Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Yhteinen huumori parisuhteessa?
Huumorihullu
23.01.2017 |
Kuinka tärkeää se on?
Olen nyt vuoden seurustellut mieheni kanssa, ja olen ymmärtänyt nyt että suhteessamme ei ole ns yhteistä huumoria.
Kaikki muu pelaa, ja siksi kai suhteeseen aloinkin. Mies on kunnollinen, luotettava ja hoitaa hommansa mutta nyt on jotenkin alkanut tuntumaan etten viihdy hänen seurassaan.
Olen yleensä humoristinen ja nauran usein kaverieni kanssa vedet silmissä ja kuset housussa jotain. Mutta riittääkö se, että tätä harrastaa vain kavereiden kanssa kun parisuhteessa sitä ei ole?
Jotenkin olen huomannut että oma oloni parisuhteessa ei ole enää luontevaa, vaan olen itsekin mieheni seurassa alkanut muuttua "vakavaksi" - sellaiseksi kun hänkin on. Kun sanon jotain mukamas hauskaa niin mies tuhahtaa vaan "okei" tai "aijaa".
Hieman harmittaa, kun tiedän että eksien kanssa oli ihan eri meininki, mutta en tiedä onko tässä syy erota.
Mies on vain niin kovin vakava ja puhutaan arkipäiväisistä asioista.
Kommentit (31)
Voin kertoa 14 vuoden kokemuksella mitä se tekee ihmiselle kun valitsee vakavan puolison:
Kadotat ilon.
Kun joskus joku naurattaa, muistat samantien sen, miten ilo on kadonnut elämästäsi. Ilosta tulee paradoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voin kertoa 14 vuoden kokemuksella mitä se tekee ihmiselle kun valitsee vakavan puolison:
Kadotat ilon.
Kun joskus joku naurattaa, muistat samantien sen, miten ilo on kadonnut elämästäsi. Ilosta tulee paradoksi.
Kuulostaa aivan kamalalta :/
Tuttu tunne. Sanoin jotakin mielestäni ratkiriemukasta, mistä kuka tahansa kavereistani olisi melkein pudonnut tuolilta, mutta miehen ilmekään ei värähtänyt tai reaktio oli just tuo jaa. Tai jos näytin jotakin hauskaa kuvaa tai kirjoitusta, hän ei käsittänyt yhtään mikä siinä oli hauskaa. Ei sillä, ei miehenkään huumori kyllä minuun uponnut.
Vierailija kirjoitti:
Tuttu tunne. Sanoin jotakin mielestäni ratkiriemukasta, mistä kuka tahansa kavereistani olisi melkein pudonnut tuolilta, mutta miehen ilmekään ei värähtänyt tai reaktio oli just tuo jaa. Tai jos näytin jotakin hauskaa kuvaa tai kirjoitusta, hän ei käsittänyt yhtään mikä siinä oli hauskaa. Ei sillä, ei miehenkään huumori kyllä minuun uponnut.
Joo, ja sitten alkaa se analysointi. Miksi tuo naurattaa sinua? Miten tuo muka voi olla hauskaa? Miksi koet tuon hauskana? Miksi halusit kertoa tuon jutun minulle? Miksi miksi miksi??
Mun exän huumorintaju oli säikyttelyä, jekkuilua ja huijaamista ihan typerissä asioissa. Hauska mies siis varmasti jonkun mielestä, mutta minusta ei. Etenkin kun se jekkujen teko tuntui olevan ihan pakkomielteistä. Samastuin kovasti täällä palstallakin siihen yhteen keskusteluun, Naimisissa pellen kanssa, tai joku vastaava. Kamala suhde ja onneksi ex.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkää suostuko huumorittomaan suhteeseen.
Yksi tapailukumppani käytti jotenkin alistamisen ja hallinnan välineenä mun huumorin mitätöimistä. Tuntui oikein tarkoituksella pitävän hymyttömän naaman kun sanoin jotain hauskaa. Muiden ihmisten seurassa vielä korosti sitä vähän halveksivalla ilmeellä.
Monesti saattoi kertoa mulle hauskan jutun, jonka joku Tiina tai Janne oli hänelle kertonut, ja nauraa katketakseen. Se juttu vaan oli just se sama minkä olin aiemmin kertonut hänelle ja hänestä siinä ei silloin vielä ollut mitään hauskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksi tapailukumppani käytti jotenkin alistamisen ja hallinnan välineenä mun huumorin mitätöimistä. Tuntui oikein tarkoituksella pitävän hymyttömän naaman kun sanoin jotain hauskaa. Muiden ihmisten seurassa vielä korosti sitä vähän halveksivalla ilmeellä.
Monesti saattoi kertoa mulle hauskan jutun, jonka joku Tiina tai Janne oli hänelle kertonut, ja nauraa katketakseen. Se juttu vaan oli just se sama minkä olin aiemmin kertonut hänelle ja hänestä siinä ei silloin vielä ollut mitään hauskaa.
Väärä ketju. Ei erilainen huumorintaju vaan narsistin temppuja.
Varsinkin vaikeina aikoina huumorin merkityksen on ymmärtänyt. Kun olen itse ollut valmis narun jatkoksi huolten takia on mieheni aina saanut mulle hymyn huulille:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäväni erosi viiden vuoden suhteesta hiljattain. Muitakin ongelmia oli, mutta yhtenä perustavanlaatuisena syynä oli hänen mukaansa liian erilainen huumorintaju. Ystäväni on alati naureskeleva ja iloinen ihminen, miehensä taas vitsailee ja nauraa harvoin ja silloinkin aivan eri asioille kuin ystäväni. Ystävä sanoi että tajusi tuossa suhteessa miten ensiarvoisen tärkeää on, että huumori osuu yksiin. Arjessa pitää voida nauraa yhdessä.
Aloin tuolloin miettiä omaa suhdettani ja minun ja mieheni huumorintajua (jota ystäväni sanoi kadehtivansa). Emme kumpikaan ole erityisen hersyviä ihmisiä ja harvemmin nauramme vedet silmissä, mutta kun nauramme, nauramme samalle asialle. Pienemmät naurupyrähdykset syntyvät usein niin, että riittää kun vilkaisemme toisiamme silmiin tietyssä tilanteessa. Olemme siis 100% samalla aaltopituudella huumorin suhteen. Ja sitä täytyy osata arvostaa.
Ap, jos nyt jo epäilyttää, minulla on huonoja uutisia.
Alue: Aihe vapaa
Tärkein osa parisuhdetta.