Miksi synnytyksillä tai niihin liittyvillä asioilla ylpeillään?

Tässä on mukana myös kuulijan tulkinta. Eli tulkitseeko hän toisen jutun kehuksi vai ei!

Monesti tuntuu, että suomessa ei saisi kertoa yhtään mistään onnistuneesta asiasta tai muusta, joka on mahdollisesti paremmin kuin jollakulla toisella. Tai ainakaan ei kannata kertoa kuin lähimmille ystävilleen tai sukulaisille, jotka osaavat jakaa toisenkin ilon tai osaavat olla tekemättä vertailuja mielessään ja tulkitsematta kerskailuksi. Oikeasti on tosi paljon asioita joista tuntuu ettei saa puhua ollenkaan ettei joku pahastu. Vrt tuo kommentti sormiruokailuista tai imetyksestä tai mistä tahansa. Jos olen synnyttänyt lapseni luomuna, imettänyt ahkerasti ja lapsi vieläpä oppii liikkumaan ja puhumaan aikaisin, on syytä vaieta ja hymyillen ja myötäillen vain kuunnella toisten "no vittu en minäkään kyllä alkanu siinä sen enempää imetystä yrittää kun sanoin Terolle että tuo nyt sitä Tuttelia" 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ylpeä siitä että synnytyksessä en lähtenyt karkuun ja ryöminyt jonnekin koloon ulvomaan ja uikuttamaan vaikka mieli olisi tehnyt. Että en seonnut vaikka se tuntui tosi hyvältä vaihtoehdolta. Eli että hoidin homman loppuun asti (pakkohan se oli), olisin lyönyt mielelläni hanskat tiskiin jos se mitenkään olisi ollut mahdollista. Eli että selvisin. Tyylistä viis.

Just sama mulla! Tuli oikein taas mieleen se, että teki mieli sanoa kätilölle, että en synnytä. En! Sekoan, en pysty tähän, en voi. Mutta sitten oli vaan koottava jotkut ihme voimat, joita loppujen lopuksi sitten löytyikin. Olen ylpeä itsestäni juuri sen itseni ylittämisen takia - vaikeita synnytyksiä molemmat, hirveät kivut, 20 tuntia kestivät. Siitä viimeisestäkin on aikaa kohta jo 25 vuotta. Mies edelleen joskus sanoo, miten vaikuttava kokemus se oli ja kuinka urhea olin ja kuinka on minusta edelleen ylpeä, millä apinan raivolla sitten vein sen loppuun, vaikka kaikesta näki, että viimeisiä voimanrippeitä vietiin. Ihan syystäkin olen itsestäni ylpeä :) Kyllähän se on äidille - ja myös isälle - ihan valtava juttu, jonka muistaa vuosikymmenetkin eteenpäin.

Tässä sitä ap:n tarkoittamaa kehuskelua oikein av-palstan tapaan.

Eli kuten arvelinkin: ei ole kyse siitä että toiset leuhkisivat ja pitäisivät itseään parempina synnyttäjinä kuin toiset. Ap:lla vaan jostain syystä niin huono itsetuntoa ja alemmuudentunne omasta synnytyksestään että ottaa toisten kokemukset leuhkimisena.

t. ei ylempi, mutta asiasta kysellyt

Tämän toisen kun synnytin ni oli varmaan niin kadehdittava synnytys jopa näille luomumammoille, että kätilökin toivotti tervetulleeksi vuoden päästä uudestaan, mutta voi v***u mitkä jälkisupistukset!!!!! Sillon Mä itkun ja huusin että antakaa nyt ees epiduraali kun Mä kuolen näihin kipuihin :D En saanu ees Buranaa!

No joo, siis hienoo jos joku on imuroimassa jo seuraavana päivänä. Ja ihan kesti kipua, mahtavaa.

Me, jotka EMME HALUA kärsiä kun lääkitystäkin pn tyrkyllä, tehdään se muksu ihan siinä missä muutkin. Tuli se sitten veitsellä tai yhdellä ponnistuksella. :)

Ei se meistä huonompaa äitiä tee. Ja yleensä se toisen synnytys on jo helpompaa kuin ekan. Eka oli kovan työn takana, leikkaussaliin oltiin kolmesti lähdössä, mutta onnistuin ilman veitsen apua ja toinen tuli tyyliin, että sanoin kätilölle ampu tulee, ota koppi. Ja Oi, ihanat lääkkeet <3

-

Vierailija kirjoitti:

Tämän toisen kun synnytin ni oli varmaan niin kadehdittava synnytys jopa näille luomumammoille, että kätilökin toivotti tervetulleeksi vuoden päästä uudestaan, mutta voi v***u mitkä jälkisupistukset!!!!! Sillon Mä itkun ja huusin että antakaa nyt ees epiduraali kun Mä kuolen näihin kipuihin :D En saanu ees Buranaa!

No joo, siis hienoo jos joku on imuroimassa jo seuraavana päivänä. Ja ihan kesti kipua, mahtavaa.

