Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"Ei me voida olla koko aikaa yhdessä" -Yksinäisyys parisuhteessa
21.01.2017 |
No niin, ajatuksia otetaan vastaan.
Ollaan lapseton kolmekymppinen pariskunta, asutaan yhdessä. Jo pidemmän aikaa minua on vaivannut yhteisen ajan puute ja yksinäisyyden tunne. Arkisin emme tee juurikaan mitään yhdessä, kaupassa käydään joskus, mutta useimmiten minä hoidan nekin reissut. Istutaan illat eri huoneissa, mies istuu tietokoneellansa ja minä teen milloin mitäkin, koitan keksiä itselleni tekemistä.
Olen yrittänyt houkutella miestä pois huoneestansa: ehdottanut että lähdetään yhdessä koiran kanssa lenkille, katsottaisiin elokuvaa/televisiota, harrastettaisiin seksiä jne. Laitan meille ruokaa ja yritän, että syötäisiin se saman pöydän ääressä ja vaihdettaisiin päivän kuulumiset - ei onnistu, mies kantaa ruokansa tietokoneen ääreen tai jos "pakotan" istumaan ruokapöydän ääressä, hotkii vaiti ruokansa, jotta pääsee taas koneen ääreen.
No ne viikonloput sitten.. Mies ei ole kotona. On saunailtaa, työkavereiden kanssa illanviettoa, poikien mökkireissua jne. Siis joka viikonloppu. Tämän vuoden puolella ei ole ollut yhtään viikonloppua kotona. Joulukuussa oli jouluviikonlopun kotona, mutta välipäiviksi piti jo lähteä poikien kanssa reissuun. Seksielämä meillä menee niinpäin, että minä vonkaan mieheltäni ja jos päästään itse aktiin, niin se käy hyvin nopeasti, miehelle riittää että hän tulee.
Ja ennenkuin kukaan sanoo, niin on minullakin omat ystävät ja harrastukset. Ja pidän huolta itsestäni, en ulkonäöllisesti rupsahtanut.
Olen yrittänyt puhua miehelle asiasta, kertonut, että kuinka yksinäiseksi tunnen oloni ja kuinka haluan parisuhteelta jotain muutakin kuin että ollaan fyysisesti saman katon alla. Mies ei oikein vastaa mitenkään. Eilen minulla tuli joku mitta täyteen. Mies teki taas lähtöä poikien mökkireissulle viikonlopuksi ja sain sanottua, ettei tästä tule mitään. Että rakastan miestäni, mutten jaksa tätä enää. Mies kommentoi ainoastaan, että "ei me voida olla koko aikaa yhdessä", ajattelee siis että kun ollaan arkena saman katon alla niin se lasketaan yhdessäoloksi. Ja sanoi myös, että ei halua erota ja hänen mielestään kaikki on hyvin ja minun pitäisi rauhoittua. Minä jäin sitten kotiin itkemään ja mies lähti mökille.
Ja mä mietin, että olikohan tämä nyt tässä? Voiko tästä enää saada toimivaa parisuhdetta mitenkään? Kaipaan miestäni jakamaan arkea ja juhlaa kanssani. :(
Mainittakoon nyt vielä, että ei tämä aina ole ollut tällaista. En olisi osannut aikaisemmin kuvitellakaan, että meidän suhde muuttuisi tämmöiseksi. Mies on ennen ollut se, jonka kanssa olen pystynyt keskustelemaan mistä vaan. Ja rakastan miestäni edelleen paljon. :(
Kommentit (47)
Älä jää, jos tilanne ei parane. Hyvässä suhteessa suorastaan kaivataan toisen seuraa ja yhteistä tekemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No niin, ajatuksia otetaan vastaan.
Ollaan lapseton kolmekymppinen pariskunta, asutaan yhdessä. Jo pidemmän aikaa minua on vaivannut yhteisen ajan puute ja yksinäisyyden tunne. Arkisin emme tee juurikaan mitään yhdessä, kaupassa käydään joskus, mutta useimmiten minä hoidan nekin reissut. Istutaan illat eri huoneissa, mies istuu tietokoneellansa ja minä teen milloin mitäkin, koitan keksiä itselleni tekemistä.
Olen yrittänyt houkutella miestä pois huoneestansa: ehdottanut että lähdetään yhdessä koiran kanssa lenkille, katsottaisiin elokuvaa/televisiota, harrastettaisiin seksiä jne. Laitan meille ruokaa ja yritän, että syötäisiin se saman pöydän ääressä ja vaihdettaisiin päivän kuulumiset - ei onnistu, mies kantaa ruokansa tietokoneen ääreen tai jos "pakotan" istumaan ruokapöydän ääressä, hotkii vaiti ruokansa, jotta pääsee taas koneen ääreen.
