Miksi jotkut ihmiset haluavat lopettaa yhteyden pitämisen vaikkei ole ollut tietääkseni minkäänlaista riitaa?

Vierailija kirjoitti:

Taustalla voi olla uupumusta ja masennusta, pelkkä tekstiviestiin vastaaminenkin voi silloin olla ponnistus

Miksei voi kertoa masennuksestaan suoraan? Sehän on suomalainen kansansairaus. Toinen ymmärtää sitten jättää toisen parantumaan kaikessa rauhassa.

Ihmisen aika on rajallinen. Pitäisi tajuta sinunkin rivien välistä. Ei siinä tarvitse taiteilla mitään suurta draamallisia selityksiä

Ei ole aikaa enää nähdä lähes ikinä. Perhe on etusijalla ja tärkeimmät ystävät. Lisäksi olen introvertti. Puhelut ovat niin pitkiä enkä vaan tiedä, milloin minulla olisi 2 tuntia aikaa kuunnella jotain, mikä ei enää minua liikuta. Mitään pahaa en ajattele, mutta elämä vie nyt eri suuntiin ja se pitäisi hyväksyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka siitä syystä että toinen on rasittava ripustautuja. Mulla oli aikoinaan ystävä jolle piti tehdä selostus lähes minuutin tarkkuudella mitä olen tehnyt missä ollut ja kenen kanssa ja päivittäin tämä sama ja sitten kun lähdin kotiin niin kysymys kuului "monelta huomena nähdään?"

minä: "öö mulla on treenit duunin jälkeen että en mä oikeen tiädä huomisesta et jos joku toinen päivä sit"

hän: "monelta sun treenit sitten loppuu? no eihän sulla sit mitään oo, sä oot joskus kello se ja se kotona, soita mulle heti niin voin tulla vaikka käymään tai sit nähään vaik jossain siel ja siel"

Puuh ja joka ikinen päivä tätä samaa ellei sillä itsellään sattunut olemaan joku meno että sain olla rauhassa. Kamalia tollaset ihmiset.

Entä jos ei ole tuollainen? Minun mielestäni on kohteliasta kysyä mitä toiselle kuuluu eikä vain puhua omista tekemisistään eikä antaa toiselle suunvuoroa.

Eli kysyt kohteliaisuudesta, mitä kuuluu, jotta pohjimmiltaan pääset papattamaan omiasi...

En todellakaan puhu paljoa omista asioistani jollei niistä kysytä. Tässä maailmassa tapahtuu joka päivä paljon mielenkiintoisia asioita, joista voi keskustella hyvässä hengessä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen aika on rajallinen. Pitäisi tajuta sinunkin rivien välistä. Ei siinä tarvitse taiteilla mitään suurta draamallisia selityksiä

Miksei sitä voi sanoa suoraan toiselle ihmiselle? Se olisi kaikista rehellisintä minun mielestäni.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole aikaa enää nähdä lähes ikinä. Perhe on etusijalla ja tärkeimmät ystävät. Lisäksi olen introvertti. Puhelut ovat niin pitkiä enkä vaan tiedä, milloin minulla olisi 2 tuntia aikaa kuunnella jotain, mikä ei enää minua liikuta. Mitään pahaa en ajattele, mutta elämä vie nyt eri suuntiin ja se pitäisi hyväksyä.

Tällaisessakin tapauksessa voisi sanoa toiselle suoraan rehellisesti mitä mieltä on eikä feidata. Feidaaminen on aika kypsymätöntä käytöstä aikuisilta ihmisiltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka siitä syystä että toinen on rasittava ripustautuja. Mulla oli aikoinaan ystävä jolle piti tehdä selostus lähes minuutin tarkkuudella mitä olen tehnyt missä ollut ja kenen kanssa ja päivittäin tämä sama ja sitten kun lähdin kotiin niin kysymys kuului "monelta huomena nähdään?"

minä: "öö mulla on treenit duunin jälkeen että en mä oikeen tiädä huomisesta et jos joku toinen päivä sit"

hän: "monelta sun treenit sitten loppuu? no eihän sulla sit mitään oo, sä oot joskus kello se ja se kotona, soita mulle heti niin voin tulla vaikka käymään tai sit nähään vaik jossain siel ja siel"

Puuh ja joka ikinen päivä tätä samaa ellei sillä itsellään sattunut olemaan joku meno että sain olla rauhassa. Kamalia tollaset ihmiset.

