Lue keskustelun säännöt.
En saa elämästä "kiinni". Kaikki varjoutuu häpeän alle. Muita rankkojen kokemuksien kautta haavottuneita?
22.01.2017 |
Minulla on paljon ongelmia identiteetin kanssa. Valitettavasti se vaikuttaa kaikkeen ja esimerkiksi minun on hyvin vaikea olla ihmisten kanssa oma itseni.
Kuka lie minä olenkaan sitten, se on itsellenikin arvoitus.
Ihmisten kanssa olen aika jäykkä varsinkin siinä vaiheessa kun he alkavat tuntemaan minut.
Eka tapaaminen menee hyvin. Otan sen roolin päälle jossa tsemppaan itseni pirteäksi ja olen itsevarma ja kyselen paljon. Olen huomioonottavainen ja mukava tyyppi.
Sellainen itse asiassa olen oikeasti tai olisin varmasti jos minulla olisi hyvä itsetunto ja terve kuva itsestäni ja muusta maailmasta.
Sitten kun ihminen näkee minua useammin niin minuuteni jää varjoon.
En jaksa olla enää se aurinko vaan etäännyn ja keskityn siihen, että jaksan olla edes perus pirteä ja kyselen kuulumiset. Sitten kun ihmiset alkavat tajuamaan kuinka eloton ja mitäänsanomaton ihminen olen oikeasti niin alan häpeämään heidän kanssaan. Kun en ole mitään sittenkään.
En keksi keskustelunaiheita, en kehtaa heittää huulta tai löydä muutenkaan sanoja. Sekoilen sanoissa ja olen huono itsetuntoinen taakse vetäytyjä.
Mitä enemmän joku minut tuntee niin sitä enemmän häpeän.
Kun tapailen miehiä niin pidän heidän kiinnostuksen yllä seksillä ja sillä valehtelulla minkä kuvan itsevarmuudestani annan.
Kun tapailu on vakavampaa niin minusta tulee heikko.
Ahdistun kun en tahdo, että joku huomaa sen. Kuinka tyhmä ja heikko olen. Eikä minulla ole kiinnostusta elämään ja miksi kukaan sellaista rakastaisi. Lisäksi alan vihaamaan kroppaani enemmän kun mietin, ettei mies voi oikeasti siitä pitää. Halusi vain seksiä. Ja kun mies sanoo oikeasti rakastuneen minuun vieläpä sellaisena kun minä olen niin mieleen nousee vihan tunteet. Miksi tuo valehtelee?
Hän ei tunne minua. En ole yhtä upea ja eloisa kuin muut ihmiset.
Tulen siis parhaiten yksin toimeen itseni kanssa. Kun tulee rakkauden ja hyväksymisen tunteet muilta minua kohtaan niin mieleni menee sekaisin.
En pysty kohtaamaan tai hyväksymään niitä tunteita.
Minusta tulee rikkinäisempi.
Itseni kanssa tulen hyvin toimeen kun saan vain olla. En ajattele mitään.
Voin olla niin eloton kuin vain olen.
Sitten tulee syyllisyys. Pakko yrittää ja suunnitella. Tehdä tälle elämälle jotain.
Jotta olisin jotain. Ja jos en ole muiden mielestä mitään niin en kestä sitä.
Sitten olen hyvin kiltti ja teen asioita mitä muut minun haluaa tekevän.
Tämän huomaa töissä. Teen niin paljon kun pystyn ja enemmän.
Autan muita ja teen töitä enemmän kun pitäisi ja pelkään jatkuvasti etten ole riittävä. Minun on pakko saada hyväksyntää miellyttämällä muita muuten en tunne olevani mitään.
Pakko menestyä jotta olen jotain.
Olen hyvin kriittinen itseäni kohtaan ja vaikka yritän, niin tunnen olevani huono työntekijä.
Vielä kun minulla taitaa olla jonkinlaisia oppimisvaikeuksia.
En muista mitään. Olen kömpelö ja väsyn helposti.
