Lue keskustelun säännöt.
Tyttöystävä itkee koko ajan
19.01.2017 |
Meille on tullut tästä jo suuri ongelma. Tyttöystävä itkee jatkuvasti pienistä jutuista ja ilman syytä. Hän on raskaana ja hormonit kuulema heittelee ja on herkemmällä tuulella. Ei kai nyt kuitenkaan ilman syytä tarvitsisi silti itkeä? Yleensä hän sanoo syyksi, että olen sanonut jotain häntä loukkaavaa. Vaikea selvittää asioita jos toinen vaan itkee. Olen sanonut hänelle monta kertaa, että en puhu mistään ennen kuin hän lopettaa itkemisen, mutta tällöin hän alkaa itkemään vaan enemmän. Mikä neuvoksi?
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Jätä se !
...sika!
Nyt tuli oikein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerrot siis loukanneesi raskaana olevaa tyttöystävääsi ja nyt kyselet miksi hän itkee. Eiköhän tyttöystäväraukkasi itke koska katuu olevansa raskaana tuollaiselle ääliölle.
Hormonit saa aikaan kummallisia asioita. Minulla on kuukautiset tulossa ihan pian, tiedän sen siitä että aloin itkeä kun katsoin kahta oravaa leikkimässä. Normaalisti katsoisin iloisena, nyt ajattelin kuinka iloisina ne leikkivät tietämättä mitään maailman pahuudesta. Kerran näin kuukautisten aikaan jonkun Stalinin sitaatin jossa hän kertoi vaimostaan ja itkin sille varmaan tunnin.
En halua edesa ajatella mitä raskaushormonit saavat aikaan. Pidä nyt vaan naistasi hyvänä. Kyllä se jossain vaiheessa helpottaa. Viimeistään sitten kun lapsi on 15.
No, mä saatoin ruveta itkemään myös kesken hervottoman naurukohtauksen. Ja siis ei mitään nauraa kyyneleet silmissä vaan ihan lohduton byääh itku. Itkin myös lehtijutuille, tv-mainoksille, surulliselle ajatukselle yms kaikelle, saati sitten jos mies olisi "arvostellut". Se halaus ja nenäliinat on varmaan paras. Ja synnytyksen jälkeen ne hormoonit vasta ottikin vallan - pari viikkoa meni itseään keräillessä kun oli vielä järjetön väsymys lisäksi. Mies oli jo varma et mulla on synnytykaen jälkeinen masennus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei oo ollut koskaan tyttöystävää. Ainoot naiset mitä oon pitänyt sylissä on stripparit.
Mitä enemmän ap toimii kylmästi, rationaalisesti, arvostellen, etäisesti, luimien, itku yltyy ja lisääntyy. Ei tuohon auta kuin lämpö, turva ja rauha. Ota syliin ja pidä lähellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et sie voi kiristää toista sanomalla, et puhut vasta ku hän lopettaa itkemisen. :o Ole mies ja pyydä anteeksi ja puhu hänelle! Ny oli pakko laittaa alapeukku. M25
Vierailija kirjoitti:
Et sie voi kiristää toista sanomalla, et puhut vasta ku hän lopettaa itkemisen. :o Ole mies ja pyydä anteeksi ja puhu hänelle! Ny oli pakko laittaa alapeukku. M25
Ja tälle yläpeukku!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on provo. Toivon niin.
Ei noin epäkypsä tyyppi voi olla tulossa isäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertokaa ihmiset, miksi kovin monet miehet tuntuvat suhtautuvan naisen itkuun ennemmin aggressiivisesti tai uhoavasti, kuin lohduttaen tai empatialla? Onko kyseessä jokin kasvatusasia, ts. miehille ei olisi koskaan lapsuudessakaan sallittu surua ja itkemistä vaan on vain ohjattu kääntämään surun ja harmin tunne "ärsyyntymiseksi"..?
