Lue keskustelun säännöt.
Eronneet yhteishuoltajat, miten olette jakaneet lastennne hoitovastuun? Asiallisia vastauksia kiitos.
Täälläkö
11.01.2017 |
Tarvitsisin mielipiteitä ihmisiltä tilanteeseeni, joilla on kokemusta aiheesta. Olemme eronneet muutama kuukausi sitten ja lapsemme ovat 3 ja 4 vuotta. Lapset asuvat luonani ja tällä hetkellä systeemi on ollut se, että lapset ovat viettäneet kaksi yötä viikosta isällään. Käytännössä se on tarkoittanut, että menevät illalla ja tulevat aamulla kotiin. Olen siis ollut kotiäitinä mutta pian molemmat aloittavat päivähoidon.
Tiedän, että moni isä ei näe lapsiaan edes tämän vertaa ja siinä mielessä olen onnekas ja lapset myös. Silti koen itseni liian usein väsyneeksi ja tuntuu, että vastuu lapsista on liikaa minun harteillani. Onhan meillä yhteishuoltajuus. Tietenkin halun viettää mahdollisimman paljon aikaa lasteni kanssa, varsinkin kun ovat äin pieniä mutta onko tämä järjestely teistä reilu? Isä sanoo, että ei suostu hoitamaan lapsia enempää (koska ei jaksa!?). Hän sanoo, ettei mies pysty hoitamaan lapsia kuin nainen. Miehellä ei kuulemma ole samaa kärsivällisyyttä. Välillä hän syyllistää minua kommentein tyyliin " Miksi et halua lastesi kanssa? Itsehän heidät halusit!" Hän tekee vain muutaman vuoron töitä viikossa ja lopun aikaa ottaa rennosti. Välillä kun itse menee omien rajojensa ääri laidoilla alkaa asia ärsyttää. Nyt kun lapset menevät hoitoon aion siis tehdä töitä täyspäiväisesti eli isällä olisi siis enemmän aikaa lapsille.
Monesti minusta myös tuntuu, että hän yrittää päästä lastenhoidossa siitä missä aita on matalin. Antaa vain ruan ja laittaa katsomaan piirrettyjä. Puistoon hän vie lapset vain jos painostan ja silloinkin minun pitäisi pukea lapset valmiiksi.
Neuovoja tilanteeseeni? Mitä minun kannattaisi/mitä voisin isältä vaatia? Miten te muut eronneet olette jakaneet lastenne hoitovuorot? Mikä toimii kohdallanne ja mikä ei? Tavoitteenani olisi saada kaikille toimiva arki ja että myös itse jaksaisin äitinä paremmin. Nyt olemme vasta menossa lastenvalvojalle sopimaan asiat ja siksi pohdin näitä asioita. Elareita aion tuki pyytää.
Kommentit (46)
Meillä toteutettiin tapaamiset ns vanhaan tapaan, eli isällään joka toinen viikonloppu ja sitten yksi arki-ilta viikossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen ollessa pienempi isä hoiti lasta joka viikonloppu. Oli kuitenkin sellainen tyyppi, että meni sieltä missä aita on matalin, joten nyt ei tapaa lasta enää ollenkaan. Ei siis hoitanut lapsen ruokailuja, nukkumaanmenoa ollenkaan ja tämä vaikutti liikaa haitallisesti meidän arkeen.
Minusta lähdet nyt väärästä päästä tuossa tilanteessa. Puhut kovasti siitä mitä haluat pakottaa exän tekemään. Hän on nyt sinun ex te ette ole enää yhdessä, älä käytä noin paljon energiaa hänen ja sen miettimiseen että elämä ei ole reilua. Noin vähän aikaa vasta on erosta, sinulla on se ihan kesken vielä. Sinun pitää päästä exästä irti ja ajatella lasten hyvää, ei sitä mitä exältä pitäisi voida vaatia.
Perinteisen joka toinen viikonloppu, perjantai-illasta sunnuntai-iltaan voisi ottaa vertailukohdaksi. Sitähän pidetään yleensä miniminä kohtuulliseen. Siitä tulee viikkoa päälle yksi yö JA päivä.
