Lue keskustelun säännöt.
Anoppi hallitsee miestäni
Väsynyt ja vihainen
17.01.2017 |
Mieheni on ihana, kiltti ja täysin äitinsä Aino-tossun alla. Anoppi soittaa, kitisee ja keksii päästään ongelmia ihan mistä vaan. Hyvä ettei valita, kun puut ovat takassa väärin päin. Näistä kaikista tietysti vinkuu mun miehelle, joka käy sitten korjaamassa pikimmiten korjaamassa tilanteen. Jos ei käy, niin anoppi soittaa uudelleen, uudelleen ja uudelleen... kunnes mies käy fiksaamassa homman.
Viime yönä alkoi puhelin soida puolen yön jälkeen. Kolmannen puhelun jälkeen mies lähti hätiin. Tämän kertainen katastrofi oli se, että se saamattomaksi tekeytyvä narsistinen paska ei osannut napsauttaa sulaketta päälle. Ja kyllä, asia tulee hoitaa klo 1 yöllä!
Mä oon miehelle sanonut, että nyt on oikeasti tehtävä anopille selväksi, että tuohon aikaan ei stana soitella kuin äärimmäisessä hädässä. Ja äärimmäisessä hädässä on parempi soittaa 112. Se stana pitänyt mun koko perhettä hereillä. Eikä ole ensimmäinen kerta.
Ei mulla ole sitä vastaan mitään, että mies auttaa äitiään. Mutta rajansa kaikella.
Anoppi harvemmin käy meillä, on hyvin hankala tyyppi muutenkin. Ilkeä, mitätöivä ja täysin rajaton. Kun pistin stopin jatkuvalle ramppaamiselle esikoisen ollessa vauva, niin sen jälkeen ei ole näkynyt juurikaan. Mutta miestäni juoksuttaa. Jos nyt ei joka päivä, mutta useamman kerran viikossa.
Anopille on mun ainakaan turha mitään sanoa, ei hän hoksaa (eikä välitä), että poikansa vähäinen vapaa-aika ja näköjään yöunetkin ovat toissijainen asia, kun hänellä on kriisi.
Tulevaisuus pelotta. Anoppi ei tuosta nuorru, lähtökohtaisesti vastahakoinen tekemään kodin ylläpitotoimenpiteitä. Miksi vaivautua, kun voi juoksuttaa poikaansa? Miten saada mies ymmärtämään, että äitinsä käyttää valtavasti valtaa meidän perheessä, ja se on asia, jolle tarvitsee tehdä muutos asap! Muuttaminen olisi hyvä ratkaisu, mutta mies ei halua muuttaa... asiasta on kyllä keskusteltu.
Kommentit (25)
Tätä lukiessa mietin, että kuinka monen mielestä ihan oikeasti on ok, että mies kulkee äitinsä renkinä ja jättää kaikki oman kodin ja lapset vaimon huollettavaksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
KirkkoSisko kirjoitti:
Hei ap
Olet vihainen, koska sinusta tuntuu, että anoppi vie liikaa tilaa perhe-elämästänne.
Anopin tarpeet menevät teidän perheenne tarpeiden ohi. Villakoiran ydin ainakin sinun kannaltasi on, ettei mies osaa sanoa ei.
Anoppi tuskin muuttaa pyyntöjensä määrää. Raja on teidän tehtävä.
