onko parisuhteemme tuhoon tuomittu ilman kahdenkeskistä aikaa koskaan?

Kuule ihan miehen sisko tuli valittua kummiksi, kun ajattelin että kiva jos kummi on perhepiiristä...elämäni virhe..kertaakaan ei ole kummille sopinut hoitaa...eikä muutenkaan käy kun kerran vuodessa, eikä edes synttäreille pääse oikeena päivänä. Miehen vanhemmat ei jaksa persettään nostaa sohvalta. Mun äitini hoitaa joskus tunnin kaksi, yöhoitoon ei pysty. Emme ole mekään olleet missään 3,5 vuoteen yötä kaksin. Eikä kovin hyvältä näytä avioliiton jatko. Mutta varmaan se johtuu muustakin...antaa olla en jaksa enää taistella.

että lähdettäis kahdestaan hotelliin, risteilylle tai edes syömään ravintolaan. Ainoat tilanteet, jolloin tulee illaksi hoitaja kotiin, on jotkut isommat iltajuhlat, joihin ei voi lapsia viedä. Silloinkaan ei missään näy romantiikan häivääkään, kun mies juttelee koko illan äijäporukoissa ja minä naisten kanssa. Olen heittänyt pyyhkeen kehään ja jos haluan tuulettumaan, menen sitten esim. ystävättären luo naapurikaupunkiin.

kotona olivat isänsä kanssa sillä välin. Meillä on kummeina sukulaisia, ystäviä, perheellisiä, perheettömiä, kaikkia yhdistää sama asia, oli lapsia tai ei: koko ajan valittavat kiirettä ja väsymystä, ei siinä paljon hoitoapua ole tarjolla. En mä kyllä sitä odotakaan, kun onhan useimmilla itselläänkin monta pientä lasta.

Ja voihan sitä yhteistä aikaa olla ihan kotonakin, kun lapset ovat nukkumassa. Sitä voi sopia vaikka, että kerran viikossa/kuukaudessa pidetään hemmottelu&pusuttelu ilta kun lapset ovat nukahtaneet.



Me ei olla miehen kanssa 3 vuoteen oltu kahdestaan missään, ei kaupassa, ei elokuvissa, ei niin missään. Kun ei oo hoitoapua ns. omasta takaa, eikä mitään maksullisia haluta käyttää, niin tilanne on mikä on. Mutta ei meidän parisuhde ole kärsinyt. Rakastuneita ollaan edelleen :) Asiat on otettava sellaisina kuin ne on. Ja miksi ihmeessä vanhempien " täytyy" olla välillä lapsistaan erossa..??? Onko tää nyt tätä nykyaikaa, kun " täytyy" koko ajan ajatella vain itseään eikä koskaan muita?



Turha on mun mielestä käydä syyllistämään esim. kummivalinnoista. Ei meidän kummeja valittu sen mukaan että heistä sais sitten lapsenlikkoja. Antakaa mun kaikki kestää!

jos perheessä on yhtä aikaa vauva ja teini ja lapsia vielä siltä väliltä, ei kyse kai ole " parista vuodesta" , vaan 15-20 vuodesta.

päästä alkaa ekat huutelut, öisin heräillään monta kertaa ja valvotaan. Aamulla ollaan aivan puhki ja mies vielä tekee töitä. Me ei kertakaikkiaan jakseta hoitaa parisuhdetta iltaisin seiskan jälkeen vaan hädintuskin jaksaa siivota sotkut ja tiskata ja yleensä ei edes ruokaa jaksa laittaa. Nukkumaan menen tosi aikaisin. Jos jotain jaksaa tehdä, on se pikaisesti tietsikkaa tai töllöä. Me ei mennä mihin meitä kutsutaan, koska ollaan niin puhki. Oliskin joku hoitopaikka, jonne lapset voisivat viedä, et sais olla vaan kotona kahdestaan miehen kanssa eikä minnekkään ihmisten ilmoille tarvi mennä. Hotelli olis tietty yks vaihtoehto. Miten te väsyneet ihmiset jaksatte HOITAA parisuhettanne?

Tämä nyt saattaa teille useammillekin tulla yllätyksenä, mutta sosiaalisia suhteita voi hoitaa myös lasten läsnäollessa. Pyytäkää ystäväperheitä illanviettoon ja yökylään. Käykää itse kyläilemässä, pitäkää kotona tv kiinni ja viettäkää yhteistä aikaa lasten kanssa, kaikki siis koko perhe yhdessä. Samalla hoituu se parisuhdepuolikin: lapset ovat kiltimpiä ja antavat vanhempienkin keskustella keskenään ilman häiriöitä. Kokeilkaa!



