Lue keskustelun säännöt.
Muita, joiden mielestä pikkulapsiaika on raskasta??
09.08.2007 |
Kuopukseni on nyt 1½ v ja mielestäni tämä on todella rankkaa aikaa... Hän on sekä takertuvainen että seikkailija. Ulkona lähtee karkuun, mitään en omassa pihassani voi tehdä kun jatkuvasti pitää pikku-ukkelia vahtia! Sisällä takertuu, kotitöitä on lähes mahdotonta tehdä!
Kaksoseni ovat jo lähes 6-vuotiaita ja voi kun heidän kanssaan on helppoa ja mukavaa (noh, ei nyt aina sentään:D). Kyllä minä kaipaan sitä aikaa kun tämä pieninkin olisi vähän isompi ja hänellä olisi vähän järkeä päässään!
Kun tuntuu, että äitinä tässä on nyt niin kiinni tuossa pikkuisessa. Huh, enempää lapsia en kyllä millään jaksaisi juuri tästä syystä että koen vauva-ajan ja tämän taaperoiän niin raskaana. Tämä kuopus valvottikin vielä 1-vuotiaaksi saakka ja päiväunia on aina nukkunut todella huonosti.
Muilla samoja ajatuksia?
Kommentit (53)
nautin nyt tästä ajasta täysin siemauksin (lapsi vajaa 2). Ei vielä ole uhmaa, juttelee kaikkia hauskoja juttuja, voi tehdä kaikkea kivaa yhdessä ja kommunikoida ymmärrettävästi, jne. Toisaalta lapset ja luonteet ovat erilaisia. Meillä taas tosi raskas vauva-aika selvittämättömien allergioiden vuoksi, joten nyt tuntuu useimmiten aika helpolta ;-).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo tsemppiä sinne! Mun mielestä taas aika 3-6v on aika helppoa sinänsä. Kun lapsi jo juttelee ja hänellä on kaikenlaista hauskaa juttua ja hänen kanssaan voi tehdä kaikenlaista kivaa.
Mutta tämä aika ennen 2-3-v... grrhhh! Syömisen opettelu on sotkuista, potalle opettelu hankalaa, päiväuninukkumistaistelut, takertumiset yms.
Ap
Ja kyllä mun mielestä siihen on eniten vaikuttanut se aivan kohtuuton unen puute, mitä näiden kanssa on saanut kestää. Kun lapset on huonosti nukkuvia, niin sille ei pysty mitään tekemään. Ja tuhansien tuntien univelka vie todellakin voimia. Meille tuo nukkuminen on niin suuri juttu, että minä en edes kykene ymmärtämään, että jokin muu ongelma voisi olla yhtä suuri vauvan kanssa.
Ja nyt kun kolmen vuoden jälkeen elämä on taas normaalia, että yöllä nukutaan ja päivällä touhutaan, niin miten helppoa kaikki onkaan!
On niin ihanan utelias ja kiinnostunut kaikesta että ei meinaa millään jaksaa. Vinkuu jokaisen näkemänsä tavaran perään ja jos äiti koskee / katsoo / ajattelee jotain tavaraa niin se on pakko saada itselle! Nir nir! Paikallaan pysyy 2 sekuntia. Ihanaa mutta niin rasittavaa...
Meillä esikoinen oli aika " helppo" , joten toinen tuli pikavauhtia noin kahden vuoden ikäerolla. Toinenpa oli sitten toista ääripäätä. Lisää meille ei tule.
En jaksa tätä pikkulapsiaikaa. Jos toinenkin olis ollut helppo, niin kyllä meille kolmaskin olisi voinut mahtua perheeseen, mutta ei nyt. En kykene.
3-vuotiaasta alkaa helpompi vaihe, vaikka uhmaa ja muita juttuja onkin sitten tietysti, mutta se rankin vaihe on takana. (2v nuorempi nyt).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en oo oikein fyysisen työn tekijä. Ja sitten kun kohdalle osuu sen luonteinen lapsi, joka ei viihdy sekuntialaan lattialla tai sitterissä, niin mukana on koko ajan ylimääräiset kymmenen kiloa. Minä koin sen raskaaksi, ja mikään ei ollut ihanampaa kuin se, kun lapsi oppi kävelemään.
Vierailija:
Joo tsemppiä sinne! Mun mielestä taas aika 3-6v on aika helppoa sinänsä. Kun lapsi jo juttelee ja hänellä on kaikenlaista hauskaa juttua ja hänen kanssaan voi tehdä kaikenlaista kivaa.Mutta tämä aika ennen 2-3-v... grrhhh! Syömisen opettelu on sotkuista, potalle opettelu hankalaa, päiväuninukkumistaistelut, takertumiset yms.