Et kuitenkaan voi ihmistä pakottaa olemaan hyvä vanhempi. Sinun pitää keskittyä siihen, miten lapselle on hyvä ja miten itse jaksat. Voi olla että joudut pyytämään apuja äidiltä ja ystäviltä, mutta kun lapset ovat päiväkodissa ja menevät sitten kouluun, koko ajan helppottaa.
Lisäksi eron stressi alussa on tosi raskas ja saa väsymään. Kun toipuu ja huomaa että pärjää, tuntuu sama arki paljon helpommalta. Varsinkin on saanut sen itse järjestää sellaiseksi minkä kanssa pärjää. Olet nyt jo varmaan huomannut, että siivous, tiskaus ja pyykinpesu on kevyempää kun ei tarvitse siivota myös aikuisen miehen jälkiä.
Tsemppiä, kyllä se siitä helpottaa!
Ero tuli lasten ollessa 3- ja 6- vuotiaat. Alusta asti ovat olleet isällään joka toinen viikonloppu sekä yhden yön viikolla. Lisäksi isä soittaa joka ilta. Lapset nyt 6- ja 9- vuotiaat.
Yritän nyt nopeasti aamukiireessä vastata. Annoin pariin kommenttiin alapeukkua, koska niissä kehoitettiin pysymään tiukkana. Totuus kuitenkin on, että pakottamalla ei saa hyvää aikaan. Vastuuta ei myöskään kukaan ota vaikka olisi minkälaiset paperit siitä kertomassa.
Ero on tuore, joten on mahdotonta arvioida, millaiseksi tilanne muodostuu. Anna isän hakea nyt rooliaan ja selvitä erosta. Omaan väsymykseen hae apua. Neuvola, perhe, ystävät, naapurit.
Oma tilanteeni on se, että erosta on vuosia ja asumme lähekkäin. Voi mennä 3 viikkoa ettei isällä muka ole aikaa lapselle. Minkä sille voi? Tapaamissopimusta yritin saada tehtyä ja kävimme sovittelussakin sitä varten. Lopputulos sama. Isä ei osaa ottaa vastuuta (tähän sanottava että on työssään johtavassa asemassa eli tämä koskee vain lapsenhoitoa). Tottakai minua ärsyttää, kun toinen huoltaja saa vain kaiken mukavan silloin tällöin kun viitsii.
Tapaamissopimusta kun ei ole, niin saimme sentään tehtyä keskenämme jonkinlaisen sopimuksen. Sitäkään isä ei täysin noudata, mutta edes jotenkuten. Minusta on nykyään hyvä, ettei sitä virallista sopimusta ole, koska jos lapsi ei jossain vaiheessa halua isän luo, niin olkoon menemättä. Ja isällä ei ole silloin mitään sanottavaa. Tätä en silti missään nimessä toivo.
Ja hei, muistakaa että joskus tämä aika on vain ikävä muisto. Kymmenen vuotta ja lapset päättää itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Exällä meni vuosi erosta, ennen kuin alkoi suostua tapaamisiin. Hän oli muutenkin sen ajan kauhean hankala. Ehkä hän yritti pistää minut niin koville että palaisin tai ainakin joutuisin katumaan. Sen jälkeen hän alkoi yhteistyöhön ja nykyään tapaamiset menee rutiinilla ja ilman sen kummempaa tappelua. Aselepoon pääsemistä varmaan auttoi se että hän löysi naisystävän, ja että minä olin koko ajan pystynyt asialinjalla.
Tapaamissopimus. Jos ei sopimusta noudata ja sen rikkoo niin sen voi viedä eteenpäin. Siinä isä joutuu miettimään vakavasti menettääkö vanhemmuuden mahdollisuudenkin vaiko tekee, kuten on sovittu.
Silloin kun miehellä on vuoro ja jos ei sitten hakisikaan niin harva tietää, että tuolloin voi soittaa poliisille. Se ei tietenkään olisi mukavaa mennä isälle poliisin toimesta, mutta voisi pelästyttää miestä havahtumaan, että vastuu on todellakin myös hänen.
Itse en voisi tehdä edes noin kun mies ei ole päästään kunnossa.
Vaikea tilanne. Voisin kieltää näillä tapahtumilla jo koko lasten tapaamisen, mutta toisaalta odotan josko saisi hoitoa ja apua ja tilanne muuttuisi. Tässä välissä lapset eivät ole käyneetkään isällään ja aikaa mennyt jo vuosia.
