Asiakaspalvelijoille ja myynnin henkilöille
Tuleeko teillä päivän päätteeksi fiilis että ei kiitos enää jutustelua tälle päivää?
Jotenkin tyhjä olo kun päivän soittelee tai käy asiakkaiden luona, kotona ei paljon juttu nykyään luista.
Kommentit (2)
Juuri ja juuri sain työpäivän jälkeen palauduttua sen verran, että jaksoin taas uuden päivän " ihanien ihmisten" parissa asiakaspalvelussa ja kuvio jatkui ja jatkui. Olisi ollut seuraavaksi avioero edessä, jollen olisi tehnyt ratkaisuani. Onneksi tein.
En ole moiseen kenties tarpeeksi sosiaalinen sitten luonteeltani, vaikka ihan ihmisystävällinen noin muuten olenkin. Alkoi vaan ihmiset turhine niuhotuksineen pursua korvistakin ulos. Ja se ilkeys, mikä joistakin ihmisistä oikein huokuu, saa minut ahdistumaan!
Olen ollut eri tehtävissä töissä asiakaspalvelussa ja huomannut kuinka ärsyttävää on se jos tulee asiakas ja purkaa huonoa oloaan syyttä sulle.
Osaan itse vaatia palvelua kaupan tiskillä kohtuudella mutta miksi kaikki asiat pitää sanoa ääneen, mulle on jopa huomauttanut asiakas vaatteistani, vaikka päällä oli siisti villapaita.
Mielestäni usein hankala asiakas on n.30-60 v. nainen, harvoin miesten kanssa tulee mitään.
Kun lataa akkuja, jaksaa taas mutta toivoisin että nämä hankalasti käyttäytyvät asiakkaat asettuisivat myyjän rooliin, asiakaspalvelu voi olla antoisaa työtä jos työ panosta arvostetaan ja ollaan ystävällisiä!