Hiljainen synnytys?

Kokeillut? Oletko sinä synnyttänyt? Itse olin niin sekaisin kivusta, etten tiennyt mitä tein. Olin kuulemma valittanut ja kiroillut, näin mies minulle kertoi jälkeenpäin. Huutamisesta en kysynyt.

Vierailija kirjoitti:

Katsoin juuri Sisarvaimot-sarjaa, jossa Robin synnytti kotonaan luomuna vauvan kotonaan. Hän oli niin hiljainen ja arvokkaanoloinen, ja tuli mieleen onko tuo yleistäkin? Vauvakin oli iso pötkylä, 56 cm ja muistaakseni yli 4000 g. Voiko lapsen siis synnyttää karjumatta ja sekoilematta? Onko kukaan kokenut samanlaista synnytystä?

Siis näytettiinkö tuo synnytys ihan alusta loppuun telkkarista? Jos ei, niin kuka tietää, millaisia kohtauksia siitä on pätkitty pois.

En ole synnyttänyt, enkä tarkoittanut pahalla. Omat mielikuvani televisiosta ja lukemani perusteella vain ovat sellaisia, että kyseessä on aika äänekäs tapahtuma. Siksi kiinnostaa! :) Lopputuloshan on sama joka tapauksessa, joten en tarkoittanut että hiljaa synnyttänyt olisi millään lailla parempi.

Mä olen synnyttänyt kolme lasta hiljaa. En tehnyt mitään muuta kuin keskityin supistuksiin ja hengittämiseen. Lisäksi synnytin ilman puudutuksia.

En tiedä miten yleistä, mutta itsellä ei tosiaan ole käynyt mielessäkään huuta tms. synnytyksen aikana.

Ei näytetty kokonaan ja ymmärrän, että kohtauksia leikkaamalla on saatettu saada aikaan erilainen lopputulos. :)

Minä en päästänyt ääntäkään kun synnytin. Ekassa synnytyksessä oli niin vittumainen kätilö, joka ei tahtonut hyväksyä sitä etten ota kivunlievitystä, ja "jäkätti" siitä miten tulen sitä vielä katumaan, niin päätin että minä en näytä hitto vie elettämään että edes sattuu. Enkä näyttänyt, tai ainakaan en päästänyt mitään ääntä - naama kyllä taisi tulla vähän punaiseksi ja hikiseksi välillä :D

Jotenkin se antoi mulle jopa voimaa että mulla oli päällä se "minä en sulle kipuani näytä" touhu, vei huomiota itse kivuista. Toista lasta kun synnytin ei ollut mitään haluakaan huutaa, se oli aika helppo  juttu enkä edes revennyt kuten ensimmäistä synnyttäessä.

Minä ponnistin pidättäen hengitystä ja sitten otin happea ja sama taas. Aika hiljaista. Jotkut tykkää huutaa mutta eiköhän se käsitys huutamisesta tule elokuvista. Elokuvissa kukaan ei repeä synnytyksessä jne, ei kannata sekoittaa fiktiota faktaan.

Juuri siksi kysyinkin, koska minulla ei ole faktoista kokemusta! Nyt tiedän jo enemmän, kiitos vastauksista! :)

Mulle kertoi gynekologi sellaisen kaskun jossain toimenpiteessä että "olet kuin kiinalainen synnyttäjä, nehän ei päästä ääntäkään." Niin voisiko myös olla joku kulttuurijuttu, että kiinassa kun muutenkin ollaan pidättyväisempiä asioissa niin synnytykset siellä on keskimäärin hiljaisempia...

Ponnistaessa en niinkään huutanut mutta kun rajut supistukset repi kohdunsuun ennätysajassa auki kiruin kurkku suorana. Se kipu. Kivunlievitystä ei ehditty antaa ja syöksysynnytys oli kyseessä.

Kätilöthän suosittelevat jättämään huutamisen vähemmälle, ettei energia mene siihen, ja pyytävät keskittymään hengitykseen ja siihen ponnistamiseen. Näin oli ainakin meillä. Kummassakaan synnytyksessä en ole tietääkseni huutanut. Elokuvissa aina huudetaan..

Kolme synnytystä joista kaksi luomuna, en ole huutanut. Muutenkaan en huuda jos satutan itseni vaan vedän mahdollisimman syvään henkeä. Se auttaa kipuun, huutaminen taas ei auta ollenkaan.

Minä olen synnyttänyt kaksi, enkä kummassakaan päästänyt pihahdustakaan. En yleensäkään huuda milloinkaan, en edes sattuessa muulloinkaan.

