avokin negatiivisuus imee mun voimat.
Miten saan itseni psyykattua etten provosoidu avokin ainaisesta valittamisesta. Hän on pohjinmiltaa hyvä ja haluaa minulle hyvää. Mutta käytännössä valittaa ja ohjeistaa mielestäni minua ihan liikaa. Näkee asioissa aina vaaroja ym ongelmaa. Itse olen tehnyt työtä sen eteen että saisin oltua positiivinen ja iloinen. Hän on alkanut valittaa nyt vaan enemmän, kun suhde on edennyt. N2v oltu yhdessä, 6kk asuttu yhdessä. Ollaan eronneita molemmat. Haluttais nyt onnistua. Jaksamiseni on pian lopussa. Tarvitsen ilmaa, siitä rutisemisesta. Miten voisin olla välittämättä kun on taas työkaveri katsonut vähän sillee että varmaan jotain pahaa ajatellut. Varmaan pian tulee sade. Huomenna varmaan tulee raskastyöpäivä. Näkee olemuksestani että olen suuttunut, vaikka itse tiedän etten ole suuttunut. Arvostelee ystävä pareja. Jos jotkut näyttää somessa onnellisilta niin epäilee että onkohan se vaan kulissia. Tämmöstä raskasta nään siinä ihmisessä nykyisin liikaa. Missä on ilo ja onni, kun kuitenkin kaikki on hyvin. Auttakaa mua ymmärtämään ja asennoitumaan niin asiaan että voin jatkaa hänen kanssaan!
Kommentit (16)
Haloo! Ne ovat hänen ajatuksia, eivät sinun! Sinä siinä negatiivinen olet. Sinä kirjoitit valitusvirren tänne. Itse olet ihan samanlainen. Paitsi myös harhainen.
Huomaatko kuinka et itsekään ole iloinen koko ajan mutta avokin pitäisi olla? Hän voisi varmaan kirjoittaa sinusta että sinä et osaa olla positiivinen.
Vierailija kirjoitti:
Oisko hänellä masennnus?
Ap se masentunut on ja muiden oitäisi koko ajan häntä viihdyttää ja ilostuttaa. Aina jonkun muun vika blaa blaa blaa.
Nro2
Oikeasti ei ole todisteita kuin että ap on negatiivinen-nillittäjä, kun kirjoitta tuolaaisen tekstin avokistaan tänne. Ei kuulosta yhtään miltään positiiviselta ja turha syyttää muita jos ei itse osaa olla iloinen elämässään.
Nro2
Moni ihminen valittaa eräänlaisen pyyntönä. Toisin sanoen ihmisen sisällä on se pikkulapsi, joka haluaa, että suhteen toinen osapuoli on se isä/äiti, joka sanoo tomerasti kaikeen, että äläs nyt pikkuinen hupsi, kaikki järjestyy. sitten sen sisäinen lapsi rauhoittuu. Joskus näkee aikuisen ihmisen naamalla sellaisen muikean nelivuotiaan ilmeenkin tällaisen aikuismaisen jämäkän rauhoittelun jälkeen.
Olisiko avokki tällainen aikuinen pikkulapsi, joka ei pyydä su(tietenkään, sehän olisi noloa) suorasanaisesti aikuismaista turvallisuuden tunteen antamista vaan kitisee ja toivoo, että siihen tulee oikeanlainen reaktio? Samaan aikaan hän ei tajua, että sinä otat valituksen kirjaimellisesit ja (luonnollisesti) ahdistut siitä. Mutta ehkä kyseessä on vain tämä lapsi-aikuinen-peli. KOkeile yllä kuvattua aikuismaista reaktiota (näyttele edes, jos et muuhun pysty). Jos vastapuoli rauhoittuu siitä, ehkä jopa suorastaan muhii lapsenomaisessa tyytyväisyydessä sen jälkeen, niin sitten tiedät, mistä on kyse.
Muita vaihtoehtoja: krooninen turvallisuudentunteen kokemattomuus, ikäkriisi, sitoutumispelko... syitä löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Haloo! Ne ovat hänen ajatuksia, eivät sinun! Sinä siinä negatiivinen olet. Sinä kirjoitit valitusvirren tänne. Itse olet ihan samanlainen. Paitsi myös harhainen.
Minä puolestani ymmärrän aloittajaa oikein hyvin. On raskasta elää sellaisen henkilön lähellä, joka näkee kaikessa vain negatiivista ja jonka puheissa korostuu negatiiviset asiat. Fakta on kuitenkin, että suurimmaksi osaksi ihmisen elämä on aika lailla tavallista. Siihen sisältyy omat haasteensa esimerkiksi talouden, lasten ja terveyden kanssa. Mutta yleensä ei nyt suurempia katastrofeja. Jos tätä tavallista elämää siihen liittyvine haasteineen ei osaa arvostaa ja olla onnellinen, eläm voi livahtaa huomaamatta hukkaan. Ehkä koettaisin ottaa asiaa puheeksi kumppanini kanssa.
Ap sinä vain tulkitset avokkisi puheet negatiivisiksi. Ei ne välttämättä ole ollenkaan mitään valittamista tai negatiivisuutta. Se on vain sinun tulkintaa. Sinulla on itselläsi taipumusta negatiiviseen ajatteluun, ja siksi luulet että muillakin on ja luulet että muiden neutraalit kommentit on negatiivisia.
