onko parisuhteemme tuhoon tuomittu ilman kahdenkeskistä aikaa koskaan?

mutta tuohon haluaisin kiinnittää huomiota kuinka paljon sitä aikaa tarvitaan. Eli meille ainakin jokainen ilta lasten nukkumaanmenon jälkeen on kahdenkeskistä aikaa. Toki sitä alkoi olemaan vasta kun vauvaiät oli ohitettu ja lapset alkoivat mennä untenmaille kahdeksan aikaan + vielä pysyä siellä vaatimatta alvariinsa huomiota. Mutta muuten on aika pitkälle pötkitty näiden " iltavapaiden" avulla, ulkonakäymistä on sitten paaaallljon harvemmin, ihan satunaisesti, kuten myös kahden kesken kotona oloa.

jos perheessä on sekä isoja ja pieniä lapsia, on ihan turha kuvitellaakaan mitään rauhaisaa vanhempien aikaa, kun lapset nukkuvat. Jos sellaista on, se edellyttää, että lapsetkin ovat keskenään melko samanikäisiä.

Mutta meinaatko tosissaan että kun lapset ovat teini-iässä, vanhempien on yhtä mahdotonta hankkia aikaa kahden kesken??? Teinithän notkuvat kotona kaiket illat... Joo, voi olla että siinä vaiheessa pitää lähteä enemmän pois kotoa esim. leffaan ja syömään olemaan kahden, kun illat venyvät.

eli kotoa emme voi lähteä minnekään, mutta ei meillä voi kahdenkeskistä aikaakaan viettää lasten nukkuessa. Nuorimmainen nousee tosi aikaisin ja teini-ikäiset valvovat yhtä kauan kuin me aikuisetkin- ainakin jos istumme sohvalla, tai aiomme syödä herkkuja, kyllä he ainakin siinä vaiheessa kummasti seuraan haluavat. Mahdoton yhtälö siis, ajan kannalta. t.44

kahdestaan. Kun lapset käyvät nukkumaan isäntäkin jo nukkuu...Muutaman kerran olen ehdotanut jotain ulosmenoa mutta kun ei kiinosta niin se ei sitten kiinnosta! Emme tosin kaipaa aikaa kahdestaan ehkä se onkin se mihin suhteemme sitten joskus vanhoina kaatuu?

yksi oli, joka oli kokoajan kädet täynnä hommaa. lopetti hänkin. eli ei ne hevonkuuset ole ainoita paikkoja joissa hoitajia ei saa. tietty mekin saataisi kyllä jonkin sortin lapsenvahti jostain kaivettua, mutta hinnat ovat sitäluokkaa ettei ole liiemmin varaa maksaa.

äitien PITÄÄ harrastaa ja viettää omaa-aikaa lastenhoidon lomassa hinnalla millä hyvänsä, samoin kuin parisuhdetta PITÄÄ hoitaa. Tästä tulee sitten tavallisille tallukoille paniikki, että miten näitä asioita nyt sitten hoidat.



Tiedän yhden pariskunnan, jotka ovat nyt jo yli viisikymppisiä, ja olin heidän lastensa ystävä noin reilut 15 vuotta sitten. Heillä oli neljä lasta ikävälillä 15 - 1v. Äiti väitteli tohtoriksi, isä teki työtä, missä ei ollut virallisia virka-aikoja, vaan työtä piti tehdä myös virka-ajan ulkopuolella. Silti heillä oli erittäin onnellinen suhde silloin ja vaikuttaa olevan nytkin.



Se mikä pisti silmään silloin oli, että kun he olivat yhdessä kotona, he menivät joksikin aikaa makuuhuoneeseen keskustelemaan. Ovi oli heillä auki, mutta sinne ei saaneet lapset mennä. Nämä vanhemmat makasivat naamatusten sängyllä ja keskustelivat toistensa päivistä. Mun mielestä tuo on yksi erinomainen lähtökohta: keskustelun ylläpitäminen.



Heillä ei ollut lapsenvahteja, ei lähisukua tms, vaan lapset olivat aina kotona, samoin yleensä kaikki lasten ystävät.



Tuo pariskunta oli ja on niin onnellinen yhdessä, toisin kuin esimerkiksi omat vanhempani, jotka eivät ole pystyneet pitkiin aikoihin keskustelemaan kuin huutamalla.



Joten kyllä se on niin siitä omasta mielikuvituksesta kiinni, ei lastenhoitajista tai niiden puutteesta!!!



T: numero 4

Mää en osais mennä " keskusteleen" miehen kanssa toiseen huoneeseen jos lapset leikkis toisessa huoneessa.. ;D



Sori ny vaan mutta oon tämmönen teini-äiti: ikää 26 vee ja jaloissa pyörii kaks vaippaikästä. Viimeks vietiin lapset mun äidin luo muutamaks tunniks ja mentiin kattoon kaksin Kummelia, sitä aikasemmin oli kuun vaihteessa kun käytiin leffassa ja syömässä.