Ap
Aina se helpottaa mitä vanhemmaksi hän tulee ja tottahan sekin on, että hänellä on temperamenttia pikkusen liikaa. Täytyy joo myöntää että yli 3 v on jo helpotus noiden asioiden takia joista mainitsit:). Tsemiä sulle sinne:) t. 2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis tuosta unenpuutteesta! Mikään ei ole niin rankkaa kuin se, ettei saa nukkua tarpeeksi. Jos saa nukkua tarpeeksi, niin kestää kyllä lapsen kanssa lähes kaikki muut kiukuttelut. Mutta jos ei saa nukkua, niin sitten kaikki sotkut ja takertumiset yms. tuntuvat lähes ylitsepääsemättömiltä. Näin mielestäni.
Kuopus siis valvotti ekan vuoden. Ja vuosi oli todella raskas. Kun oli vielä huonon nukkumaan päivisinkin:((. Ei mitään voinut suunnitella itse tekevänsä päivisinkään kun ei tiennyt koska nukkuu ja miten lyhyeen TAAS.
Nyt poika on taas heräillyt tunnin välein yöllä kun sillä on flunssaa. Sitten tietysti haluaisi olla sylissäkin jatkuvasti näin päivisin. Kämppä on kaaoksessa ja pitäisi siivota kun isommat lähtivät eskariin. Pienin tosin tässä nyt vetelee lahkeitani, joten gotta go://.
Ap
Että juuri se ikä alle 1 v. oli sitä pahinta aikaa. Kaikki siitä eteenpäin on ollut helppoa. Mutta mulla ei ole vielä yhtään helppoa vauvaa ollutkaan.
T. 9
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi meillä nukutaan tällä hetkellä erittäin hyvin!! Ekat 11 kk oli ihan hirveetä ja päiväunet kesti sen 40 min kerrallaan. Tällä palstalla sai hirveät haukut jos uskalsi sanoa että yhden lapsen äitiä väsyttää. Nyt kun lapsi nukkuu niin pystyisin vaikka mihin :) Ja sitä jatkuvaa narinaakin kestää paljon paremmin.
Lapset ovat nyt 2v ja 4v. Vauva-aika on ollut aina helppoa, mutta isompien kanssa väsyttää välillä. Koko ajan on oltava aidosti läsnä, eikä mihinkään omaan juttuun saa kotona keskittyä ennen kuin lapset ovat nukkumassa. univelkaakin on, mutta se johtuu enemmänkin siitä etten malta mennä nukkumaan kun vihdoinkin on rauhallista ;o)
Mutta kyllä tämä silti antaa enemmän kuin ottaa! Rakkauden tunne noita pikkuisia kohtaan on pakahduttava, ja joka päivä tulee hetkiä, jolloin huomaan kuinka suloisia ja viisaita he ovatkaan. Pian ne lapset ovat niin isoja että kaipaan tätä pikkulapsivaihetta ja kotiäitiyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yksi äiti jolla samat mietteet. Vauva-aika oli ihanaa ja helppoa. Oikeasti oli vaikea ymmärtää, että vauvan kanssa pitäisi olla rankaa...Sain nukkua täydet yöunet 12h ja päivälläkin monet päikkärit.
Mutta nyt. Poika on 1,5 vuotta ja kyllä on raskasta. Oikeastaan tosta vuoden iästä eteenpäin on ollut melkosta taistelua. Poika sekottaa kämpän alta minuutissa ihan täysin, heittelee cd:t lattialle, tyynyt lattialle, kattilat viskoo ympäri keittiötä, repii lakanat sängystä ym. Jos käyn vessassa niin sillävälin poika kiipeää ruokapöydälle tai ruokatasolle seisomaan.
Ulkona juoksee karkuun, kiipeää leikkipuiston aidan yli tai kiipeää ison lasten leikkitelineeseen. Huoh. Tuon lapsen kanssa on todella rankaa. Yötkin oli yhtä huutamista 1v3kk isässä. Välillä vieläkin herää 7 kertaa yössä itkemään. Päikkäri aika on ainoa lepohetki päivässä kun ehtii nopeasti käymään vessassa, syömään ja pukemaan itse. Mutta poika nukkuu yleinsä vain 0.5h joten kiirettä pitää!
Huoh. Kasvaisi jo isoksi.
Tänään meille tulossa illalla vieraita ja kämppä on kuin pyörremyrskyn jäljiltä...Yritän siivota, mutta 1,5 vuotias levittää kaiken samantien uudestaan. Olin juuri pessyt lattiat, niin eikös hän litistellyt siihen n. 7 persikkaa ja kiskonut kahvinkeittimestä muutamia osia irti.
