Lue keskustelun säännöt.
Anoppi hallitsee miestäni
Väsynyt ja vihainen
17.01.2017 |
Mieheni on ihana, kiltti ja täysin äitinsä Aino-tossun alla. Anoppi soittaa, kitisee ja keksii päästään ongelmia ihan mistä vaan. Hyvä ettei valita, kun puut ovat takassa väärin päin. Näistä kaikista tietysti vinkuu mun miehelle, joka käy sitten korjaamassa pikimmiten korjaamassa tilanteen. Jos ei käy, niin anoppi soittaa uudelleen, uudelleen ja uudelleen... kunnes mies käy fiksaamassa homman.
Viime yönä alkoi puhelin soida puolen yön jälkeen. Kolmannen puhelun jälkeen mies lähti hätiin. Tämän kertainen katastrofi oli se, että se saamattomaksi tekeytyvä narsistinen paska ei osannut napsauttaa sulaketta päälle. Ja kyllä, asia tulee hoitaa klo 1 yöllä!
Mä oon miehelle sanonut, että nyt on oikeasti tehtävä anopille selväksi, että tuohon aikaan ei stana soitella kuin äärimmäisessä hädässä. Ja äärimmäisessä hädässä on parempi soittaa 112. Se stana pitänyt mun koko perhettä hereillä. Eikä ole ensimmäinen kerta.
Ei mulla ole sitä vastaan mitään, että mies auttaa äitiään. Mutta rajansa kaikella.
Anoppi harvemmin käy meillä, on hyvin hankala tyyppi muutenkin. Ilkeä, mitätöivä ja täysin rajaton. Kun pistin stopin jatkuvalle ramppaamiselle esikoisen ollessa vauva, niin sen jälkeen ei ole näkynyt juurikaan. Mutta miestäni juoksuttaa. Jos nyt ei joka päivä, mutta useamman kerran viikossa.
Anopille on mun ainakaan turha mitään sanoa, ei hän hoksaa (eikä välitä), että poikansa vähäinen vapaa-aika ja näköjään yöunetkin ovat toissijainen asia, kun hänellä on kriisi.
Tulevaisuus pelotta. Anoppi ei tuosta nuorru, lähtökohtaisesti vastahakoinen tekemään kodin ylläpitotoimenpiteitä. Miksi vaivautua, kun voi juoksuttaa poikaansa? Miten saada mies ymmärtämään, että äitinsä käyttää valtavasti valtaa meidän perheessä, ja se on asia, jolle tarvitsee tehdä muutos asap! Muuttaminen olisi hyvä ratkaisu, mutta mies ei halua muuttaa... asiasta on kyllä keskusteltu.
Kommentit (25)
Omani on äänettömällä, mies ei kovin usein valitettavasti vaivaudu tekemään niin. Ja onpa tuo tullut ovelle koputtelemaan, kun ei ole vastattu puhelimeen. "Sattuneesta syystä" ollaan siirretty vara-avain, eikä anoppi enää tiedä sen sijaintia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anopilla ei taida olla miestä.
Jotkut alkavat pitämään lapsiaan puolison korvikkeena jäädessään yksin.
Niin teki oma äitinikin. Olin aika nuori isäni kuollessa, ja äitikin oli vielä silloin alle nelikymppinen. Isoon ääneen julisti ettei hän mitään miestä vaivoikseen ota. Alkoi sitten vaatimaan minulta, teinitytöltä, miehen (ja ystävän) roolia. Sain kuunnella viimeisimmät juorut ja murheet ja kaiken mikä oli huonosti ja millä tavalla tyhmästi joku oli taas toiminut. Niitä samoja juttuja joita oli kaatanut isäni niskaan. Yhteisiä harrastuksiakin piti saada, omat harrastukseni ja kaveritkin aiheuttivat mustasukkaisuutta äidissäni. Omaa elämää ei olisi saanut olla. Välillä hän jopa suunnitteli yhteistä tulevaisuutta, kuinka asuisimme ja missä matkustaisimme sitten kun olen aikuinen. Hän kutsui niitä yhteisiksi unelmiksi. Loukkaantui kun sanoin että "ne on sun unelmia ei mun, mulla on omat unelmat ".
