Lapseni nälvii koko ajan.

Huomaa hyvin, miten osa tässä ketjussa pitää tuollaista käytöstä ongelmana, jolle pitää tehdä jotain, kun taas osa ihmettelee ap: n herkkähipiäisyyttä ja pitää nälvimistä ihan normaalina. Jälkimmäisten lapset ovat potentiaalisia tulevia koulu- ja työpaikkakiusaajia. Keneltäkään ei tule sietää haukkumista ja kiusaamista! En osaa sanoa, miten tuollaiseen parhaiten pystyy vaikuttamaan. Sanon vaan, että ap: n tavoin se tulee nähdä ongelmakäytöksenä, johon täytyy puuttua. Miten olisi esim. perheneuvola?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todella hyvä idea, neropatti, mutta entäs sitten kun nämä keinot ei auta.

Toistoa, toistoa, toistoa. Ihan samalla tavalla kuin silloin vauva-aikaan. Ei mitään "nyyh nyyh kun nyt tuli äidille paha mieli" eikä "saat tikkarit kun olet kiltisti", vaan tiukasti pidetään säännöistä kiinni. Jos typerä käytös jatkuu, poika ei pääse kesällä mukaan huvipuistoreissuille jne. Ja siitäkin pidetään kiinni.

Jos ei itse kykene, yhteys perheneuvolaan. Poika saattaa toeta, kun joutuu vieraankin edessä kertomaan, millä lailla puhuu äidilleen.

Olisi hyvä saada myös perheen isä samalle linjalle, mutta tietystihän poika saattaa nyt toimia mallin mukaan ja solvata äitiänsä, kun isäkin solvaa. Joissakin perheissä se ongelma on sillä lailla laajempi.

"Kun isäkin solvaa"? Kiitos kun jaksoit kommentoida vaikka et jaksanut lukea koko tekstiä edes. Ap

Ensimmäinen ajatus on, että hänellä on paha olla ja purkaa sen perheen sisällä ns. heikoimpaan lenkkiin. Hän on huomannut, että sinuun ilkeys kolahtaa.

Tulee myös mieleen narsistiset piirteet ja vallan käytön kokeileminen. Jos hän kiusaa koulussa niin varmasti osaa valita sielläkin heikoimman, joka ei puhu muille.

Hänen käytöstään kannattaa seurata. Takaa saattaa paljastua jotain yllättävää. Ja kyllä sinun pitäisi auktoriteettina ottaa paikkasi. Mutta luulen, että luonteesi on sellainen, että poika näkee, että olet ohjailtavissa.

Onko pojalla jotain neurologista ongelmaa? Mietin vaan, kun jumittuu johonkin vinoon hampaaseen tai muuten tuollaiseen epäsuotavaan käytökseen.

Vierailija kirjoitti:

Huomaa hyvin, miten osa tässä ketjussa pitää tuollaista käytöstä ongelmana, jolle pitää tehdä jotain, kun taas osa ihmettelee ap: n herkkähipiäisyyttä ja pitää nälvimistä ihan normaalina. Jälkimmäisten lapset ovat potentiaalisia tulevia koulu- ja työpaikkakiusaajia. Keneltäkään ei tule sietää haukkumista ja kiusaamista! En osaa sanoa, miten tuollaiseen parhaiten pystyy vaikuttamaan. Sanon vaan, että ap: n tavoin se tulee nähdä ongelmakäytöksenä, johon täytyy puuttua. Miten olisi esim. perheneuvola?

Perheneuvolaa olen miettinyt itsekkin ja huomenna meillä olisikin aika neuvolaan jos tämän ottaisi siellä puheeksi. Näin ei ole ollut aina, vaan tämä on alkanut viime kuukausina. Ap

Kasvatuslaitos eikä mitään neuvoloita. Lapsi ulkomaille tarvittaessa.

Täytyy muistaa, että lapset harjoittelevat vielä tuossa iässä sosiaalisia sääntöjä ja käyttäytymistä. Jotkut oppivat nopeasti ja varhain, toiset taas lukuisten toistojen ja "epäonnistumisien" kautta.