No ne viikonloput sitten.. Mies ei ole kotona. On saunailtaa, työkavereiden kanssa illanviettoa, poikien mökkireissua jne. Siis joka viikonloppu. Tämän vuoden puolella ei ole ollut yhtään viikonloppua kotona. Joulukuussa oli jouluviikonlopun kotona, mutta välipäiviksi piti jo lähteä poikien kanssa reissuun. Seksielämä meillä menee niinpäin, että minä vonkaan mieheltäni ja jos päästään itse aktiin, niin se käy hyvin nopeasti, miehelle riittää että hän tulee.
Ja ennenkuin kukaan sanoo, niin on minullakin omat ystävät ja harrastukset. Ja pidän huolta itsestäni, en ulkonäöllisesti rupsahtanut.
Olen yrittänyt puhua miehelle asiasta, kertonut, että kuinka yksinäiseksi tunnen oloni ja kuinka haluan parisuhteelta jotain muutakin kuin että ollaan fyysisesti saman katon alla. Mies ei oikein vastaa mitenkään. Eilen minulla tuli joku mitta täyteen. Mies teki taas lähtöä poikien mökkireissulle viikonlopuksi ja sain sanottua, ettei tästä tule mitään. Että rakastan miestäni, mutten jaksa tätä enää. Mies kommentoi ainoastaan, että "ei me voida olla koko aikaa yhdessä", ajattelee siis että kun ollaan arkena saman katon alla niin se lasketaan yhdessäoloksi. Ja sanoi myös, että ei halua erota ja hänen mielestään kaikki on hyvin ja minun pitäisi rauhoittua. Minä jäin sitten kotiin itkemään ja mies lähti mökille.
Ja mä mietin, että olikohan tämä nyt tässä? Voiko tästä enää saada toimivaa parisuhdetta mitenkään? Kaipaan miestäni jakamaan arkea ja juhlaa kanssani. :(
Mainittakoon nyt vielä, että ei tämä aina ole ollut tällaista. En olisi osannut aikaisemmin kuvitellakaan, että meidän suhde muuttuisi tämmöiseksi. Mies on ennen ollut se, jonka kanssa olen pystynyt keskustelemaan mistä vaan. Ja rakastan miestäni edelleen paljon. :(
Heippa, piti vastasta, koska kolahti. Paitsi että minä olin naisena se suhteen mies. Seurustelimme 1,5 vuotta ennen yhteenmuuttoa. Introverttimainen luonteeni tuli kyllä jo silloin selväksi, mutta ajattelin että miehen lievä painostus yhdessäoloon vähenisi kun muuttaisimme saman katon alle. Virhe...
Meininki oli hyvin samanlaista mitä kuvaat yllä, paitsi pienillä vivahde-eroilla. Miehellä ei ollut juurikaan kavereita, työpaikkaakin hän inhosi. Eli latasi paljon paineita ja odotuksia minun suuntaani. Luulen että noistakin oltaisiin selvitty... mutta kun olimme asuneet vuoden yhdessä, tajusin etten vain taida olla mieheen rakastunut, vaikka hän oli mitä ihanin ja kultaisin. Jokin mauste puuttui. Seksi hänen kanssaan ei kiinnostanut, ylipätään tarvitsen voimakaan seksuaalisen latauksen alusta asti. jotta haluni pysyvät jollain tasolla.
Ikävä siis sanoa, mutta et vain taida olla miehen elämän rakkaus.
Mies ei tunnu olevan sydämellään suhteessa mukana.
Mieti oletko valmis tällaiseen loppuelämäksesi. Eroaminen sattuu nyt vähemmän kuin myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niin, ajatuksia otetaan vastaan.
Ollaan lapseton kolmekymppinen pariskunta, asutaan yhdessä. Jo pidemmän aikaa minua on vaivannut yhteisen ajan puute ja yksinäisyyden tunne. Arkisin emme tee juurikaan mitään yhdessä, kaupassa käydään joskus, mutta useimmiten minä hoidan nekin reissut. Istutaan illat eri huoneissa, mies istuu tietokoneellansa ja minä teen milloin mitäkin, koitan keksiä itselleni tekemistä.
Olen yrittänyt houkutella miestä pois huoneestansa: ehdottanut että lähdetään yhdessä koiran kanssa lenkille, katsottaisiin elokuvaa/televisiota, harrastettaisiin seksiä jne. Laitan meille ruokaa ja yritän, että syötäisiin se saman pöydän ääressä ja vaihdettaisiin päivän kuulumiset - ei onnistu, mies kantaa ruokansa tietokoneen ääreen tai jos "pakotan" istumaan ruokapöydän ääressä, hotkii vaiti ruokansa, jotta pääsee taas koneen ääreen.