Sain myös vastuulleni "miesten työt". Piti vaihtaa lamput ja sulakkeet, neuvoa telkkarin kanssa (lähes päivittäin samat jutut), leikata nurmikko jne.
Eivätkä nämä vaatimukset loppuneet siihen kun muutin pois lapsuuskodista.
Ne fyysiset työt olivat ihan siedettäviä, mutta se jatkuva valittamisen ja muiden haukkumisen kuunteleminen oli hyvin uuvuttavaa ja tympeää. Varsinkin kun sitä jatkui yötä myöten. Saattoi tulla sänkyni reunalle istumaan ja vuodattamaan kun olin mennyt nukkumaan. Ja sitten kun muutin omaan kotiin olisi hän halunnut että kuuntelen puhelimessa tuntikausia hänen murheitaan.
Vasta nyt kun omat lapseni ovat isoja, olen huomannut että äitini on suunnannut minuun kaiken sen energian minkä puolisot suuntaavat toisiinsa. Keskustelut, kotityöt, arjen jakamisen, vapaa-ajan harrasteet, tulevaisuuden haaveet. Ja paljon sellaista mitä ei edes puolisolle pitäisi kaataa.
Vieläkin ystäväni aiheuttavat mustasukkaisuutta äidissäni. Hän saattaa alkaa raivoamaan minulle jos kuulee että olen käynyt vaikka kahvilla ystävän kanssa. Huutaa kuinka hän ei yhtään tykkää tuommoisesta ja käskee katkaista välit ko ystävään.
Äitini ei ole yksinäinen eikä vanhuudenhöperö
Hän on vain erittäin kontrolloiva. Kohtelee minua kuin joku mustasukkainen puoliso.
Eipä semmoiseen oikein mikään auta. Välimatka ja etäisyyden ottaminen helpottaa. Mitä isompi etäisyys ja välimatka sitä helpompaa.
Niitä rajoja pitää vaan jaksaa laittaa koko ajan ja jättää kiukuttelut ja raivoamiset huomiotta.
Ap:n tapauksessa kuulostaa surullisen tutulta se että soittelu jatkuu kunnes lapsi tottelee ja hyppää avuksi. Myös se, että asiat pitää aina hoitaa välittömästi. Lapsen pitää koko ajan olla valmiudessa ja hypätä kun äiti vähän inahtaa.
Suosittelen etäisyyden ottamista. Miehenkin on tajuttava että äitinsä haluaa vain kontrolloida häntä. Ei hän oikeasti sitä apua tarvitse mitä vaatii, roikkuu vaan lapsessaan. Kannattaa laittaa vaikka yöksi puhelin äänettömällä niin ei tarvitse yöllä lähteä sulakkeita säätämään.
Vierailija kirjoitti:
Omani on äänettömällä, mies ei kovin usein valitettavasti vaivaudu tekemään niin. Ja onpa tuo tullut ovelle koputtelemaan, kun ei ole vastattu puhelimeen. "Sattuneesta syystä" ollaan siirretty vara-avain, eikä anoppi enää tiedä sen sijaintia.
Ei sillä ainakaan kovin iso hätä voi olla jos ovelle tulee koputtelemaan.
Olisiko toiselle paikkakunnalle muuttaminen mahdoton ajatus?
Tai vaikka Norjaan? Siellä on ainakin töitä ja hyvät palkat.
Vierailija kirjoitti:
Anopilla ei taida olla miestä.
Jotkut alkavat pitämään lapsiaan puolison korvikkeena jäädessään yksin.
