Kerrotaan huonoja vitsejä
Olipa kerran kuningas mutta ei ole toista kertaa.
Kommentit (12687)
How often do you have elections?
Plactically evely moning.
Mitä eroa on lumikolla ja lumiukolla?
- U-kirjain
Hot dog - koira joka ruokkii kättä joka puree.
Miksi puu meni hammaslääkäriin?
Se halusi juurihoitoa.
Miksei leijona halunnut syödä koomikkoja?
Ne maistuivat hassulta.
Tositarina:
Michael Jackson oli shoppailemassa (käytti yhteen kauppaan satoja tuhansia)
Toimittaja kysyi ihmeissään: How much that costs?
Michael : yes
Jos loppuu prahat, voin kirjoittaa tšekin.
Kaksi miestä meni marjaan, toinen ei mahtunut
mainostoimistossa oli tärkeä palaveri alkamassa.
paikalla olivat pomo, ad ja copy.
edellisenä iltana siistijä, perusteellisemman siivouksen yhteydessä, oli löytänyt pitkään käyttämättömästä varastosta, arkistojen uumenista, vanhan mystisen pullon, jonka hän oli jättänyt pöydälle.
pullo oli pölyinen, mutta etiketti antoi viitteitä, että se saattoi sisältää ikivanhaa konjakkia.
No, pitihän sitä testata ennen palaverin alkua.
pullo avattiin, se sihisi ja tärisi ja sieltä putkahtikin esiin outo olio.
Otus sanoi:"minä olen toimistokeiju ja olen ollut vangittuna tuohon pulloon iät ja ajat. koska vapautitte minut, saatte kukin esittää yhden toivomuksen..."
Ensimmäisenä toivoi ad.
-olen laatinut tässä surkeassa puljussa mainoskuvia koko urani ajan vaikka minusta piti tulla merkittävä taiteilija. Haluan kuuluisaksi taiteilijaksi! haluan asua Firenzessä hulppeassa kattohuoneistossa, ajella tuliteräferrarilla, elää playboyelämää ja että teoksistani tappelisivat maailman suurimmat keräilijät.
ja puh! ad hävisi jonnekin...
Copy sanoi: olen jumiutunut tähän surkeaan toimistoon laatimaan tyhjänpäiväisiä mainostekstejä vaikka halusin luoda itselleni uran kirjailijana.
Haluan merkittäväksi kirjailijaksi. Haluan kiertää ympäri maailmaa ja kirjoittaa menestyskirjoja kokemuksistani... Haluan seikkailujeni välillä vetäytyä välillä mietiskelemään Pariisin liepeillä olevaan hulppeaan linnaani ja Maailman kauneimmat naiset taistelisivat suosiostani...
puh!.. copy hävisi jonnekin.
Toimistokeiju katsoi pomoa kysyvästi, "mitä sinä toivot?"
Pomo rypisti otsaansa ja ja katsoi keijua äkäisesti.
- Mitäs luulet??!! Haluan että taiot ne kaksi k*usipäätä välittömästi tänne takaisin, sillä meillä pitäisi alkaa juuri nyt tärkeä palaveri!
Sam tuli käymään kaupassa ja esittäytyi "Olen sambialainen."
Myyjä oli hiukan huonokuuloinen ja kysyi "Siis ampialainen vai"? Semmoinen missä on mustaa ja keltaista?"
Sam sanoi "musta toi ei ollut yhtään hassua".
Myyjä siihen "Siis mitä nassua?".
Miten tilataan kemikalion tiskillä Brut 33 miestensarjan tuote?
- Pieraistaan 33 kertaa
Tietäkää sitten, että paikassa, jossa on kyltti "Avotulen teko kielletty", ei saa avata tulta.
Vierailija kirjoitti:
Tositarina:
Michael Jackson oli shoppailemassa (käytti yhteen kauppaan satoja tuhansia)
Toimittaja kysyi ihmeissään: How much that costs?
Michael : yes
Oliko suomalainen toimittaja? Kun kysymyksenhän pitäisi olla "How much does that cost?" Jos taas esim. arvellaan, paljonko maksaa, voidaan sanoa "I wonder, how much that costs."
Mitä Kimmo näki saunassa? Tietenkin Isänsä Jorman.
Hannu Siitonen oli aikanaan erinomainen keihäänheittäjä. Kisapaikoilla norkoilevilta tytöiltä oli joskus tapana kysyä, että odottaako tytöt Siitosta?
Muurari laitettiin lukemaan tiilenpäitä.
Nainen parrakkaalle miehelle: jaa-a, sitä on syöty hevosen lihaa
Mies: jaa miten niin?
Nainen vastasi: per(s)e jäänyt naamaan kiinni
Mitä lukee Laihian linja-autoaseman kellon alla?
Vain matkustajille...
Kaikki valui hukkaan sanoi sudenraiskaaja.