Mä en avautumisvaiheessa huutanut, keskityin hengitykseen. Epiduraalin sain myöhemmin ja olin kuin taivaissa kiitos sen! Ponnistusvaiheessa ääntelyni ei ollut huutoa vaan pikemminkin ähkimistä ja puhkumista työntöjen yhteydessä. En siinä tilassa olisi osannut kurkku suorana huutaa, energiaa siihen olisi mennyt itse asiasta. Seuraavassa synnytyksessä tilanne voikin olla ihan eri johtuen esim. tarjonnasta, imukupista, syöksysynnytyksestä tms. Mutta kukin tyylillään, ei tästäkään saa huutavaa synnyttäjää kirkkaampaa kruunua, muistetaan se:)

Yhdessä synnytyksessä pystyin olemaan hiljaa, vaikka sattuikin perhanasti. Toisessa sattui sitten sen verran enemmän, että oli ihan pakko ölistä. Ei varsinaista kirkumista siis, siihen ei riittänyt energiaa.

Mutta uskoisin jokaisen päästävän jotain ääntä, jos tarpeeksi sattuu.

Varmaan joku jenkkiohjelma, jonka kohderyhmä on kouluttamattomat massat? 

Synnytin kolme lastani ajattelematta hetkeäkään miltä kuulostan (äänekkäältä) tai näytän ("rumalta"). Minä olin siinä ikäänkuin sivuseikka, lapsi oli päähenkilö. En myöskään olisi ikinä päästänyt minkään tosi-tv -ohjelman kameroita synnytyksiini. 

Skientologithan kieltävät äidin ääntelyn synnytyksessä. Tämän säännön ovat määränneet miehet, jotka eivät synnytä. 

Kauhea ajatus, että synnyttäessään tai esim. kuolemansa hetkellä pitäisi olla fiksu ja filmaattinen, kamerakelpoinen. 

En huutanut yhtään. Keskityin supistuksiin ja hengitykseen. Ponnistavassa kuuntelin kätilön ohjeita. Kivunlievityskin toimi, ettei käynyt edes kipeää. Ei ollut mitään syytä huutaa.

Neljä synnytystä takana. Ekassa huusin kipua jossain vaiheessa, mutta en ponnistaessani. Tokassa oli luomusynnytys, vaikeroin matkalla sairaalaan, mutta muutoin olin hiljaa, kipu oli lamaannuttava. Muistan seisseeni puristaen tukitankoa ja rukoilin hiljaa, että selviäisin hengissä. Kolmas synnytys sujahti vaan. Otin 2 särkylääkettä, mutta muutoin ei mitään, mutta lapsi olikin pieni. Neljännessä synnytyksessä olin ihan hiljaa suihkussa 2 tuntia. Ennen ponnistusvaihetta huusin 5 min. putkeen "aiaiaiaiai...". Kipu oli sen 5 min. aivan sietämätön, asteikolla 1-10 se oli 10+. Enää en tee lapsia, tuo viimeinen synnytys vahvisti päätökseni.

Ennen synnytystä luulin, että vain elokuvissa huudetaan. Sitten kun oma synnytys koitti niin eihän siinä voinut kuin pää punaisena huutaa kivusta. Eli minä ainakin huusin. Ei sitä voinut kontrolloida, se vaan tuli.

En huutanut synnytyksessä. Avautumisvaiheessa keskityin hengittämiseen, kun supisti. Synnytys oli pitkä ja ponnistusvaiheessa olin niin väsynyt jo, etten olisi edes jaksanut huutaa. Taisin vain vähän ähistä epätoivoissani. Ponnistukset eivät tahtoneet tuottaa tulosta. Supistukset olivat aivan latistuneita ja lyhyitä. Jouduin käyttämään paljon voimaa ponnistuksiin. Minut pakotettiin tiettyyn asentoon ja painettiin vatsasta. Itkin mielessäni hiljaa. Sitten kätilöt ja lääkäri alkoivat liikehtimään levottomasti ja sanoivat vauvan sydänäänten heikentyvän. Silloin tajusin, että lapseni voi kuolla ja revin jostain vain sen voiman ponnistaa. Imukuppi haettiin, mutta sitä ei tarvitukaan, kun sain sitten viimein vauvan puserrettua ulos. Olin vauvan syntymähetkellä kuin transsissa. En ollut synnytyksen loppuvaiheessa ja sen jälkeen läsnä henkisesti. Muiden äänet kuulostivat etäiseltä ja en muista edes nähneeni miestäni. Vauva oli myös hiljainen syntyessään ja hänet vietiin kiireesti pois. En saanut pidellä höntä tai edes koskettaa. Tilanne tuntui kaoottiselta ja musertavalta. Vähän ajan päästä aloin toeta ka mulle sanottiin, että vauva oli vain vetänyt lapsivettä keukoihin ja siksi viety osastolle hoitoon. Vauva toipui nopeasti ja sain hänet pian luokseni.