Niin teki oma äitinikin. Olin aika nuori isäni kuollessa, ja äitikin oli vielä silloin alle nelikymppinen. Isoon ääneen julisti ettei hän mitään miestä vaivoikseen ota. Alkoi sitten vaatimaan minulta, teinitytöltä, miehen (ja ystävän) roolia. Sain kuunnella viimeisimmät juorut ja murheet ja kaiken mikä oli huonosti ja millä tavalla tyhmästi joku oli taas toiminut. Niitä samoja juttuja joita oli kaatanut isäni niskaan. Yhteisiä harrastuksiakin piti saada, omat harrastukseni ja kaveritkin aiheuttivat mustasukkaisuutta äidissäni. Omaa elämää ei olisi saanut olla. Välillä hän jopa suunnitteli yhteistä tulevaisuutta, kuinka asuisimme ja missä matkustaisimme sitten kun olen aikuinen. Hän kutsui niitä yhteisiksi unelmiksi. Loukkaantui kun sanoin että "ne on sun unelmia ei mun, mulla on omat unelmat ".
Sain myös vastuulleni "miesten työt". Piti vaihtaa lamput ja sulakkeet, neuvoa telkkarin kanssa (lähes päivittäin samat jutut), leikata nurmikko jne.
Eivätkä nämä vaatimukset loppuneet siihen kun muutin pois lapsuuskodista.Ne fyysiset työt olivat ihan siedettäviä, mutta se jatkuva valittamisen ja muiden haukkumisen kuunteleminen oli hyvin uuvuttavaa ja tympeää. Varsinkin kun sitä jatkui yötä myöten. Saattoi tulla sänkyni reunalle istumaan ja vuodattamaan kun olin mennyt nukkumaan. Ja sitten kun muutin omaan kotiin olisi hän halunnut että kuuntelen puhelimessa tuntikausia hänen murheitaan.
Vasta nyt kun omat lapseni ovat isoja, olen huomannut että äitini on suunnannut minuun kaiken sen energian minkä puolisot suuntaavat toisiinsa. Keskustelut, kotityöt, arjen jakamisen, vapaa-ajan harrasteet, tulevaisuuden haaveet. Ja paljon sellaista mitä ei edes puolisolle pitäisi kaataa.
Vieläkin ystäväni aiheuttavat mustasukkaisuutta äidissäni. Hän saattaa alkaa raivoamaan minulle jos kuulee että olen käynyt vaikka kahvilla ystävän kanssa. Huutaa kuinka hän ei yhtään tykkää tuommoisesta ja käskee katkaista välit ko ystävään.
Äitini ei ole yksinäinen eikä vanhuudenhöperö
Hän on vain erittäin kontrolloiva. Kohtelee minua kuin joku mustasukkainen puoliso.Eipä semmoiseen oikein mikään auta. Välimatka ja etäisyyden ottaminen helpottaa. Mitä isompi etäisyys ja välimatka sitä helpompaa.
Niitä rajoja pitää vaan jaksaa laittaa koko ajan ja jättää kiukuttelut ja raivoamiset huomiotta.Ap:n tapauksessa kuulostaa surullisen tutulta se että soittelu jatkuu kunnes lapsi tottelee ja hyppää avuksi. Myös se, että asiat pitää aina hoitaa välittömästi. Lapsen pitää koko ajan olla valmiudessa ja hypätä kun äiti vähän inahtaa.
Suosittelen etäisyyden ottamista. Miehenkin on tajuttava että äitinsä haluaa vain kontrolloida häntä. Ei hän oikeasti sitä apua tarvitse mitä vaatii, roikkuu vaan lapsessaan. Kannattaa laittaa vaikka yöksi puhelin äänettömällä niin ei tarvitse yöllä lähteä sulakkeita säätämään.
Anopilla on mies (ei mieheni isä), mutta hän on muistisairas ja muutenkin varsin omissa oloissaan viihtyvä. Heillä ei taida olla yhteisen huushollin lisäksi mitään yhteistä.
Miehellä on sisaruksia, mutta asuvat kaukana. Heitä ei kontrolloi samalla tavalla. Anoppi ei häpeile pyytää palveluksia kun käyvät kotonaan, mutta ei sentään öisin soittele heille.
