Miehen reaktio??? Onko normaalia?
En kuulemma päästänyt miestä tarpeeksi ajoissa nukkumaan, vaikka mielestäni en mitenkään estänyt. Ilta venyi kympin jälkeen kun puhuimme kumpaakin kiinnostavasta asiasta.
Mies sitten äityi yhtäkkiä huutamaan, että "pitäähän minunkin jotain sulta saada!" naama punaisena. Olen sen verran tottunut siihen, että miehen pitää saada unensa heti kun siltä tuntuu, että ehdotin miehelle nopeaa halausta ja nukkumaanmenoa. No ei kuulemma riittänyt, vaan piti mennä sänkyyn asti halaamaan. Siellä mies sitten repi minut sänkyyn kovakouraisesti ja seuraavaksi huusi, että "nyt häivyt!" ja potki minut saman tien ulos sängystä.
Aika järkyttyneenä siinä sitten itkeä pillitin (tiedän, tyhmää) lattialla ja pyysin ettei näin minua kohtelisi. Mies kävi käsiksi ja työnsi minut keittiöön asti huutaen kusipäätä ym. En minäkään varmasti mikään itse rauhallisuus ollut, mutta pahinta mitä tein oli itku.
Tulin työhuoneeseen rauhoittumaan kunnes ajattelin, että kehtaan mennä pyytämään mieheltä, että pyytäisi tekoaan anteeksi ja halattaisiin kunnolla.
Siitäkös aivan valtava raivo syntyi. Ties mitä haukkumasanoja, läpsimistä ja potkintaa. Mies kävi myös heittämässä kauppaostokseni pitkin poikin pihamaata lumihankeen, kun kuulemma ansaitsin sen.
Ja nyt aamulla oli vihainen kuin ampiainen, kun en kuulemma anna hänen nukkua ja pilasin hänen työpäivänsä. Että olen todellinen kusipää. Minä en nukkunut koko yönä sekuntiakaan, mies oli valveilla max. 20 min.
Mitä ihmettä tämä on??? Miehen mielestä on normaalia puolustaa yöuntaan näin, sitä hoki koko aamun. Puolustavatko tiedänkin miehet näin itseään???
Minä kieltämättä
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Annas kun arvaan kupletin jatkon.
Saat tyydytystä kun kuulet olevasi oikeassa, mutta et aio tehdä elettäkään sen eteen, että tekisit elämästäsi parempaa. Ei, sinulle riittää, että olet oikeassa ja kuulet sinulle kerrottavan, että miehesi on uskomaton törppö. Saat uhrin viitan harteille entistä tiukemmin ja jollain sairaalla tavalla se palkitsee sinut. Miehelle annat hiljaa anteeksi, riippumatta siitä ettei hän sitä sinulta koskaan tule pyytämään, pari päivää hyvittelet raivokasta miestä matelemalla hänen jaloissaan ja sit teillä on sinun mielestäsi kaikki taas "ihan hyvin".
Kunnes mies taas kilahtaa, sinä itket ja matelet, vuodatat asian tänne, saat kuulla samat sanat uudestaan, itse asia jää käsittelemättä miehen kanssa ja sinun marttyyrin roolisi vahvistuu jälleen.
Sisko, tämä on sun ainutkertainen elämäsi. Jos todella haluat viettää sen kynnysmattona, niin ole hyvä. Yksi villi vaihtoehto olisi tietysti ottaa oma elämäsi haltuusi ja erota tuosta paskaläjästä, mutta ymmärrän, että se saattaa sinulle olla aivan liian radikaali ratkaisu.
Enempää en aio käyttää aikaani enkä päänvaivaa sinun surkean elämäsi voivotteluun, koska kukaan muu sitä ei voi parantaa kuin sinä itse. Hyvää päivän jatkoa.
Saattaa olla myös niin että ap harrastaa iltapuheita eikä oikeasti päästä miestä nukkumaan.
Eihän sitä tiedä miten paljon tökkii ja ärsyttää miestä .
Tuo täydellisenä uhrina esiintyminen on vähintäänkin outoa. Normaali ihminen tekisi asialle jotain eikä vain tyytyisi uhrin rooliin. Tuo alistuminen ja kaikki. Ei ole edes autoa, miehellä on, ja armollisesti saattaa käyttää kaupassa joskus.