Kiinnostusta olisi mutta mikään ei jää päähän.
Kiinnostusta siis olisi niin paljon kaikkeen oppimiseen mutta se jää vain haaveeksi.
En osaa aloittaa oppimista ja mieleen tulee vain ahdistus kun pitäisi pärjätä paremmin ja oppia.
Jotenkin kaikki mikä olisi itselle hyväksi niin ahdistaa.
Olenko jo luovuttanut? En uskalla harrastaa tai tarttua hetkeen.
Olen lukossa ja pysähtynyt.
Jatkan viestiä.
Kommentit (42)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole ainoa. Onko sinulla varaa yksityiseen terapiaan? Ei kannata jäädä kärsimään.
Olet hyvin pitkällä eheytymisprosessissa, uskotko! Olet tunnistanut itsessäsi niin paljon haurautta ja heikkouksia, lapsuutesi traumoja. Minusta sinä tarvitsisit erityisesti nyt niitä tunteenpurkamiskeinoja (mm. vihantunteille), jotta voisit käydä läpi kivuliaat asiat läpi, etteivät ne estä sinua eö'mästä, olemasta, ja etteivät ne enää pitele sinua kahleissa, sekä erityisesti tukea sellaiselta ihmiseltä johon pystyt luottamaan, vastaanottamaan niitä kannustavia sanoja sinusta, sellaisia jotka menevät sydämen syvimmille juurille asti, ja jotka synnyttävät uusia alkuja.
Suosittelisin sinulle kyllä myös terapiaa. Päiväkirjan kirjoittaminen tms kirjoittamisen, musiikin, taiteen kautta asioiden ulos tuleminen voivat auttaa myös paljon.
Uskon, että sinulla on suuri tehtävä (ei mitään rötöstelyjä siis) juuri sinuna. Sinulle on viitoitettu tie. <3
Vierailija kirjoitti:
Olet hyvin pitkällä eheytymisprosessissa, uskotko! Olet tunnistanut itsessäsi niin paljon haurautta ja heikkouksia, lapsuutesi traumoja. Minusta sinä tarvitsisit erityisesti nyt niitä tunteenpurkamiskeinoja (mm. vihantunteille), jotta voisit käydä läpi kivuliaat asiat läpi, etteivät ne estä sinua eö'mästä, olemasta, ja etteivät ne enää pitele sinua kahleissa, sekä erityisesti tukea sellaiselta ihmiseltä johon pystyt luottamaan, vastaanottamaan niitä kannustavia sanoja sinusta, sellaisia jotka menevät sydämen syvimmille juurille asti, ja jotka synnyttävät uusia alkuja.
Suosittelisin sinulle kyllä myös terapiaa. Päiväkirjan kirjoittaminen tms kirjoittamisen, musiikin, taiteen kautta asioiden ulos tuleminen voivat auttaa myös paljon.
Uskon, että sinulla on suuri tehtävä (ei mitään rötöstelyjä siis) juuri sinuna. Sinulle on viitoitettu tie. <3
siis sana: elämästä, tuo epämääräinen sana eö`mästä... en oo kännissä :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etsi kaikesta sydämestäsi Totuutta. Sillä Totuus tekee vapaaksi.
En osaa auttaa, mutta elämäsi on kuin kopio omastani, sillä erolla että itse en ole saavuttanut mitään. Pitäisi kai raahautua terapiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiva tietää etten ole tunteideni kanssa yksin. Tai no tiesin kyllä, etten ole ainoa tässä maailmassa mutta, että jo heti löyty palstalta ihmisiä jotka kokevat äärimmäistä riittämättömyyden tunnetta ja vihaa joka on oikeastaan vain häpeää ja joka on kohdistunut itseensä kun ei ole ollut oikein mihin purkaa tunteita.
Inhottava tunne.
Mutta terapiaan ei ole varaa vielä.
Haluaisin selvitä jotenkin.
Tai siis kehittyä ihmisenä ja päästä pois näistä kahleista. Oikeasti hengittää.