Mietin, tietääkö mies sinun tuntemuksesi? Oletteko keskustelleet tästä ihan erillisesti, ei vain tiuskaisuina tms kun tilanne on päällä? Mielestäni asia pitäisi ottaa puheeksi perusteellisesti. Millaiset ovat parisuhteenne ja perheenne rajat, minkä verran voidaan hoitaa anopin tarpeita ja missä kohtaa taas opetellaan sanomaan ei. Tarvittaessa näitä asioita voi puida myös perheneuvonnassa. Kerroit miehesi olevan kiltti. Usein se sana on väärin ymmärretty. "Kiltti" ihminen voi ollakin vain läheisriippuvainen ja miellyttämispakon alla toimiva. Aidosti kiltti osaa olla kiltti myös itselleen ja huolehtia omasta ja perheensä jaksamisesta. Miellyttämishaluinen tai riippuvainen taas toimii näennäisesti muiden hyväksi, mutta itse asiassa pyrkii suojelemaan itseään esim, toisten suuttumiselta. Voit tietenkin ystävällisesti muistuttaa miestäsi siitä, että joku suuttuu joka tapauksessa, jos tilanne jatkuu tällaisena. Voit kertoa olevasi vihainen, jos kohtuuttomat pyynnöt häiritsevät perhettänne - hätätilanteet ovat tietenkin asia erikseen ja ne ymmärtää jokainen. Onko anopin kanssa keskusteltu asiasta rauhasa ja rakentavassa hengessä? Oletteko sanoneet esimerkiksi, että monta kertaa viikossa on liikaa, sovitaanko jatkossa että ollaan yhteydessä viikonloppuisin ja rauhoitetaan arki-illat perheille (tai jotain tämänkaltaista, mutta selkeää toivetta)Toivottavasti saatte rakentavan keskustelun aikaan. Viime kädessä miehesi on valittava kykeneekö rajaamaan äitiään kohtuullisessa määrin. Jos ei voi, sinun on sitten mietittävä, miten sopeudut tilanteeseen.
Kuule, kirkkosisko. Minusta sinä olet aika ikävästi puolueellinen ja rakkaudeton, etenkin kun yrität edustaa täällä ev.lut.seurakuntaa. Ei ole ev.lut. uskonnon mukaista sysätä vanhempia tylysti ja rakkaudettomasti syrjään siinä vaiheessa kun nämä tulevat vanhoiksi ja tarvitseviksi.
Vanhemmat voivat ikääntyessään muuttua hankaliksi ja rasittaviksi sekä jopa sairastua erinäisiin sairauksiin niin, että heidän persoonansa muuttuu. Minusta nuoremman sukupolven pitää tämä hyväksyä ja ymmärtää sillä sitä on aito lähimmäisenrakkaus.
Minä tiedän omasta kokemuksesta millaista on olla vaativan vanhemman lapsi. Vastaan äitini soittoihin joka kerta myös keskellä yötä, sillä hän asuu yksin ja on ollut yksinäinen leskeksi jäätyään. Minulla ei ole sydäntä jättää vastaamatta ja vaikka se joskus minua harmittaakin. Yritän kuitenkin olla rakkaudellinen ja pitkämielinen.
Meitä kristittyjä velvoittaa rakkauden kaksoiskäsky.
Vierailija kirjoitti:
KirkkoSisko kirjoitti:
Hei ap
Olet vihainen, koska sinusta tuntuu, että anoppi vie liikaa tilaa perhe-elämästänne.
Anopin tarpeet menevät teidän perheenne tarpeiden ohi. Villakoiran ydin ainakin sinun kannaltasi on, ettei mies osaa sanoa ei.
Anoppi tuskin muuttaa pyyntöjensä määrää. Raja on teidän tehtävä.
Mietin, tietääkö mies sinun tuntemuksesi? Oletteko keskustelleet tästä ihan erillisesti, ei vain tiuskaisuina tms kun tilanne on päällä? Mielestäni asia pitäisi ottaa puheeksi perusteellisesti. Millaiset ovat parisuhteenne ja perheenne rajat, minkä verran voidaan hoitaa anopin tarpeita ja missä kohtaa taas opetellaan sanomaan ei. Tarvittaessa näitä asioita voi puida myös perheneuvonnassa. Kerroit miehesi olevan kiltti. Usein se sana on väärin ymmärretty. "Kiltti" ihminen voi ollakin vain läheisriippuvainen ja miellyttämispakon alla toimiva. Aidosti kiltti osaa olla kiltti myös itselleen ja huolehtia omasta ja perheensä jaksamisesta. Miellyttämishaluinen tai riippuvainen taas toimii näennäisesti muiden hyväksi, mutta itse asiassa pyrkii suojelemaan itseään esim, toisten suuttumiselta. Voit tietenkin ystävällisesti muistuttaa miestäsi siitä, että joku suuttuu joka tapauksessa, jos tilanne jatkuu tällaisena. Voit kertoa olevasi vihainen, jos kohtuuttomat pyynnöt häiritsevät perhettänne - hätätilanteet ovat tietenkin asia erikseen ja ne ymmärtää jokainen. Onko anopin kanssa keskusteltu asiasta rauhasa ja rakentavassa hengessä? Oletteko sanoneet esimerkiksi, että monta kertaa viikossa on liikaa, sovitaanko jatkossa että ollaan yhteydessä viikonloppuisin ja rauhoitetaan arki-illat perheille (tai jotain tämänkaltaista, mutta selkeää toivetta)Toivottavasti saatte rakentavan keskustelun aikaan. Viime kädessä miehesi on valittava kykeneekö rajaamaan äitiään kohtuullisessa määrin. Jos ei voi, sinun on sitten mietittävä, miten sopeudut tilanteeseen.