Lähisuvussani on yksi järkky uhrityyppi. Meille kun tulee kylään niin tekee aina sellaisen jutun jonka tietää ärsyttävän. Saattaa vaikka suihkutella hajusteita eteisessä olevien takkien päälle. Saattaa jopa sanoa, että tiedän ettet tykkää tästä mutta minä niin tykkään. Ja sitten ihmettelee miksi olen kireä ja kiukkuinen. Ottaa oikein sellaisen surkean uhri-ilmeen ja selittää ettei yhtään ymmärrä miksi aina olen niin kiukkuinen.
Ja tietenkin kaikki tämän uhrin miehet ovat olleet kauheita hirviöitä.
Joo jotain testosteronipitoista ongelmaa vahvasti veikkaan. Mutta voi se olla ihan omatuotantoistakin, joka väsymyksen kanssa sitten boostaantui.
Eli alkusepustuksesta päättelen rivien välistä, että mies olisi halunnut ottaa sut, mutta et ollut sillä päällä ja pettymys purkautui sitten noin. Ei kehtaa tunnustaa todellista laitaa ja uni on sitten tekosyy.
Vierailija kirjoitti:
Senkin halusin kuulla suoraan, etteivät muut miehet näin öisin käyttäydy. Koska mieheni mielestä on jotenkin niin täydellisen normaalia, että yöuntaan puolustetaan ihan mitä vain keinoja käyttäen ja minä olen se väärintekijä.
Eli että kaikki keinot ovat näissä tilanteissa sallittuja, koska minä olen niin "hullu", että pidän häntä itkullani esim. 5 minuuttia hereillä.
AP
Huh, pidä nyt ainakin ehkäisystä huoli jos et pysty tuollaista sekopäätä jättämään. Vauvat / lapset kun tuppaavat valvottamaan.
Mieheni haluaa illasta nukkumaan. Joskus jos "kiusoittelen" miestä illalla esim kuvittelen jne niin pahin millä mies puolustaa untaan on se että uhka mennä muualle nukkumaan jos en lopeta. Ei todellakaan huuda jne.
Ja ennen kiviryöppyä minulla ei ole tapana kiusoitella usein noin. Vaan koetan huolehtia yleensä että mies pääsee aikanaan nukkumaan kaikessa rauhassa.
Meillä lapset valvottivat aivan järkyttävän paljon pieninä sairauksien takia. Oltiin kumpikin välillä kuin zombieta. Silti mies ei koskaan huutanut rumasti lapsille tai minulle nukkumisrauhastaan.
Ap haluatko joskus lapsia? Tuollaisen miehen kanssa?
Siis oliko nyt kyse miehestä vai kaksi vuotiaasta? Kuulostaa väkivaltaan taipuvaisen kehitysvammaisen käytökseltä. Kuin lapsi jolla ei ole mitään kontrollia omiin tunteisiinsa, raivoaa kuin uhmaikäinen mutta omaa aikuisen miehen voimat. Pääset vielä hengestäsi tuon kanssa.
Tulipa tästä mieleen se aika kun toivuin vaikeasta sairaudesta ja unentarpeeni oli hyvin suuri.
Kaupungilta oltaisiin saatu lapsille hoitopaikka toipumiseni ajaksi (miehen työpäivien ajaksi) sillä en kyennyt olemaan juuri lainkaan jalkeilla enkä hereillä. Yksi sukulaisnainen halusi kuitenkin auttaa ja tulla meille hoitamaan lapsia.
Päivät menivät niin että sillä naisella oli niin paljon asiaa, sopivasti 15-30 minuutin välein koko päivän ajan, niin en saanut nukuttua oikeastaan lainkaan. Eihän se yksi asia koskaan kestänyt kuin minuutin tai pari, mutta seuraava tuli ennen kuin ehdin nukahtaa. Vointini meni vain huonommaksi. Se nukkumisen estäminen aiheutti pahimmillaan voimakasta fyysistä kipua.
Yhtenä päivänä pakenin. Sanoin lähteväni kävelylle. Kiersin talon ympäri ja menin takapihalle nukkumaan. Siellä sain sentään hetken levätä ennenkuin tämä avulias sukulaisnainen löysi minut.
