Parveketupakointi häiritsee, haju tarttuu, mitään ei voi tuulettaa ulkona ja parvekkeella oleminen on ihan mahdotonta
En ole herkkis, kukkahattutäti tai mitään muutamaan spesiaalia. Olen täysin normaali kerrostaloasukas, joka on vasta muuttanut uuteen taloon, omaan asuntoon. Alakerrassa on hyvin usein parvekkeellaan tupakoiva henkilö. Ei siinä mitään, jokainen saa laillisia päihteitä käyttää mielensä mukaan mutta miksi muiden pitää kärsiä siitä? Omalla parvekkeellani on lasitukset, joista vielä maksoin pitkän pennin mutta eipähän ole parvekkeelle asiaa, jos sankka haju piinaa jo näin talvella nopsasti ulkona käydessä. Ovea ei voi pitää auki tuuletusmielessä, savu ja haju tulevat sisään. Parvekekalusteihin on jo näin lyhyessä ajassa tarttunut tupakan haju. Vaatteita ei voi tuulettaa, petivaatteista puhumattakaan. Sen virheen kerran tein ja tuuletettu takki haisee vieläkin.
Miksi tämä on ok? Jos joku metelöisi kännipäissään parvekkeella ja siten häiritsisi muita, saisi siitä ties minkä haloon. Sen sijaan hajuhaitta on pakko sietää ja hyväksyä? Jurppii niin ettei veri kierrä. Joo, aina voi muuttaa muualle mutta miksi se koskee sitä, jota häiritään eikä sitä, joka häiritsee?
Kommentit (89)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ap valitat? Sinä olet juuri muuttanut, tupakoitsija on asunut ennen sinua. Miksi valitsit sen asunnon?
Häh?
Tupakoitsija on tässä se joka häiriköi. HÄN on se joka lopettaa yököttävän tapansa tai muuttaa, tietenkin.
Ei sillä nyt vaan ole yhtikäs mitään väliä kuka asui ensin. Mistä edes sait moisen idioottimaisuuden pieneen päähäsi?
Ap itse valitsi asuntonsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ap valitat? Sinä olet juuri muuttanut, tupakoitsija on asunut ennen sinua. Miksi valitsit sen asunnon?
Häh?
Tupakoitsija on tässä se joka häiriköi. HÄN on se joka lopettaa yököttävän tapansa tai muuttaa, tietenkin.
Ei sillä nyt vaan ole yhtikäs mitään väliä kuka asui ensin. Mistä edes sait moisen idioottimaisuuden pieneen päähäsi?Ap itse valitsi asuntonsa.
Kyllä joo.
Mitä sitten? Ikäänkuin tupakoitsijalla olisi oikeus terrorisoida yököttävällä käryllään muita sen takia että hän asui ensin talossa... ihme logiikkaa joka ei tietenkään tosielämässä päde.
Mä en voi nukuttaa vauvaa ikinä parvekkeella, kun alakerran wt yh äiti vetää ketjussa. Ja Juu päivälläkin, on varmaan työtön..
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne haju- ja meluhaitat on ihan verrattavissa. Mitä eroa siinä on häiritseekö äänellä korvia vai hajulla neniä? + tupakan savu on terveyshaitta eli se on haitallisempaa.
Logiikkasi ontuu, mutta ei se mitään, meille kaikille käy joskus niin.
Melukiellolla suojataan aikaa, jolloin useimmat nukkuvat, koska nukkumattomuus on todellinen terveyshaitta. Tässä ei ole mitään väliä, onko esimerkiksi luukutettava musiikki hyvää vai huonoa. Jos myös hajut häiritsevät yörauhaa, olisi ne myös kiellettävä kaikki, ei vain jonkun tietyn nenän mieltymysten mukaan. Harva kai nukkuu parvekkeella ja jos nukkuukin, on aika sattuma että se naapurikin tupakoi siellä koko yön?
Pitää vielä mainita, että savu ei ole sama asia kuin haju. Passiivinen tupakointi (= pitkäaikainen, jatkuva oleskelu savuisissa sisätiloissa) voi olla haitallista. Tämä ei ole sama asia kuin ulkona leijaileva haju.
Mikä vttu teitä ihmisiä vaivaa. Muuttaka hyvät ihmiset omakotitaloon, niin ei tarvi kärvistellä. Mä täältä oman tuvan rauhasta naureskelen teille!
Jos tupakointi keksittäisiin nyt, se kiellettäisiin saman tien. Ihmiset hyväksyy parveketupakoinnin, koska niin on ennenkin tehty. Tämä hämmentää minua hyvin paljon.
Ei itessään se haju, vaan se, että ne on myrkkyjä mitä pääsee toisen asuntoon parvekkeen tai ikkunan kautta. Ja eikö sekin ole aika kohtuutonta, että ne jotka eivät halua tupakan savua hengittää pitää lävet kiinni AINA? Minusta ainakin epäreilua.
Hajuja ja ääniä on kerrostaloissa ja ne täytyy kestää, mutta minusta ei saisi aiheutua suoraa terveyshaittaa!
Ihmettelen miten siis partsitupakointi on edelleen sallittua ja toivon, että siihen tulisi muutos!
Vierailija kirjoitti:
Jos tupakointi keksittäisiin nyt, se kiellettäisiin saman tien. Ihmiset hyväksyy parveketupakoinnin, koska niin on ennenkin tehty. Tämä hämmentää minua hyvin paljon.
Tiedätkö, mistä parveketupakointi sai alkunsa?

