vaimo laittaa ruokaa, mies sohvalla
Mieheni haluaisi, että perhe ruokailisi yhdessä työ- ja päiväkotipäivän jälkeen. Kaunis ajatus. Pulma on siinä, että mieheni haluaisi, että minä valmistan tämän ruuan.
Valmistatko sinä perheelle ruuan työpäiväsi jälkeen? Tai edellisenä päivänä? Mitä puolisosi tekee sillä aikaa?
Tiina
p.s. olen koettanut sopia miehen kanssa, että hän tekisi jotain muuta kotityötä, jos ei halua laittaa ruokaa. Vaan mies ei halua.
Ja kyllä; minua harmittaa tilanne, että kotiin saapuessa minä alan laittamaan ruokaa ja mies menee sohvalle loikoilemaan.
Kommentit (31)
Näin meilläkin oli. Pokkana nokosille työpäivän jälkeen kun oli niin raskasta ja herätä sitten kun ruoka on valmis. Minäkin olin töissäkäyvä ihan yhtä lailla. On entinen mies.
Meillä ruun on laittanut se, kumpi on tullut ensin kotiin. Silloin, kun lapset olivat päiväkodissa, toinen haki lapset ja toinen oli sillä aikaa tekemässä ruokaa. Meillä mies on hirveän laiska tekemään kotitöitä, mutta ruuanlaitto häneltä sujuu. Joskus kokeilut ovat aika erikoisia, mutta syötyä kaikki on tullut.
Ei ole reilua jos on aina niin päin, että toinen laittaa ruokaa ja toinen laiskottelee.
Meillä joskus minä laitan ja mies tekee mitä haluaa tai tarvitsee. Joskus mies laittaa ja minä laiskottelen. Joskus laitetaan yhdessä. Sovi miehesi kanssa, että laitatte ruoan vuorotellen?
No mitä muuta mies tekee kuin makaa sohvalla?
Itse tykkään ruuanlaitosta, mutta arkena se on haasteellista, kun päiväni ovat klo 07-18 matkojen takia. Iltaseitsemältä meillä kuitenkin syödään lämmintä ruokaa yhdessä. Mies siis makaa meillä siis silloin sohvalla, kun kokkaan, mutta sitä ennen on tapahtunut jo paljon!
Meillä minä vien lapset, mies hakee ja käy samalla kaupassa ja ostaa ne ruokatarpeet kun tekstiviestillä ilmoitan että mitä tarvitaan ruokaan (normitarpeet hän älyää muutenkin), hänen ruuanlaittotaitonsa rajoittuvat ranskanpottujen lämmitykseen, pussimuusiin, lihapullataikinaan ja kinkkukiusaukseen. Ja italianpadasta selviytyy.
Mieheni muutenkin paljon yhtä lailla kotitöitä, kuten tiskaa ja luuttuaa lattioita, pesee pyykkiä, vie roskia, auttaa lasten läksyissä. Miehen perässä ei tarvitse kulkea pyykkikorin ja rätin kanssa. Ruuanlaitto ei ole minulle niin suuri rasite, kun tarvikkeet on jo kaapissa -> mies on hoitanut osuutensa.
Aika usein mä oikaisen arkena ruuanlaitossa. Teen ruokia, jotka on puolessa tunnissa valmiita. Tai teen edellisenä iltana satsin, joka vaan seuraavana päivänä lämmitetään.
Meillä mies siivoaa, minä teen ruuan. Mies on kotona melkein aina ennen minua, ja koti on siisti kun tulen kotiin. :) Jos minulla on normaalia pidempi työpäivä, mies on tehnyt ruuan melkein aina kun tulen kotiin. Tiukka sana sille miehellesi, että jotain pitää sen yhteisen ruokailuhetken takia tehdä.
No mitä mies vastaa kun pyydät että tehtäisiin yhdessä tai vuorotellen ?
Siis millä perustelee sitä että hän ei osallistu tuohon ruuanlaittoon. Jos perustelee esim väsymyksellä työpäivän jälkeen niin voit kertoa ystävällisesti että niin sinäkin olet väsynyt työpäivän jälkeen. Jos perustelee ettei osaa niin voit kertoa että et sinäkään osannut enennkuin opettelit että tervetuloa vaan aluksi apuriksi esim. kuorimaan perunoita ja jatkossa tekemään muutakin.