Välillä pennut menee mummolaan yöksi tai kummille. Sillon saadaan olla massiivisesti koko vuorokausi kahestaan ja pyöritellä peukaloa et mitä tekis..



Ei se liitto kaadu jos olette tyytyväisiä tilanteeseen, mutta jos harmittaa niin kannattaa ottaa time out ja viedä muksut vaikka naapuriin, juoda pullollinen olutta ja syödä paketti makkaraa.



Mun isä on sovinisti ja äiti ajattelee et naisen paikka on kotona hoitaa pentuja ja laittaa miehelle sapuska kun tulee töistä.



Mutta meillä mies käy töissä, tekee ruokaa, siivoo, vaihtaa vaipat (mun isä pyörtyi tässä kohtaa) ja sanoo että millonkas mahtaa rouva lähtee kuntosalille?

Teette nyt niinkun teistä tuntuu hyvältä ja jätätte ne vanhempien jutut omaan arvoon. Kaikkia ei voi miellyttää! Jos tekisin niinkuin anoppi haluaa, oma äiti haluaa tai niinkuin itse haluan niin siinä on kolme erilaista haluamista. Tottakai voi kuunnella mitä toiset ehdottaa, mutta sää oot se joka päättää mitä tehdään. Jos et riko lakia niin antaa palaa!



Mää en halua tehdä niin että teen miten äitini toivoisi mun tekevän ja sitten alan syyttään miten äitini on pilannu mun elämän. -Nimimerkillä siskoni tekee niin!

se ei vain valitettavasti ole niin, että muksut viedään naapuriin tai mummolaan. Jos kaikki voisivat vaan viedä lapset jonnekin, niin ei kai täällä lapsenhoito-ongelmia valitettaisi. Meidän piti myydä hienot konserttiliput juuri yhdelle ystäväpariskunnalle, oltiin ostettu ne kuukausia ennen konserttia, mutta ei saatu lapsenvahtia parin kuukauden yrityksestä huolimatta. Sulla on kivat vanhemmat, hoitaa lapsiasi, kaikilla ei ole. t.22, joka asuu pääkaupunkiseudulla kun joku sitä kyseli

Meillä ei ole ollut kahdenkeskistä aikaa, mutta emme ole tainneet sitä kaivatakaan. Ainakaan emme ole koskaan aiheesta kotona puhuneet. Lasten kanssa on mukavaa ja yleensä naureskellaan heidän jutuilleen.



Jos tuntuu siltä, että haluaa pistää lapset välillä ulos omasta elämästä ja on siihen mahdollisuus, niin ongelmaa ei kai ole.



Jos haluaa välillä pistää lapset pihalle omasta elämästä, mutta ei ole sellaista mahdollisuutta, niin silloin kannattaa pohtia eri vaihtoehtoja. Onko mahdollista maksulliseen hoitajaan? Ei ole rahaa tai sellaista ei ole paikkakunnalla.



Entäs jos hyväksyisi tilanteen ja eläisi koko perheen ehdoilla? Ottaisi kaiken ilon irti, mitä vain lapsista saa. Lasten kanssa on kuulkaas kiva tehdä kävelyreissuja, jäädä tuijottmaana maahan pudonnutta käpyä tai löytää mukava kivi, jonka päälle lapset haluavat kiivetä.



Mielestäni pahin parisuhteen tappaja on ikuinen valittaminen ja sen tuijottaminen, mitä ei voi tehdä. Silloin sitä vastaa mieli mustuukin. Kannattaa siis elää tätä päivää täysillä niillä edellytyksillä, mitä on olemassa.

Ja kostaa tämän sinulle. Luuletko, että ihminen, joka sinua oikeasti rakastaisi, ilakoisi sellaisesta asiasta, että sinulla on raskasta?





Jos äitisi välittäisi jaksamisestasi, hän tajoaisi apuja.

Et voisi paremmin sanoa:

Mielestäni pahin parisuhteen tappaja on ikuinen valittaminen ja sen tuijottaminen, mitä ei voi tehdä. Silloin sitä vastaa mieli mustuukin. Kannattaa siis elää tätä päivää täysillä niillä edellytyksillä, mitä on olemassa.



Olet niin oikeassa. Tässä ketjussa valitetaan valittamasta päästyäkin. MIkään ei ole hyvin. Joko on liikaa lapsia tai ei ollenkaan, on liian vähän aikaa tai aikaa vaikka kelle jakaa. On hoitajia liikaakin tai ei hoitajaa ollenkaan.



Kun minusta pointti on nimenomaan siinä, että jokainen on oman elämänsä ja onnensa sankari. Ei kukaan muu. Siksi kannattaisi nauttia siitä mitä on saanut kuin surra sitä mitä ei saa. Luulisi lapsistaan nauttivan ja heidän kanssaan olevan. Toki siinä saattaa sitten vähän erilleen kasvaa miehestä jos ajattelee, että ihmissuhde voi toimia vain kun on yhteistä aikaa. Mutta voi se suhde toimia muutenkin!!

Vaikutat tosi kypsymättömältä ja kapeakatseiselta ihmiseltä.