Meidän pian 10 vuotisessa parisuhteessammehan oli pitkään siten, että jos minä loukkaannuin, niin minä itkin ja jos mies loukkaantui, niin mies suuttui ja pahimmillaan piti mykkäkoulua. Näistä usein aiheutui kehä, että mitä enemmän minä itkin sitä enemmän mies ärsyyntyi ja mitä enemmän mies ärsyyntyi, sitä enemmän minä itkin. Vasta vuosien mittaan asiasta keskustelun jälkeen olemme päässeet tästä kierteestä irti. Tärkeimpiä muutostekijöitä tässä ovat olleet, että minä olen hyvin suoraan sanonut miehelle, että minulla on oikeus olla surullinen ja itkeä omassa kodissani. Lisäksi tärkeää on ollut kertoa, että en esimerkiksi välttämätä oleta saavani mieheltä mitään ratkaisua tai vastausta tilanteeseen, joka minua itkettää, vaan usein pelkkä läsnäolo ja halaus auttaa. Totesimme, että mies ärsyyntyi näissä tilanteissa usein juuri koska koki, ettei osaa ratkaista tilannetta eikä osaa auttaa. Toisaalta yksi tärkeä huomio oli myös, että jos miestä itseään taas ärsyttää jokin, niin hänen tulee sanoa siitä suoraan ja heti sekä myös sanoa, jos tarvitsee yksinoloa, koska muuten minä en voi tietää mistä hän on ärsyyntynyt (eli loukkaantunut tai harmistunut) ja tilanne eskaloituu, koska en tiedä mitä tehdä ja harmistun tästä. Tavallaan meitä kumpaakin harmittivat kommunikaatiossamme siis saman asian kaksi eri puolta.
Nyt emme ole itkeneet/ärsyyntyneet/riidelleet keskenämme pian vuoteen ja olen hyvin onnellinen, että pitkän keskenäisen kommunikaatiomme työstämisen jälkeen olemme tässä pisteessä. Tsemppiä muillekin! Ehkä tämä kirjoitus toi jollekulle jonkinlaista vertaistukea.
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa ihmiset, miksi kovin monet miehet tuntuvat suhtautuvan naisen itkuun ennemmin aggressiivisesti tai uhoavasti, kuin lohduttaen tai empatialla? Onko kyseessä jokin kasvatusasia, ts. miehille ei olisi koskaan lapsuudessakaan sallittu surua ja itkemistä vaan on vain ohjattu kääntämään surun ja harmin tunne "ärsyyntymiseksi"..?
Meidän pian 10 vuotisessa parisuhteessammehan oli pitkään siten, että jos minä loukkaannuin, niin minä itkin ja jos mies loukkaantui, niin mies suuttui ja pahimmillaan piti mykkäkoulua. Näistä usein aiheutui kehä, että mitä enemmän minä itkin sitä enemmän mies ärsyyntyi ja mitä enemmän mies ärsyyntyi, sitä enemmän minä itkin. Vasta vuosien mittaan asiasta keskustelun jälkeen olemme päässeet tästä kierteestä irti. Tärkeimpiä muutostekijöitä tässä ovat olleet, että minä olen hyvin suoraan sanonut miehelle, että minulla on oikeus olla surullinen ja itkeä omassa kodissani. Lisäksi tärkeää on ollut kertoa, että en esimerkiksi välttämätä oleta saavani mieheltä mitään ratkaisua tai vastausta tilanteeseen, joka minua itkettää, vaan usein pelkkä läsnäolo ja halaus auttaa. Totesimme, että mies ärsyyntyi näissä tilanteissa usein juuri koska koki, ettei osaa ratkaista tilannetta eikä osaa auttaa. Toisaalta yksi tärkeä huomio oli myös, että jos miestä itseään taas ärsyttää jokin, niin hänen tulee sanoa siitä suoraan ja heti sekä myös sanoa, jos tarvitsee yksinoloa, koska muuten minä en voi tietää mistä hän on ärsyyntynyt (eli loukkaantunut tai harmistunut) ja tilanne eskaloituu, koska en tiedä mitä tehdä ja harmistun tästä. Tavallaan meitä kumpaakin harmittivat kommunikaatiossamme siis saman asian kaksi eri puolta.
Nyt emme ole itkeneet/ärsyyntyneet/riidelleet keskenämme pian vuoteen ja olen hyvin onnellinen, että pitkän keskenäisen kommunikaatiomme työstämisen jälkeen olemme tässä pisteessä. Tsemppiä muillekin! Ehkä tämä kirjoitus toi jollekulle jonkinlaista vertaistukea.
Siinä itkussa ärsyttää juuri se, että syyn oletetaan aina olevan miehessä. Mikä tahansa ongelma naisella on niin vika on miehessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa ihmiset, miksi kovin monet miehet tuntuvat suhtautuvan naisen itkuun ennemmin aggressiivisesti tai uhoavasti, kuin lohduttaen tai empatialla? Onko kyseessä jokin kasvatusasia, ts. miehille ei olisi koskaan lapsuudessakaan sallittu surua ja itkemistä vaan on vain ohjattu kääntämään surun ja harmin tunne "ärsyyntymiseksi"..?