Kuule, kirkkosisko. Minusta sinä olet aika ikävästi puolueellinen ja rakkaudeton, etenkin kun yrität edustaa täällä ev.lut.seurakuntaa. Ei ole ev.lut. uskonnon mukaista sysätä vanhempia tylysti ja rakkaudettomasti syrjään siinä vaiheessa kun nämä tulevat vanhoiksi ja tarvitseviksi.
Vanhemmat voivat ikääntyessään muuttua hankaliksi ja rasittaviksi sekä jopa sairastua erinäisiin sairauksiin niin, että heidän persoonansa muuttuu. Minusta nuoremman sukupolven pitää tämä hyväksyä ja ymmärtää sillä sitä on aito lähimmäisenrakkaus.
Minä tiedän omasta kokemuksesta millaista on olla vaativan vanhemman lapsi. Vastaan äitini soittoihin joka kerta myös keskellä yötä, sillä hän asuu yksin ja on ollut yksinäinen leskeksi jäätyään. Minulla ei ole sydäntä jättää vastaamatta ja vaikka se joskus minua harmittaakin. Yritän kuitenkin olla rakkaudellinen ja pitkämielinen.
Meitä kristittyjä velvoittaa rakkauden kaksoiskäsky.
Entä jos tämä vanhempi ihan ilkeyttään tekeytyy avuttomaksi ja vaatii palvelua ympäri vuorokauden? Joka kerta tavatessa haukkuu, kritisoi ja moittii, hyvällä säkällä puhuu selän takanakin pahaa. Kiitosta ei sano koskaan. Ihanko oikeasti sitä pitää sietää oman mielenterveyden kustannuksella, koska tuo hankala yksilö sattuu olemaan oma tai puolison äiti tai isä? Entäs pienten lasten vanhemmat? Pienet lapset tarvitsevat vanhempiaan. Pitääkö heidän tarpeensa jättää huomiotta, koska vanhemman sukupolven edustajat hoksasi, että keittiön kellosta on patteri loppu, ja se on vaihdettava nyt heti.
Toki pitää auttaa, mutta oma elämäkin pitää olla! Kyllä sillä vanhemman sukupolven edustajallakin pitää olla sen verran kunnioitusta aikuisia lapsiaan kohtaan, että antaa edes nukkua yöllä. Tässä alkuperäisessä tarinassa siis ihan täysissä sielun ja ruumiin voimissa oleva anoppi, joka vaan sattuu olemaan kovin ilkeä ja muutenkin vastenmielinen tapaus.
Vierailija kirjoitti:
KirkkoSisko kirjoitti:
Hei ap
Olet vihainen, koska sinusta tuntuu, että anoppi vie liikaa tilaa perhe-elämästänne.
Anopin tarpeet menevät teidän perheenne tarpeiden ohi. Villakoiran ydin ainakin sinun kannaltasi on, ettei mies osaa sanoa ei.
Anoppi tuskin muuttaa pyyntöjensä määrää. Raja on teidän tehtävä.