Se on hyvä, että olet kertonut pojalle, että hänen nälvimiset loukkaavat sinua. Pikkuhiljaa hän alkaa varmasti osata huomioida muiden tunteet. Minun mielestäni tehokkaampaa rangaistuksien sijaan on tehdä hänelle tiettäväksi, että hänen loukkaavat sanat satuttavat sinua eli kerrot hänelle joka kerta, että hän pahoitti sinun mielesi ikävillä sanoillaan;  ja haluaako hän, että sinulla on paha mieli? Jos taas selkeästi hänen nälvimiset ovat tahallisia ja tarkoituksellista sinun loukkaamista, niin silloin voisit ilmoittaa että jokin tietty etuus poistuu vähäksi aikaa hänen saataviltaan aina kun teko on ollut selkeästi tahallinen.

Oma poikani 10v, neuropsykiatrisen dg:n omaava on nimitellyt minua mitä loukkaavimmilla nimityksillä. Läski on pienintä niistä, v***n lesbo, paskiainen, paskapää, idiootti jne, jne.  Tosin ne ovat liittyneet lähes aina suuttumiseen.  Koulussa ei koskaan puhu rumia. Pikkuhiljaa hän on alkanut oppia hillitsemään kielenkäyttöään. Rangaistuksilla ei ole ollut vaikutusta; päinvastoin, pojan käytökseen ja kielen käyttöön.

Ei saa nyt loukkaantua! Minä uskon tuon olevan huomionhakuisuutta. Tässäkin ketjussa muutamaan kertaan tuot esille, että toinen lapsi on niin kiltti ja ihana. Poika kokee/huomannut toisen olevan sulle rakkaampi. Olenpa oikeassa tai en, nyt on kahdenkeskisen vakavan keskustelun paikka! Älä syyttele vaan kysele miksi tekee niin ja kerrot miksi niin ei saa tehdä ja, että rakastat häntä.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen ajatus on, että hänellä on paha olla ja purkaa sen perheen sisällä ns. heikoimpaan lenkkiin. Hän on huomannut, että sinuun ilkeys kolahtaa.

Tulee myös mieleen narsistiset piirteet ja vallan käytön kokeileminen. Jos hän kiusaa koulussa niin varmasti osaa valita sielläkin heikoimman, joka ei puhu muille.

Hänen käytöstään kannattaa seurata. Takaa saattaa paljastua jotain yllättävää. Ja kyllä sinun pitäisi auktoriteettina ottaa paikkasi. Mutta luulen, että luonteesi on sellainen, että poika näkee, että olet ohjailtavissa.

Jostain syystä viime aikoina olen ollut todella herkillä. Pelkät telkkarin mainokset saattaa alkaa itkettämään ja pienikin asia kolahtaa oikein kunnolla. En tiedä mistä tämä johtuu. Ehkä lapsikin huomaa tämän.

Lapsi on sellainen, että oikein suuttuu jos hänelle huomauttaa hänen käytöksestään, että tuo ei ole sopivaa, tuo ei tunnu kivalta. Poika ottaa huomautukset itseensä ja kokee ne ilkeilynä ja kysyy miksi hän ei saa sanoa mielipiteitään. Kun tämän hänelle selittää, niin hän toteaa vaan, että no jo nyt on kumma kun ei saa mitään sanoa, pitääkö sitten olla ihan hiljaa.

Poikamme sai lähetteen tutkimuksiin koska ei esimerkiksi tunnista vaaroja ja ymmärrä riskejä. Saimme kuitenkin kirjeen, että emme näe syytä aloittaa mitään tutkimuksia. Ehkä nämä asiat liittyy toisiinsa. Ap

Puhu asiasta perheneuvolassa. Keskusteluun tarvitaan ehkä joku ulkopuolinen.

Pojalla voi olla joku todellinen ongelma tai kehittyvä sairaus, joka muuttaa käyttäytymistä. tai sitten tuo on opittua käytöstä, jota " kiva" kokeilla. Mutta mistä malli on tullut? Se pitää selvittää.

On ihmisiä jotka purkavat pahaa oloaan toisiin ihmisiin. Joillakin se voi saada outojakin muotoja ja alkuperäisen syyn selvittäminen on vaikeaa mitä voimakkaammaksi tapa muuttuu esimerkiksi vuosien saatossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todella hyvä idea, neropatti, mutta entäs sitten kun nämä keinot ei auta.