Todellinen hoitoapu kannattaa hankkia muualta varmuuden vuoksi ettei sitten omat työt mene päin prinkkalaa ja pahimmillaan menetä koko työtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähtökohta on, että sinulla ei ole enää pienintäkään valtaa eksääsi. Et voi kuin pyytää kauniisti ja katsoa, mitä mies sanoo.
Se, mitä voit tehdä, on hankkia itsellesi tukiverkko muualta.
Vierailija kirjoitti:
Meillä myös edessä lastenvalvojan aika, pari kk sitten mies muutti pois ja 2 alle kouluikäistä jäi luokseni asumaan. Meillä erilleenmuuton syy on miehen mielenterveysongelmat, eikä hänellä muutenkaan ole edes vuorokauden mittaista kokemusta kummankin lapsen kanssa yksin olemisesta. Mietinpähän vain että millaisen tapaamissopimuksen tuollaisen kanssa voi tehdä jolla jo oman arjen pyörittäminenkin on hakusessa..? Jos jollain on vastaavasta kokemusta niin kuulen mielelläni.
Vähän samassa tilanteessa olin aikanaan, mitään vakituista tapaamissopimusta ei koskaan tehty koska erotessamme lapsi oli aika pieni enkä suoraan sanoen olisi uskaltanut antaa häntä isälleen yöksi. (Eikä isä olisi halunnut ottaa, oli samaa tyyppiä kuin ap:n mies, ei jaksa eikä osaa) Alkuun kävivät päivisin puistossa, syömässä tms pientä mutta sitten sekin hiipui ja miehen tilanne meni vielä epätasaisemmaksi. Ongelmia päihteiden ja asunnottomuuden kanssa joka johti siihen että lapsen kasvaessakaan mitään vakituista tapaamisjärjestelyä ei ollut ja kun lopulta itse totesin ettei mun ja lapsen koti ole se paikka jonne hän voi tulla krapula-ahdistuksessaan velkojia ja poliisia pakoon hän käytännössä katosi elämästämme.
Lapsi on nyt 15 vuotias ja on nähnyt isänsä viimeksi kaksi ja puoli vuotta sitten kesällä. Olemme lämpimissä väleissä isän vanhempien ja sisarusten kanssa joten heidän kauttaan lapsella on ohut yhteys isäänsä. Minkäänlaista lapsen ja vanhemman välistä suhdetta heillä ei ole, lapsi tietää että joo, toi on mun isä mutta hänellä ei ole minkäänlaista muistikuvaa isän osallistumisesta hänen elämäänsä eikä isällä ole minkäänlaista otetta lapsensa elämään.
Meni vähän jaaritteluksi ja ohi aiheenkin mutta siis, itse koin kyllä että huomattavasti parempi oli niin että selkeästi epävakaan ja vanhemmuuteen haluttoman ihmisen kanssa ei kannata väkisin alkaa mitään vakituista tapaamisjärjestelyä tekemään ja sitä vaatimaan. Eihän sitä aina ois itseäkään huvittanut olla äiti ja hoitaa kaikkea mutta eipä ollut vaihtoehtoa. Mitenkään täydellisesti en oo suoriutunut ja varmaan paremmin olisin voinut hoitaa lapsen ja isänkin välejä mutta parhaani tein, lapsella on jonkun verran tunne-elämän ongelmia ja haasteita ja niitä selvitellään parhaillaan. Toiset hunsvotit varmasti voivatkin kasvaa isäksi ajan kuluessa mutta kaikille niin ei vaan käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkään ei saatu aikaiseksi mitään virallista sopimusta mistään, vaikka kuinka kävimme lastenvalvojalla. Ainoa paperi mihin hän suostui laittamaan nimensä on että meillä on yhteishuoltajuus ja minä olen lähivanhempi.
Tapaamiset on siis sovittu ja hoidettu puhumalla, ja joskus on pitkiäkin taukoja. En kuitenkaan edes haluaisi tilannetta jossa poliisin voimin pakottaisin lapseni ihmiselle joka ei häntä halua luokseen. Ei ihmissuhdetta pakottamalla voi synnyttää, ei tuollainen olisi lapsen etu.