Riippuvainen saa olla, en näe riippumattomuudessa oikeastaankaan hyviä puolia kuin yhden, jota en jaksa tässä alkaa selvittämään. Joten toki, olkaa riippuvaisia muista ihmisistä, niin olen minäkin!



MUTTA, jos teillä ei ole sopivaa hoitajaa katsomaan lapsia illan tai yön ajan, niin älkää valittako vaan sopeutukaa!



T: 4 ja joku toinen numero mitä en muista

mutta jos ennen lapsia on harrastanut ihan kaikenlaista mahdollista kodin ulkopuolella. kun saa lapsia, niin pitäiskö ne harrastukset lopettaa ja viettää 100% aikaa himassa. lapset = ei kodin ulkopuolista harrastusta?

niin ja nämä harrastukset siis osa yhdessä miehen kanssa, jolloin sitä kahdenkeskistä aikaa tulee.

lapsianne hoitoon, niin sehän ei ole teidän vika? TE olette olosuhteiden uhreja, jotka joutuvat uhraamaan hyvin toimivan parisuhteen, koska joku toinen ei suostu hoitamaan lapsianne?

Mun mielestä jokainen saa juosta missä haluaa ja miten haluaa, mutta jos siihen ei ole mahdollisuutta, niin minkä sille mahtaa? Tässä sitten tulee se ero puolisosta, kun ei enää jakseta. Jokainen vain tuijottaa omaan napaansa, omien menojen vähenemistä, eikä kukaan muista, miten kiihkeästi sitä omaa lasta toivottiin muuttamaan nämä kaksi itsekästä ihmistä perheeksi.

T: 4

stella80:

mutta jos ennen lapsia on harrastanut ihan kaikenlaista mahdollista kodin ulkopuolella. kun saa lapsia, niin pitäiskö ne harrastukset lopettaa ja viettää 100% aikaa himassa. lapset = ei kodin ulkopuolista harrastusta?

niin ja nämä harrastukset siis osa yhdessä miehen kanssa, jolloin sitä kahdenkeskistä aikaa tulee.

että pääsette kahden kesken esim. elokuviiin

En jaksa lukea koko ketjua, mutta ärsyttää sen verran äitisi mielipide, että vastaan sinulle oman mielipiteeni.



Onko äitisi mielipiteellä oikeasti sinulle väliä? Tai tietystihän se jotakin merkitsee, mutta eikö kuitenkin tärkeintä ole, MITÄ SINÄ JA MIEHESI TUNNETTE TARVITSEVANNE. Eikö sen pitäisi olla lähtökohta?



Minusta olisi ihan kohtuullista, että joskus voisitte mennä kahdestaankin jonnekin. Vaikka tuskin parisuhde ilman sellaistakaan väistämättä mitenkään on tuhoon tuomittu.



Kyllähän kahdenkeskistä aikaa voi järjestää lasten nukahdettuakin, mutta silloin kuitenkin ollaan arjen keskellä. Lapset voivat heräillä jne. Mitä pahaa siinä on, jos silloin tällöin olisitte vapaailloilla ja jopa yön poissa kaksistaan? SAisitte hetken keskittyä vain toisiinne ilman arjenväsymystä.



Mielestäni äitisi kuulostaa katkeralta ja kateelliselta ihmiseltä. Yritä olla piittamatta hänen mielipiteestään.



Saisitteko jostakin luotettavan lastenvahdin? Suosittelen myös sellaista järjestelyä jonkun mukavan ja luotettavan tuttavalapsiperheen kanssa, että otatte vuorotellen toistenne lapsia hoitoon ja yökylään. Teillä taisi olla jo sen verran isommat lapset, että ehkä voi laittaa yökylään?

olisi mukava, jos hän voisi auttaa edes kerran vuodessa ja olisi tietenkin muutenkin kiva saada jonkilaista tukea häneltä, mutta emme ollenkaan ymmärrä toisiamme.

Valitettavasti tällainen hoitorinki ei kohdallamme onnistu. Kaikilla ystäväperheillä on monta pientä lasta, kuten itsellämmekin. Lisäksi kukaan ei tunnu tarvitsevan apua, eikä varmaan edes ymmärrä tilannettamme. Heillä kun on kaikilla monia sukulaisia, jotka ovat aina valmiita rientämään auttamaan. ap

Vierailija:

olisi mukava, jos hän voisi auttaa edes kerran vuodessa ja olisi tietenkin muutenkin kiva saada jonkilaista tukea häneltä, mutta emme ollenkaan ymmärrä toisiamme.