En vain selvitä hengissä.
Ja saavuttaa unelmani.
Ravintolan, kirjan ja oppia kieliä.
Mutta jos kamppailen näiden tunteiden kanssa niin en pääse eteenpäin..
Jotenkin pitäisi päästä purkamaan.
Minussa on niin monta lukkoa. Olen ihan jäykkä ja jotenkin aivan hukassa.
Kuten sanoin jo aikaisemmin niin aivan kuin olisin pysähtynyt. Jotenkin vaikea kuvailla..
Väritön, lukossa, pelkäävä ihminen.
Odotan vain, että "puhkean" kuorestani ja pääsen vapauteen.
Ap
Olen minäkin hiljainen ja ujo introvertti, mutta en ota siitä sinun laillasi stressiä itselleni. Olen työpaikalla se mikä olen ja hiljaisenakin silti pidetty työkaveri, samoin harvoissa ihmissuhteissani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos saat Kelan tukeman terapian ni itse maksat vain noin 13e per kerta.
Itsellä kohta 2v terapiaa takana ja vuos edessä.
Suosittelen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen minäkin hiljainen ja ujo introvertti, mutta en ota siitä sinun laillasi stressiä itselleni. Olen työpaikalla se mikä olen ja hiljaisenakin silti pidetty työkaveri, samoin harvoissa ihmissuhteissani.
On eri asia olla introvertti, kuin lapsuudessa traumatisoitu.
Ap, tsemppiä ongelman ratkaisuun. Suosittelen myös Kelan kustantamaa psykoterapiaa. Saat sen varmasti, mutta sinun on hakeuduttava ensin psykiatrille ja siitä eteenpäin ohjeiden mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos saat Kelan tukeman terapian ni itse maksat vain noin 13e per kerta.
Itsellä kohta 2v terapiaa takana ja vuos edessä.
Suosittelen.
Ai, hyvä kun kerroit. Taidankin soittaa heti ensi viikolla miekkariin ja kysyä aikaa psykiatrille.
Vai mihinköhän minun kannattaisi ensin soittaa..
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todella nyt hakemaan psykiatrin kautta Kelan tukemaa psykoterapiaa. Sinulla on ollut todella rankka lapsuus ja tuo kuvailemasi on oireilua siitä ja todennäköisesti masennusta (oppiminen vaikeaa ja aloittaminen) ja niihin on olemassa apua.
Olet päässyt jo hyvin pitkälle ja ylpeä itsestäsi! Kukaan ei voi omaan lapsuuteensa vaikuttaa eikä ole siihen liittyvää tuskaa ansainnut. Toivon kaikkea hyvää sinulle ja kohtele itseäsi lempeästi<3
Kauhean surullista lukea, kuinka oma vääristynyt ajattelu voi tehdä elämästä vaikeaa. Toivottavasti opit ajattelemaan itsestäsi myönteisesti ja uskallat taas elää vapaasti -olet sen ansainnut.
Minulla on tuota samaa, mutta vanhemmat ovat uskovaisia, eivät alkoholisteja. Ei kyllä ole kumpikaan sanonut koskaan rakastavansa ja isän kanssa en ole jutellut yhtä lausetta pidempään juuri koskaan. En oikeastaan tunne vanhempiani.
Siinä eroan sinusta, että en ole ahkera (en ole ollut koskaan töissä, amk:sta kyllä valmistuin tyyliin läsnä olemalla läpi), en ole kiltti ja laita muita itseni edelle, enkä myöskään pysty varmaan rakastumaan. Viimeksi ihastuin lukiossa, nyt ikää 34.
Olen huomannut, että päiväkirjan kirjoittaminen auttaa kehittämään identiteettiä. Kun kirjoitukset lukee esimerkiksi kerran viikossa, niin sinä hetkenä tulee aina jotenkin vähemmän epämääräisen ahdistunut olo. Kannattaa kokeilla.
No tämä, että elän hyvin ristiriidassa itseni kanssa niin on aika ymmärrettävää.
