Ihana lapseton viikonloppu! - nyt taas paluu kamalaan arkeen

Minusta on ihanaa että poika tulee viikonlopun jälkeen mummolta kotiin. Perjantaina olin ihan poikki ja nyt on jo ikävä.

niinpä, ehkä se tuntuu kaikkein raskaammalta juuri silloin, kun ne tulee kotiin ja itse ollut vapaalla. huomenna taas arki alkanut eikä niin väsytä se ainainen meteli. hyvä että saatte vapaata välillä!

Mulla taas lapsi tulee huomenna yliopiston kautta. Ihanaa. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on 3 lasta ja heillä yhteensä 5 lasta. Joka viikonloppu pitäisi olla lapsenlapsia hoitamassa, että nuoret saisivat lapsivapaan viikonlopun. Ja tietenkin niin, että ei kaikkia lapsenlapsia samana viikonloppuna vaan mielellään yksi kerrallaan tai yhden perheen lapset.

Jos olisin suostunut olemaan se oikea kunnollinen rakastava tasapuolinen isoäiti, jollaiseksi lapseni puolisoineen minun halusivat muuttuvat, niin olisin joka viikonloppu ja koko kesän hoitamassa lapsenlapsia. Siinä jäisi väliin oma parisuhde ja työ (olen vasta 57v ja työelämässä seuraavat 10 vuotta). Kyllä ne lapsenlapset täälläkin osaavat huutaa, kiljua ja tapella ja saada huushollin sotkuun, joten onneksi tajusin ajoissa, että en ole vastuussa lasteni seksielämästä. Minun ei tarvitse varmistaa sitä, että lapsillani on asiat hyvin, koska napanuora on katkaistu aikaa sitten.

Joten hoidan lapsenlapsia silloin, kun se minulle sopii. Jos ei tämä käy heidän vanhemmilleen, niin minä en voi sille mitään. Joten kaikki te lapsiinne väsyneet: ne ovat teidän lapsianne, jaksakaa.

Juuri näin. Olen tuo vastaaja joka kirjoitti, ettei mullakaan turvaverkkoja ollut. Itse olette valinneet lastenteon, joten hoitakaa ne. Kyllä se viimeistään 18 v kuluttua helpottaa. Ihan turhaa vinkua, jos on saanut vapaan viikonlopun, ja ne palautetaan.Oliko yllätys?

Vierailija kirjoitti:

Väliaikaista kaikki on vaan. Kun odotat teinejä kotiin kaupungilta, kaipaat tuota aikaa.

Mulla on hiljan lapsi muuttanut pois kotoa. Tässä palikoiden uudelleenjärjestelyssä olen muutaman kerran miettinyt, että en välttämättä olisi lähtenyt koko vanhemmuuteen, jos olisin etukäteen tiennyt, että sen kavereina tulevat huono omatunto ja huoli, joka ilmeisesti kestää ikuisesti (ainakin 70-vuotiaan äitini mukaan) :D

Että on se, hitonmoinen reissu.

Kuka teinin vanhempi muka mieluummin palaisi taaperoaikaan? Taitaa aika kullata muistot.

Meteliä ja touhuamista kaiket päivät. Säällä kuin säällä -> ulos. Herätys joka päivä aikaisin. Yötkään ei välttämättä ole nukkumista varten, jos on vilkkaampi nukkuja. Viikonloppuna saa vain haaveilla todellisesta rentoutumisesta.

Teini pärjää jo aika pitkälle itse. Nukkuu pitkään (ihanaa, vihdoin! ), syö kun on nälkä, joskus ei puhu mitään ja usein puhuu ihan järkeviä. Yhdessä voidaan vaikka lähteä leffaan ja syömään.

Tottakai sitä taaperoa on tavallaan ikävä, mutta en halua sitä aikaa takaisin.

Minulla 4 lasta pienellä ikäerolla. Minäkin vihasin pikkulapsiaikaa, mutta lähnnä siksi, että kaipasin aikuiskontakteja. Puistoretket aamuisin ja iltapäivisin olivat niitä päivien kohokohtia, kun noina vuosina en ehtinyt käydä töissä kuon kääntymässä ja taa stuli jo seuraava. Itse ratkaisin sen niittä opiskelin aina kaikki äitiyslomat. En tosiaan pystynyt vain olemaan lasten kanssa ja touhuta kaikkia lapsijuttuja. Nyt lapse tjo isoja. Nuorin 12v ja vanhin 20v ja elämä on leppoisaa. Kaikki ovat menestyneet hyvin koulussa ja murroiät on tähän saakka kolmen vanhimman osalta sujuneet suht kivuttomasti. Nuorin tosin vasta tulossa murrosikään. Mieheni kanssa parisuhde voi paremmin kuin koskaan. Rakastelemme vähintään 3-4 krt/vko, teemme usein pitkiä viikonloppuja euroopan kaupunkeihin, kun isommat lapset jo huolehtivat pienemmistä. Ehkäpä aika tosiaan osittain kultaakin muostoja, koska muostan etten todellakaan tykännyt pikkulapsiajasta, mutta toisaalta ei siitä kovin pahoja muostojakaan ole jäänyt. Minulla on kyllä ollut tukiverkkona omat vanhempani. Täysi kiitos heille siitä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väliaikaista kaikki on vaan. Kun odotat teinejä kotiin kaupungilta, kaipaat tuota aikaa.

