Vaihto-oppilaiden vanhemmat. Kertokaa kokemuksia ja suositteletteko vaihtoon lähtöä?

Pitää vielä jatkaa, että ne jotka ovat olleet vaihtareina joskus aikaisemmin, sanovat aina, että hieno kokemus mitä ei vaihtaisi pois jne. Onko vain niin että muistot kultaantuu ajan myötä?

ap

Vaihtareita tai vaihtarien vanhempia linjoilla?

Meidän lapsista yksi on ollut vaihdossa ja meillä on niin ikään ollut vaihtari.  Lukioaikaista vaihtoa ei voi verrata opiskeluvaihtoon, ne ovat ihan eri juttuja. Parhaimmillaan lapsi itsenäistyy valtavasti,  ja oppii ottamaan vastuuta sekä tuntemaan toisen kulttuurin ja kielen asuessaan paikallisessa perheessä.  Meidän lapsi oli vanhemman pariskunnan luona, mies kaikki viikot työmatkalla ja vaimo ilmeisesti odotti lapsesta oman elämänsä piristäjää. Erimielisyyksiä riitti. Mutta lapsi sinnitteli vuoden läpi, koulun, kavereiden ja harrastusten voimin. 

Itse olen entinen vaihtari ja kaikista vastoinkäymisistä ja koti-ikävästä huolimatta en vaihtaisi pois tuota kokemusta! Tottakai siellä on eri kaverit, eri perhe eikä välttämättä pysty toisten kotona olemassa kuin omassaan, mutta ei kai sen pitäisi yllätyksenä tulla. Vuoden aikana itsenäistyy, oppii kielen ja saa sellaisia kokemuksia, joita ei saa mistään muualta. Ei se ole helppo vuosi, mutta ainakin minulla se oli sen rahan arvoinen. Ja toki aika kultaa niitä huonompiakin muistoja.

Tuon takia en lähettäisi omia lapsia lukiossa vaihto-oppilaaksi. Opiskeluaikana ehtii hyvin eikä maksa edes maltaita. Opiskelijat saavat myös stipendejä mm. Erasmus-stipendi.

Kaksi lasta ollut vaihtareiba usa:ssa. Alku molemmilla hankala, huonot perheet. Sitkeydellä saimme vaihdettua, vähän tarvittiin lakimiestäkin. Kannatti. Sen jälkeen ikimuistoiset vuodet.

Olin itse vaihtari, mutta ne oli eri aikoja. Lapsen lähettäminen vuodeksi pois kotoa täysin vieraaseen ympäristöön on rankkaa shokkihoitoa. Nykyään englantia oppii muutenkin, ulkomaille matkustetaan enemmän, ja yliopistosta/AMK:sta on todella helppo lähteä vaihto-opiskelijaksi. Aion lähettää lapseni parille kielikurssille ja kannustaa myöhemmin vaihtoon. 

Olin itse vaihtarina ja vaikka kokemus lopulta hyvin positiivinen, en päästäisi itse alaikäistä lastani. Lähdetään mielummin vaikka koko perhe "vaihtoon". Alaikäisenä nuori on perheen armoilla, perhettä voi vaihtaa, mutta miten nuori pärjää, jos jokin menee pahasti pieleen. Vaihtamiseenkin menee aikaa. Alaikäisen on kuitenkin vaikea vaikka ottaa ja kirjautua hotelliin pahimmassa tapauksessa. Opiskelija vaihto on eriasia, koska kyse on täysikäisestä eikä asuta enää perheissä.

Jos ap:n lapsen asenne on että kaikki on tylsää ja haasteen ja tekemisen pitää vain tulla muualta, enpä usko että korkeakouluvaihto olisi hänelle sen mielekkäämpi kokemus. Voihan sitä sattua kohdalle huonokin perhe, mutta paljon on kiinni myös vaihtarin omasta halusta sopeutua paikalliseen elämään. Ei tietenkään ole oma rakas perhe, mutta moni vaihtari voi vuoden jälkeen sanoa että hänellä on kaksi rakasta perhettä. (Kuten minä, vaihtari vuosimallia 2011 ja pariin otteeseen on jo vierailtu omassa vaihtokodissa jälkikäteen)

Ei minunkaan vuoteni ruusuilla tanssimista koko ajan ollut, mutta oma asenne pelasti paljolta. Mitään en vaihtaisi pois, huonoistakin kokemuksista oppii.

En ole lähipiirissä kuullut kenenkään katuvan vaihtovuotta (enkä vanhempien katuvan lapsen lähettämistä sinne), vaikka noita isompiakin sotkuja on parilla sattunut matkan varrelle. Tunnen läheisesti noin 10 lukiovaihtaria ja korkeakouluvaihtareita enemmän. Kyllä se on tämä jälkimmäinen porukka joka ei ole aina tyytyväinen vaihtoonsa.