Tietysti jos mies on ehdottomasti sitä mieltä että hänestä ei ole tekemään mitään ennenkuin saa ruokaa niin sopikaa että mies saa levätä kun sinä laitat perheelle ruuan ja sitten kun on syöty niin mies siivoaa keittiön, tiskaa jne. Itseäni ärsytti alkuun aamuisin kun mies ei koskaan laittanut lapsille syötävää ennenkuin oli itse syönyt jo jotain aamupalaa. Sitten tajusin että mies ei vaan kertakaikkiaan herää kunnolla ennekuin saa edes yhden leivän mutta sen jälkeen kykenee kyllä huomioimaan muita ihan ok. Siksi minua ei enää ärsytä tuo aamuäreä mörökölli kun muut ajat käyttäytyy kyllä muut huomioon ottaen ja kivasti. Tietty jos ei koskaan osaa huomioida muita niin...
Ehkä miehesi on niitä jotka eivät osaa asettua toisen asemaan ? Siinä tapauksessa kannattaa ostaa iso läjä rautalankaa kun yrität selittää että sinäkin olet väsynyt ja ei se ole huvia ja helppoa sinulle tehdä ruokaa toisin kuin miehelle jne. Koska oman navan ajattelija ei tajua ellet oikeasti saa uppoamaan siihen totuutta.
Oisit ottanut kilttimiehen... ne siivoaa ja tekee ruokaakin
Vierailija kirjoitti:
Meillä ruun on laittanut se, kumpi on tullut ensin kotiin. Silloin, kun lapset olivat päiväkodissa, toinen haki lapset ja toinen oli sillä aikaa tekemässä ruokaa. Meillä mies on hirveän laiska tekemään kotitöitä, mutta ruuanlaitto häneltä sujuu. Joskus kokeilut ovat aika erikoisia, mutta syötyä kaikki on tullut.
Näin meilläkin. Paitsi lapset haki aikaisemmin pääsevä, toinen oli vastaavasti vienyt myöhemmin. Ensimäisenä lasten kanssa tuleva laittoi aina ruuan.
Sitten kun lapset oli isompia ja kuljettiin samaa matkaa, ruoka tehtiin yhdessä.
Nyt mies on työtön ja tekee aina ruuan
Kaupassa ei käydä päivittäin eikä koskaan kiireellä töiden jälkeen. Ruuat on suunniteltu useammaksi päiväksi.
En ymmärrä yhtään miestä, joka ei tee omaa osaansa!
N48
Miten voisin päästä eroon tunteesta, että asia haittaa minua?
ap
p.s. joo, olen juntin kanssa naimisissa. Asiasta on käyty loputtomalta tuntuvat keskustelut. Ei onnistu sopiminen tms. Olen koettanut kertoa, miltä asia minusta tuntuu jne.
Vaan toista kun ei voi muuttaa. Helpompi pitäisi olla muuttaa itseään. Mutta ei sekään helpolta vaikuta.
Miten voisin antaa asian mennä sormien läpi. Olla välittämättä. Miten voisin keskittyä elämässä muihin asioihin?
No meillä minä teen kaiken. Tehdään molemmat 8-16 töitä ja yleensä mies on ennen minua kotona. Ensimmäinen kysymys kuuluu mitä syödään. Makaa siis sohvalla telkkaria katsomassa. No, alan laittaa ruokaa ja siivoilen siinä samalla. Mies ei koskaan syö edes pöydän ääressä vaan sohvalla telkkaria toljottaen. Lautaset jää tietty olkkariin ja minä siivoan. Sitten seuraava kysymys onko jälkkäriä. No ei ole missähän vitun välissä olisin kerennyt tekemään. Sitten jatkan siivousta äreänä ja mies närkästyneenä kyselee että mikä nyt on tarvi olla tollanen perseeseen ammuttu karhu. Näin meillä menee tämä aina.
Ruoka valmistuisi nopeammin, jos vietäisiin se läppäri ja luuri pois keittiöstä.
Meillä alkoi mies osallistua ruuan laittoon, kun aloin kokkaamaan vain hänen inhokkejaan. Paljon sieniruokia, tonnikalaa, kasvisruokia, "terveysruokia" jne.
Valitusta tuli, sitä en epäillytkään. Ilmoitin kuitenkin asiallisesti, että jos minä yksin (lapsen kanssa) käyn kaupassa ja yksin kokkaan, niin myös yksin päätän mitä meillä syödään. Jos ei kelpaa, niin saa olla syömättäkin ja "itseasiassa ei olisi pieni laihis sinullekaan pahitteeksi".
Kummasti alkoi löytymään kattilat kaapista ja ruokaa ilmestymään jääkaappiin, sekä kokkaaja keittiöön. Joskus tuntuu kuin olisin suhteessa murkkuikäisen mörököllin kanssa, kaikesta saa aina normaalin sopimisen sijaan vääntää ja lopulta kuitenkin vippaskonsteilla huijata sohvalta tekemään muutakin kuin kassejaan rapsuttelemaan.