"Työkaveri katsonut vähän sillee että varmaan jotain pahaa ajatellut. " Avokkisi pohdiskelee ääneen mitähän työkaverilla oli mielessä kun katsoi minua oudon näköisenä. Tämä ei ole negatiivisuutta vaan päivän tapahtumien miettimistä ääneen.
"Varmaan pian tulee sade." Tämäkään ei ole negatiivisuutta. Joillekin ihmisille sade on ihan neutraali asia, mutta säätä on tapana kommentoida ääneen. Jos huomaa että sade on tulossa, niin sanoo ajatuksensa ääneen vain. Tai ehkä miettii että pitääkö ottaa sateenvarjo jos menee ulos.
"Huomenna varmaan tulee raskastyöpäivä." Jos töissä on raskasta, niin asiaa saa ja pitää puhua ääneen. Ehkä hän kaipaa sinulta tukea? Tai ehkä hänen stressiä vähentää, jos hän miettii ääneen että mitenköhän jaksaisi huomenna töissä, siis keinoja siihen.
Ap sinä sanot että yrität itse olla iloinen ja positiivinen. Yrität. Eli et ole sitä luontaisesti ja automaattisesti. Olet lähtökohtaisesti negatiivinen valittaja, mutta yrität olla iloinen. Hyvä jos onnistut siinä. Mutta muistahan, että puolisossa ärsyttää yleensä juuri ne piirteet, joita inhoamme itsessämme, tai jotka itsessä ärsyttää. Sinua ärsyttää oma negatiivisuutesi, ja siksi olet yliherkkä puolisosi kaikelle etäisestikin negatiiviseen ajatteluun viittaavalle. Kaikilla kuitenkin on niitä huonoja päiviä ja stressin aiheita. Vaadit ihan kohtuuttomia, kun toivot että puolisollasi ei saisi niitä olla.
Vierailija kirjoitti:
Moni ihminen valittaa eräänlaisen pyyntönä. Toisin sanoen ihmisen sisällä on se pikkulapsi, joka haluaa, että suhteen toinen osapuoli on se isä/äiti, joka sanoo tomerasti kaikeen, että äläs nyt pikkuinen hupsi, kaikki järjestyy. sitten sen sisäinen lapsi rauhoittuu. Joskus näkee aikuisen ihmisen naamalla sellaisen muikean nelivuotiaan ilmeenkin tällaisen aikuismaisen jämäkän rauhoittelun jälkeen.
Olisiko avokki tällainen aikuinen pikkulapsi, joka ei pyydä su(tietenkään, sehän olisi noloa) suorasanaisesti aikuismaista turvallisuuden tunteen antamista vaan kitisee ja toivoo, että siihen tulee oikeanlainen reaktio? Samaan aikaan hän ei tajua, että sinä otat valituksen kirjaimellisesit ja (luonnollisesti) ahdistut siitä. Mutta ehkä kyseessä on vain tämä lapsi-aikuinen-peli. KOkeile yllä kuvattua aikuismaista reaktiota (näyttele edes, jos et muuhun pysty). Jos vastapuoli rauhoittuu siitä, ehkä jopa suorastaan muhii lapsenomaisessa tyytyväisyydessä sen jälkeen, niin sitten tiedät, mistä on kyse.
Muita vaihtoehtoja: krooninen turvallisuudentunteen kokemattomuus, ikäkriisi, sitoutumispelko... syitä löytyy.
Ohiksena sanon että olipa oivallus. Olen eronnut ja nykyinen miesystäväni, raavas pätevä mies, on välillä juuri tällainen. Ihan näkee miten hänellä on huuli mutrussa ja väpättää, ja kun olen sanonut että äläpä höpsi, aurinko alkaa taas paistaa. Hän on semmoinen huolehtija ja huolestuja, yleensä paapoo ja passaa minua niin että välillä meinaa hermo mennä. Ihana ihminen, mutta huolestuja joka pelkää että suunnilleen kauppareissulla jään varmasti auton alle jos hän ei ole mukana varmistelemassa. Ei sitoutumiskammoinen vaan välillä enemmän siellä tukahduttavan puolella. Se on varmaan vahvaa menettämisen pelkoa. Mun pitää vain pitää puoleni ja mennä ja tehdä vaan.
Olen aloittaja. Onhan se niin monesti, että epämukavaan oloon etsii toisista syyllistä. Pitää tarkkailla tapahtumia ja miettiä onko syy missä. Hyviä kommenttia suurin osa. Osa taas katkerien uhriutujien pahan olon purkauksia. Toivottavasti helpotti heille😃.
Miksi sinun pitäisi jaksaa hänen kanssaan? Rakastatko häntä niin paljon tuosta valittamisesta huolimatta? Jos hän imee voimasi antamatta mitään takaisin, häviät elämäsi.
Tutkaile itseäsi, miksi haluat olla hänen kanssaan. Ole rehellinen itsellesi. Itse tiedät parhaiten omat motiivisi. Rehellisyys itselle ja toiselle on rankka laji.