Valitettavasti tällainen hoitorinki ei kohdallamme onnistu. Kaikilla ystäväperheillä on monta pientä lasta, kuten itsellämmekin. Lisäksi kukaan ei tunnu tarvitsevan apua, eikä varmaan edes ymmärrä tilannettamme. Heillä kun on kaikilla monia sukulaisia, jotka ovat aina valmiita rientämään auttamaan. ap

Niin. Eli äitisi olisi siis täydellinen hoitaja. Ongelma vaan on, ettei hän halua hoitaa lapsianne ja auttaa teitä. Se on tietty aika paha pulma.

Älkää nyt jääkö räpiköimään äitinne varaan! Jos kuitenkin tunnette tarvitsevanne kahdenkseksistä aikaa, niin hankkikaa sitä! Tulisiko teillä kuuloon MLL:n hoitajat? Entä onko tuttavapiirissä ketään luotettavaa tyttöä, joka voisi hoitaa? Kysele tutuiltasi, keksisivätkö he ketään. Katsele kaupan ilmoitustauluja tai vie oma ilmoitus.

Meillä lapset ovat kovasti tykänneet eräästä lukiolaistytöstä, joka on heitä jonkun kerran ollut hoitamassa. Selvästi olivat innoissaan saadessaan nuoren hoitajan, joka leikki heidän kanssaan barbeilla jne. Ennen ensimmäistä hoitokeikkaa kannattaa järjestää sellainen tutustumiskäynti. VArsinkin, jos lapsenne ovat arkoja jäämään uuden ihmisen kanssa.

Sitä paitsi. Jos hankkisitte hoitajan muualta, se voisi olla äidillesikin ihan tarpeellinen näpäytys. Osoitus siitä, ettette roiku vain hänen varassaan ja että saatte kyllä hoitajia muualtakin. Sitten voit taas joskus häneltä kysyä, että " haluaisitko hoitaa lapsiamme.. jos et jaksa, niin toki saamme hoitajan muualtakin" . Hänkin voisi ymmärtää sen olevan suorastaan etuoikeus, että saa olla lastenlastensa kanssa. Sillä onhan se sitäkin!

Kyllähän viimeistään kun lapsi on 3 v (ja ennen sitäkin!) kaikki helpottaa. Ellet sitten HALUA huokailla ja voihkia kuinka on kamalaa kun lapsi on talossa ja vie sinulta kerta kaikkiaan kaiken, parisuhteenkin kaataa.



Ja kaksosten äiti -tottakai teillä on NYT juuri tuollaista, muttei se ole ikuista. Helpottaa kyllä, kärsivällisyyttä.

jos on usempi lapsi, se on juuri niinkuin 50 kuvasi.

niin vika on asenteessa jos lapsista ei vanhemmille ole muuta kuin riesaa vuodesta toiseen.

Älkää nyt vain väittäkö, että kaikki lapset on siitetty pikapanolla vessassa esikoisen parkuessa oven takana? Miksi sellaiseen suhteeseen edes kannattaa lapsia tehdä?



Ap:n tilanne on nyt sellainen, että mikään ei käy. Isovanhemmista ei ole hoitajiksi, ilmeisesti MLL ja kaikki naapureitten teinit on myös jo poissuljettuja tapauksia ja hoitorinki kavereitten kesken ei sovi. Mitäs siis jää jäljelle?

Ap. voi joko jatkaa valittamista tai yrittää ottaa ilo irti siitä mitä on.



Meillä perjantai-illat on pyhitettyjä parisuhteen hoitamiseen. Teinit saavat silloin viettää aikaa kavereitten kanssa joko meillä toisessa kerroksessa tai jonkun kaverin luona, kunhan siellä on vanhemmat paikalla. Kun pienet on viety nukkumaan alkaa minun ja mieheni yhteinen aika. Yleensä joko kuuntelemme musiikkia, luemme toisillemme, joskus harvoin katsomme elokuvia ja olemme tainneet joskus tanssiakin =) Iltaamme kuuluu joko hyvää ruokaa tai pientä naposteltavaa ja pari kertaa kuukaudessa myös viini ja kynttilät. Yleensä ilta päättyy seksiin, muttei kuitenkaan aina; se ei ole päätarkoitus.