No ne viikonloput sitten.. Mies ei ole kotona. On saunailtaa, työkavereiden kanssa illanviettoa, poikien mökkireissua jne. Siis joka viikonloppu. Tämän vuoden puolella ei ole ollut yhtään viikonloppua kotona. Joulukuussa oli jouluviikonlopun kotona, mutta välipäiviksi piti jo lähteä poikien kanssa reissuun. Seksielämä meillä menee niinpäin, että minä vonkaan mieheltäni ja jos päästään itse aktiin, niin se käy hyvin nopeasti, miehelle riittää että hän tulee.
Ja ennenkuin kukaan sanoo, niin on minullakin omat ystävät ja harrastukset. Ja pidän huolta itsestäni, en ulkonäöllisesti rupsahtanut.
Olen yrittänyt puhua miehelle asiasta, kertonut, että kuinka yksinäiseksi tunnen oloni ja kuinka haluan parisuhteelta jotain muutakin kuin että ollaan fyysisesti saman katon alla. Mies ei oikein vastaa mitenkään. Eilen minulla tuli joku mitta täyteen. Mies teki taas lähtöä poikien mökkireissulle viikonlopuksi ja sain sanottua, ettei tästä tule mitään. Että rakastan miestäni, mutten jaksa tätä enää. Mies kommentoi ainoastaan, että "ei me voida olla koko aikaa yhdessä", ajattelee siis että kun ollaan arkena saman katon alla niin se lasketaan yhdessäoloksi. Ja sanoi myös, että ei halua erota ja hänen mielestään kaikki on hyvin ja minun pitäisi rauhoittua. Minä jäin sitten kotiin itkemään ja mies lähti mökille.
Ja mä mietin, että olikohan tämä nyt tässä? Voiko tästä enää saada toimivaa parisuhdetta mitenkään? Kaipaan miestäni jakamaan arkea ja juhlaa kanssani. :(
Mainittakoon nyt vielä, että ei tämä aina ole ollut tällaista. En olisi osannut aikaisemmin kuvitellakaan, että meidän suhde muuttuisi tämmöiseksi. Mies on ennen ollut se, jonka kanssa olen pystynyt keskustelemaan mistä vaan. Ja rakastan miestäni edelleen paljon. :(
Heippa, piti vastasta, koska kolahti. Paitsi että minä olin naisena se suhteen mies. Seurustelimme 1,5 vuotta ennen yhteenmuuttoa. Introverttimainen luonteeni tuli kyllä jo silloin selväksi, mutta ajattelin että miehen lievä painostus yhdessäoloon vähenisi kun muuttaisimme saman katon alle. Virhe...
Meininki oli hyvin samanlaista mitä kuvaat yllä, paitsi pienillä vivahde-eroilla. Miehellä ei ollut juurikaan kavereita, työpaikkaakin hän inhosi. Eli latasi paljon paineita ja odotuksia minun suuntaani. Luulen että noistakin oltaisiin selvitty... mutta kun olimme asuneet vuoden yhdessä, tajusin etten vain taida olla mieheen rakastunut, vaikka hän oli mitä ihanin ja kultaisin. Jokin mauste puuttui. Seksi hänen kanssaan ei kiinnostanut, ylipätään tarvitsen voimakaan seksuaalisen latauksen alusta asti. jotta haluni pysyvät jollain tasolla.
Ikävä siis sanoa, mutta et vain taida olla miehen elämän rakkaus.
TÄmä on siitä jännä palsta, että ihan sama mitä vastaat, niin saat aina paskaa niskaan. MIkä onkaan rakkaudellisempi teko, kuin lopettaa suhde jos ei ole tunteita?
Vierailija kirjoitti:
Silti kysyttäessä, hänen mielestään kaikki on kunnossa. Ja olen etenkin viime aikoina yrittänyt puhua hyvinkin paljon ja avoimesti asioista, mutta hankalaa kun toisen mielestä minkäänlaista ongelmaa ei ole ja kaikki on minun pääni sisällä.
-ap
Tässä on tyypillinen mies, jolle sitten ero "tuli ihan puskista! :O"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Sama. Eihän tuollaiseen voi mitään lapsiakaan hankkia tai mitään muutakaan. Sitten löysin miehen, joka ihan aidosti viihtyy kanssani juuri siksi, että minä olen minä. Hän arvostaa minussa asioita ja haluaa viettää aikaa kanssani.