Toistoa, toistoa, toistoa. Ihan samalla tavalla kuin silloin vauva-aikaan. Ei mitään "nyyh nyyh kun nyt tuli äidille paha mieli" eikä "saat tikkarit kun olet kiltisti", vaan tiukasti pidetään säännöistä kiinni. Jos typerä käytös jatkuu, poika ei pääse kesällä mukaan huvipuistoreissuille jne. Ja siitäkin pidetään kiinni.

Jos ei itse kykene, yhteys perheneuvolaan. Poika saattaa toeta, kun joutuu vieraankin edessä kertomaan, millä lailla puhuu äidilleen.

Olisi hyvä saada myös perheen isä samalle linjalle, mutta tietystihän poika saattaa nyt toimia mallin mukaan ja solvata äitiänsä, kun isäkin solvaa. Joissakin perheissä se ongelma on sillä lailla laajempi.

"Kun isäkin solvaa"? Kiitos kun jaksoit kommentoida vaikka et jaksanut lukea koko tekstiä edes. Ap

Ethän sinä kertonut aloituksessa, miten miehesi kohtelee sinua. Jostain se malli on tullut, ei poika tuollaisia itse keksi.

Kyllähän sinä äitinä tiedät mikä rangaistus lapseesi tepsii, jos sei kännykkäkielto tai aresti.

Meillä se oli harrastuskuskaamiset...jos kertakaikkiaan ei osaa kotona olla ihmisiksi, niin ei lähdetä viemään ihmisten ilmoille vaan harjoitellaan parempaa käytöstä kotona. Matkaa harrastukseen sen verran että sisukkaampikin lapsi tajusi ettei voi sinne yksinään kävellen lähteä.

Kaikki ns. mukavuudet tuollaiselta kakaralta pois. Kännykät, karkkipäivät, kivat lelut jne. Takaisin saa kun oppii käyttäytymään. Ala lisäksi solvata takaisin.

Kuulostaa tosi ikävältä :( itse varmaan sanoisin jotain "äidille tuli nyt tosi paha mieli kun olit noin ilkeä, ei äiti varmaan halua sinne puistoonkaan lähteä kun nyt on niin paha mieli." tai tota kautta ottaisin häneltä jotain kivaa pois, että oppii ettei toisia haukkumalla mitään saa ainakaan, menettää vaan.

Ainut keino mitä itse käyttäisin olisi että sanoisin lapselle että tulee paha mieli. Jos lapsi ei sitten muuttaisi tapojaan niin kasvatuksein olisi epäonnistunut ja perheessä olisi jotain pielessä jos lapsi tahallaan loukkaa vanhempiaan.

Jos lapseni loukkaisi minua niin en rankaisisi häntä missään tapauksessa millään lailla.

En itse usko, että rangaistukset ovat tehokas keino. Tartu kiinni jokaiseen nälvimiseen. Kysy miksi poika sanoi niin, mitä hän sillä tarkoitti, miksi haluaa että sinulle tulee paha mieli. Kerro, että on vastenmielistä, kun joku läheinen perheenjäsen tahallaan haluaa sanoilla satuttaa.

Ehkä tuo liittyy sellaiseen ikäkauteen, kun lapsi tajuaa, että äiti, joka ennen oli koko maailma, onkin vaan tavallinen ihminen virheineen. Tai ehkä lapsi kokeilee kiusaamista sen ihmisen kanssa, joka ei voi hylätä ja suuttua liikaa. Näytä suuttumuksesi ja loukkaantumisesi. Kerro, että et kohta halua enää jutella ja nauraa pojan kanssa, kun saat vain kuulla arvostelua. että ilkeälle ihmiselle ei halua tehdä kivoja juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen ajatus on, että hänellä on paha olla ja purkaa sen perheen sisällä ns. heikoimpaan lenkkiin. Hän on huomannut, että sinuun ilkeys kolahtaa.

Tulee myös mieleen narsistiset piirteet ja vallan käytön kokeileminen. Jos hän kiusaa koulussa niin varmasti osaa valita sielläkin heikoimman, joka ei puhu muille.