Olen itsekseni ajatellut, että jos lapsi antaisi merkkiä tai oiretta ettei halua mennä isälleen, kertoisin että hänen ei ole mikään pakko. Koska lapsi kuitenkin näyttää olevan ihan ok tapaamisten kanssa, ja pitää järjestelyä itsestään selvänä, olen ollut ihan tyytyväinen. Jos siellä ei ole paha olla niin asia on minulle ok.. Vaikka lapsen isä ei olisi superisä, minulle riittää että lapsi tuntee hänet, tapaa isäänsä, he tekevät asioita yhdessä. Äitinä olen pitänyt huolen että lapsella on kaikki hyvin, hän on huolehdittu ja rakastettu, on hoidettu terveys ja turvallisuus, harrastukset ja koulu, sukulaisten tapaaminen jne mitä nyt lapsen elämään kuuluu .
Lisäksi kun kyseessä on poika, niin heillä on teini-iän tullen alkanut olla enemmän yhteistä puhuttavaa ja tehtävää, ehkä enemmän kaverillisesti. Luulen siis että aikuisena lapsella on ihan ok suhde isäänsä erosta huolimatta.
Siis mua säälittää joidenkin eroperheiden lapset. Kukaan ei halua niitä nurkkiin pyörimään ja riidellään siitä kun olisi omia menoja ja tarvis saada lapset pois tieltä :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten äiti yrittää vaikeuttaa suhdettani lapsiin kaikin keinoin. Tapaamissopimukset eivät kelpaa, mikään minun ehdottamani ei kelpaa, tapaamisilla uhkaillaan ja kiristetään, jos en toimi niinkuin lasten äiti haluaa, hän uhkaa tapaamisten peruuntumisella, estää puheluni ym. Syyllistää minua aina keskustellessamme lasten asioista, olen kuulemma liian vähän lasten kanssa, olen väärin lasten kanssa, maksan liian vähän elatusmaksuja, lista on loputon. On uhannut ettei kerro lasten asioista enää mitään minulle. Maksan täydet elatusmaksut, niin että minullakin on varaa asua jossain, käydä töissä ja tavata lapsia. Kaiken hyvän lisäksi lasten äiti otti ja muutti monen sadan kilometrin päähän kun erottiin. Haluaisin osallistua lasten asioihin, mutta siitä on tehty todella vaikeaa.
Siis tekeekö poliisi oikeasti muka jotain jos etäisä ei noudata tapaamissopimusta..??? En usko. Meinaatteko että poliisi veisi ne lapset isälleen, joka ei niitä lapsia halua juuri silloin luokseen? Olen kahdelta juristilta kysynyt mitä voi tehdä jos etäisä ei ota lapsia luokseen silloin kun tapaamisvuorosta on sovittu niin näiden juristien mukaan ei voi tehdä oikein mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis mua säälittää joidenkin eroperheiden lapset. Kukaan ei halua niitä nurkkiin pyörimään ja riidellään siitä kun olisi omia menoja ja tarvis saada lapset pois tieltä :/
Ei se kaikilla näin ole, tähän ketjuun kirjoittavat ne joilla ollut jakamisessa ongelmia. Iso osa isistä ja äideistä haluavat lastensa parasta ja suunnittelevat hoitovastuun lasten näkökulmasta, ei omista tarpeista. Meillä lapset erotessa jo teinejä, ovat kulkeneet vapaasti kotien väliä (jotka lähellä toisiaan), periaatteessa vuoroviikot mutta tuosta on aina pystytty sopimaan jos muunlainen vaihto järkevä (työmatkat jne). Jos kaikki isät yrittäisivät laistaa vanhemmuuttaan miksi niitä sovitteluja ja oikeudenkäyntejä on niin paljon? Kun pidettäisiin se katkeruutta aiheuttanut parisuhde ja vanhemmuus ihan eri asioina pysyisi lapsilla hyvät välit molempiin vanhempiin.
Vierailija kirjoitti:
Siis tekeekö poliisi oikeasti muka jotain jos etäisä ei noudata tapaamissopimusta..??? En usko. Meinaatteko että poliisi veisi ne lapset isälleen, joka ei niitä lapsia halua juuri silloin luokseen? Olen kahdelta juristilta kysynyt mitä voi tehdä jos etäisä ei ota lapsia luokseen silloin kun tapaamisvuorosta on sovittu niin näiden juristien mukaan ei voi tehdä oikein mitään.