Niin,  vaikea sanoa onko 10 000 euron arvoinen, etenkin kun rahoja on säästetty koko lapsen elämä, eli meille tosi iso raha. Ehkä olisi pitänyt tajuta asioita jo etukäteen tarkemmin. Lapseni on aina ollut sellainen kotikissa, ei välitä kauheasti porukoissa liikkumisesta ja hänellä on vain muutama hyvä ystävä, koska ei koe että tarvitsisi isoa joukkoa ympärilleen, eikä pidä hälinästä. On kyllä sosiaalinen ja tulee toimeen hyvin kaikkien kanssa. Koulussa on ollut ahkera ja saanut hyviä 8-9 numeroita. Englanti sujuu erinomaisesti, oli jo vuosia katsonut esim. elokuvat ilman tekstityksiä. Harrastaa koiran koulutusta ja lenkitystä, sekä käsitöitä. Ehkä sellaiselle ei vaihtoon lähtö välttämättä ole paras juttu.

Hän on nyt jenkeissä, ja siellä ollaan kauhean huolissaan, kun hän ei ole ystävystynyt kuin muutamaan (miksi pitäisi olla paljon ystäviä). Koulussa on älyttömän tylsää, kokee että tunnista toiseen vaan junnataan samaa asiaa. Otti siellä uuden kielenkin, mutta ei siitäkään tule haastetta, kun eteneminen on niin hidasta. Ekan vuoden tavoite on oppia pelkästään preesens ja tavallisimmat tervehdykset ja fraasit. Päätti sitten itsenäisesti opiskella vähän enemmän, josta seurasi, että tunneilla on entistä tylsempää. Pari uutta harrastusta on ottanut, mutta olisi kuulemma voinut ottaa Suomessakin jos olisi halunnut. Itsenäistynyt on, mutta toisaalta perhe huolehtii samalla tavalla siellä kuin täälläkin, ja eiköhän itsenäistymistä tuossa lukioiässä muutenkin tapahdu. Kielitaito oli jo tosi hyvä lähtiessäkin, on toki oppinut esim. matemaattista sanastoa koulussa jne. mutta ehkä niillä ei kauheasti tee myöhemmin mitään.

Joten jos harkitsette lapsen vaihtoon lähettämistä niin miettikää lapsen persoonaa. Samanlainen lapsi se on sielläkin. Ja oletteko itse valmiita missaamaan yhden tärkeän vuoden lapsen elämästä? Voin kertoa, että on aivan kauheaa saada itkuisia ja ikävöiviä puheluita ja saa pelätä masentuuko lapsi siellä syvästi. Ihan järjetön ikävähän tuon ikäisellä tulee perhettään mikäli lapsi on ollut hyvin perhekeskeinen. 

Mutta nämä vain minun ajatuksia. Kun lapsi tulee takaisin kotiin ja elämä takaisin uomiinsa, niin ehkä minäkin sanon että kyllä kannatti ja oli hyvä päätös jne. Mutta olenko silloin jo unohtanut, miltä tuntui nyt.

ap

Herkästi  aika moni sanoo (en puhu vain vaihtareista), ettei vaihtaisi elämästään päivääkään pois vaikka olisi elänyt kuinka rankkoja aikoja. Esim. avioeroista ja kuolemista on selvitty, mutta hei oikeesti, kun sellainen hetki on päällä, niin kuinka moni ei toivoisi että voisi vaan nukkua tuskan ja ikävän pois. Onko oikeasti totta, että se oli elämisen arvoista? Saati että maksaisi 10000e siitä että nuori ikävöisi läheisiään 7kk sen jälkeen kun 3kk on ollut uutta ja kivaa.

Mielestäni vaihtoon lähdetään heppoisesti ja liian suurin odotuksin. Kuinka moni meistä aikuisista epäröisi lähteä vuodeksi toiseen maahan, josta ei tuntisi ketään. Siis yksin, ei esim. puolison tai edes ystävän kanssa. Tietenkin aluksi ajattelee että lähtisi riemusta kiljuen ja kaikki olisi varmaan hauskaa ja jännittävää, mutta entä sitten kun se menee ohi? Vieraassa paikassa ei ole minkäänlaisia juuria, ei ketään jonka kanssa istua iltaa ja muistella vanhoja. Ei tuttuja paikkoja, ei mitään. Voisi olla rankkaa meillä aikuisillakin. Nuori ei osaa ottaa huomioon näitä asioita kun on vaan innolla lähdössä, mutta kokee ne kuitenkin ja todella nuorella iällä ja voi olla että vielä rankimman kautta. Toki ihmisiä on erilaisia, mutta kehotan todella miettimään. Vaikka nuori on kuinka reipas, sosiaalinen, kielitaitoinen, itsenäinen jne. niin mikään edellä mainituista ei sulje pois mahdollisuutta, että vaihdossa tulee koti-ikävän rajuus yllättämään. 