Onneksi (ja valitettavasti) en ole ainoa, jolla on dominoiva, itsekäs ihminen tekemässä elämästä vaikeaa.
Suurin ongelma on mieheni. Tajuaa kyllä jollain tasolla, että häntä kontrolloidaan ja käytetään hyväksi. Kokee kuitenkin pääsevänsä helpommalla, kun taipuu äitinsä tahtoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omani on äänettömällä, mies ei kovin usein valitettavasti vaivaudu tekemään niin. Ja onpa tuo tullut ovelle koputtelemaan, kun ei ole vastattu puhelimeen. "Sattuneesta syystä" ollaan siirretty vara-avain, eikä anoppi enää tiedä sen sijaintia.
Ei sillä ainakaan kovin iso hätä voi olla jos ovelle tulee koputtelemaan.
Olisiko toiselle paikkakunnalle muuttaminen mahdoton ajatus?
Tai vaikka Norjaan? Siellä on ainakin töitä ja hyvät palkat.
No ei ne hänen ongelmansa ole kovin hankalia, vaan villakoiran ydin on tuo loppumaton halu kontrolloida. Keksii tikusta asiaa, ja kaiken pitää tapahtua heti!
Mä voisin muuttaa vaikka heti, mies ei ole siihen ajatukseen lämmennyt yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on täysin sama tilanne... lapset ja minä jäämme kakkossijalle kun rakas mamma soittelee että kissan hiekkalaatikko pitäisi tyhjentää. Anoppi on siis täysin liikunta- ja työkykyinen, käy töissä jne. Miestä itseäänkin ärsyttää, ja sen huomaa, mutta se tossukka ei osaa sanoa ettei hän ole mikään orja äidilleen. Lapset kaipaisi aikaa isänsä kanssa ja meillä kotonakin tarttis fiksailla vaikka mitä... eniten säälittää lapset. :( Isin kanssa kauan sitten luvattu pulkkamäki peruuntuu ja peruuntuu aina vaan anopin takia.
Paljon tsemppiä sinne! Toivottavasti tilanne järjestyy, jatka toki miehen kanssa puhumista. Pakkohan noiden puupäiden on joskus ymmärtää miten napanuora katkaistaan... :(
Kuulostat kyllä tosi ilkeelle ihmiselle. Miten se on sulta pois jos sun miehes siellä juoksee? Kyllä sä voit kääntää kylkeä ja nukkua. Elä omaa elämääsi. Niin muutkin tekee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat kyllä tosi ilkeelle ihmiselle. Miten se on sulta pois jos sun miehes siellä juoksee? Kyllä sä voit kääntää kylkeä ja nukkua. Elä omaa elämääsi. Niin muutkin tekee.
Kiitos,sinä taas vaikutat tosi tyhmältä ihmiseltä.
Kun mies on äitinsä talkkarina, niin siitä joka ikinen sekunti on pois meidän perheen yhteisestä ajasta, jota muutenkin on varsin vähän. Muuten ei tollaiset yökeikat haittaisi, mutta mieheni on varsin pahantuulinen huonosti nukuttuaan -> heikentää elämänlaatuani. Ymmärtäisin, että yöllä soitetaan hätiin jos on kaatunut rappusissa ja jalka poikki.
Hei ap
Olet vihainen, koska sinusta tuntuu, että anoppi vie liikaa tilaa perhe-elämästänne.
Anopin tarpeet menevät teidän perheenne tarpeiden ohi. Villakoiran ydin ainakin sinun kannaltasi on, ettei mies osaa sanoa ei.
Anoppi tuskin muuttaa pyyntöjensä määrää. Raja on teidän tehtävä.