Ei tuo poliisiasia ole. Yksi kommentoija puhuu nyt höpöjä.
Mikäli tapaamissopimus on, lähivanhempi on velvollinen noudattamaan sitä. Etä saa nähdä lasta tai olla näkemättä. Jos hän toistuvasti rikkoo sopimusta, voidaan tehdä uusi. Ja taas seurata, pitääkö kiinni tapaamisista. En usko, että kovin helposti tapaamisia kiellettäisiin, jos ne vaan jotenkin toteutuu. Mutta poliisi puuttuu siis vain silloin, jos etä ei palauta lasta. Tai lähi ei anna lasta tapaamiseen, vaikka kaikki on ok.
Vierailija kirjoitti:
Lasten äiti yrittää vaikeuttaa suhdettani lapsiin kaikin keinoin. Tapaamissopimukset eivät kelpaa, mikään minun ehdottamani ei kelpaa, tapaamisilla uhkaillaan ja kiristetään, jos en toimi niinkuin lasten äiti haluaa, hän uhkaa tapaamisten peruuntumisella, estää puheluni ym. Syyllistää minua aina keskustellessamme lasten asioista, olen kuulemma liian vähän lasten kanssa, olen väärin lasten kanssa, maksan liian vähän elatusmaksuja, lista on loputon. On uhannut ettei kerro lasten asioista enää mitään minulle. Maksan täydet elatusmaksut, niin että minullakin on varaa asua jossain, käydä töissä ja tavata lapsia. Kaiken hyvän lisäksi lasten äiti otti ja muutti monen sadan kilometrin päähän kun erottiin. Haluaisin osallistua lasten asioihin, mutta siitä on tehty todella vaikeaa.
Olen pahoillani tilanteestasi. Tuossa kannattaisi pyytää ulkopuolista apua. Oletteko käyneet sovittelussa? Miten äiti turvaa lasten tapaamisoikeuden toteutumisen jos asuu kaukana? Sopikaa kaikki paperille tarkasti. Etävanhempana sopimukset ovat sinulle eduksi. Hae ne vaikka käräjiltä. Voimia sinulle!
Vierailija kirjoitti:
Siis mua säälittää joidenkin eroperheiden lapset. Kukaan ei halua niitä nurkkiin pyörimään ja riidellään siitä kun olisi omia menoja ja tarvis saada lapset pois tieltä :/
Siis oliko tämä kohdistettu minulle? Ei meidän tilanteemme noin paha ole. Ongelmia on hieman lastenhoidosta sopimisen suhteen, mutta me molemmat vanhemmat rakastamme lapsia suunnattomasti ja haluamme viettää aikaa heidän kanssaan. Emmekä ole missään ilmiriidoissa, asioista yritetään keskustella emmekä tee sitä lasten kuullen. Tottakai meillä on myös elämää ilman lapsia ja siitä en koe huonoa omaatuntoa. Omaa aikaa saa olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä myös edessä lastenvalvojan aika, pari kk sitten mies muutti pois ja 2 alle kouluikäistä jäi luokseni asumaan. Meillä erilleenmuuton syy on miehen mielenterveysongelmat, eikä hänellä muutenkaan ole edes vuorokauden mittaista kokemusta kummankin lapsen kanssa yksin olemisesta. Mietinpähän vain että millaisen tapaamissopimuksen tuollaisen kanssa voi tehdä jolla jo oman arjen pyörittäminenkin on hakusessa..? Jos jollain on vastaavasta kokemusta niin kuulen mielelläni.
Vähän samassa tilanteessa olin aikanaan, mitään vakituista tapaamissopimusta ei koskaan tehty koska erotessamme lapsi oli aika pieni enkä suoraan sanoen olisi uskaltanut antaa häntä isälleen yöksi. (Eikä isä olisi halunnut ottaa, oli samaa tyyppiä kuin ap:n mies, ei jaksa eikä osaa) Alkuun kävivät päivisin puistossa, syömässä tms pientä mutta sitten sekin hiipui ja miehen tilanne meni vielä epätasaisemmaksi. Ongelmia päihteiden ja asunnottomuuden kanssa joka johti siihen että lapsen kasvaessakaan mitään vakituista tapaamisjärjestelyä ei ollut ja kun lopulta itse totesin ettei mun ja lapsen koti ole se paikka jonne hän voi tulla krapula-ahdistuksessaan velkojia ja poliisia pakoon hän käytännössä katosi elämästämme.