En ole tuon kirjoittaja, mutta varmaan niistä tupakoivista wt ihmisistä jotka päättivät että he voivat tehdä mitä vaan muista ihmisistä välittämättä.
Vierailija kirjoitti:
Yhtiökokous ja parveketupakoinnille loppu
Ei mee ihan noin.
Parveketupakointi on todella inhottavaa. Meillä vanhassa kerrostalossa tupakanlöyhkä tunkee voimakkaana alakerran asunnosta sisään meidän kämppään. Olisipa naapuri parveketupakoitsija eikä sisälläpolttaja..

Ja sisällä polttamiselle kun et voi yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Jos tupakointi keksittäisiin nyt, se kiellettäisiin saman tien. Ihmiset hyväksyy parveketupakoinnin, koska niin on ennenkin tehty. Tämä hämmentää minua hyvin paljon.
Hämmentääkö sinua hyvin paljon myös muut asiat, joissa ihmiset eivät oitis muuta tapojaan sinun nokkasi mukaan?

Mikä ketjupolttaja täällä on puolustelemassa, vedä hei henkeä välillä :D vai kulkeeko enää...?
Muutin ihan uuteen taloon, jossa on jokin rakenneongelma ja savut todella tupruaa alakerrasta omalle parvekkeelleni. Haluaisin olla näin talvellakin saunan päälle vilvoittelemassa iltaisin mutta alakerran naapuri polttelee tiuhaan ja haju sekä savu tulee suoraan mun asuintiloihini. Kuten aapeella, myös minulla olisi kiinnostusta tuulettaa esim. petivaatteet mutta en tohdi laittaa niitä ulos käryyn. Musta tuntuu tosi epäreilulta, että toisten toiminnan takia muiden parvekkeenkäyttö voi olla epämiellyttävää, jopa mahdotonta (astma tms.) vaikkei itse aiheuta muille mitään haittaa. Nimenomaan epäreilua tuo on.
Ja kysyin jo asiaa isännöitsijältä. Voidaan tehdä valitus ja joku tulee mittaamaan jotain haittailmaa ja pitoisuuksia ja sitten voidaan viedä asia eteenpäin. Vaikka meillä siis rakenteen takia savu oikein imeytyy tänne ylös. Tätä ei voinut tietää ennen muuttoa. Harmittaa niin maan perkeleesti. Parveke on vielä yksi mun suosikkijuttuja koko asunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parveketupakointi on todella inhottavaa. Meillä vanhassa kerrostalossa tupakanlöyhkä tunkee voimakkaana alakerran asunnosta sisään meidän kämppään. Olisipa naapuri parveketupakoitsija eikä sisälläpolttaja..
Ja sisällä polttamiselle kun et voi yhtään mitään.
Tervetuloa ihan oikeaan elämään: tuolle meinaan VOIDAAN tehdä jotain. :)
En ymmärrä ihmisiä, jotka tupakoivat parvekkeella. Aivan varmasti he ymmärtävät ja tietävät, että tupakointi häiritsee suurinta osaa muista ihmisistä, että tupakan haju aiheuttaa monelle päänsärkyä ja että se tarttuu vaatteisiin sekä estää ihmisiä pitämästä ikkunaa auki ja on muutenkin kaikin tavoin ikävää. Millainen ihminen haluaa tahallisesti aiheuttaa toiselle tällaisia välillisiä seuraamuksia?
En välitä siitä, onko tupakointi taloyhtiössä sallittua vai ei. Jokaisella tupakoitsijallakin on kuitenkin järki, omatunto ja empatiakyky. Sitä, mihin asti nämä yltävät, on toki eroja.
Vierailija kirjoitti:
Muutin ihan uuteen taloon, jossa on jokin rakenneongelma ja savut todella tupruaa alakerrasta omalle parvekkeelleni. Haluaisin olla näin talvellakin saunan päälle vilvoittelemassa iltaisin mutta alakerran naapuri polttelee tiuhaan ja haju sekä savu tulee suoraan mun asuintiloihini. Kuten aapeella, myös minulla olisi kiinnostusta tuulettaa esim. petivaatteet mutta en tohdi laittaa niitä ulos käryyn. Musta tuntuu tosi epäreilulta, että toisten toiminnan takia muiden parvekkeenkäyttö voi olla epämiellyttävää, jopa mahdotonta (astma tms.) vaikkei itse aiheuta muille mitään haittaa. Nimenomaan epäreilua tuo on.
Ja kysyin jo asiaa isännöitsijältä. Voidaan tehdä valitus ja joku tulee mittaamaan jotain haittailmaa ja pitoisuuksia ja sitten voidaan viedä asia eteenpäin. Vaikka meillä siis rakenteen takia savu oikein imeytyy tänne ylös. Tätä ei voinut tietää ennen muuttoa. Harmittaa niin maan perkeleesti. Parveke on vielä yksi mun suosikkijuttuja koko asunnossa.
Siis ongelma ei ole tupakanpolttaja, vaan rakennevika.
"parvekkeella oleminen on ihan mahdotonta"
Sinä olet ihan mahdoton. Miten ihmeessä tupakoinnista on tullut näin käsittämättömän sietämätöntä vuosituhannen vaihduttua?