Mietin, tietääkö mies sinun tuntemuksesi? Oletteko keskustelleet tästä ihan erillisesti, ei vain tiuskaisuina tms kun tilanne on päällä? Mielestäni asia pitäisi ottaa puheeksi perusteellisesti. Millaiset ovat parisuhteenne ja perheenne rajat, minkä verran voidaan hoitaa anopin tarpeita ja missä kohtaa taas opetellaan sanomaan ei. Tarvittaessa näitä asioita voi puida myös perheneuvonnassa. Kerroit miehesi olevan kiltti. Usein se sana on väärin ymmärretty. "Kiltti" ihminen voi ollakin vain läheisriippuvainen ja miellyttämispakon alla toimiva. Aidosti kiltti osaa olla kiltti myös itselleen ja huolehtia omasta ja perheensä jaksamisesta. Miellyttämishaluinen tai riippuvainen taas toimii näennäisesti muiden hyväksi, mutta itse asiassa pyrkii suojelemaan itseään esim, toisten suuttumiselta. Voit tietenkin ystävällisesti muistuttaa miestäsi siitä, että joku suuttuu joka tapauksessa, jos tilanne jatkuu tällaisena. Voit kertoa olevasi vihainen, jos kohtuuttomat pyynnöt häiritsevät perhettänne - hätätilanteet ovat tietenkin asia erikseen ja ne ymmärtää jokainen. Onko anopin kanssa keskusteltu asiasta rauhasa ja rakentavassa hengessä? Oletteko sanoneet esimerkiksi, että monta kertaa viikossa on liikaa, sovitaanko jatkossa että ollaan yhteydessä viikonloppuisin ja rauhoitetaan arki-illat perheille (tai jotain tämänkaltaista, mutta selkeää toivetta)
Toivottavasti saatte rakentavan keskustelun aikaan. Viime kädessä miehesi on valittava kykeneekö rajaamaan äitiään kohtuullisessa määrin. Jos ei voi, sinun on sitten mietittävä, miten sopeudut tilanteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on täysin sama tilanne... lapset ja minä jäämme kakkossijalle kun rakas mamma soittelee että kissan hiekkalaatikko pitäisi tyhjentää. Anoppi on siis täysin liikunta- ja työkykyinen, käy töissä jne. Miestä itseäänkin ärsyttää, ja sen huomaa, mutta se tossukka ei osaa sanoa ettei hän ole mikään orja äidilleen. Lapset kaipaisi aikaa isänsä kanssa ja meillä kotonakin tarttis fiksailla vaikka mitä... eniten säälittää lapset. :( Isin kanssa kauan sitten luvattu pulkkamäki peruuntuu ja peruuntuu aina vaan anopin takia.
Paljon tsemppiä sinne! Toivottavasti tilanne järjestyy, jatka toki miehen kanssa puhumista. Pakkohan noiden puupäiden on joskus ymmärtää miten napanuora katkaistaan... :(
Paljon tsemppiä sinullekin! Mä pahaa pelkään, että napanuora on olemassa niin kauan kun anopissa henki pihisee. Mies voisi olla
Mä niin tunnistan tuon, että kotona jää hommat rästiin, kun rampataan äitin pikku apulaisena. Ja onpa sitä kiva vastata lapsen kysymykseen "missä isi on", kun joku sovittu meno on taas jäi anopin "tarpeen" jalkoihin.
Joskus kyllä tuntuu, että anoppi on liian kova hinta maksettavaksi varsin hyvästä miehestä.
Miehesi raukka narsistin lapsi, hänet on pienestä saakka koulittu että jos panee vastaan, potkaistaan ja joudut tekemään kuitenkin, häntä koipien välissä.
Hän joutuisi laittanaan välit poikki ja muu suku ei sitten kumminkaan ymmärtäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mukava kuulla, että anoppi saa tarvittaessa apua teiltä molemmilta :) Olette hyviä ihmisiä.
No, en nyt ymmärrä, miksi sinä ap näet asiasta vaivaa. Anna miehen auttaa äitiään. Asialla lienee toinen puoli: Sinä ulostit hänet teidän elämästä esikoisen ollessa pieni ja nyt haluat tuhota lopunkin suhteen. Näin se vaan pakkaa nykyään olemaan. Aikanaan anopit kiusasi miniöitä hengiltä ja nykyään miniät on sitten päässeet niskan päälle ja ovat ihan tasan yhtä ilkeitä vallankäyttäjiä kuin 100 vuotta sitten oli maalla anopit, joita sai miniät passata yhteistalouksissa. Juu, "rajaton". "kyllä sika syitä keksii, koska on kärsä kipeä, koska maa jäässä"... Kun haluaa olla jotain mieltä, niin kyllä ne syytkin päässään kehittää.