Hänen käytöstään kannattaa seurata. Takaa saattaa paljastua jotain yllättävää. Ja kyllä sinun pitäisi auktoriteettina ottaa paikkasi. Mutta luulen, että luonteesi on sellainen, että poika näkee, että olet ohjailtavissa.

Jostain syystä viime aikoina olen ollut todella herkillä. Pelkät telkkarin mainokset saattaa alkaa itkettämään ja pienikin asia kolahtaa oikein kunnolla. En tiedä mistä tämä johtuu. Ehkä lapsikin huomaa tämän.

Lapsi on sellainen, että oikein suuttuu jos hänelle huomauttaa hänen käytöksestään, että tuo ei ole sopivaa, tuo ei tunnu kivalta. Poika ottaa huomautukset itseensä ja kokee ne ilkeilynä ja kysyy miksi hän ei saa sanoa mielipiteitään. Kun tämän hänelle selittää, niin hän toteaa vaan, että no jo nyt on kumma kun ei saa mitään sanoa, pitääkö sitten olla ihan hiljaa.

Poikamme sai lähetteen tutkimuksiin koska ei esimerkiksi tunnista vaaroja ja ymmärrä riskejä. Saimme kuitenkin kirjeen, että emme näe syytä aloittaa mitään tutkimuksia. Ehkä nämä asiat liittyy toisiinsa. Ap

Se mitä kirjoitat viimeisessä kappaleessa on mielestäni merkityksellistä. Poika "ei tunnista vaaroja ja ymmärrä riskejä". Tämä voi olla kuitenkin jokin kehitysvaihe, joka on alkanut voimistua niin että olette alkaneet huolestua. Ihminen on moniulotteinen kokonaisuus.

Yllä mainittiin myös huomionhakuisuus, sekin voinee tietysti olla käytöksen syynä. Hän hakee keinoa tavoittaa sinut. Ehkä tarkoitus ei olekaan paha, vaan se on avun huuto. Veljeä kohtaan voi olla piilotettua kateuden tunnetta, mutta se tulee esiin aivan toisaalla, kuten ilkeytenä.

Miten puutut asiaan? 

Hyväksyisitkö että lapsesi sanoisi noin opettajalle/isoisälleen/kummitädille/kaupan kassalle/ystävällesi?

Tottakai vanhempien tehtävä on opettaa lasta käyttäytymään! Lapsi pitäisi saada miettimään, onko hänen sanomansa hyvän mielen juttu vai pahan mielen juttu. Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa niin sitten parempi pitää suunsa kiinni. Samoin, jos et koske kaveriin hyvällä, niin sitten et koske ollenkaan. 

Käytännön esimerkistä saattaisi olla apua: jos lapsi lyö naulan piha-aitaan ja sitten pyytää anteeksi ja  vetää sen pois, niin aita ei ole entisellään vaan siinä on reikä. 

Jos alat piilotella vinoa hammastasi, niin se viestittää lapselle vain sen että hänellä on valtaa. Ilkeällä kommentilla saa toisen muuttamaan käytöstään ja piilottelemaan hammastaan. Todella huono suuntaus.

Rankaisetko poikaa ollenkaan vai alistutko kun hän sanoo "no eikö täällä saisi puhua ollenkaan" ja jätät kännykän takavarikoimatta?

Kerro että toisten ihmisten ulkonäön tai erikoisten piirteiden kommentointi on epäkohteliasta ja loukkaavaa, ja siksi kiellettyä ja rankaise jos poika rikkoo kieltoa. Jos lapsi ei neurologisen ongelman tms. vuoksi kykene ymmärtämään mitä ulkomuodon kommentointi tarkoittaa, tarvitsette apua, mutta tekstisi perusteella vaikuttaa siltä että hän ymmärtää kyllä ja testaa vain rajojasi. 

Jos lapsi alkaa kieltäessäsi vänkäämään että onko puhuminenkin kiellettyä, kerro että puhua saa kyllä mutta muiden ihmisten ulkonäköä ei saa kommentoida tai nälviä erikoisista piirteistä. Älä pelkää lastasi.

Minä sanoisin lapselle, että "ei kaikki ihmiset voi olla täydellisiä, ei äitikään. Ja se on sinun onnesi, äiti rakastaa sinua yhtä paljon kuin veljeäsi vaikka sinä olet varsinainen kusipää."