Tuli vaan niin elävästi tuo tilanne mieleen kun ap kertoi menneensä vielä herättelemään miestä kun tämä oli jo nukahtanut.
Ymmärrän miehen reaktion jos ap oikeasti ei anna hänen nukkua vaan herättelee pitkin yötä.
Kuule ap, kerro suoraan paljonko sä sitä äijää rääkkäsit?
Vaikka Ap olisi kuinka "rääkännyt" sitä miestä, ei käsiksi käyminen ole ok missään tapauksessa. Jos joku pitäisi minua tahallaan hereillä yöllä riehumalla ja itkemällä, poistuisin asunnosta, menisin vaikka hotelliin nukkumaan tai vanhempien luo taksilla. Ja aamulla lusikat jakoon. Mutta fyysinen väkivalta EI ole IKINÄ ok eikä puolusteltavissa millään tavalla.
🇺🇦🇮🇱
Joo ihan sairasta käytöstä on. Olen mies ja voin sanoa, että ei ole mitään tilannetta jossa miehen on normaalia käyttäytyä noin. Tuo on sekä henkistä, että fyysistä väkivaltaa ja varmaan aika vaikea tuommoisesta on "parantua".
Vierailija kirjoitti:
tää on jo liian huono.
Niin, siis vaikka tarina voisi olla tapahtunutkin, niin voisi ajatella, ettei kukaan tulisi tänne kyselemään "onko normaalia..."
Vierailija kirjoitti:
Tulipa tästä mieleen se aika kun toivuin vaikeasta sairaudesta ja unentarpeeni oli hyvin suuri.
Kaupungilta oltaisiin saatu lapsille hoitopaikka toipumiseni ajaksi (miehen työpäivien ajaksi) sillä en kyennyt olemaan juuri lainkaan jalkeilla enkä hereillä. Yksi sukulaisnainen halusi kuitenkin auttaa ja tulla meille hoitamaan lapsia.
Päivät menivät niin että sillä naisella oli niin paljon asiaa, sopivasti 15-30 minuutin välein koko päivän ajan, niin en saanut nukuttua oikeastaan lainkaan. Eihän se yksi asia koskaan kestänyt kuin minuutin tai pari, mutta seuraava tuli ennen kuin ehdin nukahtaa. Vointini meni vain huonommaksi. Se nukkumisen estäminen aiheutti pahimmillaan voimakasta fyysistä kipua.
Yhtenä päivänä pakenin. Sanoin lähteväni kävelylle. Kiersin talon ympäri ja menin takapihalle nukkumaan. Siellä sain sentään hetken levätä ennenkuin tämä avulias sukulaisnainen löysi minut.Tuli vaan niin elävästi tuo tilanne mieleen kun ap kertoi menneensä vielä herättelemään miestä kun tämä oli jo nukahtanut.
Ymmärrän miehen reaktion jos ap oikeasti ei anna hänen nukkua vaan herättelee pitkin yötä.
Just... Ihan sama, melkein...
Ymmärrän ap:n miehen tuntemukset sinänsä, koska itsekin olen jo aikaisin illalla ihan rättiväsynyt ja puolisollani on täysin erilainen rytmi, työt saattavat alkaa vasta myöhään illalla ja kotiin tullaan puolenyön aikaan. Mutta en todellakaan ole juurikaan edes tiuskinut puolisolleni, jos hän onkin vähän valvottanut minua. Saatan kirota itsekseni sitä, etten pääsekään vielä nukkumaan, mutta puolisoon en kohdista suuttumusta, koska olen normaali aikuinen joka osaa hillitä tunteitaan.
Ap ei osaa antaa asian olla ja tilanteen rauhoittua sitten on vielä pakko saada se viimeinen sana vaikka toinen on jo mennyt nukkumaan ja poistunut tilanteesta.
Mies taas on väkivaltaan taipuva hullu.
Te ette sovi yhteen ette ole hyvä pari yhdessä. Molemmat tuotte toisissanne esiin puolia jollaisia ei pitäisi normaali parisuhteessa olla - jokaisella kun ne o.at pirut on ja niitä pitäisi pystyä hallitsemaan eikä kumppani ainakaan saisi olla se niitä provosoiva tekijä.
Tässä sinulle viimeistään silmien avaus sille että ette sovi yhteen.