En tunne montakaan ilkeää anoppia. Sen sijaan läpi-ilkeitä miniöitä tunnen. Yleensä kyse on vallanhalusta. Haluaa miehen tunkea siihen läpeen, ettei miehellä saa olla ketään ihmisiä elämässä kuin miniä, miniän valitsemat kaverit ja miniän suku.
BTW, miksi miehillä ei ole juurikaan ongelmia anoppien ja appien kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, en nyt ymmärrä, miksi sinä ap näet asiasta vaivaa. Anna miehen auttaa äitiään. Asialla lienee toinen puoli: Sinä ulostit hänet teidän elämästä esikoisen ollessa pieni ja nyt haluat tuhota lopunkin suhteen. Näin se vaan pakkaa nykyään olemaan. Aikanaan anopit kiusasi miniöitä hengiltä ja nykyään miniät on sitten päässeet niskan päälle ja ovat ihan tasan yhtä ilkeitä vallankäyttäjiä kuin 100 vuotta sitten oli maalla anopit, joita sai miniät passata yhteistalouksissa. Juu, "rajaton". "kyllä sika syitä keksii, koska on kärsä kipeä, koska maa jäässä"... Kun haluaa olla jotain mieltä, niin kyllä ne syytkin päässään kehittää.
En tunne montakaan ilkeää anoppia. Sen sijaan läpi-ilkeitä miniöitä tunnen. Yleensä kyse on vallanhalusta. Haluaa miehen tunkea siihen läpeen, ettei miehellä saa olla ketään ihmisiä elämässä kuin miniä, miniän valitsemat kaverit ja miniän suku.
BTW, miksi miehillä ei ole juurikaan ongelmia anoppien ja appien kanssa?
Kyllä narsistiäidin kanssa on ongelmia, niin lapsilla kuten ajan myötä heidän puolisoillaankin. Ongelmat alkavat jo lapsuudessa, kun yhtä lasta hypytetään tekemään kaikki kökköhommat, muiden lasten paistatellessa päivänvalossa. Sama kohtelu jatkuu läpi elämän, tämän yhden lapsen puolisoa ja heidän lapsiaan kohdellaan samoin. Ei tämä mikään harvinainen ongelma ole, raastava kylläkin ja elämää kuluttava. He, jotka kärsivät, ihmettelevät tlannetta, kun eivät vielä tiedä mistä on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Mukava kuulla, että anoppi saa tarvittaessa apua teiltä molemmilta :) Olette hyviä ihmisiä.
Niin. Sehän on ihan arkipäiväistä auttamista, että syyllistämällä saadaan toinen kesken yöunien lähtemään korjaamaan jotain, mikä olisi oikein hyvin voinut odottaa päivän tai pari.
Tiedän muutaman perheen, jossa nainen pisti stopin moiselle toiminnalle. Parissa vuodessa tuli ero, koska mies tajusi, että vaimo teki kodista puolisolleen vankilan, edes oman äidin luona ei saanut käydä. Eli kannattaa muistaa, että asioilla on puolensa ja puolensa.
KirkkoSisko kirjoitti:
Hei ap
Olet vihainen, koska sinusta tuntuu, että anoppi vie liikaa tilaa perhe-elämästänne.
Anopin tarpeet menevät teidän perheenne tarpeiden ohi. Villakoiran ydin ainakin sinun kannaltasi on, ettei mies osaa sanoa ei.
Anoppi tuskin muuttaa pyyntöjensä määrää. Raja on teidän tehtävä.
