Voisitko olla ystävä tuomitsevan ihmisen kanssa?
Hän yleensäkin tuomitsee ja arvostelee helposti muiden tekemisiä ja tekemättä jättämisiä, myös sinun. Sellaisiakin asioita, jotka itsesi mielestä ovat täysin ok ja normaalia elämää ja osa asioista jopa sulle tärkeitä "henkireikiä". Noin muuten hänessä olisi paljon hyviäkin puolia, mutta "tuomarin nuija" heiluisi usein.
Kommentit (22)
Enpä oikeastaan, sillä olen teini-ikäinen ja mulla on kaveripiirissä (jonka kanssa menen yhdessä paikkoihin) erilaisia ihmisiä. Meillä ei paljoa selviä. jos on esimerkiksi homofoobinen.
Eli hän pitää itseään muita ylempänä. En voisi, enkä voinut. Ystävän tehtävä ei ole arvostella tai tuomita.
Aila harvalla on loppujen lopuksi edes varaa arvostella muita.
Voisin olla jonkun tason kaveri. Mitään syvää ystävyyttä tuossa tuskin pääsisi syntymään.
Toisaalta on mielenkiintoista tuntea erilaisia ihmisiä. Harva nykyään kehtaa olla avoimen tuomitseva, joten olisihan se vaihtelua ja voisi ottaa uteliaisuuden kannalta. Liikaa ei kuitenkaan haluaisi arvostelulle altistua/alistua. Voi olla, että tossa tulisi tilanne, ettei itse hirveästi viitsisi kertoa asioistaan tuomituksi tulemisen pelossa ja pitäisi olla muutenkin jotenkin ns. varpaillaan.
Oikeastan kaikki ihmiset ovat jollain lailla tuomitsevia. Sitä ei vaan huomaa, jos se toinen on samalla tavalla tuomitseva kuin itsekin on. Silloin sitä ei pidä tuomitsevuutena, vaan järkevyytenä tai jopa oikeasssa olemisens, viisautena. Mutta jonkun muun näkökulmasta se on silti tuomitsemista.
On hyvä myöntää tämä itselleen, koska se saattaa vähentää haittavaikutuksia. Tai ainakin itsepetoksen astetta. Ehkä.
Aika raskasta seuraa, jos koko ajan pitäisi käytännössä puolustella omia valintojaan tai ratkaisujaan. Ystävän tehtävänä ei ole olla mikään ylituomari. Samaa mieltä asioista ei tarvitse olla ja sen voi sanoakin mutta sellainen tuotmitsemimen ei kuulu ystävyyssuhteeseen.
Minulla ei ole sellaista ystävää ja jotenkin luulen, että minun seurassani hän ei tuomitseva edes olisi, koska hänen ei tarvitse olla sellainen. Olen hyvällä itsetunnolla varustettu ja ihmisläheinen ihminen, enkä ala kuuntelemaankaan keneltäkään mitään toisen ihmisen solvaamisia, vaan lopetan ne alkuunsa niin, että toinen ei välttämättä asiaa edes juuri huomaa. En siis nolaa mahdollisesti tyhmiä puhuvaa, vaan ohjaan keskustelun muihin aiheisiin ja teen näin selväksi, että tällainen tuomitseva tapa puhua ei ole minun kanssani mahdollista.
Jos siis menet ap mukaan tuomitsevan ihmisen puheisiin tai et niitä pysäytäkään, niin se tarkoittaa sitä, että olet samaa mieltä hänen kanssaan. Tästä luonnollisesti tuo itsensä korokkeelle nostava ihminen saa vain lisää vettä myllyynsä kun tietää sinun olevan samankaltainen liero.
Mulla on paljon tuomitsevia ystäviä. Yksi on herännyt uskovainen, yksi on kasvissyöjä, yksi eläinrakas, yksi ateisti. Sen lisäksi oma äitini tietää mielestään kaikista kaiken. Hyväksyn sen, että kaikki ihmiset eivät ole samaa mieltä kanssani. Ainoa ihminen, jonka kanssa olemme samaa mieltä lähes kaikista on oma mieheni.
Jos lähisukulaiseni, työkaveri tai naapuri olisi tuomitseva ja silti jostain syystä haluaisi olla ystäväni niin voisin olla hänen kamunsa. Samoin jos nykyisissä ystävissäni alkaisi esiintyä tuomitseva piirteitä niin jatkaisin kaveruutta silti. Uutta ystävää en itse lähtisi oma-aloitteisesti itselleni hakemaan kovin muita tuomitsevasta ihmisestä.