Me, jotka EMME HALUA kärsiä kun lääkitystäkin pn tyrkyllä, tehdään se muksu ihan siinä missä muutkin. Tuli se sitten veitsellä tai yhdellä ponnistuksella. :)

Ei se meistä huonompaa äitiä tee. Ja yleensä se toisen synnytys on jo helpompaa kuin ekan. Eka oli kovan työn takana, leikkaussaliin oltiin kolmesti lähdössä, mutta onnistuin ilman veitsen apua ja toinen tuli tyyliin, että sanoin kätilölle ampu tulee, ota koppi. Ja Oi, ihanat lääkkeet <3

Yleensä vaikuttaa siltä että - kuten tässäkin kommentissa - että te tuon ajatuksen huonommasta äidistä tai synnytyksestä tuotte itse esiin. En usko että ainakaan valtaosa luomusynttäjistä tajuaa edes ajatella asiaa noin. Ovat vaan niin onnellisia, iloisia ja ylpeitäkin siitä että selvisivät synnytyksestä (ne pakokauhun tuntee, joita täälläkin on kuvailtu, ovat ihan luonnollisia). Ja onhan se aivan sanoinkuvaamattoman hieno tapahtuma.

No ne synnytystarinathan ovat vastine miesten inttitarinoille. Jollakinhan sitä huomiota on saatava. Ja ovathan ne melkoinen keino sulkea joukko naisia piirin ulkopuolelle, siis ne joilla noita kokemuksia ei syystä tai toisesta ole. Samalla tavallahan intin käymättömät miehet jäävät ulkopuolelle miehisten miesten piiristä.

Vierailija kirjoitti:

Samalla tavalla naiset saunaillassa synnytyksillään kerskuu ja mahtailee

Kuin me miehet intti jutuilla.

Alapeukkujahan tästä satelee mut antaa sadella!

Kuinka monta kertaa olet ollut naisten saunailloissa? Itse olen tämän pitkän elämän aikana ollut aika monesti, ja koskaan ei ole synnytyksistä puhuttu. Työpaikallakaan en koskaan ole synnytyksistä puhunut, mutta miespuoliset työkaverit kyllä inttijuttuja, vaikka niista ajoista olisi ollut jo 40v. Harvoin naiset synnytyskertomuksia tavallisessa elämässä puhuu. Ehkä täällä vauvapalstalla enemmän, mutta se kuuluu palstan luonteeseen. Onhan tämä VAUVApalsta.

Tämän takia en koskaan kerro (ellei varta vasten kysytä), että toinen synnytykseni oli täysin luomu. En sitä varsinaisesti toivonut, mutta niin kävi. Asiaa ei voi edes ohimennen mainita, kun sitä heti pidetään kerskailuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ylpeä siitä että synnytyksessä en lähtenyt karkuun ja ryöminyt jonnekin koloon ulvomaan ja uikuttamaan vaikka mieli olisi tehnyt. Että en seonnut vaikka se tuntui tosi hyvältä vaihtoehdolta. Eli että hoidin homman loppuun asti (pakkohan se oli), olisin lyönyt mielelläni hanskat tiskiin jos se mitenkään olisi ollut mahdollista. Eli että selvisin. Tyylistä viis.

Just sama mulla! Tuli oikein taas mieleen se, että teki mieli sanoa kätilölle, että en synnytä. En! Sekoan, en pysty tähän, en voi. Mutta sitten oli vaan koottava jotkut ihme voimat, joita loppujen lopuksi sitten löytyikin. Olen ylpeä itsestäni juuri sen itseni ylittämisen takia - vaikeita synnytyksiä molemmat, hirveät kivut, 20 tuntia kestivät. Siitä viimeisestäkin on aikaa kohta jo 25 vuotta. Mies edelleen joskus sanoo, miten vaikuttava kokemus se oli ja kuinka urhea olin ja kuinka on minusta edelleen ylpeä, millä apinan raivolla sitten vein sen loppuun, vaikka kaikesta näki, että viimeisiä voimanrippeitä vietiin. Ihan syystäkin olen itsestäni ylpeä :) Kyllähän se on äidille - ja myös isälle - ihan valtava juttu, jonka muistaa vuosikymmenetkin eteenpäin.

Tässä sitä ap:n tarkoittamaa kehuskelua oikein av-palstan tapaan.

Niin, kai se sitten on. Olen aika kipuherkkä ja aika arkajalka. En tajua tänäkään päivänä, miten pystyin siihen. En ole kyllä näinä 25 vuotena kehunut sitä vielä kertaakaan, tänään oli eka kerta, kun asiasta avauduin. Sorry jos joku ahdistui tai loukkaantui. Tempauduin mukaan muistelemaan vanhaa asiaa.

Nyt kun mainitsit, niin itsellekin tuli mieleen se tunne siellä synnytyssalissa, että voi kun pääsisi karkuun ja voisi vaan jättää kaiken taakseen. Se paniikki kun tajuaa, ettei ole mitään muuta mahdollisuutta, kuin , että itse omin voimin sen lapsen ulos pukkkaa. Sitten vaan jossain vaiheessa on otettava itseään niskasta kiinni ja alettava hommiin.  Vaikka siitä ei muille ylpeilisikään niin ylpeä siitä saa olla. Kyllä se synnyttäminen ihan työstä käy, eikä aina ole lopputuloksesta takuita. Eihän se ihan riskitöntä valitettavasti ole.