Allekirjoitan!

Mä lopetin lopulta vastaavan tenttaussuhteen, kun jouduin yötöihin. Siinä rytmi heittelee ja palautumiselle täytyy raivata väkisinkin aikaa.

Tenttaava tuttava sitten:

"Monelta sä heräät"

- Juu en osaa aina sanoa, riippuu onko ollu rasittavaa..

" Mut nuku ihan rauhassa ja kun heräät niin soittele sitten heti tännepäin niin mietitään sit lisää"

- Ööööhhhh

Mistä tuo ihmistyyppi oikein sikiää?

En tiedä mutta tuli mieleen että nuo ovat varmaan niitä ekstrovertti ihmisiä ja kun itse on introvertti niin ei vaan pysty eikä jaksa =D

Itselleni jäi kyseisestää ihmisestä sellainen "trauma" että kun tapaan/kohtaan tällaisen kontrolloivan/läheisriippuvaisen ihmisen niin heti alkumetreillä otan etäisyyttä.

Itselläni on tällä hetkellä tällainen ystävä, jonka kanssa koen että meidän kannattaisi mennä eri suuntiin. Ongelma oli se että lähdin hänen kanssaan ystävyyteen väärällä jalalla. Olin silloin miellyttäjä joka kuunteli ja kuunteli ja myötäili ja puhui vain positiivisia. Yhäkin olen sellainen, mutta haluan korjata itseni. Tällä ihmisellä on erilainen maailmankuva. Meillä on yhteisiä kiinnostuksen kohteita, mutta usein minä koen yhäkin olevani se joka kyselee toisesta kuin että se uteliaisuus toimisi myös toisinpäin. Eikä hän näytä ymmärtävän pieniä vihjeitä siellä ja täällä. Ei niin että toisen täytyy olla ajatustenlukija, mutta sekin on raskasta jos ei pysty olemaan hetkessä oma itsensä vaan täytyy selventää itseään sanoin. Eikä sekään aina ole oikein ymmärretty.

Toinen kysymykseni on se, että mistä merkeistä toisen pitäisi sitten ymmärtää ettei ole enää toivottua seuraa ja halutaan laittaa välit poikki? Miksei voi vain puhua asioita halki?

Juurikin tuollainen ripustautuja. Heti kun on nähty niin pitäisi alkaa sopia jo seuraavaa tapaamista. Jatkuvasti pitäisi olla myös tavoitettavissa. Jos on erikseen sanonut, että on muuta tekemistä niin silti otetaan yhteyttä, eikä muka muisteta. Eli käytännössä ei kunnioiteta toisen rajoja.

Sitten "energiasyöpöt", jotka voisivat puhua yhteenmenoon vaikka tunteja, jos asia koskaa heitä itseään.

Mutta muiden juttuihin vastataan korkeintaan yhdellä lauseella.

Arvostelijat. Ystävien/kavereiden tehhtävä ei ole arvostella tai tuomita. Mielipiteen saa toki antaa.

Sitten vielä nämä, jotka vuodattavat tuntikausia omia ongelmia mutta näihin taas ei saa omaa mielipidettä antaa, vaan ainut tehtävä on toimia roskiksena, jonne kaadetaan jatkuvasti kaikki paha olo.

Sitten vielä syyllistäjät. "Olen niin yksinäinen, eikö voitaisi nähdä. Et ikinä ehdi näkemään..."

Ja nr28 on myös introvertti C:

Tämä on niin tuttua. Elämä vain menee niin. Jotkut vain lopettavat yhteydenpidon. Ehkä heidän elämässään tapahtuu asioita, joiden vuoksi ei vain jaksa pitää yhteyttä. Jotkut ihmiset kulkevat rinnallamme vain hetken. Eikä siinä, joka haluaa pitää yhteyttä, ole välttämättä mitään vikaa.

Vierailija kirjoitti:

Toinen kysymykseni on se, että mistä merkeistä toisen pitäisi sitten ymmärtää ettei ole enää toivottua seuraa ja halutaan laittaa välit poikki? Miksei voi vain puhua asioita halki?