Kun lapset olivat pienempiä, vietimme tätä iltaa hieman karsittuna, siis siten, että vauva saattoi osallistua musiikin kuunteluumme tai kirjojen lukuun ja naposteluun. Tämä ei ole sitä ihan kahdenkeskistä aikaa, mutta toisaalta, kun lapsi on vauva, sitä ei niin tarvitse ollakaan.



Meillä tämä yhteinen aika ei ole ollut automaattista. Se on järjestettyä ja jopa opeteltua. Olimme jossain vaiheessa eron partaalla, kunnes päätimme vielä kerran yrittää ja tutustua toisiimme uudelleen. Ja tätä yrittämistä ja tutustelua on jatkunut nyt melkein 10 vuotta.

eikö teillä KOSKAAN ole sellaisia tilanteita, että olisi mukava poistua kotoa johonkin juttuun miehen kanssa kahdestaan edes juuri kerran vuodessa?

Kyllä kai jokainen tukiverkoton osaa viettää aikaa iltaisin kotona kumppanin kanssa kahdestaan lasten nukkuessa, ei siihen todellakaan tarvitse ohjeita antaa. Toki se ei ole sama asia kuin että voisi olla ihan oikeasti kahdestaan, jos vauva heräilee vähän väliä, teinit ramppaavat keittiössä tai joku lapsista on kipeä tai jollakin on vessaan asiaa...ja aamulla herätys klo 6 niinkuin tavallista.

Joskus vain tulee tilanteita, jolloin olisi ihanaa, että omat lähellä asuvat, sukulaiset, jotka vain kotona istuvat ja katsovat tv:tä ja valittavat, kun ei keksi mitään tekemistä, osallistuisivat lastenhoitoon ja saisi itse vaikka vapaaillan, mikä joillekin muille on ihan automaattista, tottakai se harmittaa ja se, että sitä ei saisi ääneen sanoa, on minusta ihan kummallista.

" Oi kylläpä te olette nyt väsyneitä ja kahdenkeskisen ajan tarpeessa. Tuopa ihmeessä lapset tänne meille hoitoon, milloin vain. Ja sitten menette kahdestaan teatteriin ja ulos syömään ja vielä hotelliin päälle. Ehdottomasti."



Ja katin kontit. Mun vanhempani ovat liian vanhoja, jotta jaksaisivat hoitaa lapsiamme. Ja miehen vanhemmat eivät koskaan itse tarjoudu. Anoppi on suoraan sanottuna aika itsekäs ihminen (ja saa ollakin, ihmiset ovat sellaisia kuin ovat). Hän ei koskaan meille ehdottaisi mitään tuollaista. Hän joskus tuntuu olevan ihan kateellinen menoistamme. Vaikka itsekin kyllä pääsee menemään teattereihin yms. ihan vapaasti. Mikään ei estä.



Mua helpotti, kun lakkasin odottamasta ulkopuolelta mitään tunnustusta yövalvomisillemme ja rankalle pikkulapsiajallemme. Lakkasin odottamasta avuntarjouksia. Tajusin, että niitä ei koskaan tule.



Otin ohjat omiin käsiini ja ryhdyin itse järjestämään meille miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa ja kahdenkeskistä menoa. Meillä se ei ole noin säännöllistä kuin tuossa edellä eräällä kirjoittajalla, mutta kumminkin joskus kotona vietetään kivaa iltaa yhdessä herkutellen ja vaikka leffaa katsoen, kun lapset nukkuu. (Arkena helposti menee niin, että molemmat puuhaa omiaan..)



Ja joskus on ihanaa päästä kotoa poiskin kaksistaan. Vaikka sinne teatteriin. Tai hotelliyökin joskus harvoin on luxusta - vaikkei sitä etukäteen edes tajuaisi kaipaavansa. Ihanaa joskus saada olla ihan rauhassa: ei tarvi pelätä lasten heräävän ja tulevan paikalle, ja saa kiljua kunnolla! Ihanaa!!!!

minusta ei ole ollenkaan kohtuuton vaatimus, että vanhemmat saisivat vaikka kerran vuodessa käydä jossain aikuisten ilmoilla. Johan sitä suosittelee parisuhdeterapautitkin, että noin neljästi vuodessa olisi sopiva määrä. Me ei olla käyty misään vuosikausiin, enkä usko, että yksi kerta edes piristäisi, pitäisi jostain saada säännöllisesti useampia.