Mietin, tietääkö mies sinun tuntemuksesi? Oletteko keskustelleet tästä ihan erillisesti, ei vain tiuskaisuina tms kun tilanne on päällä? Mielestäni asia pitäisi ottaa puheeksi perusteellisesti. Millaiset ovat parisuhteenne ja perheenne rajat, minkä verran voidaan hoitaa anopin tarpeita ja missä kohtaa taas opetellaan sanomaan ei. Tarvittaessa näitä asioita voi puida myös perheneuvonnassa. Kerroit miehesi olevan kiltti. Usein se sana on väärin ymmärretty. "Kiltti" ihminen voi ollakin vain läheisriippuvainen ja miellyttämispakon alla toimiva. Aidosti kiltti osaa olla kiltti myös itselleen ja huolehtia omasta ja perheensä jaksamisesta. Miellyttämishaluinen tai riippuvainen taas toimii näennäisesti muiden hyväksi, mutta itse asiassa pyrkii suojelemaan itseään esim, toisten suuttumiselta. Voit tietenkin ystävällisesti muistuttaa miestäsi siitä, että joku suuttuu joka tapauksessa, jos tilanne jatkuu tällaisena. Voit kertoa olevasi vihainen, jos kohtuuttomat pyynnöt häiritsevät perhettänne - hätätilanteet ovat tietenkin asia erikseen ja ne ymmärtää jokainen. Onko anopin kanssa keskusteltu asiasta rauhasa ja rakentavassa hengessä? Oletteko sanoneet esimerkiksi, että monta kertaa viikossa on liikaa, sovitaanko jatkossa että ollaan yhteydessä viikonloppuisin ja rauhoitetaan arki-illat perheille (tai jotain tämänkaltaista, mutta selkeää toivetta)Toivottavasti saatte rakentavan keskustelun aikaan. Viime kädessä miehesi on valittava kykeneekö rajaamaan äitiään kohtuullisessa määrin. Jos ei voi, sinun on sitten mietittävä, miten sopeudut tilanteeseen.
Kuule, kirkkosisko. Minusta sinä olet aika ikävästi puolueellinen ja rakkaudeton, etenkin kun yrität edustaa täällä ev.lut.seurakuntaa. Ei ole ev.lut. uskonnon mukaista sysätä vanhempia tylysti ja rakkaudettomasti syrjään siinä vaiheessa kun nämä tulevat vanhoiksi ja tarvitseviksi.
Vanhemmat voivat ikääntyessään muuttua hankaliksi ja rasittaviksi sekä jopa sairastua erinäisiin sairauksiin niin, että heidän persoonansa muuttuu. Minusta nuoremman sukupolven pitää tämä hyväksyä ja ymmärtää sillä sitä on aito lähimmäisenrakkaus.
Minä tiedän omasta kokemuksesta millaista on olla vaativan vanhemman lapsi. Vastaan äitini soittoihin joka kerta myös keskellä yötä, sillä hän asuu yksin ja on ollut yksinäinen leskeksi jäätyään. Minulla ei ole sydäntä jättää vastaamatta ja vaikka se joskus minua harmittaakin. Yritän kuitenkin olla rakkaudellinen ja pitkämielinen.
Meitä kristittyjä velvoittaa rakkauden kaksoiskäsky.
Eli on otettava persoonallisuushäiriöiseltä sukulaiselta henkisesti turpaan omaa hyvinvointia ajattelematta? Ihan joka päivä... Kääntää toinen poski eikä missään tapauksessa pitää puoliaan, ettei vaan toiselle tule paha mieli.
...
Onneksi en ole kristitty.
Mikä siinä on normaalia, että isä toistuvasti rikkoo lupaukset lapsilleen esim. pulkkareissusta tai pallon potkimisesta? Aina vie äiti voiton suunnitelmista, kun äidiltä käy käsky. Ihan just nyt pitää saada taulu seinälle tai kuva kamerasta tietokoneelle. Ei voi odottaa. Nyt heti, miksei ole jo?
Avun tarpeella ja tuollaisella mielivaltaisella juoksuttamisella ei ole mitään yhteistä. Anoppi ei vaivaudu edes kiittämään. Sekin ihan normaalia? Toisekseen anoppi kykenisi kyllä tekemään suurimman osan asioita, joita vaatii tekemään puolestaan. Ei vaan viitsi. Miksi vaivautua, kun toinen juoksee käskyn käydessä. Tympäsee miestäkin tuo, mutta ei osaa pitää äitiään vastaan puoliaan.
Auttaminen on useimmiten molemmin puolista. No, ehkä se on anopin vastapalvelus meille, että juoruaa meidän asioita pitkin kylää ja haukkuu vielä päälle.