Kipu punktion jälkeen
Kyselinkin aiemmin jo hitaasti jakautuvista alkioista. Maanantaina oli punktio, munasoluja löytyi kahdeksan. Tänään siirrettiin kaksi alkiota kohtuun.
Meneillään nyt toinen IVF. Muistelen, että viime kerralla olin jo siirtopäivänä ihan tolpillani, mutta nyt mahakipu tuntuu lisääntyneen. Paratabsia olen ottanut tänään jo muutaman kerran, mutta ei tunnu auttavan. Kävely ja liikkuminen tekee kipeää. Ei kai mulla voi mitään hyperiä olla, eikö se tule yleensä, jos rakkuloita on ollut runsaasti.
Vai onko tämä ihan normaalia ja menee levolla ohi? Munasarjat täyttyvät vedellä tai millä nyt täyttyvätkin. Masu on kyllä pikkusen turvoksissa. Onneksi mulla sattuu olemaan vielä huominenkin vapaapäivä, saan levätä vielä yhden päivän.
Kommentit (2)
...oikea ilonlähde Je_Ni ja hyvä rohkaisemaan. Täytyypä juoda ja levätä ja siinä sivussa jutella näille massuuni muuttaneille kahdelle pienelle ja hitaalle alkiolle mukavia, jotta ymmärtäisivät, että tässä leikissä on tarkoitus lähteä jakautumaan moninkertaisesti ja kasvaa suureksi ja vahvaksi.
Koitahan nyt lepäillä ja juoda nestettä tarpeeksi! Ellei helpota muutamassa päivässä niin voithan aina rimpauttaa lääkärille ja kysäistä asiasta :)
PEUKKUJA PIINAILUUN !!!!
Toivottelee: Je_Ni