Kannattaa tosiaan miettiä jo ennen lähtöä, haluaako siitä oikeasti maksaa, että lapsi on liki vuoden pois kotoolta, eikä loppupeleissä niitä muistoja jää vuodesta enempää kuin olisi jäänyt 3 kuukaudessa. Olen myös miettinyt mihin ihmeeseen se raha menee? Matkoihin pari tonnia, mutta perheelle ei makseta penniäkään, käyttörahat on kaikki kustannettava itse. Koulukaan ei peri vaihtareista maksua, vaan se rahoitetaan paikallisten veronmaksurahoilla. En tiedä saako aluevalvojat jonkun korvauksen siitä, että soittavat/tapaavat perheen kerran kuussa. 

Siellä ne ryyppää, tutustuu huumeisiin ja menettää neitsyytensä! Kaiken kaikkiaan kiva vuosi

Vaihtarijärjestön säännöt on tiukat, jos jäät kiinni alkoholista, huumeista, tatuoinneista, seksistä jne. tulee kotiinlähtö eteen samantien ja omalla kustannuksella...

En tunne ketaan, jolle vaihtovuosi olisi ollut mahtava kokemus. Oma siskoni joutui todella koville niin etta mielenterveys jarkkyi myohemmin. 

Itse en ole ollut vaihdossa, mutta muuttanut lukion jalkeen ulkomaille opiskelemaan. En paastaisi omaa lasta teini-ikaisena vuodeksi yksin ulkomailla tuttujen kokemusten perusteella. Kuten taallakin on todetta, alaikainen lapsi on siella taysin perheiden armoilla, eika sen ikaisella ole yleensa viela taitoa ja kykya muuttaa tilannetta paremmaksi jos menee huonosti. 

Ulkomailla opiskelu tai yliopistovaihto on todella paljon parempi vaihtoehto. 

Kyllä mäkin oon kuullut että on niin rankka kokemus henkisesti, että jos on yhtään herkkä lapsi, masennukset ja alakulot "kuuluvat asiaan" joka on kyllä aika hurjaa. Masennus kun pääsee puhkeamaan niin se sitten oireilee myöhemminkin. Aikuisena vasta vaihtoon!

Olin itse vuoden vaihto-oppilaana USA:ssa. Koti-ikävä oli aluksi kova, mutta kun järjestön puolesta ehdotettiin yhteyksien harventamista kotiin päin, alkoi ikävä unohtua ja todellinen sopeutuminen uuteen maahan alkoi. Monesti jatkuva yhteydenpito kotiin ylläpitää myös koti-ikävää. Nuorelle pitää korostaa, että koti ja perhe kyllä pysyy täällä ja rohkaista häntä elämään elämää siellä.

Oma kokemukseni oli elämän parhaita juttuja. Vaihtarivuodesta on aikaa jo 20 vuotta, mutta edelleen se on useasti mielessä.

Ei lukioaikaista ja opiskeluvaihtoa voi verrata! Vaihto-oppilaana elät sitä arkea ja olet sisällä siinä kulttuurissa, opiskelijavaihdossa taas liikutaan ja asutaan muiden vaihtarien kanssa.

Kielitaidon kannalta vaihtarivuosi lukioaikaan on merkittävä: iso osa vaihtareista saavuttaa suullisessa kielitaidossa lähes natiivitason, opiskeluvaihdossa samaa ei tapahdu (koska ei olla natiivien kanssa 24/7 + tietty kielellinen herkkyys alkaa vähentyä).

Nämä erasmusvaihdot ovat verrattavissa lomareissuihin nuirusoporukassa.

Minun vaihtarivuosi oli hirveän rankka, aika ei ole kullannut muistoja. Silti en vaihtaisi mitään pois. Vaihtarivuoden tylsät hetket ovat niitä, missä usein tapahtuu syvää kasvamista ja ajattelun kehittymistä, sellaista itsetuntemusta ja luottoa omiin voimiin ja kykyä arvioida realistisesti omia voimavaroja, joita toisille ei kehity edes aikuisena.

Juuri toisessa perheessä asuminen ja tavallisen, tylsän arjen eläminen avaa toista kulttuuria tavalla, mitä mikään opiskelunvaihto ei mahdollista. Asiat, mitkä lukioikäiselle tuovat iloa, ovet usein myöhemmin elämässä aika mitättömiä juttuja, kun taas vaihtarivuoden tuoma "pelisilmä" erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa ja em. Itseluottamus kantavat halki elämän. Tsemppiä ikävään!

Vaihtarivuosi kuluu rattoisasti viinan, seksin ja huumeiden parissa.

Omasta vaihtarivuodestani on aikaa jo 22 vuotta, mutta kokemus ei unohdu milloinkaan! Hieno vuosi kaikin puolin, muutamaan ihmiseen pidän vieläkin yhteyttä. Vuoden aikana opin kielen niin hyvin, että kielen vaihtaminen ei ole mikään ongelma. Koti-ikävää en juuri muista tunteneeni, olisin ollut mielelläni pidempäänkin. Omat lapseni lähetän varmasti, jos vaan haluavat lähteä. Toinen varmasti haluaakin lähteä, toinen ei välttämättä. Se on täysin heidän valintansa.