Mulla on hiljan lapsi muuttanut pois kotoa. Tässä palikoiden uudelleenjärjestelyssä olen muutaman kerran miettinyt, että en välttämättä olisi lähtenyt koko vanhemmuuteen, jos olisin etukäteen tiennyt, että sen kavereina tulevat huono omatunto ja huoli, joka ilmeisesti kestää ikuisesti (ainakin 70-vuotiaan äitini mukaan) :D

Että on se, hitonmoinen reissu.

Kuka teinin vanhempi muka mieluummin palaisi taaperoaikaan? Taitaa aika kullata muistot.

Meteliä ja touhuamista kaiket päivät. Säällä kuin säällä -> ulos. Herätys joka päivä aikaisin. Yötkään ei välttämättä ole nukkumista varten, jos on vilkkaampi nukkuja. Viikonloppuna saa vain haaveilla todellisesta rentoutumisesta.

Teini pärjää jo aika pitkälle itse. Nukkuu pitkään (ihanaa, vihdoin! ), syö kun on nälkä, joskus ei puhu mitään ja usein puhuu ihan järkeviä. Yhdessä voidaan vaikka lähteä leffaan ja syömään.

Tottakai sitä taaperoa on tavallaan ikävä, mutta en halua sitä aikaa takaisin.

Minulla oli erityistä tukea tarvitseva nuori, jolla oli vaikea murrosikä. Niissä paineissa ja murheissa kaipasi moneen kertaan sitä, kun tilanne oli vielä hallinnassa ja vain omissa käsissä, niin kuin se oli taaperon kanssa, jolla ei vielä ollut diagnooseja. - Nyt on jo myrskyt takana. Elämä hymyilee molemmilla. -ed.

Minä en raski vielä edes laittaa tuota 2,5 vuotiasta yöhoitoon...ikävä meinaa tulla jo siitä jos on itsellä tavallista pidempi opiskelupäivä ja ehdin vain nähdä taaperoa vilaukselta ennen kuin menee nukkumaan. Yhdessä ollaan koko perhe reissattu monta ulkomaanmatkaa sekä kierrelty kotimaassa ja käyty risteilyillä. Kaksi kertaa ollaan miehen kanssa käyty leffassa ihan kahdestaan tänä aikana ja kerran vietimme muutaman tunnin perjantai-iltana kahdestaan, jolloin laitoin meille kynttiläillallisen.

Kuulostaa ihanalta! Elämässä kuuluukin olla vaihtelua. Minulla on sairaus, enkä pysty saamaan lapsia tai hoitamaan niitä. Myöskään en pysty käymään työssä. Päivät, viikot ja vuodet ovat samaa, monesti ajattelen että ihmisen mieli ja aivot on luotu siihen, että on vaihtelua! Eli osaa arvostaa erilaisia hetkiä, vaikka ne ovatkin eri tavoin rankkoja.

Helppoa on ap:n elämä. Minä olen kahden pienen lapsen totaaliyh ja vanhempani ovat kuolleet ja lasten isä poissa jotenkin kuin kuollut meille myös. Palkkani ei riitä lapsenhoitajaan. Voisi kysyä että mitä on lapsivapaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ihmettelen että ehditään tehdä monta lasta ja sitten vasta huomataan, että rankkaa on. Mulla on yksi alle kouluikäinen ja elämä on mukavaa. Talo pysyy siistinä ja lapsen kanssa on kiva touhuilla kaikenlaista.

Toisen lapsen teen jos joskus löytyy sopiva mies, tai intoudun tekemään yksin. Pieni ikäero kuulostaa ihan painajaismaiselta ja nimenomaan työmaalta.

Mulla on neljä lasta ja elämä oikeen mukavaa, aina ollut.

Sitten kommentissa ei varmaan puhuttukkaan sinusta! Tsiisus.

Eikö täällä kuulunutkaan keskustella? Tsiisus!

Vierailija kirjoitti:

Älä yhtään vikise siellä, omapa on valintasi. Ei minullakaan ole koskaan ollut mitään turvaverkkoa, ihan itse lapset hoitanut. Nuorin täytti joulukuussa 18 vuotta. Ei ollut mitään mummoloita tai vaariloita. Elämäsi kuulostaa suorastaan ruhtinaallisen helpolta. Älä viitsi valittaa.

Kenellä on oikeus valittaa? Ei sulla ainakaan kun olet sentään saanut lapsen. Eikä naapurin lapsettomalla kun se ei voi mitenkään tajuta miten rankkaa on kun on lapsi(a). Jokaisen täytyy vaan aina pitää päänsä kiinni ja olla valittamatta yhtään mistään. Mennä eteenpäin hampaat irvessä ja mennessään töniä niitä jotka jonkun fiiliksen joskus ääneen sanoo. Empatian osoittaminen yhtään kenellekään on naurettavaa, mutta ei sentään niin naurettavaa kun empatian toivominen varsinkaan mihinkään arkiseen juttuun.