Mutta taitaa olla niin että täältäkin tulit vain hakemaan sen viimeisen sanan jonka on tietty oltava sinua puoltava ja sinun on oltava oikeassa. Mies teki väärin se on sinulle pääasia. Ja homma jatkuu. Radikalisoituu toki asteittain ja pikkihiljaa. Muutaman kuukauden päästä teet aloituksen "häiritsin miehen unta sain turpaani" mutta siinä vaiheessa olet itse jo niin sokeutunut ja tossutettu että tulit vain taas hakemaan viimeisen sanan koska miehen kanssa ei voi keskustella sillä hän ei ole tehnyt mitään väärää.
Se on se av:lta saatu myönnytys mikä saa sinut jaksamaan suhteessa.voithan omassa mielessäsi olla marttyyri koska olithan sinä oikeassa.
Herää ja lähde.
Miltä kuulostaa lause "mies puolusti untaan tönimällä ja haukkumalla".
Herää sinä ennemmin siitä sinun unestasi. Jätä sen miehen nukkumaan vaikka loppuiäkseen.
Ja lisään vielä : miksi mies sanoo että asiasta ei saa puhua koska se olisi hänen mustamaalaamistaan.
Mies ei ole edes kovin taitava narsisti koska sinun kanssasi ei tarvita erikoisia kykyjä, uskot perus oppikirjan paskaselitykset ja puolustukset. Tällä hetkellä olet internetissä arpomassa tehtiinkö sinulle väärin kun et itse sitä tajua.
Älä hanki lapsia. Saavat vielä turpaansa sinun katsellessa koska et osaa olla varma onko se väärin ka nettikään ei sillä hetkellä toimi että voisit tarkistaa asian. Onhan sulla mahd.nopea 4g langaton yhteys puhelimessa ettet joudu pulaan?
Molemmat ihan sekaisin. Ap ei vaikuta ihan täysipäiseltä kun täytyy tulla kyselemään onko toisen potkiminen normaalia.
Mä olen lukenut tällaisen nuukkumisenestämisaloituksen ennenkin, ihan samanlaisen. Silloin jo ihmettelin mistä ihmeestä siinä puhutaan.
Ap usko jo.
Mikset päästänyt miestä nukkumaan? Joillekin uni on todella tärkeää. Mulla on iso unentarve ja jos uni vähenee siitä puolikin tuntia, niin ahdistun, kun tiedän miten väsynyt olen seuraavan päivän. Kyllä voisin kilahtaa toiselle, jos olisi aiemminkin käynyt näin. Toki mies nyt kilahti liikaa. Piikittääköhän hormoneja, kun kerran painojen nostelu on noin tärkeää. No, outo suhde teillä on. Parempi vaan jättää se sika. JJSSAP!
Ei ole normaalia kirjoitella tänne tarinoita patjalla sängyn vieressä nukkumisesta ym. niin kuin sinä teet vähän väliä.
Mitä sinä saat näistä aloituksista? Tuntuuko se sinusta jotenkin hyvältä, kun saat sivutolkulla sääliviä vastauksia, vai mitä sinä näillä haet?
Onhan se rasittavaa, kun itse rättiväsyneenä haluaisi nukkumaan, mutta toinen huomionhaluissaan ja ehkäpä tahallaan hieman ärsyttäen tulee halaamaan ja kyselemään tyhmiä. Sitten sitä haluaa vain nopeasti pois siitä tilanteesta, jotta pääsee nukkumaan, niin toinen rupeaa vollottamaan ja kerjäämään lisää huomiota. Sitten on jo vaipumassa uneen ja ajattelee, että selvitetään asia sitten aamulla kun on nukuttu, niin sitten puolen tunnin päästä aukeaakin ovi ja taas pitäisi puhua ja halia sitä tahallaan ärsyttävää ja huomiota kerjäävää osapuolta. Kyllä siinä ääni saattaisi nousta, että painu nyt jo helvettiin että saa nukkua.
AP:n teksti on muutenkin jollakin tavalla todella raskasta ja aivoja kuormittavaa lukea vähän kuin pikkulapsen lässyttävän ylianalysoivaa - ehkä persoona ja käyttäytyminen on livenäkin yhtä ärsyttävää huomionhakuisuutta ja läheisriippuvaista.