Meidän pian 10 vuotisessa parisuhteessammehan oli pitkään siten, että jos minä loukkaannuin, niin minä itkin ja jos mies loukkaantui, niin mies suuttui ja pahimmillaan piti mykkäkoulua. Näistä usein aiheutui kehä, että mitä enemmän minä itkin sitä enemmän mies ärsyyntyi ja mitä enemmän mies ärsyyntyi, sitä enemmän minä itkin. Vasta vuosien mittaan asiasta keskustelun jälkeen olemme päässeet tästä kierteestä irti. Tärkeimpiä muutostekijöitä tässä ovat olleet, että minä olen hyvin suoraan sanonut miehelle, että minulla on oikeus olla surullinen ja itkeä omassa kodissani. Lisäksi tärkeää on ollut kertoa, että en esimerkiksi välttämätä oleta saavani mieheltä mitään ratkaisua tai vastausta tilanteeseen, joka minua itkettää, vaan usein pelkkä läsnäolo ja halaus auttaa. Totesimme, että mies ärsyyntyi näissä tilanteissa usein juuri koska koki, ettei osaa ratkaista tilannetta eikä osaa auttaa. Toisaalta yksi tärkeä huomio oli myös, että jos miestä itseään taas ärsyttää jokin, niin hänen tulee sanoa siitä suoraan ja heti sekä myös sanoa, jos tarvitsee yksinoloa, koska muuten minä en voi tietää mistä hän on ärsyyntynyt (eli loukkaantunut tai harmistunut) ja tilanne eskaloituu, koska en tiedä mitä tehdä ja harmistun tästä. Tavallaan meitä kumpaakin harmittivat kommunikaatiossamme siis saman asian kaksi eri puolta.
Nyt emme ole itkeneet/ärsyyntyneet/riidelleet keskenämme pian vuoteen ja olen hyvin onnellinen, että pitkän keskenäisen kommunikaatiomme työstämisen jälkeen olemme tässä pisteessä. Tsemppiä muillekin! Ehkä tämä kirjoitus toi jollekulle jonkinlaista vertaistukea.
Siinä itkussa ärsyttää juuri se, että syyn oletetaan aina olevan miehessä. Mikä tahansa ongelma naisella on niin vika on miehessä.
Ei ainakaan meillä tosiaan ollut siten, että olisin olettanut syyn olleen miehessä. Joskus itkin ylikuormittuneisuutta töihin liittyen, joskus päänsärkyä joka ei lähtenyt pois millään ja joskus liittyen johonkin, mitä mies oli sanonut, minkä koin ilkeäksi ja loukkaavaksi. Hänen reaktionsa oli silti aina sama, olipa itkun syy mikä tahansa. Onneksi saimme tämän solmun lopulta monen vuoden kaavan jälkeen avattua.
33
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syliä ja silitystä. Ja pysy sinä edes rauhallisena, sulla kai hormonit on kuitenkin jotakuinkin normaalit.
Lässyn lässyn.
hyvä ohje sinulta että turpaan vaan ja nyrkin ja hellan väliin, kyllä se siitä
Halaa ja sano että kaikki on hyvin. Kuuntele ja sano että ymmärrät. Vaikka et ymmärtäis mitään.
Aika yksinkertaista loppujen lopuksi. Ei naiset yleensä tarvitse ratkaisuja, vaan olon että niistä välitetään.
Jos joku itkee, silloin yleensä lohdutetaan ja kuunnellaan toista. Jos ei ole yhtään empatiaa tai se on teennäistä ja kaksi on aina eri mieltä, ehkä ero parempi. Saattaa olla pysyviä luonne-eroja tai maailmankatsomuksessa eroja.
Anna itkeä. Mikähän miehiä tuossa itkemisessä aina pelottaa tai ärsyttää. Naisen kroppa ei ole ikinä niin sekaisin hormooneista kuin raskaana ja josse itkeminen helpottaa oloa siinä kohtaa miehet ovat turpa rullalla kun ette muutenkaan tiedä hormooneista muuta kuin panetushormoonin vaikutuksen.
Mun ex oli kuten ap. Ihmetteli miksi pahastuin kun lehotti kiinnittämään kävelyyni huomiota, kävelinhän kuin ankka - viimeisilläni raskaana.
Mieti ap nyt tosi tarkkaan haluatko olla nyksällesi ex, ja lapsen vuorohoitoruljanssin joskus seitsemän vuoden päästä, vai olisiko sinulla sittenkin kyky suhtautua lempeästi puolisoosi ja itseesi kun et näemmä puolisoasi pätkääkään tajua.