Elämää epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän kanssa? Mahdotonta?

Vierailija kirjoitti:

Alan olla aivan loppu. Olen jokusen kuukauden tapaillut ihmistä, jolla on epävakaa persoonallisuus.

Tapailun alussa epäröin ja kyselin tarkasti miten kyseinen asia vaikuttaa hänen elämäänsä ja käytökseensä... Noh, ei kuulemma mitenkään.

Lueskelin myös jonkin verran aiheesta.

Melko alussa alkoi käydä jo selväksi, että hänen kanssaan toimiminen on välillä täysin mahdotonta. Tämä alkoi jo ennen kuin olimme vielä edes tavanneet. Tutustuimme siis netissä.

Lähdin tutustumaan ihmisiin melko rennolla otteella, minkä hänellekin kerroin.

Jonkin aikaa kirjoiteltuamme hän heitti ilmoille, että "Voisihan sitä joskus tavatakkin jos haluat"

Vastasin tähän, että joo voisihan sitä jossain vaiheessa. Pian tämän jälkeen siirryimme pitämään yhteyttä puhelimitse whatsappissa.

Eräänä viikonloppuna hän heittäytyi täysin oudoksi. Otti jälleen puheeksi näkemisen, ja kun vastasin jotain että joo, eikö me niin puhuttu että nähdään, nähdään. Hän vastasi "Joo ihan sama, en jaksa loputtomiin mielikuvitusihmistä"

Seuraavana päivänä hän pyyteli anteeksi asiaa, ja selitteli kuinka haluaisi vain niin kovasti nähdä.

No lopulta sitten nähtiin. Tämän jälkeen hänen kanssaan on saanut noin viikon välein vääntää milloin mistäkin. Hän tuntuu yhtäkkiä saavan jonkin "kohtauksen" jolloin hän tekee väkisin jostain asiasta ongelman ja alkaa vääntää riitaa. KAIKKI on aina minun syytäni. Olen loukannut, jättänyt huomioimatta, sanonut/ollut jotenkin väärin, luonteessani tai muuten toiminnassani on jotain häiritseviä piirteitä, on mustasukkainen kavereistani, kaikkea löytyy laidasta laitaan.

Hän tuntuu käyttävän melko paljon alkoholia, ja tämä pahentaa joka kerta hänen käytöstään entisestään.

Hän on todella kova syyllistämään.

Kun hänellä on huono päivä, vääntyy sekin jotenkin minun syykseni.

Hän osaa viestitellessä olla aivan järkyttävän painostava. Tuntuu kuin hänen päässään naksahtaisi jokin asetus päälle, joka tekee hänestä täysin kohtuuttoman ja järjettömän.

Viimeisin episodi: Meidän piti nähdä viime viikonloppuna. Hän ilmoitti olevansa edelleen kipeänä, joudutaan perumaan. Minä sitten totesin, että täytyy katsella seuraavana viikonloppuna. Olen ollut viime aikoina aika alamaissa (muista syistä)

Viikolla hän alkoi laittaa viestiä, jossa totesi, että alkaa mielenkiinto loppua kun kaikki on niin negatiivista.

Kysyin sitten, että niin mikä on negatiivista.

"No en jaksa selittää jos et ite tajua"

Kysyin uudestaan, ja totesi sitten "En mä parane ikinä jos sä vaan hoet että yhyy kun aurinko paistais"

Tämä siis siitä, kun yhtenä päivänä kirjoitin että olisipa jo kevät ja aurinko paistaisi. Näköjään hänen sairastamisensakin on jo minun syytäni.

Sitten parin päivän päästä:

"Tehdäänkö me viikonloppuna jotain vai pyydänkö kaverini kylään?"

Vastasin tähän, että eikös me niin puhuttu että nähdään jos on tervehtynyt.

Alkoi tivata, että haluanko viettää hänen kanssaan aikaa, vastaa kysymykseen jne.

Itse kysyin torstaina että niin mitä tehdään, vastaus "Jaa tänne on tullut viesti. En tiiä."

Sen jälkeen ei kuulunut mitään.

Tänään sitten alkoi "Näin paljon sua sitten kiinnosti."

En ole vastannut mitään. Taas se syyllistäminen alkaa, tämäkin on nyt minun syyni sitten ettei nähty.

Tätä kirjoittaessani pidän itseäni aivan idioottina, en tajua miksi kerta toisensa jälkeen kuvittelen kaiken muuttuvan. Roikun niissä harvoissa hyvissä hetkissä, jolloin hän hetken tuntuu tajuavan käytöksensä ja on kuin normaali ihminen.

Piti saada avautua jonnekin.. Onko muilla kokemusta epävakaasta persoonallisuudesta?

Ei kuulostanut epävakaalta persoonallisuudelta.

Ainoa mikä kuulosti epävakaalta, oli teidän välisenne henkilökemia.

Tehän pelkästään ärsytätte toisianne.

Älä tapaile turhaan aivan ketä hyvänsä,

ellette ole edes millään tavalla ihastuneita.