Sanotaan näin, että välitän itsestäni mutta viha on kohdistunut itseeni koska lapsuuden kodista saakka olen joutunut kamppailemaan hyväksynnän ja rakkauden puutteista.
Viha on kohdistunut niin, että tunnen etten riitä itselleni millään.
Olen tietenkin ylpeä monista asioista itsessäni ja se, että tunnistan ongelmani.
Mutta pahinta on se, että pelkään etten riitä muille ja ajattelen paljon mitä muut minusta ajattelevat. Ja jos en saa hyväksyttää niin se vain lisää riittämättömyyden tunnetta joka tekee minut henkisesti kuolleeksi.
Enkä vain uskalla tarttua elämään.
Jotenkin tunnen, että olen vääränlainen tänne elämään. Minusta puuttuu jotain.
Ja kaiken tämän sai alkuun alkoholistit vanhemmat, henkinen etäisyys vanhemmilla ja varmaan myöskin fyysisyys. Lapsuuden huoli siitä, kuinka vanhempani jaksavat ja miksi he juovat.
Väkivalta ja lapsuuden hyväksikäyttö (josta en ole aivan varma mutta jotain todella henkisesti kipeää lapsuudessani tapahtui).
Lisäksi vanhemmat arvosteli ulkonäköämme ja jotenkin tuntui, että jos me lapset puhuimme perheemme ongelmista niin ne tunteet jouduimme vain tunkemaan syvemmällä sisälle koska äiti ei niistä halunnut puhua ja otti marttyyriasenteen.
Kuinka hän meitä rakastaa ja on antanut meille kaikkensa. Iskä on vain paska. Puhukaa hänelle.
Ja hänhän ei puhunut vaan lähti baariin ja suri omia asioitaan.
Lisäksi sairastuin teininä syömishäiriöön, alkoholisoiduin pahasti. Joudun suhteeseen jossa minua hakattiin, petettiin, haukuttiin ja hyväksikäytettiin. Olin hyvin alistunut.
Ja katsoin samaan aikaan kun oma äiti liikkui huumeporukassa, ryyppäsi ja häntä hakattiin. Kotona äiti ja hänen miesystävänsä hakkasi minua ja koulustani ei meinannut tulla mitään.
Ja kun en pärjännyt koulussa, ryyppäsin, sairastin syömishäiriöö, olin huono itsetuntoinen enkä muutenkaan riittävä ihminen niin osaatte varmaan arvata, että se johti pahaan itsetuhoisuuteen.
Hakkasin itseäni ja yritin lääkkeillä itsemurhaa.
Kunnes elämässäni tuli täyskäännös yllättäen.
Minä sain kouluni käytyä loppuun.
Pakkasin kamani ja otin työtarjouksen toisesta kaupungista vastaan.
Lopetin juomisen ja päätin vielä kerran yrittää saanko elämäni kuntoon.
Jätin kaiken. Ystävät, perheen ja sen paskan äijän.
Minulla on vielä ongelmia riippuviksien kanssa välillä ja maksuvaikeuksia. Ulosotto jne.
Mutta kuitenkin selvisin ja olen vuodessa saanut elämäni jotenkin kuntoon. Ja olen menestynyt aika hyvin.
Mutta etsin itseäni ja silti minussa on jokin kuollut vaikka yritän mennä eteenpäin.
Mikään ei tunnu tarpeeksi mahtavalta ja ihmiset ahdistaa. En tunne kuuluvani mihinkään. Vaikka unelmia on.
Nyt kun olen rakastunut väärään ihmiseen niin tunteeni vielä voimistuvat.
Taasko pilaan elämäni kun annan tunteiden vallata.
Viha ja menneisyys painaa.
Yksinäisyys ei ole ahdistanut kunnes annoin yhden ihmisen tulla elämääni ja kun hän tietää kuinka yksinäinen ja rikkinäinen todella olen.
Kova Kuori ja rooli päällä oli paljon helpompaa.