Itse en ainakaan pidä juurikaan yhteyttä tähän ystävääni vaan hän ottaa aina yhteyttä minuun. Ongelma minulle "miellyttäjänä" on ollut se että minä en tiedä mitä vastaisin jos haluaisin lopettaa ystävyyssuhteen. Tiedän nimittäin että tämä henkilö ryhtyisi riitelemään ja kysymään miksi etc. Enkä minä ihan tyhjän päälle toista yhtäkkiä osaa laittaa. Olen myös sanonut niin suoraan kuin pystyin vähän aikaa sitten että en tunne oloani yhtä hyväksi hänen seurassaan kuin hän minun. Eikä sekään näyttänyt haittaavan häntä. -nr28

Vierailija kirjoitti:

Toinen kysymykseni on se, että mistä merkeistä toisen pitäisi sitten ymmärtää ettei ole enää toivottua seuraa ja halutaan laittaa välit poikki? Miksei voi vain puhua asioita halki?

Mun mielestä tuttuus vaikuttaa tässä. Mitä läheisempi ihminen niin sen tärkeämpää on keskustella myös ystävyyden päättymisestä. Kaverin kohdalla se saattaa tuntua liioittelulta, vaikka ei varmaan olisi pahasta. Kyllähän seurustelusuhteen päättyessäkin puhutaan siinä taustalla olevista syistä niin miksipä ei myös ystävyyssuhteissa.

Jatkuva minun dissaamiseni sivulauseissa ja tungettelevuus yksityisasioideni suhteen. En usko, että itse tajusi tekevänsä näin, mutta minä tajusin.

Olen yksipuolisesti joulukorttia lähettänyt ja joskus viestejä ja paluuviesti tulee mutta joulukorttia ei koskaan. Ollaanko edes ystäviä? En tiedä. Pidän hänestä ja pystymme puhumaan asioistamme. Asumme eri puolilla Suomea ja emme nää edes joka vuosi. 

Yhteen ihmiseen katkaisin sen takia välit, koska hänellä EI OLLUT KOSKAAN mitään hyvää sanottavaa mistään asiasta. Jatkuva valitus siitä, kuinka elämä on pelkkää p*skaa. Mitään ei silti ollut valmis tekemään asioiden parantamiseksi...

Niin h*lvetin raskasta seuraa, joten katsoin parhaaksi poistua hänen elämästään kokonaan. Päivääkään en ole katunut! :D

Olen aina ollut ihmisvihaaja. Pitänyt kuitenkin esittää vaimolle ja ystäville olevansa hyvä ihminen. Lopulta en jaksanut teeskentelyä ja jätin vaimon sekä ystävät. Elän nyt yksin, eikä tarvitse kuunnella muiden vikinää. Olen myös erittäin pitkävihainen ihminen ja raivostun mitättömistä asioista. 20 vuotta sitten tapahtuneet aivan arkipäiväiset konfliktit herättävät suunnatonta raivoa vieläkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole aikaa enää nähdä lähes ikinä. Perhe on etusijalla ja tärkeimmät ystävät. Lisäksi olen introvertti. Puhelut ovat niin pitkiä enkä vaan tiedä, milloin minulla olisi 2 tuntia aikaa kuunnella jotain, mikä ei enää minua liikuta. Mitään pahaa en ajattele, mutta elämä vie nyt eri suuntiin ja se pitäisi hyväksyä.

Tällaisessakin tapauksessa voisi sanoa toiselle suoraan rehellisesti mitä mieltä on eikä feidata. Feidaaminen on aika kypsymätöntä käytöstä aikuisilta ihmisiltä.

Jonkun aikaa oikeasti yritin järjestää aikaa tapaamisille. Nyt on mennyt jo vuosi eikä olla saatu sovitettua aikatauluja yhteen. Puhelimessa kun ollaan puhuttu, niin lapset kiljuu taustalla ja tämä ystävä ei vaan ymmärrä, että hetki on huono. Kun sanon, että vapaata ei ole näköpiirissä ja nyt en ehdi puhelimessakaan olla, niin tämä vaan jatkaa omia juttujaan. Yleensä aikuisilla on sen verran tilannetajua ettei ystävän kanssa tarvitse tehdä mitään "bäniä". Ajattelen, että joskus ehkä tulee aika kun taas nähdään, mutta yhtä hyvin voi olla että se oli tässä. Koskaan ei olla käyty toistemme kotona, joten kovin läheinen ihminen hän ei minulle ole.

Oletko puhunut pahaa hänestä selän takana (Niin kuin suurin osa naisista tekee)? Yleensä tällaiset juoruilut kantautuvat sen henkilön korviin, ja siinä menee luottamus. Silloin tuskin huvittaa hirveästi selitellä, miksi ei enää halua olla tekemisissä.