Vierailija kirjoitti:
Oikeastan kaikki ihmiset ovat jollain lailla tuomitsevia. Sitä ei vaan huomaa, jos se toinen on samalla tavalla tuomitseva kuin itsekin on. Silloin sitä ei pidä tuomitsevuutena, vaan järkevyytenä tai jopa oikeasssa olemisens, viisautena. Mutta jonkun muun näkökulmasta se on silti tuomitsemista.
On hyvä myöntää tämä itselleen, koska se saattaa vähentää haittavaikutuksia. Tai ainakin itsepetoksen astetta. Ehkä.
Juuri näin. Koomista, miten paljon alapeukkuja tällekin on tullut!
Kivikissaäiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeastan kaikki ihmiset ovat jollain lailla tuomitsevia. Sitä ei vaan huomaa, jos se toinen on samalla tavalla tuomitseva kuin itsekin on. Silloin sitä ei pidä tuomitsevuutena, vaan järkevyytenä tai jopa oikeasssa olemisens, viisautena. Mutta jonkun muun näkökulmasta se on silti tuomitsemista.
On hyvä myöntää tämä itselleen, koska se saattaa vähentää haittavaikutuksia. Tai ainakin itsepetoksen astetta. Ehkä.
Juuri näin. Koomista, miten paljon alapeukkuja tällekin on tullut!
Varmasti mielessään monet ovat. Mutta jos ystävä avautuu minulle jostakin, joka on esim. oman moraalini vastaista, esim. hän on harrastanut paljon yhdenyön suhteita. Hänellä on ollut tällöin vaikeampi vaihe elämässään, johon nämä yhdenyön suhteet ovat kuuluneet. Hän kaipaa jotakuta, jolle voi aiheesta avautua.
Olisiko reilua, että esim. sanoisin hänelle: "Hyi, kuinka oletkaan voinut olla niin kevytkenkäinen, häpeä. "
Jollekin voi olla todella iso kynnys avautua "virheistään" tai häpeällisistä asioistaan. Ystävät ovat ymmärtämistä ja tukemista varten, eivät syyllistämistä. Joillekin ystävän syyllistävät ja tuomitsevat sanat voivat olla kova paikka, kun tuntuu ettevät edes läheiset ihmiset hyväksy sellaisena kuin on. Olen itse tämän kokenut, siksi ehkä riittää ymmärrystä muillekin.
Vain, jos kyseinen henkilö on ammatiltaan tuomari. Muuten en. Minusta toisen elämän, tapojen tai valintojen tuomitseminen ei kuulu ystävyyssuhteeseen. Paras ystäväni on muslimi eikä hän tuomitse minua enkä minä häntä. Jos jostain asiasta on eri mieltä, en pidä sitä tuomitsemisena vaan mielipiteenä ja jokaisella on oikeus mielipiteisiinsä.
Vierailija kirjoitti:
Oikeastan kaikki ihmiset ovat jollain lailla tuomitsevia. Sitä ei vaan huomaa, jos se toinen on samalla tavalla tuomitseva kuin itsekin on. Silloin sitä ei pidä tuomitsevuutena, vaan järkevyytenä tai jopa oikeasssa olemisens, viisautena. Mutta jonkun muun näkökulmasta se on silti tuomitsemista.
On hyvä myöntää tämä itselleen, koska se saattaa vähentää haittavaikutuksia. Tai ainakin itsepetoksen astetta. Ehkä.
Tai sitten miettii, miten itse käsittää termin "tuomita". Mulle tuomitseminen tarkoittaa, että minusta toisen pitäisi saada rangaistus jostain sellaisesta asiasta, joka kuitenkin on ihan laillinen. Olipa sitten kyse helvettiin joutumisesta, hakatuksi tulemisesta, jonkun vakavan sairauden saamisesta tai mistä tahansa toiselle ihmiselle tapahtuvasta pahasta asiasta. Laillisella tarkoitan tässä yhteydessä länsimaisen arvomaailman mukaisia asioita ja sen vuoksi jossain määrin on vaikeaa tilanteissa, joissa jokin asia tapahtuu sellaisessa maassa, jossa ko asia on ihan laillista (esim lapsivaimot). Mutta silloinkin näen ongelman enemmän näiden maiden lainsäädännössä kuin yksilöissä. Mä en syö tehotuotettua lihaa, mutta en tuomitse suomalaisia lihantuottajia, koska tehotuotanto on lain mukaan ihan sallittua. En tuomitse turkistarhaajiakaan, vaikka toivonkin, että lainsäädäntöämme muutettaisiin eläimille paremmaksi.
