Lue keskustelun säännöt.
Vaari kuoli, en ole surullinen
25.01.2017 |
Eli sain tietää vaarini kuolleen. Isäni ja äitini itkivät ja surivat, mutta itselläni on vain kiusallinen olo, koska en osannut sanoa mitään. En paljon hänelle jutellut, vaikka näimmekin usein. Tuntuu pahalta, koska en vaan yksinkertaisesti ole surullinen. Reagoin asiaan niinkuin se olisi ollut mikätahansa asia, ja näytän varmasti todella kauhealta nyt muiden silmissä. Ahdistaa mennä hautajaisiin, sillä kaikki muut varmaan itkevät ja itse vain istua kökötän tunteettomana kirkossa enkä osaa tukea ketään. Olen siis 16-vuotias, joten ymmärrän kyllä jo kuoleman merkityksenkin :/
Kommentit (4)
Niin, ei kuolema aina ole surullista. Oma vaarini kuoli 90-vuotiaana. En osannut surra kamalasti, hän oli vanha ja ollut pitkään sairas, ja tuntui että näin sen kuuluikin mennä. Että pitkän ja hyvän elämän jälkeen tulee kuolema, ja se on luonnollista eikä surullista. Hautajaisissa kyllä itkin, koska oli tosi surullista nähdä mummonja oman isän olevan niin murtuneita. En itkenyt vaaria, vaan hänelle kaikkein läheisimpien pahaa oloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaarisi ei ollut sinulle kovin läheinen, joten on normaalia ettet sure voimakkaasti. Se että tunnet myötätuntoa niitä kohtaan jotka surevat riittää hyvin.
Hautajaisissa kaikki keskittyvät enemmän omaan suruun ja kuolleen ajattelemiseen, sinun ei tarvitse sanoa kellekkään mitään, sinun ei tarvitse lohduttaa ketään.
Voit keskittyä itse muistelemaan vaariasi, ja jättää hänelle mielessäsi hyvästit. Äläkä säikähdä jos suru myöhemmin tuleekin, sekin on normaalia.
En minäkään tuntenut surua, kun mummoni kuoli 95-vuotiaana. Pidin mummostani ja kävin häntä katsomassa. Mummo oli jo niin vanha ja sairas, että hädin tuskin pääsi yksin verraan. Parempi lähteä kuin maata vihanneksena sängyssä muiden armoilla. Muutenkin syntymä ja kuolema ovat osa normaalia elämän kiertokulkua, jotka on turhaan mystifioitu.
Luulen, että ainoa, jonka kuolemaa todella surisin, on puolisoni, koska se vaikuttaisi elämääni niin paljon.
Suru voi tulla myöhemmin.
Jokainen suree omalla tavallaan. Ei kukaan kyttää toisten tapaa surra - tai olla surematta - hautajaisissa.