyt 4kk eikä vauvaa ole vielä kuulunut. Toivottavasti pian saamme taas kasvattaa masua :) Ja mikä ihaninta, mies ehdotti ettei tehdä samaa virhettä kuin viimeksi: " Tehdään sitten heti kolmas perään!"

Kiitos kaikille vastauksistanne...hyviä kommenteja. Tiedän että nyt on meille liian aikaista vauvan saantiin, vaikka kuinka mulla olisi vauvakuumetta. En vain voi sille että joskus pukkaa tämä vauvakuume päälle. Vaikka sitä onkin joskus, en aio yrittää saada lasta ilman, että olemme kumpikin siihen valmiita ja molemmat sitä haluavat.

Olen itsekkin toisaalta sitä mieltä, että opiskelut, koti ja vakituinen työpaikka ensin, siis taloudellinen asema kunnossa. Haluan kuintenkin nauttia miehestäni kaikin rinnoin ja yksinoikeudella, ennen kuin alamme perhettä perustamaan. Mutta en silti anna perheen perustamisen jäädä liian myöhään, koska lapsirakkaana ihmisenä haluamme lapsia. Biologinen kello kuitenkin koko ajan tikittää.



Mutta aika näyttää kuinka minun ja mieheni käy. Ehkä saamme lapsia, ehkä emme... Mutta yritämme ainakin, kun olemme siihen valmiita...eli lähempänä kolmekymmentä.....

mutta kerron lyhyesti mikä meillä auttoi, kun minä halusin vauvan heti ja mies viiden vuoden kuluttua:



puhumalla saatiin sovittua kompromissi eli päätettiin yhdessä aika, koska yritys voi alkaa. Molemmat joustivat (tai siis mun tietty oli vähän pakko joustaa, kun mies ei kerran heti suostunut! ;) )



Odotuksen odotuksen odotusaika tuntui sitten helpommalta, kun oli tarkka aika tiedossa, jolloin aloitetaan.



Luulin kylläkin viime hetkeen asti, että mies tulee tuonkin perumaan, kun ei halunnut ennen yrityksen aloittamista kuulla mitään vauvajuttuja, mutta kyllä se sitten lähtikin ihan mielellään mukaan projektiin!



Toivotaan että pääsette yhteisymmärrykseen asian suhteen! :)

Haluaisin vielä tuoda esille tätä toista näkemystä, eli elämäntilanteesta riippumatonta vauvakuumetta. Mielestäni pariskunnalla ei tarvitse olla autoa, omistusasuntoa, töitä ja säästöjä, kunhan on edes osa niistä! Vakituinen työpaikkakin antaa jo aika hyvän turvan perheen perustamiselle, ja kyllä lapsen voi hyvin tehdä vuokra-asuntoonkin. Olisi jäänyt aika iso osa suurista ikäluokista syntymättä, jos heidän vanhempansa olisivat järjestäneet elämäntilanteensa ideaaliksi ennen lastentekoa..



Ja kun naisella nyt vaan tikittää se biologinen kello! Toki vielä kolme- ja nelikymppisenäkin ehtii äidiksi (oma äitini sai viimeisensä 43-vuotiaana), mutta varsinkin jos haaveilee useammasta lapsesta, kannattaa aloittaa hyvissä ajoin!



En silti kehoita hankkimaan lasta ensimmäisen vauvakuumeaallon iskiessä. Mutta jos kuume jatkuu ja jatkuu, ehkä kannattaisi aloittaa uudet keskustelut miehen kanssa. Voihan sitä sopia jostain konkreettisemmasta aikataulusta, vaikkapa, että " valmistumisen jälkeen harkitaan uudelleen" . Ei säikytä miestä, mutta antaa kummasti pontta opintoihinkin! ;)

ethän nyt vainpahoittanut mieltäsi?



Kai olet kertonut miehellesi että haluaisit vauvan? Sano vielä, että mietitään pari kuukautta - vaikka tietysti haluaisit kyllä-vastauksen ihan heti ;) Mutta anna hänen ymmärtää että haluat itsekin miettiä. Sillä tavoin olette samaa mieltä ainakin yhdestä asiasta. Kaikkein parasta olisi, jos saisit vietyä miehesi katsomaan vastasyntynyttä vauvaa...



Olen ihan varma että miehesi alkaa haluta ihan omaa lasta tässä parin vuoden sisällä. Ei sun tarvitse odottaa 3-kymppiseksi asti!



Mutta ennen kaikkea: älä suutu/murjota miehellesi, koita olla puhumatta vauvoista vähäksi aikaa. Yksi juttu mitä meille kävi oli, että olin jo kauan ennen pillereiden lopettamista unohtanut ottaa yhden pillerin, ja kerroin siitä miehelleni. Olin oikeasti vähän peloissani, ja hän lohdutteli minua että " kyllä me nyt yhdestä vauvasta selvitään" . Yhdessä sitten helpotuimme kun menkat kuitenkin alkoivat. Hän ei oikeasti halunnut vauvaa, mutta ei kyllä hyväksy aborttiakaan (ehkäisykeinona).



Kyllä se miehesi mieli pian muuttuu, kun annat hänelle vähän aikaa (enkä tarkoita että sun pitäisi antaa sitä aikaa tosi monta vuotta...). Jos miehesi on sanonut ettei halua IKINÄ lapsia, niin sitten olisin oikeasti huolissani.



Tsemppiä :)

En suuttunut... Ja kiitos neuvoista. olen toki kertonut miehelleni asiasta, ja olemme päättäneet että katsotaan myöhemmin... katsomme tilanteen sitten valmistumisemme jälkeen, johon menee minulla vuosi ja miehelläni kaksi vuotta.



Ja kyllä mieheni pääsee katsomaan pian vastasyntynyttä, koska ystäväni saa huhtikuun puolessa välissä vauvan. Aina kyläiltyämme toistemme luona, puheet ovat (kotimatkalla tai ystävien lähdettyä kotiin) kääntyneet perheen perustamiseen. Olemme hiukan kateellisia ystäväpariskunnallemme. Odotan mielenkiinnolla iskeekö lapsirakkaaseen mieheeni tuolloin vauvakuume. =)



Ja mieheni todella toivoo, että olisimme kypsiä vanhemmuteen, opiskelut takana ym. Hän haluaa ehdottamasti taloudellisen turvan ensin. Ja olen osittain samaa mieltä. Kuitenkaan ideaali tilannetta ei varmaan ikinä ole perheen perustamiselle, koska se on niin monesta asiasta kiinni, enkä usko että täydellisen hetken saa/löytää tässä hektisessä maailmassa.