Lapsi on nyt 15 vuotias ja on nähnyt isänsä viimeksi kaksi ja puoli vuotta sitten kesällä. Olemme lämpimissä väleissä isän vanhempien ja sisarusten kanssa joten heidän kauttaan lapsella on ohut yhteys isäänsä. Minkäänlaista lapsen ja vanhemman välistä suhdetta heillä ei ole, lapsi tietää että joo, toi on mun isä mutta hänellä ei ole minkäänlaista muistikuvaa isän osallistumisesta hänen elämäänsä eikä isällä ole minkäänlaista otetta lapsensa elämään.
Meni vähän jaaritteluksi ja ohi aiheenkin mutta siis, itse koin kyllä että huomattavasti parempi oli niin että selkeästi epävakaan ja vanhemmuuteen haluttoman ihmisen kanssa ei kannata väkisin alkaa mitään vakituista tapaamisjärjestelyä tekemään ja sitä vaatimaan. Eihän sitä aina ois itseäkään huvittanut olla äiti ja hoitaa kaikkea mutta eipä ollut vaihtoehtoa. Mitenkään täydellisesti en oo suoriutunut ja varmaan paremmin olisin voinut hoitaa lapsen ja isänkin välejä mutta parhaani tein, lapsella on jonkun verran tunne-elämän ongelmia ja haasteita ja niitä selvitellään parhaillaan. Toiset hunsvotit varmasti voivatkin kasvaa isäksi ajan kuluessa mutta kaikille niin ei vaan käy.
Olen ekan lainauksen kirjoittaja.
Meidän tapauksessa vaan on se ongelma että mies haluaa oikeuksia lapsiin (pahimmillaan uhkaillut jollain lakimiehellä turvatakseen oikeuksiaan/luistaakseen elatusmaksuista), haluaa tavata heitä jne. vaikka nytkin on jo monet kerrat perunut keskenämme sopimamme tapaamisajankohdat. Hänellä ei ole oikeaa käsitystä arjesta lasten kanssa niin että joutuisi itse hoitamaan kaiken, millaisia asioita voi vaikkapa puhua lasten kuullen, saattoi vielä meillä asuessaan esim. puhua itsemurhasuunnitelmistaan, nimitellä/haukkua ihmisiä yms, ei näe mitään vikaa siinäkään että pikku huppelissa tai kovemmassakin humalassa pitää seuraa lapsille kun ei kuitenkaan ole väkivaltainen... Ei oikein ymmärrä edes omaa sairauttaan, vaan kuvittelee että heitin hänet pihalle vain koska kyllästyin häneen/halusin vain lapset tms.
Asiallisena olen kuitenkin yrittänyt pysyä vaikka se välillä vaatii todellista itsehillintää.
Tiedän, etten voi pakottaa isää olemaan enemmän lastensa kanssa. Tämän ketjun aloitin koska halusin kuulla vähän yleistä mielipidettä, mikä on ihmisten mielestä reilu tapa jakaa lastenhoito eron jälkeen. Ennen vanhaan asenteena tuntui olevan että äiti hoitaa lapset ja isä tekee töitä. Järjestelyä pidettiin itsestään selvänä. Eron jälkeen asia tuskin muuttui mihinkään. Hienoa huomata, että asenteet näyttävät muuttuneen niin, että isää ei yleisesti nähdä ns.kakkos vanhempana. Kun itse juuri olen pohdiskellut sitä "kuuluuko" minun hoitaa lapsiani enemmän koska olen nimenomaan nainen ja se on roolini.
Yhteishuoltajuus ei sinällään tarkoita mitään koska jos etävanhempi päättää ettei halua lapsia nähdä ei lähivanhempi asialle mitään voi. Isällä on samat oikeudet on sitten yhteis tai yksinhuoltajuus.