Voisin ja olen. Lähes kaikki ovat tuomitsevia. Tämä palsta on hyvä esimerkki siitä. Sen huomaa peukutuksista.
Mä katkaisin välit tällaiseen ihmiseen pari vuotta sitten. Meni yhä mahdottomammaksi, haukkui milloin ketäkin tai mitäkin. Voin ihan oikeasti pahoin hänen takiaan. Nyt hengitän vapaammin.
Kaveripiirissäni oli ihminen, jonka tuomitsemiset pahenivat vuosi vuodelta. Aloin huomata, että hän puhuu ikävään sävyyn kaikista lähipiirinsä ihmisistä. Tuntui oudolta, ettei sukulaisissa, ystävissä, tutuissa tai puolisossa ollut mitään hyvää. Hänellä ei ollut normaalia perspektiiviä asioihin. Ei auttanut, vaikka olisi kertonut toisen näkökulman asiaan. Väsyin jatkuvaan muiden tuomitsemiseen ja aloin vetäytyä. Hän vei valtavasti energiaa ja vaikutti mielialaani negatiivisesti.
Haluan ympärilleni ihmisiä, jotka ovat aidosti iloisia muiden puolesta ja ymmärtävät miettiä asioita muustakin kuin omasta näkökulmasta.
En voisi enää. Yksi tuttava on tällainen. Oltiin kavereita, kunnes tajusin että arvostelee ja tuomitsee minun ja kaikkien muidenkin elämää ja valintoja kokoajan.
Ihan sama mikä se asia on. Aloitin opinnot unelma-ammattiin, oli hänestä tyhmää ja pitäisi lopettaa koska hänelle jää vähemmän aikaa. Kaverimme löysi sinkkuvuosien jälkeen uuden kumppanin ja ovat nykyään onnellinen perhe. Kuulemma typerää sekin ja ei olisi kannattanut lasta tehdä... ja kuinka tuolla voi olla kumppani, kun hän ei sitä löydä. Ei mitään iloa toisten puolesta.
Jos vietän muiden kanssa aikaa, saan syyllistämisen ja haukut kuinka en muka välitä hänestä. Ja kaikki muut kaverini on huonoja ihmisiä... olen lopettanut yhteydenpidon ja se oli valtava helpotus. Ei enää sitä negatiivisuuden varjoa yllä.
En. Jos on pakko käydä läpi arvioita, niin hyvällä maulla mahdollisimman "normaalisti", ei ilkeästi tai myrkyllisesti. Eron jälkeen joillakin voi silti keulia tai vahinko. Jos ei arvioi ikinä mitään, saattaa elää pinkissä kuplassa ja tietämättömänä asioiden eri näkökulmista.
Ystävyys perustuu siihen, että on jotain yhteistä. Tuollaisen tyypin kanssa niitä tuskin kovin paljon olisi ja en halua joutua olemaan varuillani koko ajan puheissani ja tekemisissäni, joten tuskin voisimme olla kavereita saati ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Oikeastan kaikki ihmiset ovat jollain lailla tuomitsevia. Sitä ei vaan huomaa, jos se toinen on samalla tavalla tuomitseva kuin itsekin on. Silloin sitä ei pidä tuomitsevuutena, vaan järkevyytenä tai jopa oikeasssa olemisens, viisautena. Mutta jonkun muun näkökulmasta se on silti tuomitsemista.
On hyvä myöntää tämä itselleen, koska se saattaa vähentää haittavaikutuksia. Tai ainakin itsepetoksen astetta. Ehkä.
Se menee niin että on ihmisiä jotka tuomitsevat muita ihmisiä esim. vammaisia ja homoja. Sitten on ihmisiä jotka tuomitsee tälläisen toiminnan.
Minulla on paljon ystäviä, mutta yksikään heistä ei ole millään tapaa tuomitseva. En edes tunne yhtään tuomitsevaa ihmistä, joten en osaa sanoa minkälainen sellainen ihminen olisi. Ystäväni ovat upeita, avoimia ja ystävällisiä ihmisiä. N42