Pinna on muutenkin just ton univelan vuoksi todella kortilla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eka vuosi oli aivan kamala, kun sai nukkua vain tunnin pätkiä. Myös päiväunet lapsi nukkui pätkissä. Lisäksi hän on ollut todella takertuvaa laatua, mitään en ole saanut rauhassa tehdä, heti tulee kauhea huuto.
Viimeisten kuukausien aikana on vähän helpottanut onneksi, muutkin kuin äiti kelpaavat. Lapsi on nyt 1,5-vuotias. Kohta sitten varmaan alkaa uhmaikä...
Mutta kun välillä täytyisi (yrittää) tehdä jotakin muutakin, esim ruokaa. Täytyy myöntää, että tulee käytettyä paljon valmisruokia kun kokkaaminen on niin vaikeeta.
16
ja täytyy myöntää, että olen onnellinen, kun käyn töissä. En jaksaisi sitä menoa 24/7. Uhmaa, hepuleita, sotkemista, sotkemista... Ärsyynnyin todella, kun ennen kesälomia lehdissä oli valtavasti juttuja, miten sitten lomalla voi vain rentoutua ilman aikatauluja, lueskella, maata riippukeinussa. Niin vissiin. Ruoka- ja uniajoista on pidettävä kiinni, muuten tämä menee ihan mahdottomaksi, samalla opetellaan kuivaksi, mutta potalle pääsy pyyntö tulee samalla sekunnilla kuin pissa, ja muut ajat juostaan ja kohelletaan ympäriinsä. Ja naristaan, jos ei saa tahtoaan läpi. Esim. ottaa jotain kivaa terävää veistä käteensä.
Ei vauva vain syönyt ja nukkunut, vaan vain huusi ja parkui ja oli koko ajan kannettava ja hyssytettävä. Kyllä mulle olis kelvannut sellainen normaali, vähän pehmeämpi lasku äitiyteen. Mutta nyt se oli ensi päivästä lähtien yhtä haasteellista kuin uhmaikäisen kanssa. Niinpä tuo uhmaikä ei sitten enää ole tuntunutkaan missään. Siksikin tuon kolmevuotiaan kanssa eläminen tuntuu nyt ihan taivaallisen helpolta.
Kaksosillani on nyt ollut ties mitä uhmaa tässä vuosien varrella (ovat siis kohta 6v), mutta ei sitä kyllä tähän vauvaiän sitovuuteen ja takertuvuuteen voi verrata!!! Tuollaista isompaa lasta voi sentään jättää vähän valvomatta ja hän leikkii huoneessaan tovin, mutta tällaista 1½ v ei voi jättää (tai hän ei jätä minua:D) valvomatta melkein sekunniksikaan.
Just tämä sotku ärsyttää!!! Just nyt pitäisi taas imuroida vaikka eilen viimeksi siivosin. Mutta taas on keittiössä murusia ja poju on kaatanut lattialle maitoa ja murustanut leipää sinne...grrhh.
Joskus mä ajattelen, että miksei meille voitu suoda helppoa vauvaa/taaperoa kaksosten jälkeen? No toki poju on aivan ihanakin. Mutta työtä on aivan mahdottomasti!!!! Kun on noi suuremmatkin lapset, jotka haluaa ruokaa ja huomiota välillä.
Joskus mietin, että sopiikohan äitiys kuitenkaan minulle kun en ole tarpeeksi " uhrautuvainen" . Kun sitä välillä haluaisi vain lukasta edes lehden rauhassa ilman että joku sitäkin läpsii käsistäni...
ap
vauva-aika oli järkkyä (koliikki) ja taaperoaikakin aluksi raskasta, koska lapsi nukkui todella huonosti.
Juuri tuo 1,5 v. oli minusta tosi raskas, koska taapero osasi jo mennä lujaa, kiivetä yms, mutta minkäänlaista omaa arviointikykyä vaaroista ei ollut - koko ajan sai olla kädet ojossa varjelemassa kallonmurtumalta yms.. en ehtinyt tehdä oikein mitään.
Nyt lapsi on parivuotias, ja mielestäni kymmenen kertaa helpompi, vaikka uhmaakin löytyy!
Joten jos teillä ap on sama juttu, talveen mennessä pitäisi ruveta helpottamaan.
mutta 1 vuotta täytettyään odotin että menevät kouluun. En jaksa välivaihetta 1,5 v - 6 v. Kuopus on nyt 4 ja yhtä taistoa lähes joka toinen päivä ja hampaiden kiristystä ja hermojen menetystä.. argh.