Uusia treffejä kehiin,

tapaa sellaista ihmistä johon voisi vaikka rakastua.

Kuvauksesi loihti ainakin minun silmieni eteen kaksi tunnekylmää, jäykkää persoonaa.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä että tämä tyyppi tietää toimivansa väärin ja tiedostaa sairautensa, mutta kokee olevansa oikeutettu siihen. Eli koska hän on niin erinomainen tai muut ovat idiootteja, hänellä on oikeus toimia itsekeskeisesti ja tehdä väärin. Siksi terapiakaan ei toimi käytöksen muuttamisessa, koska hänelle on annettu syntyä valheellinen käsitys omasta ylemmyydestään.

Siltä minustakin välillä tuntuu. Ajatellen esim. sitä, että alkuaikoina sentään pahoitteli käytöstään, nykyään ei enää koskaan, vaan odottaa minun myöntävän virheeni ja sen että olen kaiken aiheuttanut.

Terapiaa mietin siltä kannalta, että työskentely voi olla haastavaa, kun epävakauden lisäksi löytyy myös erittäin huono itsetunto. Siinä joudutaan varmaan aika tavalla tasapainoilemaan sen kanssa, että potilas pitäisi saada ymmärtämään oma käyttäytymisensä, mutta kuitenkin vahvistaa itsetuntoa. Olisiko tässä tapauksessa käynyt niin, että terapeutin ymmärrys, itsetunnon "pönkittäminen" ja myötätunto menneisyyden kompastuskiviin olisi aiheuttanut sen, että hän kokee olevansa jotenkin oikeutettu käytökseensä.

Ap

Jos olette vasta muutaman kuukauden tapailleet ja hän on jo nyt tuollainen, niin millainenkohan hän on jatkossa. Kannattaa olla realisti. Ei se tosta ainakaan tule helpottumaan. Persoonallisuushäiriöt eli häiriö on persoonassa niin muutos on todella vaikeaa. Varsinkin jos hän ei kykene edes objektiivisesti tarkastelemaan omaa käytöstään. Eikä nähtävästi terapiakaan ole auttanut toivotulla tavalla.

Itsellä ehtoina suhteelle olisi sitoutuminen terapiaan, alkoholin jättäminen ja jonkinlainen oman käytöksen tiedostaminen. En usko, että kuitenkaan suhteeseen ainakaan ap:n tyyppisen epävakaan kanssa pystyisin.

Itselläni oli läheinen sukulainen, jolla mitä todennäköisemmin oli epävakaa persoonallisuushäiriö. Hän oli todella itsekeskeinen,  kaiken piti aina jollakin tavalla liittyä häneen ja toiset oli luotu ikään kuin häntä varten.

Itse en jaksanut enää sitä jatkuvasti varuillaan oloa, jossa piti arvuutella, että mistä toinen on kenties tällä kertaa loukkaantunut ja mistä hän voisi minua syyllistää. Jos jo tällainen suhde oli niin raskas ja jouduin sen jättämään taakseni niin seurustelusuhde kuulostaa todella kuluttavalta. Jos pitempään on kiinni tuollaisessa henkilössä niin luultavasti alkaa jo omakin mielenterveys järkkyä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä että tämä tyyppi tietää toimivansa väärin ja tiedostaa sairautensa, mutta kokee olevansa oikeutettu siihen. Eli koska hän on niin erinomainen tai muut ovat idiootteja, hänellä on oikeus toimia itsekeskeisesti ja tehdä väärin. Siksi terapiakaan ei toimi käytöksen muuttamisessa, koska hänelle on annettu syntyä valheellinen käsitys omasta ylemmyydestään.

Siltä minustakin välillä tuntuu. Ajatellen esim. sitä, että alkuaikoina sentään pahoitteli käytöstään, nykyään ei enää koskaan, vaan odottaa minun myöntävän virheeni ja sen että olen kaiken aiheuttanut.

Terapiaa mietin siltä kannalta, että työskentely voi olla haastavaa, kun epävakauden lisäksi löytyy myös erittäin huono itsetunto. Siinä joudutaan varmaan aika tavalla tasapainoilemaan sen kanssa, että potilas pitäisi saada ymmärtämään oma käyttäytymisensä, mutta kuitenkin vahvistaa itsetuntoa. Olisiko tässä tapauksessa käynyt niin, että terapeutin ymmärrys, itsetunnon "pönkittäminen" ja myötätunto menneisyyden kompastuskiviin olisi aiheuttanut sen, että hän kokee olevansa jotenkin oikeutettu käytökseensä.

Ap

Huono itsetunto on kaipa epävakaa persoonallisuushäiriön perusta. Sitten kun pidempään olet huono itsetuntoisen kanssa läheisessä suhteessa niin ymmärrät kuinka paljon se huono itsetunto vaikuttaa myös sinuun.

Mustasukkaisuus, piikittely, kateus, oma valheellinen ylemmyydentunto, arvostelu kumpuavat kaikki huonosta itsetunnosta. Huono itsetunto on vain hankalampi korjata. :/

Up

nOSTO