Mietin, tietääkö mies sinun tuntemuksesi? Oletteko keskustelleet tästä ihan erillisesti, ei vain tiuskaisuina tms kun tilanne on päällä? Mielestäni asia pitäisi ottaa puheeksi perusteellisesti. Millaiset ovat parisuhteenne ja perheenne rajat, minkä verran voidaan hoitaa anopin tarpeita ja missä kohtaa taas opetellaan sanomaan ei. Tarvittaessa näitä asioita voi puida myös perheneuvonnassa. Kerroit miehesi olevan kiltti. Usein se sana on väärin ymmärretty. "Kiltti" ihminen voi ollakin vain läheisriippuvainen ja miellyttämispakon alla toimiva. Aidosti kiltti osaa olla kiltti myös itselleen ja huolehtia omasta ja perheensä jaksamisesta. Miellyttämishaluinen tai riippuvainen taas toimii näennäisesti muiden hyväksi, mutta itse asiassa pyrkii suojelemaan itseään esim, toisten suuttumiselta. Voit tietenkin ystävällisesti muistuttaa miestäsi siitä, että joku suuttuu joka tapauksessa, jos tilanne jatkuu tällaisena. Voit kertoa olevasi vihainen, jos kohtuuttomat pyynnöt häiritsevät perhettänne - hätätilanteet ovat tietenkin asia erikseen ja ne ymmärtää jokainen. Onko anopin kanssa keskusteltu asiasta rauhasa ja rakentavassa hengessä? Oletteko sanoneet esimerkiksi, että monta kertaa viikossa on liikaa, sovitaanko jatkossa että ollaan yhteydessä viikonloppuisin ja rauhoitetaan arki-illat perheille (tai jotain tämänkaltaista, mutta selkeää toivetta)Toivottavasti saatte rakentavan keskustelun aikaan. Viime kädessä miehesi on valittava kykeneekö rajaamaan äitiään kohtuullisessa määrin. Jos ei voi, sinun on sitten mietittävä, miten sopeudut tilanteeseen.
Kiitos rakentavasta kommentista.
Anopin kanssa on ollut aiemminkin runsaasti ongelmia. Hänen vierailujaan on tosiaan jouduttu rajaamaan (tai siis minä rajasin), kun vierailuja oli arkipäivisin useita, kestoltaan jopa tunteja. Hän kommentoi ilkeästi ja mitätöivästi sisustusta, minua, tapaani hoitaa lasta, jopa miestäni. Vierailulle saattoi hyvinkin tulla klo 7.30. Jos ovi oli lukossa, eikä avattu ovea, haki vara-avaimen ja marssi sisälle. On muuten pienen vauvan kanssa olevalle kotiäidille ihana herätys huonosti nukutun yön jälkeen.
Anoppi kun on varsin narsistinen, niin hänen kanssaan ei voi keskustella häneen liittyvistä ongelmista. Eihän hän nyt ikinä ole ketään juoksuttanut, väittää, sitten kauhean irvistyksen voimalla yrittää saada itkun aikaan, jotta saisi edes sääliä osakseen. On kyllä taitava manipuloimaan. Ja taitava löytämään vikoja kaikista muista. Itse on aina syytön! En siis ole ainut, joka ei anoppini kanssa tule toimeen.
Itse olen 50v. ja on todella normaalia että vanhempia autetaan.
Ne asiat joita ei pysty itse tekemään niin niissä annetaan apua.
Se sitten että liioitteletko hiukan asiaa.
Hyvä mies sulla, kun auttaa äitiään ja taatusti tulee auttamaankin.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän muutaman perheen, jossa nainen pisti stopin moiselle toiminnalle. Parissa vuodessa tuli ero, koska mies tajusi, että vaimo teki kodista puolisolleen vankilan, edes oman äidin luona ei saanut käydä. Eli kannattaa muistaa, että asioilla on puolensa ja puolensa.
Käydään anoppilassa kerran vuodessa (anopin synttärit) sillee muuten vaan. Muuten on joka kerta jotain ruuvaamista, säätämistä tai muuta fiksaamista.
No pankaa nyt vaikka ensin ne puhelimet yöksi äänettömälle.