Jos haluat, ettei miehen osallistumattomuus enää haittaisi sinua vaan tilanne nykyisellään tuntuisi ikävän sijaan ihanalta perhe-elämältä ja tasvertaiselta kumppanuudelta niin... Lopeta työsi? Sinulle jäisi paljon enemmän aikaa kotitöille ja lapsille, sinä hoitaisit kodin ja mies puolestaan rahan. Toisinsanoen, en usko että tuollaiseen voi hymyillen tyytyä vaikka kuinka yrittäisi. Vapaamatkustajat vituttavat aina. Aina.
Meillä molemmat ostavat ja tekevät omat ruokansa. Uusperhe, jossa on sun ja mun lapset, niin se on toimivaa ja oikeudenmukaista.
Sano miehelle, että teette ruuat vuorotellen. Jos ei onnistu tasa-arvoinen elämä millään, virittele keskustelua siitä, että jos joudut eroamaan miehen laiskuuden vuoksi niin otatte käyttöön viikko viikko systeemin. Silloin mies saakin hoitaa aivan kaiken arjessa 50-50.
Ap et ole vieläkään vastannut tekeekö mies muuten kotitöitä ? Entä talous maksaako mies osansa vai enemmän ? Onko mahdollista että lyhentäisit työpäivääsi esim. 6 tuntiin jos teet enemmän kotitöitä ja mies maksaisi sitten rahalla oman osuutensa kotitöistä ? Ei harmittaisi kun mies tekisi jollain tavalla osansa kuitenkin.
Tuo on kanssa ihan hyvä ehdotus että alat suosia ruokavaliossa miehelle ei niin mieluisia ruokia ja teet muutenkin ruokaa vähemmän. Siis laitat heti kaikille annokset lautaselle niin heräisikö mieskin osallistumaan kun tekisi mieli syödä enemmän lihapullia kuin 4 tai ei haluaisi syödä joka viikko kasvissosekeittoa.
En ihan ymmärtänyt vieläkään apn selityksistä millä mies perustelee sen että naisen kuuluu tehdä kotityöt ? Sen perustelun kertominen voisi antaa täsmällisempiä vinkkejä miten ratkoa asiaa ?
Kylläpä on taas kovasti juonikkaita miehen muokkaus- ja koulutusohjeita laadittu. Senkin ajan olisi voinut käyttää hyvän ruuan tekemiseen.
Joko laitatte vuoron perään ruokaa perheen yhteistä ruokahetkeä varten, tai sitten mies tekee jotain muuta.
Minusta kuulostaisi ihan reilulta, että jos sinä kokkaat niin mies tulisi seuraksi keittiöön - voisi siistiä ruoanlaiton jälkiä/osallistua ruoan valmistukseen/kattaa pöydän, laittaa maidot,leivät tarjolle.
Semmoiseen ei kannata suostua että kumpikin tekee työpäivän, ja sen jälkeen kotona vaimo on hellan luona ja mies löhöilee sohvalla.
Jos taas toinen ainoastaan käy palkkatöissä, niin silloin ymmärrän että kämppä pitää olla siisti ja ruoka pöydässä kun toinen tulee kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Oisit ottanut kilttimiehen... ne siivoaa ja tekee ruokaakin
Höpsis, kilttimies haluaa naisellisen naisen eli naisen, joka tykkää siivota ja laittaa ruokaa. Ihan itse ovat noin tänne kirjoittaneet.
Ap pesetkö muuten kaikkien vaatteet ? Oletko harkinnut jos mies rupeaisi vastamaan omista vaatteistaan jos ei osallistu lainkaan yhteiseen kotiin työpanoksellaan ?
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä on taas kovasti juonikkaita miehen muokkaus- ja koulutusohjeita laadittu. Senkin ajan olisi voinut käyttää hyvän ruuan tekemiseen.
Miksi tehdä miehelle hyvää ruokaa jos hän ei osallistu lainkaan kodin pyörittämiseen ?????
Perheelämä on yhteistyötä. Ei sitä että mies makaa ja haisee ja nainen hoitaa kaikki kotityöt vaikka ulin haaveissa niin menisikin. Ja jos uli meinaa kertoa että niin ne naiset ennenkin hoiti kaikki kotityöt niin silloin miehet myös hommasi perheelle ne tulot ja naiset sai keskittyä nimenomaan kotitöihin ilman 8 tunnin palkkatyötä.
Miehesi on klassinen juntti.
Mene itse makoilemaan sohvalle työpäivän jälkeen ja vaadi naama peruslukemilla jotakin ruokaa koko perheelle.