Onko sinun ihanteesi todella se, että kukin perhe eläköön omaa yksityistä elämään? Ainoat äidin ja isän ulkopuoliset kontakstit ovat kaupan myyjä ja opettaja? Mikä siinä on hienoa? Mikä on hienoa siinä, että pärjää ilman muita ihmisiä? Kerro mitä ihailtavaa siinä on?



Minä halauisin, että minun lapsillani olisi muitakin läheisiä ihmiskontakteja kuin minä ja mieheni.

kun ikää on 40v ja on niitä kiviä lasten kanssa potkinut jo kohta viisitoista vuotta, olisi ihan kiva päästä joskus vaikka kahdenkesken miehen kanssa ravintolaan syömään ja kokeilla, osaisiko puhua enää mistään muusta kuin vaipoista tai kumisaappaista.

kyllä lasten kanssa olo on ihanaa, mutta jos elämässä ei ole kymmeneen tai viiteentoista vuoteen yhtään mitään muuta, niin ei ihme, jos vähän väsyttää. Kyllä elämässä pitäisi tosiaán olla " kohtuus kaikessa" , eli aikuisille jotain aikuisten puuhaakin tai vaikka sitten lepoa edes joskus, jotta jaksaisi.

Me oltiin onnellisia, mutta ei enää. Lapset vievät kaiken ajan, niinkuin nyt pienet lapset vievätkin. Mies käy töissä ja tekee nykyään kamalan pitkiä päiviä, koska meillä ei ole mahdollisuutta viettää yhdessä hetkeäkään. Ainoa asia mitä vielä teemme, on se että nukumme samassa sängyssä. Ja kyllä tämä tilanne on rasite ja kova paikka meidän parisuhteelle. Kerran käytiin parisuhde terapiassa, ja tietenkin lapset olivat mukana. Mitään apua ei siitäkään ollut kun terapeutti hoki jatkuvasti, että järjestäkää yhteistä aikaa ja laittakaa suhde kuntoon. Asutaan tällä hetkellä samassa talossa, tuntematta toisiamme. Vaikka lasten kanssa kaikki meneekin hyvin, ollaan terveitä ja vielä nuoriakin ihmisiä on tämä ihan kamalan raastava tilanne.

Miten te ette oo löytäny hoitoa parissa kuukaudessa vaikka asutte pääkaupungissa?



Oon alkanu näitä sivuja lukiessa arvostaan sitä että meillä on paljon suvussa ihmisiä jotka tykkää ja voi katsoa lasten perään, mutta en ymmärrä miten sitä ei sitten saisi?



Pitäähän lapset viedä synnytyksenkin ajaksi johonkin.. :)



27

Kyllä meillä lapsien kans menee hyvin ja himassa koko perheenä :)



Mutta tän perheen perusta ollaan minä+mies ja kahdenkeskistä aikaa on järjestettävä.



Käydään siis paikoissa, joihin esim lapsia ei voi ottaa mukaan esim just tykätään käydä katsoamassa uutusleffoja, teatterissa, oopperassa, ystävien juhlissa, syömässä kahdestaan hyvässä ravintolassa, viikonloppumatkalla, yhteisillä liikuntaharrastuksissa jne.



Käydään me lasten kanssa tosi usein leffassa, lastenteatterissa, kesäisin monta kertaa viikossa Korkeasaaressa, matkoilla lapsien kanssa, ravintolassa syömässä lasten kanssa, uimassa jne. Siis käydään lasten kanssa perheenä tosi monessa paikassa.



Ja kun lapset menee nukkuun, niin kyllä meillä silloin yhteistä aikaa on, syödään himassa hyvin, katsotaan hyvä leffa, pelataan lautapelejä, kutsutaan lapsettomia ystäviä kylään, hempeillään yms kivaa.



Me ollaan aika menevä perhe, joskus yksin, joskus kahdestaa, joskus koko perheenä. Meillä lasten isovanhemmat, minun + miehen sisarukset, ystävät ja 4 vakkari satunnaista lastenhoitajaa jelppaa muksujen hoidossa, että päästään 1-5 kertaa viikossa miehen kanssa kahdestaan jonnekin.



En tiedä vaikuttaako asiaan se, että asutaan Espoossa ja Helsingin herkut on ihan lähellä :)

kuten alunperin sanoinkin, piti odottaa että vauva-ajoista päästiin. Ja samaan aikaan kun vauva kasvaa, kasvaa myös teinit. Kaatuuko liitto vuodessa, parissa kahdenkeskisen ajan vähyyteen? Hutera on liitto.

millaisia ihmisiä olette lapsillenne kummeiksi valinneet jos hekään eivät voi hetkeä hoitaa????

Eikö kummien pitäisi olla läheisiä ihmisiä joiden apuun voi luotta?



Vai oletteko kenties valinneet lapsillenne kummeiksi ne rikkaat sukulaiset jotka asuvat kaukana mutta muistavat lähettää jouluksi ja synttäreiksi upean kalliit lahjat???